Vainotun kansan asiamies

Open Doors Finland -järjestöä luotsaava Miika Auvinen kohtaa työssään vainottuja kristittyjä ympäri maailman. Hiljattain Auvinen matkusti Irakiin alueelle, josta yli miljoona Jeesukseen uskovaa on joutunut pakenemaan ääri-islamin tieltä.

Miika Auvinen on juuri palannut viikon mittaiselta matkalta Irakista. Hän esittelee valokuvia. 

– Tässä on isä Daniel. Hän on itäistä perinnettä seuraavan kaldealaisen kirkon pastori. Abraham kutsuttiin Kaldean Urista, tämä on niin vanha kirkko. Kaldealaisuudessa yhdistyvät monet läntisen ja itäisen kirkon perinteet, mutta ortodoksinen kirkko on tavallaan sen äitikirkko, Auvinen selittää. 

Viimeisen vuoden aikana isä Danielin vanhemmat ja kaikki sisarukset ovat muuttaneet pois Irakista. 

– Kristittyinä heillä ei ole maassa tulevaisuutta. He ovat joutuneet uhkailujen ja monenlaisten haasteiden kohteiksi. Isä Daniel on jäänyt naimattomana miehenä tekemään paikallisen kirkon työtä.

Auvinen kertoo, että 1990-luvulla Irakissa asui 1,5 miljoonaa kristittyä. Nyt heitä on jäljellä 220 000. Vuosina 2014–2016 Isis teki Irakista helvetin ja monista kristityistä marttyyreita. Kurdistanin itsehallintoalueesta Irakin pohjoisosassa tuli turvapaikka, johon kymmenet tuhannet kristityt pakenivat. 

– Sinne Isis ei koskaan päässyt.

Myös isä Daniel toimii Kurdistanissa. Hän johtaa paikallista traumaterapiakeskusta, jota Open Doors tukee. 

– Keskuksessa hoidetaan sodan haavoja. Moni ihminen on menettänyt lähiomaisiaan Isisin vainoissa. 

– Isis vaikuttaa Irakissa edelleen, mutta se ei ole aktiivinen. Se on piilevä uhka. Ryhmän soturit elävät muun väen keskellä arjessa. Kauhun tasapaino vallitsee, eikä kukaan tiedä, mitä pitkällä aikavälillä tulee tapahtumaan, Auvinen kertoo. 

Värikynät

Open Doorsilla on Irakin alueella satoja projekteja. Esimerkiksi järjestö myöntää paikallisille ihmisille muutaman tuhannen euron suuruisia pienlainoja vaikkapa konditorian, kampaamon tai metallipajan perustamiseksi. Kun Isis-kriisi oli akuutti, noin 50 000 ihmistä eli Open Doorsin suoran tuen varassa – tarvittiin ruokaa ja hätämajoitusta. Oli pastoreita, jotka majoittivat kirkkoon 200 pakolaista ja pitivät jumalanpalvelukset kirkon pihalla. Nyt Open Doors voi keskittyä pitkäjänteiseen työhön alueella. Tärkeä työmuoto on kristillisen kasvatuksen tukeminen. 

– Kristittyjen oikeus saada uskonsa mukaista kasvatusta on Irakissa uhan alla. 

Auvinen esittelee vihkosta, jossa on kristillistä päiväkotia käyvien lasten piirroksia. Piirrokset liittyvät taideterapiaan, jota lapsille on annettu Isisin tuottamien traumojen hoitamiseksi. Päiväkoti on Kurdistanissa, ja sitä johtaa dominikaanisisar. 

– Näiden lasten kodit Mosulissa ja Niniven tasangon alueella tuhottiin, ja monet heistä menettivät vanhempansa. Jo profeetta Joona sai toimeksiannon Niniveen, ja nyt tältä samalta alueelta kristityt joutuivat jättämään kaiken niin, että heillä oli pelkät vaatteet päällä.

– Nämä lapset ovat nähneet ihmisiä tapettavan ja hakattavan, ja he ovat nähneet omat kotinsa raunioina, Auvinen kertoo. 

Kun lapset aloittivat piirtämisen taideterapiassa, heillä oli käytössään kaikki värit, mutta kaikki heistä käyttivät ainoastaan mustaa. Piirrosten aiheina olivat sota ja rauniot. Poikien toiveammatti oli sotilas. 

– Musta väripaletti otettiin pois käytöstä. Värien vaihduttua, myös aiheet vaihtuivat.

Piirroksiin tuli toivoa. 

– Joku haluaa olla lääkäri ja joku juristi. Normaali alkaa voittaa. 

Katson piirrosta sotilaasta, jolla on kaulassaan risti ja olkapäällään luotivyö. Taustalla kasvaa vihreä ruoho. 

– Ja poliiseiksikin lapset nyt haluavat. Puolustaakseen ihmisten oikeuksia! 

Silti tuhottu menneisyys jättää jäljet. 

– Päiväkodissa yksi tyttö oli eräänä päivänä tosi iloinen. Hän oli päässyt käymään vanhassa kotitalossaan Irakin puolella ja löytänyt poltetun talon raunioista omat kenkänsä. Vaikka kengät olivat jo liian pienet, ne olivat sentään hänen omansa. 

– Ovat nämä raskaita asioita. Kun koko entinen elämä on pyyhkäisty pois, miten lähdet rakentamaan uutta? 

”Muuttakaa pois, jos voitte”

Matkallaan Auvinen kävi seurueineen myös Kurdistanin itsehallintoalueen ulkopuolella, Irakin puolella. Seurue vieraili kylässä, joka oli vuonna 2014 Isisin hallussa. Kylän läpi kulki Isisin ja Irakin armeijoiden välinen rintamalinja, eikä siitä jäänyt ”kiveä kiven päälle”. 

– Nyt kylää jälleenrakennetaan, jotta ihmiset voivat palata sinne. Ensimmäisenä rakennettiin uusi kirkko. Siihen toivo kiteytyy. Open Doors tukee tuon kirkon pastoreiden työtä, Auvinen kertoo. 

Kaikki kristityt ovat Irakissa haastavassa asemassa. Edes Kurdistanissa he eivät välttämättä pärjää. 

– Kamppailu toivon ja toivottomuuden välillä on aistittavissa. Työllistymismahdollisuudet ovat heikot, eikä tulevaisuutta siksi ole. Infrastrkutuuri on luhistunut. Monen Kurdistanissa asuvan äidinkieli on arabia, kun taas kurdialueella puhutaan kurdia. Ja kristittyinä Kurdistaniin paenneet ovat jo ennestään olleet toisen luokan kansalaisia. 

– Päiväkotia johtava dominikaaninunna rohkaisi aiemmin kristittyjä jäämään Irakiin rakentamaan parempaa tulevaisuutta, mutta nykyään hän on joutunut myöntämään, ettei näe maassa pitkäaikaisen rauhan edellytyksiä. Että jos voitte, muuttakaa pois. Toivo alkaa kadota, Auvinen kertoo. 

”Suomessakin voi liukastua”

Työnsä puolesta Miika Auvinen matkustaa paljon, eikä kaikista matkoista voi puhua. Irakista hän puhuu harkitusti. Lähi-idän maiden lisäksi Auvinen on käynyt muun muassa ”Pohjois- ja Itä-Afrikassa” ja ”Keski-Aasiassa”. Open Doorsilla on toimintaa yli 60 maassa ja ”projekteja” lasketaan olevan maailmanlaajuisesti käynnissä peräti 400 000. Järjestö vie myös Raamattuja kristinuskolta suljettuihin maihin. Viime vuonna niitä vietiin 2,5 miljoonaa. 

Eikö tuollainen vaarallisissa maissa seikkailu ole pelottavaa?

– Irakin-matkalla oli ihan turvallinen olo. On pakko luottaa paikallisiin yhteistyökumppaneihimme. He tietävät tilanteen. Kävimme kyllä Turkin rajan lähellä yhdessä kaupungissa, johon oli ammuttu samana päivänä tykistökeskitys. Kurdit ja turkkilaiset ovat sodassa. Kaikkea voi sattua. Tietyillä alueilla on Isis-soluja, ja kaikkia tienpätkiä ei voi käyttää. Pyrimme tietysti kulkemaan turvallisia yhteyksiä pitkin.

– Minä en tiedä, milloin meitä on esimerkiksi varjostettu, ja mitä muita riskejä on ollut. Alueilla, joilla liikumme, on kidnappauksia ja raakoja teloituksia, jotka kohdistuvat kristittyihin. Toistaiseksi Jumala on sellaisilta varjellut, Auvinen kertoo. 

Oma perhe on Auviselle tärkeä tukijoukko matkojen aikana. 

– Kerron tietenkin vaimolleni, mihin menen. Mutta lapsiamme en halua kuormittaa näillä. Lapselle on liian suuri taakka, jos joutuu pelkäämään vanhempansa turvallisuuden puolesta.

– Mutta emme me mene alueille, joilla on kohtuuttoman suuri riski joutua ongelmiin. Jos on Jumalan tahto, että kuolen matkalla, niin sitten kuolen. Suomessakin voi liukastua ja lyödä päänsä. 

Työnsä puolesta Miika Auvinen matkustaa paljon, eikä kaikista matkoista voi puhua.

Myyntitykki

Vuonna 2008 Auvinen sai sisäisen kutsumuksen lopettaa työt Suomen luterilaisessa evankeliumiyhdistyksessä, jossa hän toimi vuosia muun muassa Pyhän sydämen kappelin teologina. 

– Siellä ihmeteltiin, kun sanoin, että lähden mutta en tiedä mihin. 

Auvinen päätyi täysin eri alalle kuin aiemmin. Hänet valittiin 700 hakijan joukosta Lähi-Tapiolaan. Hän vastasi useiden yritysten riskinhallinnasta, ja ensimmäisen kvartaalin jälkeen Auvinen oli Suomen kymmenen parhaan vakuutusmyyjän joukossa. 

– Ihan Jumalan johdatusta, ei mitään omaa ansiota.

– Se oli iso oppikoulu. Tapasin joka viikko monta yritysjohtajaa, ja keskustelin heidän kanssaan organisaation johtamisesta. 

– Nyt näen, että tuo 6,5 vuoden jakso Lähi-Tapiolassa oli Jumalan johdatusta. Siellä oppimieni taitojen ja saamieni kontaktien avuilla kykenin perustamaan Open Doorsin Finlandin vuonna 2015.   

Johdatus on jatkunut ja järjestö on kasvanut. 

– Olen kokenut sen Jumalan ihmeen, että Hän auttaa. Rukoilin, että saisin apua jakamaan vastuuta, ja pian kohtasin Prisman kassalla kaverin, joka oli opintovapaalla Fennovoiman talousjohtajan tehtävästä, koska etsi paikkaansa Jumalan työssä. Hän on nyt meillä talous- ja hallintojohtajana. Myös vapaaehtoisia auttajia on siunaantunut monia. Pyyntöjä seurakuntiin on niin paljon, että emme ehdi kaikkialle, Auvinen selostaa. 

”Vainotut opettavat meitä”

Vaino on Auvisen mielestä ”osa kristityn identiteettiä”. Hän on itsekin saanut siitä osansa, joskin Suomessa koettelemukset ovat eri luokkaa kuin Lähi-idässä. 

– 2000-luvun alussa profiloiduin Raamattu-uskolliseksi kristityksi Teologisen tiedekunnan Kyyhkynen-lehden päätoimittajana. Se sai aikaan myrskyn vesilasissa. Minuun kohdistui rankkoja reaktioita, ja opin, mitä vastustusta kristillinen identiteetti voi tuottaa. Hinta, joka maksetaan, on erilainen eri maissa. Mutta hinta Jeesuksen seuraamisella aina on.

Auvinen haluaa rohkaista suomalaisia kristittyjä rukouskumppaneiksi vainoa kokeville kristityille. 

– Niin kuin egyptiläinen yhteistyöpastorimme sanoi: ”älkää rukoilko vain puolestamme, vaan rukoilkaa meidän kanssamme”. Tarvitsemme kaikki toisiamme. Myös vainotut rukoilevat meidän puolestamme, Auvinen huomauttaa.

Open Doorsin työ kohdistuu myös suomalaisiin. 

– Suomessa tehtävämme on tukea kristittyjä, jotka ovat paenneet vainoja tänne. On innostavaa, että voimme kertoa suomalaisille kristittyjen rohkeudesta muualla. Kun olemme yhtä ruumista Kristuksessa, meitä yhdistää sama Kristus-pää. Jokaista meistä tarvitaan palvelutehtäviin. Vainotuilta voimme oppia paljon siitä, mitä on olla kristitty. Näin olemme varustamassa myös suomalaisia seurakuntia.

Kirjoitus julkaistu Sanansaattajassa 2/19.

Tue kristillistä journalismia ja tilaa Sanansaattaja-lehti itsellesi tästä linkistä.