Viisi arpea 

Anu Laine on kolmekymppiseksi sairastanut paljon ja kärsinyt useaan otteeseen voimakkaista kivuista. Espoolainen perheenäiti ja teologi ei silti pelkää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  

”Elämästäni tähän asti ei varmastikaan saisi elokuvaa, tai edes kirjaa. Siitäkin huolimatta olen saanut elämässäni moneen kertaan kohdata ihmeen. Ja ehkä kaikista suurin ihme on se rauha, joka minulla on aina ollut, koska tiedän, että tapahtui mitä hyvänsä, minua kantavat iankaikkiset käsivarret”, Anu Laine kirjoitti Jeesuksen puolella -blogissaan vuosi sitten.   

Joskus sitä kuvittelee etukäteen tietävänsä jotakin ihmisestä, joka on sairastunut harvinaiseen sairauteen peräti kaksi kertaa. Ja jos sitten vielä kuulee, että sama ihminen on tehnyt gradunsa teologisessa tiedekunnassa ristin teologiasta, voi laskea mielessään yhteen yksi plus yksi. Tietenkin hän on omien vaikeuksiensa vuoksi valinnut opinnäytteeseensä aiheen, joka liittyy kärsimykseen, eikö niin?  

Ja sitten voi huomata erehtyneensä.  

Teinityttö ilman hiuksia 

Kun Anu Laine oli 16-vuotias, hänen pitkät vaaleat hiuksensa putosivat pois. Hiustenlähdölle löytyi syy: autoimmuunisairaus nimeltä alopecia.  

–Onneksi kulmakarvat ja silmäripset eivät lähteneet, Laine sanoo.  

Myöhemminkin häneltä on lähtenyt alopecian vuoksi hiuksia, mutta vain läiskittäin.  

Voisi ajatella, että teini-ikäiselle kaljuuntuminen olisi ollut katastrofi. Nokialla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Laine sanoo kuitenkin, että se taisi olla hänen kavereilleen isompi juttu kuin hänelle itselleen.  

–Nokia on pieni paikkakunta, ja siellä liikkui kaikenlaisia huhuja siitä, miksi hiukseni lähtivät. Oliko minulla syöpä? hän kertoo ihmisten kyselleen.  

Laine sai peruukin, mutta kulki mieluummin kaljuna.  

–Otin sen niin, että tulipa tällaistakin hiusmallia kokeiltua. 

Laine kertoo, että hänellä oli nuoruudessaan myös vatsakipuja, joiden vuoksi hänelle tehtiin monenlaisia tutkimuksia. ”On sinua paljon hyysätty”, kuului yhden lääkärin hieman epäempaattinen huomio, kun tämä oli tutkinut nuoren potilaansa papereita. Vatsakivuille ei löytynyt syytä. 

Laine kävi lapsena monena kesänä Suomen Lähetysseuran leireillä Päiväkummussa. Perhe oli kristitty, ja Laine kuvaa sen ilmapiiriä armolliseksi. Hän kuunteli lapsena paljon Pekka Simojoen lauluja ja katsoi usein Jeesuksesta kertovaa elokuvaa The Jesus Film, joka oli hänelle todella merkittävä.  

–Lapsuudenkodissani usko ei näyttäytynyt ahdistavana. Juttelen edelleen uskonasioista vanhempieni kanssa.  

Anu Laine kävi riparinsakin Päiväkummussa, Pekka Simojoen johdolla. Simojoen kertomuksista lähetyskentiltä Laine kertoo oppineensa paljon siitä, miltä kristinusko näyttää eri puolilla maailmaa. 

Rippikoulun jälkeen Laine katsoi taas kerran Jeesuksesta kertovaa elokuvaa. Kohta, jossa Jeesus kysyy, haluavatko opetuslapset seurata häntä, pysäytti hänet.  

–Tiesin silloin, että tätä minä haluan! Kyllä minulla on ollut usko lapsesta asti, mutta tuolloin tuli kutsu Jeesuksen seuraamiseen. Kyselin jo ala-asteikäisenä kavereilta, uskovatko nämä Jeesukseen. Nyt nuorin lapseni on samanlainen. Hän kyselee päiväkodin työntekijöiltä, kuka uskoo Jeesukseen, Laine naurahtaa.  

Laine alkoi käydä Nokialla ja Tampereella nuortenilloissa.  

Pimeässä huoneessa 

Anu Laineen kyljessä on viisi arpea. Ne tulivat kaksitoista vuotta sitten, keväällä 2011.  Silloin hänen keuhkoistaan jouduttiin poistamaan leikkauksessa synnynnäinen laajentuma, bulla. Sairauden hoitamisen yhteydessä toisen keuhkon läpi jouduttiin asettamaan kylkiluiden läpi useita kertoja dreeni, putki, jonka läpi keuhkoon kerääntynyt ilma saatiin pois. Dreenin laittaminen ja poistaminen olivat lähes joka kerralla kivuliaita kokemuksia. Vaikka ihon voi puuduttaa, keuhkokudosta ei voi.  

”Dreeni aiheutti aivan jatkuvaa hermokipua keuhkossa. Heti jos liikahdin, minuun sattui. Nukkuminenkin oli tästä syystä todella vaikeaa”, Anu kirjoitti blogissaan.  

– Kyselin, miksi ihmeessä minulle oli käynyt näin. Minulla oli sairaalassa mukanani Raamattu ja luin Jobin kirjaa. Jobin kirja on vaikuttava. Sain lohtua jakeesta, jossa sanotaan: ”Minä tiedän lunastajani elävän.” Jobin ystävät kyselevät häneltä, mitä pahaa Job on tehnyt ansaitakseen kohtalonsa. Job vastaa, etteivät hänen ystävänsä ole ymmärtäneet mitään. Jumala on luonut kaiken ja hänellä on oma suunnitelmansa. Voimme vain osoittaa ristiä ja jättää kaiken Jumalan käsiin.