Ykkösuutinen ei muutu

The Road –yhtye syntyi samoihin aikoihin kuin 1980-luvun suosikkibändi Dingo. Aluksi gospelbändiä vastustettiin, mutta vähitellen sen musiikkia alkoivat kuunnella mummut ja papatkin. Kitaristi Raikka Hakamäelle Jeesuksessa on edelleen ainoa toivo.

Noin vuonna 1989 sain ensikosketukseni rajuun gospelmusiikkiin, kun kuuntelin The Road -yhtyeen kasetteja. Olin kuusivuotias ja käytin sukkahousuja. Kasettien kansikuvissa näkyi rokkareita savuisissa värivaloissa. Musiikissa oli paljon sähköä. Meininki oli kapinallista siihen verrattuna, mihin suomalaisessa gospelissa oli totuttu. The Roadin estetiikassa oli vaikutteita punkista ja hevistä. Melko samannäköistä ja -kuuloista kokonaisuutta kehitti samaan aikaan porilainen laulu- ja soitinyhtye Dingo: The Road perustettiin 1981 ja Dingo 1982. Näitä yhtyeitä erotti kuitenkin sanoma. Jostain syystä kansaan upposi paremmin ”sinä ja minä liikennevaloissa” kuin The Roadin ”tuomme terveisemme sulle Jeesukselta”.

Pitkät letit ja nahkahousut

The Road oli suomalaisessa seurakuntaelämässä innovatiivinen ja paheksuttukin yhtye. Laulaja Raikka Hakamäki kertoo, että 1980-luvulla yhtyettä ei todellakaan kaikkialla hyväksytty, vaan se ”tuomittiin alimpaan kadotukseen ennen kuin nuottiakaan oli soitettu”.
–Tuolloin jo rummut ja sähkökitara olivat monille liikaa. Ja lisäksi meillä oli pitkät letit ja nahkahousut.
Asiaan liittyi keskustelu siitä, voiko rock-musiikki olla kristillistä. Sellaisesta ei enää nykyään väännetä, mutta 80-luvulla oli toisin. Leo Meller oli kirjoittanut kirjan aiheesta ja innokkaimmat katsoivat, että Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kappaleisiin on kätketty viestejä Luciferilta.
–Meidän kapinallinen asenteemme oli uutta silloin. Toisaalta esimerkiksi Tarvo Laakso oli jo tehnyt punk-henkistä musiikkia ja esittänyt sitä seurakunnissa.
–Me olimme Hurriganesin ja Urho Muroman sekoitus, Raikka Hakamäki kuvailee nauraen.
–Siitä syntyi “Road´n roll”, hän lisää yhtyeen perinteiseen sloganiin viitaten.
Ennakkoluulot murtuivat 1990-luvulle tultaessa. Kuulijat hoksasivat, että The Road julistaa tosissaan ristin sanomaa.
–Myös mummut ja papat alkoivat kuunnella meitä, Hakamäki kertoo.
–Konserttiemme jälkeen kutsuimme kuulijoita juttelemaan kanssamme uskonasioista. Paljon syntyi sielunhoidollisia keskusteluja, ja monista myös tuli Jeesukseen uskovia. Monien matkaa olemme seuranneet vuosikymmeniä.

Taustalla Saarenketo

The Road syntyi alun perin Antti Saarenkedon vaikutuksesta. Saarenketo oli nuoriso-ohjaajana Raikka Hakamäen rippikoulussa Kankaanpään seurakunnassa. Hän oli yhtyeen alkutaipaleella mukana myös keikoilla miksaajana ja eräänlaisena mentorina. Lisäksi Saarenketo on sanoittanut kaikki The Roadin kappaleet. Sittemmin hän on työskennellyt Sleyn lähetystyöntekijänä muun muassa Keniassa ja Etelä-Sudanissa, jossa hän sai myös pappisvihkimyksen.
Evankeliumiyhdistys onkin ollut kehys, jonka puitteissa The Road on toiminut. 1980-luvun lopussa yhtye oli pari vuotta Sleyn palkkalistoillakin, mutta sitten tuli lama. Bändille koottiin kannatusrengas ja oma yhdistys, jonka turvin yhtyeen jäsenet (Raikka Hakamäki, Jussi Pyysalo, Ari Vettenranta ja Timo Vettenranta) saattoivat työskennellä täyspäiväisinä gospelmuusikkoina vielä kymmenen vuoden ajan.
–Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen oli voimakkain vaikuttaja tässä. Hän junaili asiat niin, että saatoimme lamankin jälkeen tehdä Sleyn työtä, Hakamäki kertoo.
Parhaimmillaan The Road teki 230 keikkaa vuodessa. Samana päivänä saattoi olla neljä konserttia. Koulukeikkoja oli paljon. Ennätysvuonna kuulijoita oli keikoilla yhteensä jopa 60 000.
–Meillä keskeisin motivaatio tehdä musiikkia oli se, että meidät oli kutsuttu. Haluamme edelleen olla sille kutsulle uskollisia. Sanoma Jeesuksesta on maailman paras sanoma, ja olemme itse saaneet elää ja kokea sen.
–Ei sitä uskaltaisi elää eikä varsinkaan kuolla ilman Jeesusta, Raikka toteaa.
Hän tietää, mistä puhuu.

”Jeesus, auta mua!”

Oli kaunis kesäpäivä, juhannusaatto vuonna 1989, kun 23-vuotias Raikka ja hänen tyttöystävänsä menivät järveen uimaan. Raikka ei ollut kovin hyvä uimari. Hän joutui äkkisyvään kohtaan. Raikka joutui paniikkiin. Tyttöystävä ui kauempana ja ihmetteli, mihin Raikka jäi.
–Huomasin, etten jaksa uida. Tajusin, ettei pohja tule vastaan missään. Räpiköin ja yritin huutaa rannalle. Ääntä ei kuitenkaan lähtenyt, kun olin vetänyt jo vettä keuhkoihin.
–Vajosin ja ajattelin, että nyt mä kuolen. En pystynyt tekemään mitään. Huusin vain sisälläni: Jeesus auta mua. Sitten kaikki pimeni.
Tyttöystävä havaitsi, että Raikan selkä näkyy pinnalla. Hän raahasi Raikan rantaan ja alkoi elvyttää. Uimarannan hengenpelastajat yrittivät myös. Paikkakunta oli nimeltään Hämeenkoski. Ambulanssi tuli Lahdesta, 30 kilometrin päästä. Ensihoitajien jatkaessa elvytystä Raikka tuli tajuihinsa, oksensi vettä pitkin ambulanssia ja pyysi kohteliaasti käytöstään anteeksi.
–Jouduin olemaan pari päivää sairaalassa. Minulle sanottiin, että minuuttikin kauemmin tajuttomana olisi tuottanut peruuttamattomat vauriot, Raikka kertoo.
Tapaus oli tietysti pysäyttävä.
–Sen jälkeen koin olevani irrallani maailmasta. Ajattelin paljon sitä, mihin ihmisillä on niin kauhea kiire. Että kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, mihin on menossa. Sellainen maisema tuli minulle eläväksi.
–Myös omia arvojani kysyin. Jeesus halusi näyttää, että hän on kanssani, ja hän antoi jatkoaikaa, jolla on tarkoitus, Raikka uskoo.
–Minua muistutettiin rankasti siitä, mikä elämässä on tärkeintä.

Yhtyekin jäi henkiin

Toinenkin läheltä piti -tilanne sattui myöhemmin. Silloin oli vaarassa koko yhtye, joka oli keikkareissulla menossa Sodankylään. Koko yö oli ajettu. Raikka oli ratissa ja muut nukkuivat. Keikka-auton peräkärry lähti jäisellä tiellä luisuun ja koko systeemi alkoi pyöriä vastaan tulevan rekan edessä. Bändikaverit heräsivät Raikan huutoon ”Jeesus auta meitä!”. Yhtye päätyi vastaantulijoiden kaistan ojaan ja vältti täpärästi rekan alle jäämisen. Rekka onnistui pysähtymään vasta satojen metrien päässä ja peruutteli katsomaan, miten The Roadille kävi.
–Ei käynyt oikeastaan mitään. Oli varjelus mukana, Raikka kertoo.
Vuonna 2002 The Road ”lopetti ammattimaisuutensa”, kuten Raikka asiaa kuvailee. Yhtyeen jäsenet suuntasivat hankkimaan leipänsä muualta. Raikka ryhtyi myyntimieheksi. Ensimmäiset 16 vuotta hän myi ovia ja ikkunoita ja sen jälkeen asuntoja. Viime aikoina hän on myynyt asuntoautoja. Yhtyettä ei kuitenkaan ole koskaan lopetettu, eikä sitä myöskään aiota lopettaa. Tänä vuonna The Road juhlii 40-vuotista historiaansa. Juhlakonsertti järjestetään Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella 30.1.2022. Raikka paljastaa, että luvassa on mittava kattaus yhtyeen tuotantoa. Mukana on myös vierailevia esiintyjiä.
–Minulla on vain sellainen ongelma, että sormenpääni on leikattu jo kaksi kertaa, ja kolmannen kerran pitäisi vielä leikata. Olen pari vuotta joutunut soittamaan kitaraa kivun kautta.
Sekään ei kuitenkaan estä yhtyettä toimimasta. Vaikka The Road esiintyy nykyään harvakseltaan, se on joka vuosi tehnyt keikkoja, vähintään Sleyn tapahtumien Riemumessussa, jonka The Roadin kosketinsoittaja Jussi Pyysalo on aikanaan säveltänyt ja Antti Saarenketo sanoittanut. Koronavuonnakin yhtye teki striimikeikkoja.
–Ehkä bändimme on siksi kasassa, että meillä on aina ollut kivaa yhdessä, ja bändi on syntynyt kaveripohjalta. On poikkeuksellista, että yhtye jatkaa 40 vuotta ilman, että yksikään jäsen vaihtuu, Raikka arvioi.

Mustavalkoinen bändi

Myös tyyli on pysynyt samana. Ainoa muutos lienee se, että Raikan tukka on noin puoli metriä lyhyempi. Riemumessussa Raikan kitarasoundit ovat kuin aikakone 90-luvulle. Harva yhtye on yhtä muuttumaton.
–Olemme olleet joidenkin mielestä bändi, jolla on vähän mustavalkoinen sanoma. Niin se on edelleen. Musiikin osalta värejä on mahtunut matkalle, mutta sanomasta emme ole tinkineet tippaakaan, emmekä ole hävenneet sitä pätkääkään, Raikka sanoo.
Ristin sanoma on ykkösasia.
–Ei meillä ole mitään muuta toivoa kuin toivomme Jeesuksessa. Ilman Jeesusta meillä ei ole mitään.
–Tämä sanoma on minulle tärkeä työelämässäkin. Olen kiinnostunut ihmisistä ja uskallan näyttää värini – että olen uskossa, ja minulla on asiat kunnossa Jeesuksen kanssa.
–Ainakaan en haluaisi olla esteenä Jumalan valtakunnan työlle.
Työpaikalla onkin syntynyt keskustelua hengellisistä asioista.
–Tänään luovutin myymäni asuntoauton ja asiakkaan kanssa puhuimme musiikista. Hänellä oli pitkä harmaa letti ponnaril-
la. Kerroin hänelle minkälaista musiikkia minä soitan. Hän oli tanssimuusikko ja soitti bassoa. Annoin hänelle ja vaimolleen The Roadin cd:n. Selvisi, että mies on soittanut bassoa myös Tuomasmessussa. Säädin heille Radio Dein autoradioon, kun he tänään lähtivät.
–Ilmeisesti heillä on nyt erityinen aika elämässä, kun Jumala puhuu ja kutsuu heitä. Minusta on mahtavaa, että Jeesus käyttää meitä kaikenlaisten ihmisten parissa. Minullekin on vielä käyttöä – jatkoajalla, Raikka sanoo.