Vapaaehtoiset rakentavat seurakuntaa

Monet asiat kantavat virallisuuden leimaa. On olemassa virallinen lehti, on virallista ulkopolitiikkaa ja vaikkapa virallinen raamatunkäännös, virsikirja ja kirkkokäsikirja. Joskus virallisuudesta voi tulla myös rasite, vaikka ymmärrämme, että se on useimmiten tarkoitettu turvaksi. Miten virallisuus voi tulla rasitteeksi?

Joskus evankeliumista syttyneet ihmiset ovat kokeneet, että heillä ei ole ollut luontevia mahdollisuuksia toimia omissa kotiseurakunnissaan. Autuuden asian levittäminen on delegoitu seurakuntien työntekijöille. Nämä ovat puolestaan olleet usein niin omiin töihinsä uppoutuneita, että eivät ole ehtineet tai osanneet rohkaista seurakuntalaisiaan riittävästi mukaan sellaiseen toimintaan, johon näillä olisi innostusta ja lahjoja. Paimenen tehtävä on myös tunnistaa niitä armolahjoja, joita seurakuntalaisilla on. Luonteva yhteys seurakuntaan on monella kirkkovaltuuston, neuvostojen tai eri johtokuntien työ. Kaikki eivät kuitenkaan koe olevansa hallintoon suuntautuneita.

Suomalaisten herätysliikkeiden vaikutus näkyy selvänä myös maissa, jonne suomalaisia on muuttanut työn perässä. Tulevan viikon vaihteessa vietetään Boråsissa Ruotsin suomalaisten evankeliumijuhlaa. Suomesta juhliin osallistuu vähän toistasataa ihmistä. Suomalaisten panos on näkynyt vahvana monessa ruotsalaisessa seurakunnassa.

Keski-Pohjanmaalla on vuosikymmenien ajan toiminut Kokkolan rovastikunnan maallikkokoulu. Se perustettiin rovastikuntakokouksen aloitteesta rovastikunnan, sen seurakuntien ja alueella toimivien herätysliikkeiden yhteishankkeeksi. Maallikkokoulu on kouluttanut vapaaehtoisia toimijoita seurakuntien tarpeisiin.

Herätysliikkeiden toiminta on paikallistasolla ollut pitkälti maallikkotoimintaa. Kristinusko on aina levinnyt uusille alueille kristittyjen ihmisten mukana. Nykyäänkin on syytä muistaa, ettei aikanaan missään ollut pappia kirkkorakennuksen kanssa odottamassa kristittyjen paikkakunnalle muuttoa. Ne, jotka olivat tulleet Jeesukseen uskoviksi, ryhtyivät uusilla asuinalueillaan kokoontumaan kodeissa ja etsimään yhteyttä. Jossakin vaiheessa heräsi sitten tarve järjestäytyä kristilliseksi seurakunnaksi. 1900-luvun alusta alkaen on koettu tarpeelliseksi perustaa seurakuntiin Evankeliumiyhdistyksen paikallisosastoja. Niiden avulla on haluttu turvata säännöllinen evankelinen toiminta eri paikkakunnilla.

Viime vuosisadan vaihteessa esimerkiksi Pohjois-Suomen piirissä Sleyn paikallisosastojen toiminnasta saatu palaute kertoi, että seurakuntien työntekijät pitivät osastojen toimintaa juuri paikallisseurakuntaa rakentavana ja tukevana toimintana.