Media­kirjasto

Mitä on lasten hylkääminen?

Antiikin aikana mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn olivat rajoitetut. Sen sijaan lapsiluvun rajoittaminen oli mahdollista yksinkertaisella tavalla: Ei-toivottu vastasyntynyt jätettiin heitteille ja ruokkimatta. Tässä esityksessä tarkastelen tavan esiintymistä kolmessa antiikin kulttuurissa, nimittäin 1. rikkaassa ja monimuotoisessa kreikkalais-roomalaisessa antiikissa, 2. juutalaisuudessa ja 3. kristinuskossa. Lasten hylkäämisen ohella teksteissä mainitaan usein myös raskauden keskeytys, joka tarjoaa tähän esitykseen sivujuonteen. Lopuksi koetan katsoa, mitä asia meille kristityille opettaa.

1. Kreikkalais-roomalainen kulttuuri

Monimuotoista kreikkalais-roomalaista kulttuuria lienee aiheemme kohdalla järkevää käsitellä kronologisesti nurinkurisessa järjestyksessä. Hellenistisen kauden ja keisariajan lähteitä on nimittäin tarjolla enemmän. Kielierot eivät tässä merkitse kovin paljon: Olipa esim. komedian tekstit kirjoitettu kreikaksi tai latinaksi, kulttuuri ja ihanteet olivat jo tässä vaiheessa paljolti samat. Jeesuksen aikoihin ja ennen häntä vallinneen käytännön selvittämisen jälkeen luon katsauksen taaksepäin sen juuriin Kreikassa ja Roomassa.

a. Hellenistinen kausi ja keisariaika

Hellenistiseltä kaudelta ja keisariajalta lähteitä on paljon. Ne ovat peräisin runoudesta ja draamasta, eri kirjailijoiden yksittäisistä lausumista sekä papyruksista. Ne puhuvat paitsi terveiden lasten myös vammaisten hylkäämisestä.

Uuden komedian yleinen juoni oli se, että vanhempiensa hylkäämä lapsi vuosikymmenien jälkeen sukeltaa vanhempiensa elämään ja tunnistetaan. Nämä tapaukset ovat tietenkin olleet harvinaisia, mutta komedioiden repliikit heijastelevat ilmeisesti vallinneita käsityksiä. Niiden mukaan erityisesti tyttölasten ankea osa oli joutua tunkiolle:

"Köyhäkin elättää pojan, mutta rikaskin hylkää tytön" (Poseidippos, frg. 11).

"'Muistatko kun olin raskaana ja sinä teroitit ehdottomasti, että en saisi elättää lasta, jos se olisi tyttö?'" (Ter. Haut. 625)

"Hänellä oli aviomies, jonka isä matkoille lähtiessään antoi määräyksen vaimolleen ... että jos hän synnyttäisi heikompaa sukupuolta olevan, hänet tulisi välittömästi tappaa" (Apul.Metam. 10,23).

Ilmiön laajuudesta saa parhaan käsityksen Polybioksen sanoista. Hänen mukaansa kaupungit olivat autioina ja tyhjinä. Oli turha pyydellä jumalien apua ja kyseltävä heiltä neuvoa, sillä jokainen tiesi, mitä oli tehtävä. Nautinnonhaluiset ihmiset eivät menneet naimisiin, ja jos menivät, he eivät elättäneet heille syntyneitä lapsiaan. Mahdollisesti he elättivät kuitenkin yhden tai kaksi voidakseen elää heidän kanssaan yltäkylläisyydessä. Polybioksen mielestä olisi säädettävä laki, joka velvoittaisi vanhemmat elättämään lapsensa (36,17). Polybios ei ilmeisesti puhu omiaan, sillä yleisen käsityksen mukaan hellenistisenä aikana kreikkalaisen maailman väkiluku todella laski. Syynä siihen ei ollut hedelmättömyys, vaan lasten hylkääminen.

Tapa jättää vastasyntyneet heitteille eli yhteiskunnan eri kerroksissa. Yhteiskunnan huipulla niin teki esim. keisari Augustus, jonka tyttärentytär Julia sai aviottoman lapsen:

"Augustus kielsi tunnustamasta ja elättämästä tyttärentyttärestään Juliasta tämän tuomion jälkeen syntynyttä poikaa" (Suet. Aug. 65,4).

Toista laitaa edustaa astrologi Firmicius Maternus, joka tarkkaili tähtiä ja suositti niiden mukaan lasten hylkäämistä tai elättämistä (7,2).

Yleensäkin arkipäivän tapahtumia ja arvostuksia heijastelevat papyrukset vahvistavat muista lähteistä muodostuneen kuvan. Tunkiolle kannetut lapset saatettiin ottaa elätettäväksi ja heidän oikeudellisesta asemastaan säädettiin lailla. Erään työläisen kirje kotiin vaimolle kuuluu näin:

"Hilarion tervehtii lämpimästi sisartaan (=vaimoaan), kunnioitettua rouvaa Berusta ja Apollinarinia. Tiedä, että olen vielä nytkin Aleksandreiassa. Älä ole huolissasi, vaikka kaikki muut tulevat takaisin, mutta minä jään Aleksandreiaan. Minä pyydän ja kehotan Sinua: pidä huoli lapsesta. Heti kun olemme saaneet palkkamme, lähetän sen Sinulle. Kun synnytät (taas?), niin jos lapsi on poika, jätä se henkiin, jos tyttö, jätä se heitteille. Sanoit Afrodisiaalle, että en saa unohtaa Sinua. Miten minä voisin sinut unohtaa? Pyydän Sinua siis olemaan huolestumatta. Keisarin 29. vuonna, Pauni-kuun 23. päivänä." (1. vs. e.Kr.).

Erityisen selkeästi lähteistä käy ilmi, ettei vammaisina syntyneiden lasten kohdalla ennuste ollut kehuttava. Siitä puhuvat seuraavat lähteet:

Liv. 27,37 (Livius puhuu n. vuosista 208-207 e.Kr.).

"Uskonnon kuohuttamia mieliä hämmensi edelleen Frusinossa syntynyt nelivuotiaan kokoinen lapsi. Hämmästyttävää ei ollut niinkään sen koko kuin se, että siitäkin, kuten Sinuessassa kaksi vuotta aiemmin syntyneestä, oli vaikea sanoa, oliko se poika vai tyttö. Etruriasta tuodut merkkien selittäjät sanoivat sen olevan ruma ja kauhea enne, ja että se oli vietävä pois Rooman alueelta ja kaukana hukutettava syvään veteen niin, ettei se saisi koskettaa maata. Se kätkettiin elävänä arkkuun, vietiin kauas ja heitettiin mereen."

Seneca, De ira 1,15 (= Dial. 3,15,2)

Seneca puhuu siitä, miten viha ei saa vallita ihmistä, mutta kuitenkin hän voi käyttää voimakeinoja ympäristössään:

"Ei kai kukaan vihaa jäseniään, vaikka joutuisi leikkaamaan ne pois? Ei silloin ole kyse vihasta, vaan hoidosta, tosin rajusta. Nujerramme räkyttävän ja purevan koiran, tapamme sonnin, joka ei pysy järjestyksessä, ja pistämme hengiltä ne lauman eläimet, jotka muuten raatelisivat muita. Hirveältä näyttävät eläinten jälkeläiset kuristamme ja hukutamme lapsetkin, jos ne ovat syntyneet heikkoina ja epämuodostuneina. Ei silloin ole kyse vihasta, vaan järjestä, joka ohjaa erottamaan hyödyttömät olennot terveistä."

Vammaisella lapsella ei siis ollut yleisen katsantokannan mukaan ihmisarvoa.

Lähteet osoittavat nähdäkseni kiistatta, että vastasyntyneiden lasten hylkääminen oli hellenistis-roomalaisena aikana yleinen käytäntö. Erityisesti heitteille jätettiin tyttöjä ja vammaisia lapsia, mutta tapa oli niin yleinen, että se vaikutti koko kulttuurialueen väkilukuun.

b. Klassinen Kreikka

Klassisen kauden Kreikassa tapa hylätä lapset tunnettiin ainakin kirjallisuudessa erittäin hyvin. Se esiintyy usein mytologiassa ja draamassa. Ilmeisesti se oli yleinen esim. Ateenassa ja Spartassa.

Että tapa ei ollut kreikkalaisille outo, osoittavat kreikkalaiset jumal- ja sankaritarut. Zeus oli isänsä heitteille jättämä ja vuohien ruokkima, kuten muut eläimet joutuivat hoitamaan Kyyrosta ja Telefosta (Lucian. De sacrificiis 5). Vastaavanlaista kerrotaan mm. Kybelestä (Diod. 3,58,1). Tunnetuin esimerkki on tietenkin Oidipus (esim. Diod. 4,64,1).

Tavan yleisyys Ateenassa on kiistanalainen kysymys. Muutamat tutkijat pitävät esiintymiä vain kirjallisina, mutta ilmeisesti erehtyvät. Platon ja Aristoteles pitävät lasten heitteille jättämistä luonnollisena. Vammaisten lasten hylkääminen olisi Platonin ihannevaltiossa velvollisuus (Plat. Rep. 460 A).

Spartan kohdalta meillä on vain huomattavan myöhäinen Plutarkhoksen lausuma. Hän väittää lainlaatija Lykurgoksen säätäneen vammaiset lapset ehdottomasti heitteille jätettäviksi (Plut. Lykurg. 16).

2. Juutalaiset

Tapa hylätä lapset oli israelilaisille tuttu naapurikansojen parista. Se esiintyy Sargon-legendassa, mutta myös Hesekielin luvussa 16. Mooseksen laki ei ota asiaan suoranaisesti kantaa, mutta 2 Moos 1:15-22 kuitenkin tekee selväksi, että Israelin kansan heikentäminen vastasyntyneet poikalapset kuristamalla oli vastoin Jumalan tahtoa. Myöhempi juutalainen kirjallisuus suhtautuu tapaan yksiselitteisen kielteisesti.

Viisauden kirjan mukaan (n. 100 e.Kr.) lasten surmaaminen oli yksi syy, minkä vuoksi Jumala antoi kanaanilaisten maan israelilaisille:

"Sillä pyhän maasi entisiä asukkaita sinä vihasit, koska he harjoittivat inhottavia noituuden tekoja ja saastaisia jumalanpalvelusmenoja; noita säälittömiä lastensa surmaajia, noiden sisälmystensyöjäin uhriateriaa, jossa syötiin ihmislihaa ja verta, noita salamenoisia heidän remuavan uhrijuhlansa keskellä. Ja vanhemmat, jotka surmasivat avuttomat lapsensa, sinä tahdoit hävittää meidän isäimme kätten kautta, että maa, joka oli sinulle rakkain, saisi Jumalan lapsista arvollisen väestön." (Viis 11:23-12:6; ks myös 14:23).

Teoksessaan Contra Apionem Josefos puolustaa juutalaista uskoa. Toisessa kirjassa hän kuvaa juutalaisten avioliittolakeja näin:

"Millaiset ovat siis meidän avioliittolakimme? Laki tuntee vain yhden yhtymisen, nimittäin luonnollisen yhtymisen naiseen ja sen vain lasten syntymisen vuoksi. Miesten yhtymistä mieheen se kammoaa ja jos joku sellaista yrittää, seurauksena on kuolema. Se käskee solmia avioliiton niin, ettei puolisoa lahjota myötäjäisillä eikä ryöstetä väkisin eikä taivutella juonin tai petoksin. Sen sijaan morsianta pyydetään sellaiselta, jolla on oikeus hänet luovuttaa, eikä morsian saa olla liian läheinen sukulainen. [ ...] Avioliiton solminut saa yhtyä vain vaimoonsa, muun yrittäminen on jumalatonta. Jos joku tekisi niin, mikään puolustelu ei estä kuolemaa, pakottipa hän sitten yhteyteen toiselle kihlatun morsiamen tai puhui ympäri toisen vaimon. Laki käskee elättää kaikki lapset ja se kieltää naisia aiheuttamasta keskenmenoa tai tappamasta vastasyntynyttä. Jos sellaista tapahtuisi, nainen olisi lapsenmurhaaja, sillä hän tuhoaa sielun ja vähentää kansaa."

Josefoksen koko jakso, josta tässä vain osa, sisältää huikean mielenkiintoisen kuvauksen siitä, millainen oli Josefoksen mielestä käypä juutalainen elämäntapa, siis minkä kielsi laki ja sen sovinnainen tulkinta.

Ehkä Josefostakin ankarammin pikkulasten hylkäämisen torjuu Filon (De specialibus legibus 3,110-119). Tapa on hänen mukaansa asebeema, silkkaa jumalattomuutta. Sikiön turmeleminen on kauheaa, mutta vielä pahempaa on jättää heitteille ihminen ja kieltää häneltä osallisuus luonnon lahjoihin. Jos lapsen huoltajat tekevät näin, he syyllistyvät nautinnonhaluun, ihmisten vihaamiseen, tappamiseen ja - mikä pahinta - oman lapsensa murhaamiseen. Jotkut tekevät murhatyön omin käsin, toiset hylkäävät lapsen autioon paikkaan muka siinä toivossa, että hän pelastuu mutta todellisuudessa järjestävät lapselle kauhean lopun ja jättävät hänet eläinten ruuaksi. "Mooses kielsi itse asiassa lasten hylkäämisen säätäessään kuolemantuomion sille, joka aiheuttaa keskenmenon naiselle silloin, kun lapsi on jo kehittynyt." Lapsen surmaaminen on murha, sillä ihmisen ikä on toisarvoinen kysymys.

Josefos ja Filon ovat siis asiasta täysin yksimieliset. Vaikka Mooseksen laki ei suoranaisesti kiellä lasten heitteille jättöä, se on kuitenkin ehdottomasti tuomittava tapa. Olemme tässä tekemisissä ilmeisesti sovinnaisen juutalaisen laintulkinnan kanssa. Kun jokainen Mooseksen lain käsky ja kielto pyrittiin "suojaamaan aidalla", jottei käskyä vain rikottaisi, tuli tuomituksi myös lasten heitteille jättäminen. Näin näyttää tapahtuneen ainakin kahden käskyn kohdalla, nimittäin käskyn "Älä tapa" ja (Filonilla) sen käskyn kohdalla, joka tuomitsee keskenmenon aiheuttaneen ankaraan rangaistukseen.

3. Kristityt

Kristinuskon valloittaessa Eurooppaa tavat muuttuivat. UT ei suoranaisesti käsittele asiaa, mutta apostolisten isien kirjoituksissa se esiintyy jo muutamaan otteeseen. Merkillepantava on Didakhen jakso, jossa rinnastetaan itsestäänselvästi toisiinsa sikiönlähdetys ja lasten surmaaminen:

"Toinen opetukseen kuuluva käsky on seuraava: Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä häpäise poikia, älä harjoita huoruutta, älä varasta, älä harjoita noituutta, älä sekoita myrkkyjä, älä surmaa lasta lähdettämällä äläkä tapa sitä, kun se on syntynyt." (Did 2:1-2; ks myös Did 5).

Lähes samoja sanoja käyttää Barnabaan kirje (19:4-5, ks myös 20:2).

Kaikki merkittävät apologeetit (Justinus Marttyyri, Athenagoras, Tertullianus ja Laktantius) puhuvat laajasti lasten hylkäämisestä ja tuomitsevat tavan ehdottomasti. Ehkä jyhkein on Laktantiuksen roomalaisen proosan parhaita perinteitä edustava jakso:

"Siksi tämän Jumalan käskyn (sc. "Älä tapa") kohdalla ei ole olemassa kerta kaikkiaan mitään poikkeusta. Ihmisen tappaminen on aina jumalatonta, sillä Jumalan tahdosta ihminen on korkeasti pyhä eläin. Siksi ei kukaan saa luulla senkään olevan oikein, että vastasyntyneet kuristetaan. Se on kai kaikista rikoksista kauhein, sillä Jumala on puhaltanut ihmiseen hengen elämäksi, ei kuolemaksi. Ja kuitenkin ihmiset, tosin ilman että rikoksen aiheuttama veri tahraa heidän kätensä, kieltävät vielä aivan pieniltä ja avuttomilta valon, jota he eivät ole heille itse antaneet. Odottaako kukaan, että toisen verta säälii se, joka ei sääli edes omaansa? Ilman mitään epäilyksen häivääkään nämä ihmiset ovat rikollisia ja jumalattomia. Entä sitten ne, jotka väärä uskonnollisuus saa hylkäämään lapsensa? Ei kai kukaan voi pitää syyttöminä niitä, jotka viskaavat omat sisälmyksensä koirien saaliiksi ja sikäli kuin heistä riippuu, tappavat ne julmemmin kuin kuristamalla? Aivan varmasti on jumalaton se, joka jättää kaiken toisten ihmisten sääliväisyyden varaan. Vaikka sellaiselle kävisikin tahtonsa mukaisesti eli että joku toinen elättää hänen lapsensa, hän varmaan saattaa oman verenperintönsä vietäväksi joko orjuuteen tai ilotaloon. Kuka ei ymmärrä ja kuka ei tiedä, mitä erehdys voi aiheuttaa ja usein aiheuttaakin molemmille sukupuolille? Sen tekee selväksi jo Oidipuksen kohtalo, joka kietoi hänet kaksinkertaiseen rikokseen. On siis yhtä kauhean väärin hylätä lapsensa kuin tappaa se. Mutta nämä murhamiehet valittavat rahapulaansa ja sanovat tekosyyksi sen, etteivät he kykene elättämään useampia lapsia. Ikäänkuin rahavarat olisivat niiden haltijoiden hallussa ja niinkuin Jumala ei joka päivä tekisi rikkaista köyhiä ja köyhistä rikkaita! Jos siis joku ei köyhyytensä takia kykene elättämään lapsia, on parempi että hän jättää kokonaan vaimonsa luokse menemisen kuin se, että hän rikollisin käsin tuhoaa Jumalan työn. Jos siis ihmistä ei missään tapauksessa saa tappaa, tappamisessa ei saa olla mukana millään tavalla. Näin ei omaatuntoa rasita veri, josta viime kädessä kantaa vastuun koko kansa" (Lact. Inst. 6,20).

Apologeettien perustelut näyttävät huomattavan yhdenmukaisilta. Näyttää siltä, että kristityt ovat omaksuneet asennoitumisensa itsestäänselvyytenä: se on osa kristinuskon juutalaista perintöä. Kärjistäen voimme sanoa, että tätä isien perinnäissääntöä ei Kirkossa hylätty eikä sitä saa hylätä.

Apostolisten isien ja kirkkoisien opetusten perusteella asia oli varhaisessa Kirkossa yksiselitteisen selvä: Toisin kuin pakanat, kristityt eivät saaneet hylätä lapsiaan. Hylättyjen lasten juridisen aseman korjaaminen alkoi jo Konstantinuksen aikana. Sittemmin pikkulapsen tappaminen on katsottu Kirkossa vuosisatojen ajan suureksi synniksi. Suomessa tällaisesta teosta sai vielä muutama vuosisata sitten kuolemantuomion. Sikiön lähdettäminen sai saman käyttäytymiskoodeksin tuomion. Ei liene kauan siitä, kun viimeinen sikiönlähdettäjä menetti lääkärinoikeutensa.

4. Mitä opimme?

En tiedä, millä mielellä Sinä olet lukenut nyt esillä olevia tekstejä. Minulle ne opettavat ainakin seuraavat asiat:

1. Pakanallisessa Euroopassa keskenmenon aiheuttaminen tai oman lapsen tappaminen tai hylkääminen oli täysin hyväksytty käyttäytymistapa. Kristillisen Kirkon lähetystyön menestyminen muutti kokonaisen maanosan käyttäytymisen ja arvostukset. Vasta viime vuosikymmeninä eurooppalainen tapakulttuuri ja arvostukset ovat muuttuneet. Elämme murrosaikaa. Samalla Kirkko, joka on vuosisatojen ajan keskustelutta pitänyt kirkkoisien linjaa ainoana oikeana, on yhtäkkiä kadottanut varmuutensa asiassa. Murrosajan Kirkolta puuttuu apologeettien uskallus.

2. Järkevä päättely ei näytä johtavan siihen, että pikkulasten hylkääminen ja abortti tuomitaan. Muuten on vaikea selittää sitä, että epäkristillinen tapa on yleismaailmallinen (se esiintyy myös esim. Kiinassa). Olemme tässä niin kuin muissakin asioissa Jumalan ilmoituksen emmekä oman järkeilymme varassa. Usko ei ole järkevää eikä järki uskovaa - kysymys on kuuliaisuudesta suuren Jumalan sanalle ja tämä kuuliaisuus on uskomme mukaan Pyhän Hengen lahja.

3. Emme tiedä, onko tähän asiaan liittynyt erityinen Herran käsky tai normatiivinen apostolinen opetus. Joka tapauksessa varhainen Kirkko seurasi tässä kysymyksessä ilmeisen itsestäänselvästi juutalaista tapaa. Näin saamme taas muistutuksen siitä, että kristinuskon juuret ovat Vanhassa testamentissa ja juutalaisessa uskossa: Joka sen unohtaa, on kadottanut koko kristinuskon.