-
Connector.
Salome ja Olli Olenius
Viestejä Virosta – lapsilta lapsille
10.12.2024
Oleniuten lasten lähettikirje 3.12.2024
4/2024
Jännittävää odotusta adventin aikaan!
Nyt joulukuussa alkaa adventin aika ja se on täynnä odotusta ja jännitystä. Kirjeen lopussa kuulet, mitä erityisiä jännittäviä muutoksia meillä on tulossa. Mutta ensin, löysitkö edellisen kirjeen sanaristikosta 10 harrastusta? Oikeat vastaukset löytyvät viimeiseltä sivulta.
Ristikon harrastuksista Sofia käy seuraavissa: Viime vuoden tapaan Sofia käy viulutunneilla, mutta nyt vain 1 kerran viikossa. Viime vuonna ei päässyt koulun kuoroon, kun musiikkikoulu oli samaan aikaan, mutta tänä vuonna aikataulut sopii. Ja kaikki 2-luokan tytöt on kuorossa mukana laulamassa, onpa päästy esiintymäänkin!
Sointu on käynyt myös laulamassa muskarin tapaisessa laulustudiossa, kuten viime vuonnakin. Pyöräilyä ja piirtämistä on myös tehty paljon vapaa-aikana. Nyt odotetaan että raatihuoneen torin jääkenttä avataan ja päästään luistelemaan.
Koko perheenä ollaan käyty uimassa niin usein kuin mahdollista, se on kaikkien mielestä mukavaa. Sofia pääsee myös koulun kanssa joka perjantai uimaan ja on kehittynyt valtavasti. Yksi kerta Sofia teki uimahallissa 15 sekunnin aikana 17 takaperin kuperkeikkaa veden alle sukeltaen. Sen jälkeen vähän hengästytti!
Uutena harrastuksena ollaan aloitettu jumppakerho, jossa voimistellaan, harjoitellaan kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, käsillä seisontaa ja voltteja. Jumppasalin ympäri menee temppurata, jossa on erilaisia patjoja, trampoliineja ja kiipeilytehtäviä. Se on tosi hauska harrastus kaksi kertaa viikossa
Sofialla on mennyt koulussa hyvin. Uusi kiinnostava oppiaine on “kunst ja tööõpetus”, eli “taide ja käsityöt”. Aiemmin askarreltiin luokanopettaja Janikan kanssa, mutta nyt käsityöluokassa Sirje opettajan kanssa tehdään monipuolisesti erilaisia juttuja. Syksyllä oli myös naamiaiset (eli “kostüümipäev”). Sofia pukeutui pinkiksi pörröiseksi kissaksi, mutta paras asu taisi olla oli Sofian luokan Loviisella, joka oli banaani.
Yksi syksyn kohokohta oli, kun koululla oli 30v juhlat. Sitä varten harjoiteltiin esityksiä ja tehtiin koristeluja. Äitikin leipoi kahvilaan myyntiin piirakkaa. Juhlissa pidettiin myös kahoot-tietovisa, jossa meidän perhe oli 3.paras!
Sointu vaihtoi syksyllä päiväkotiryhmää kaikkein vanhempien ryhmään. Maarikan ryhmässä oppii myös kirjaimia, niin pian onnistuu lukeminen! Isänpäiväksi harjoiteltiin näytelmä, jossa Sointu oli pupu ja joulujuhlan esityksessä Sointu saa olla paimen. Virossa harjoitellaan tällaisiin esityksiin pitkätkin vuorosanat ulkoa.
Käytiin yhtenä lauantaina Põlvassa kun äiti ja isi järjesti siellä perhepäivän. Sinne tuli myös suomalaisten porukka auttamaan ja tekemään ruokaa. Askarreltiin kynttilöitä, heijastimia ja maalattiin. Perhepäivään tuli myös monia kavereita Põlvasta ja Tartusta, niin meillä oli loistava päivä!
Äiti ja isi kävi Suomessa Maata Näkyvissä -festareilla. Ne meni sinne yhdessä nuorten kanssa isolla bussilla. Me jäätiin tällä kertaa Tartuun ja Elsa tuli meitä hoitamaan. Toiseksi yöksi päästiin yökylään Luisen ja Looren perheen luo. Se oli Soinnun eka kerta kaverin luona ja nukkuminen uudessa paikassa oli jännittävää. Onneksi kavereiden kanssa oli tosi kivaa, eikä oltaisi maltettu lopettaa leikkejä ollenkaan.
Syksyn ajan ollaan odotettu joulua innokkaina myös sen vuoksi, että ollaan muuttamassa joulukuussa Suomeen. Äitin ja isin lähetystyö loppuu ja sen takia muutetaan. Jännittäviä juttuja siis, kun tammikuussa aloitetaan sitten ihan uudessa paikassa koulu ja päiväkoti. Me muutetaan pinkkiin taloon, joka on aika iso niin että saadaan omat huoneet (Sofia on odottanut sitä).
Ennen muuttoa ollaan jo myyty kirpparilla tavaroita ja leluja sekä kerätty banaani- ja pahvilaatikoita. Pahvilaatikoihin ruvetaan sitten pakkaamaan kaikki meidän tavarat. Muuttamisessa on iso homma, kun pitää pakata kaikki tavarat laatikoihin. Sitten tavarat ja huonekalut kannetaan meidän tutun Peeterin rekka-autoon ja kuljetetaan laivalla Suomeen.
Me järjestetään Virossa vielä läksiäisjuhlat eli Suomi-juhlat, joihin kutsutaan kavereita, joita tulee ikävä. Leikkipuistoja, maisemia automatkoilla, pyhäkouluja, päiväkodin kokin herkullisia ruokia, opettajia, kohukesia, tuttuja ruokakauppoja. Kun miettii muuttamista, niin tuntuu liian jännittävältä, että kaikki asiat muuttuu samaan aikaan. Onneksi meidän perhe ei muutu ja saadaan olla yhdessä Suomessakin.
Terveisin,
Sofia 8v ja Sointu 5v
P.S. Pikku kakkosesta löytyy ohjelma “Kielimatkaajat”, jossa on yksi jakso “Viron kieli”. Käypä katsomassa ja oppimassa uusia vironsanoja!
Alkuperäinen kirje kuvineen ja tehtävineen löytyy täältä: https://mediakirjasto.sley.fi/2024/12/oleniusten-lasten-lahettikirje-joulukuu-2024