-
Connector.
sanansaattaja • Viikon nosto
Viisi arpea
16.02.2023
Anu Laine on kolmekymppiseksi sairastanut paljon ja kärsinyt useaan otteeseen voimakkaista kivuista. Espoolainen perheenäiti ja teologi ei silti pelkää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
”Elämästäni tähän asti ei varmastikaan saisi elokuvaa, tai edes kirjaa. Siitäkin huolimatta olen saanut elämässäni moneen kertaan kohdata ihmeen. Ja ehkä kaikista suurin ihme on se rauha, joka minulla on aina ollut, koska tiedän, että tapahtui mitä hyvänsä, minua kantavat iankaikkiset käsivarret”, Anu Laine kirjoitti Jeesuksen puolella -blogissaan vuosi sitten.
Joskus sitä kuvittelee etukäteen tietävänsä jotakin ihmisestä, joka on sairastunut harvinaiseen sairauteen peräti kaksi kertaa. Ja jos sitten vielä kuulee, että sama ihminen on tehnyt gradunsa teologisessa tiedekunnassa ristin teologiasta, voi laskea mielessään yhteen yksi plus yksi. Tietenkin hän on omien vaikeuksiensa vuoksi valinnut opinnäytteeseensä aiheen, joka liittyy kärsimykseen, eikö niin?
Ja sitten voi huomata erehtyneensä.
Teinityttö ilman hiuksia
Kun Anu Laine oli 16-vuotias, hänen pitkät vaaleat hiuksensa putosivat pois. Hiustenlähdölle löytyi syy: autoimmuunisairaus nimeltä alopecia.
–Onneksi kulmakarvat ja silmäripset eivät lähteneet, Laine sanoo.
Myöhemminkin häneltä on lähtenyt alopecian vuoksi hiuksia, mutta vain läiskittäin.
Voisi ajatella, että teini-ikäiselle kaljuuntuminen olisi ollut katastrofi. Nokialla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Laine sanoo kuitenkin, että se taisi olla hänen kavereilleen isompi juttu kuin hänelle itselleen.
–Nokia on pieni paikkakunta, ja siellä liikkui kaikenlaisia huhuja siitä, miksi hiukseni lähtivät. Oliko minulla syöpä? hän kertoo ihmisten kyselleen.
Laine sai peruukin, mutta kulki mieluummin kaljuna.
–Otin sen niin, että tulipa tällaistakin hiusmallia kokeiltua.
Laine kertoo, että hänellä oli nuoruudessaan myös vatsakipuja, joiden vuoksi hänelle tehtiin monenlaisia tutkimuksia. ”On sinua paljon hyysätty”, kuului yhden lääkärin hieman epäempaattinen huomio, kun tämä oli tutkinut nuoren potilaansa papereita. Vatsakivuille ei löytynyt syytä.
Laine kävi lapsena monena kesänä Suomen Lähetysseuran leireillä Päiväkummussa. Perhe oli kristitty, ja Laine kuvaa sen ilmapiiriä armolliseksi. Hän kuunteli lapsena paljon Pekka Simojoen lauluja ja katsoi usein Jeesuksesta kertovaa elokuvaa The Jesus Film, joka oli hänelle todella merkittävä.
–Lapsuudenkodissani usko ei näyttäytynyt ahdistavana. Juttelen edelleen uskonasioista vanhempieni kanssa.
Anu Laine kävi riparinsakin Päiväkummussa, Pekka Simojoen johdolla. Simojoen kertomuksista lähetyskentiltä Laine kertoo oppineensa paljon siitä, miltä kristinusko näyttää eri puolilla maailmaa.
Rippikoulun jälkeen Laine katsoi taas kerran Jeesuksesta kertovaa elokuvaa. Kohta, jossa Jeesus kysyy, haluavatko opetuslapset seurata häntä, pysäytti hänet.
–Tiesin silloin, että tätä minä haluan! Kyllä minulla on ollut usko lapsesta asti, mutta tuolloin tuli kutsu Jeesuksen seuraamiseen. Kyselin jo ala-asteikäisenä kavereilta, uskovatko nämä Jeesukseen. Nyt nuorin lapseni on samanlainen. Hän kyselee päiväkodin työntekijöiltä, kuka uskoo Jeesukseen, Laine naurahtaa.
Laine alkoi käydä Nokialla ja Tampereella nuortenilloissa.
Pimeässä huoneessa
Anu Laineen kyljessä on viisi arpea. Ne tulivat kaksitoista vuotta sitten, keväällä 2011. Silloin hänen keuhkoistaan jouduttiin poistamaan leikkauksessa synnynnäinen laajentuma, bulla. Sairauden hoitamisen yhteydessä toisen keuhkon läpi jouduttiin asettamaan kylkiluiden läpi useita kertoja dreeni, putki, jonka läpi keuhkoon kerääntynyt ilma saatiin pois. Dreenin laittaminen ja poistaminen olivat lähes joka kerralla kivuliaita kokemuksia. Vaikka ihon voi puuduttaa, keuhkokudosta ei voi.
”Dreeni aiheutti aivan jatkuvaa hermokipua keuhkossa. Heti jos liikahdin, minuun sattui. Nukkuminenkin oli tästä syystä todella vaikeaa”, Anu kirjoitti blogissaan.
– Kyselin, miksi ihmeessä minulle oli käynyt näin. Minulla oli sairaalassa mukanani Raamattu ja luin Jobin kirjaa. Jobin kirja on vaikuttava. Sain lohtua jakeesta, jossa sanotaan: ”Minä tiedän lunastajani elävän.” Jobin ystävät kyselevät häneltä, mitä pahaa Job on tehnyt ansaitakseen kohtalonsa. Job vastaa, etteivät hänen ystävänsä ole ymmärtäneet mitään. Jumala on luonut kaiken ja hänellä on oma suunnitelmansa. Voimme vain osoittaa ristiä ja jättää kaiken Jumalan käsiin.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Toivo paremmasta tulevaisuudesta
- Myös lasten festarit
- Lähetyskenttien isät
- Stephen Wan, katupoika Jubasta, on tehnyt pitkän matkan Tampereen Luther-talolle
- ”Kirjoitan kamppailuni lauluihini”
- Diktatuuriakin vahvempi voima
- Severin sävelet
- Tuhlaajapojan paluu
- ”Adrenaliinia riitti”
- Elämän värit