Yhteyksiä yli kirkkorajojen

Sleyn yhteistyökirkot lähetyskentillä edustavat usein vähemmistöä tunnustuskuntien joukossa. Keniassa, Venäjällä ja Virossa suhtautuminen toisiin kirkkokuntiin vaihtelee asiallisesta vierekkäin elämisestä jopa toiminnallisen yhteistyön järjestämiseen.

Jo kristikunnan historian alkumetreiltä lähtien erimielisyydet ovat jakaneet kirkkoa. 2000-luvulle tultaessa kirkkojen eriytyminen toisistaan ei ole lakannut, vaan on syntynyt yhä useampia kirkkokuntia. Toisaalta tunnustuskunnat ovat myös aika ajoin pyrkineet parempaan yhteyteen toistensa kanssa. 

Myös lähetyskentillä Sleyn yhteistyökirkot joutuvat elämään vieretysten toisten tunnustuskuntien kanssa. Keniassa Sleyn yhteistyötaho, evankelis-luterilainen kirkko ELCK, toimii monen sitä suuremman tunnustuskunnan keskellä. Suurimpia kirkkoja maassa ovat roomalais-katolinen ja anglikaaninen kirkko sekä presbyteerikirkko. Afrikan aluekoordinaattorina toimiva Ari Lukkarinen kertoo, että kirkoilla on Keniassa jonkin verran yhteistyötä. 

– ELCK on mukana kenialaisessa kirkkojen yhteistyöelimessä ja ekumeenisissa kokouksissa. Myös eri kirkkojen johtajat tapaavat toisiaan. Sleyn lähetit toimivat Keniassa ELCK:n työyhteydessä julistus-, diakonia- ja koulutustehtävissä. Pioneerityöhön liittyvissä tapaamisissa on ollut edustusta muistakin kirkoista kuin ELCK:sta, mutta varsinaista julistusyhteistyötä lähettimme tekevät vain ELCK:n piirissä, Lukkarinen selittää.

Lukkarinen kertoo, että yhteisistä neuvotteluista huolimatta Kenian kristillinen kenttä on hyvin hajanainen jopa tunnustuskuntien sisäisesti. 

– Kirkkojen sisällä on Keniassa aika paljon hajaannusta. Keniassa on käsittääkseni enemmän itsenäisiä kirkkoja kuin Yhdysvalloissa, jota pidetään hyvin monimuotoisena maana kristillisten kirkkojen määrän kannalta.

Lukkarinen arvioi, että seurakuntalaisten taholta suhtautuminen toisiin kirkkokuntiin on myönteistä.

– Pääosin kristityt käyvät omissa kirkoissaan, mutta jos paikkakunnalla on vaikka uuden kirkon avaaminen, niin avajaisjuhliin kyläläiset osallistuvat usein riippumatta siitä, minkä kirkon jäseniä he ovat, Lukkarinen sanoo.

Ortodoksinen Venäjä

Venäjällä selvästi suurin tunnustuskunta on ortodoksinen kirkko. Lähetti Ville Melasen mukaan Venäjän länsirajalla ortodoksien suhtautuminen Sleyn kanssa yhteistyötä tekevään luterilaiseen Inkerin kirkkoon on yleisesti ottaen hyvä, sillä luterilaisuus on vaikuttanut siellä jo pidemmän aikaa.

–  Karkeasti määriteltynä sanoisin, että mitä lännempänä ollaan, sen parempi suhtautuminen on Inkerin kirkkoon, ja mitä kauemmaksi itään mennään, sitä viileämpi on suhtautuminen, Melanen kuvaa. 

Melanen kertoo, että Venäjällä on jonkin verran tapaamisia ja opillisia keskusteluja näiden kirkkokuntien välillä. Pietarissa kirkot myös tekevät yhteistyötä alueen kaupungin ja sosiaalitoimen kautta, vaikka varsinaisia opillisia tapaamisia siellä ei olekaan.

– Inkerin kirkko toimii laajalla alueella, ja yhteistyö on erilaista kussakin paikassa. Työalueellani Siperian rovastikunnassa ei ole toiminnallista yhteistyötä. Yksilötasolla on kuitenkin yhteyksiä eri tunnustuskuntiin kuuluvien kristittyjen välillä. On myös hyvin yleistä, että luterilaisen puoliso on ortodoksi.

Melanen kertoo pitävänsä esimerkiksi jonkin verran yhteyttä alueensa katolisten pappien kanssa. Lisäksi ollessaan mukana vankilatyössä hän tutustui toisiin tunnustuskuntiin kuuluviin maallikoihin.

– Erityisesti yhden helluntaikirkkoon kuuluvan entisen vangin kanssa olemme usein yhteyksissä. Venäjällä pyritään suhtautumaan positiivisesti toisiin kirkkoihin, mutta kirkkojen välillä on kuitenkin hyvin isoja opillisia eroja, kuten lapsikaste tai pelastusoppi, Melanen sanoo.

Vaikka keskusteluja eri tunnustuskuntien kanssa pystyy käymään melko hyvin, Melanen on Venäjällä törmännyt myös torjuvaan suhtautumiseen luterilaista kirkkoa kohtaan.

– Olen kohdannut ortodoksipappeja, jotka eivät suostu tapaamaan toisen tunnustuskunnan edustajia. Ilmeisesti ajatus on ollut, että vain ortodoksit ovat kristittyjä.

Melanen tahtoo korostaa, että on hyvä ylläpitää asiallisia suhteita toisiin tunnustuskuntiin, mutta kuitenkin samaan aikaan tunnustaa avoimesti omaansa.

– Ajattelen, että aito ja näkyvä yhteys toteutuu vasta Taivaassa. Meidän ei tarvitse olla tuomareita siinä, kenellä on puhtain oppi. Ne asiat ovat Jumalan käsissä, Melanen alleviivaa.

Yhteistyötä Virossa

Virossa Sley tekee yhteistyötä Viron evankelis-luterilaisen kirkon (EELK) kanssa. Lähetti Kirsi Vimpari on kokenut, että Virossa ekumenia näkyy enemmän ja konkreettisemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Syy tähän löytyy maan historiasta ateistisen neuvostovallan alla.

– Virossa kristittyjä on vähän, ja kirkot ovat olleet ahtaalla pitkään. Tämä on tuonut kristittyjä eri tavalla lähemmäksi toisiaan. Usein ortodoksit kuitenkin jättäytyvät kauimmaksi yhteistyöstä. Yksi syy tähän on kielimuuri, sillä heistä monen äidinkieli on venäjä, Vimpari kertoo.

Vimparin mukaan Virossa on usein helpompi hakea kristittyjen yhteyttä, koska se on yhteinen tavoite. Virossa on jopa joitakin yhteisiä tapahtumia, jotka kokoavat monet kirkkokunnat yhteen, kuten pitkäperjantaisin eri puolilla järjestettävä ristivaellus. 

– On muutamia isoja tapahtumia, joihin suurin osa kirkoista lähtee mukaan. Riippuu kuitenkin seurakunnasta ja ystävyyssuhteista, kuinka paljon ekumeenista yhteistyötä toteutetaan. 

Vimpari kertoo, että myös seurakuntanuorten kesken saatetaan tehdä vierailuja eri kirkkokuntien välillä. Tämä johtuu siitä, että nuoria on kirkossa hyvin vähän. 

– Monella luterilaisella seurakunnalla on vähän resursseja järjestää mitään jumalanpalveluksen lisäksi. Jos paikalle tulee nuoria, jotka kaipaisivat esimerkiksi raamattupiiriä tai jotain muuta yhteen tulemista, silloin heidän on pakko hakea sitä jostain muualta. Myös monet aktiiviset ihmiset tekevät vapaaehtoistöitä useassa seurakunnassa, sillä omassa seurakunnassa ei ole välttämättä palvelutehtäviä tarjolla.

Vimparin omassa työnkuvassa ekumeenisuus tulee näkyviin eniten opiskelijatyössä, jossa on mukana useampia tunnustuskuntia.

– Opiskelijatyötä tekee yhteiskristillinen järjestö. Meillä käy luterilaisia, baptisteja, metodisteja, helluntailaisia ja kirkkoon kuulumattomia. Haluan itse olla tuomassa luterilaisia aarteita ja uskon oppia ja kutsun paikalle paljon luterilaisia puhuja. Työn järjestäminen on kuitenkin tasapainon hakemista, ja otamme huomioon kaikki kävijät kutsumalla myös luotettavia opettajia toisista kirkkokunnista, Vimpari selittää. 

Vimpari kertoo yhden esimerkin siitä, kuinka Virossa ekumenia parhaimmillaan voi toteutua. 

– Narvan kirkkopäivät laajenivat kirkkojen päiväksi, sillä kirkollamme ei ollut resursseja järjestää sitä yksin. Näille päiville talkoisiin osallistuessani söimme luterilaisen kirkon tornissa metodistien tekemää keittoa, joka oli valmistettu baptistien kirkon keittiössä. Olin vielä yötä ortodoksinaisen asunnossa. Tällaisissa hetkissä löytyvät yhteiset aarteet, joita voidaan olla yhteisissä tilanteissa ja tapahtumissa viemässä eteenpäin, Vimpari tiivistää.  

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 9/20.