Uutta armoa ja tulevaisuuden toivoa

Lähettiperheen äidin ugandalaiseen arkeen kuuluu huoli HIV:sta ja Jeesuksen rakkauden ihmettelyä.

Kenialainen Florence Nightingale Vanhanen on Evankeliumiyhdistyksen lähetti Pauli Vanhasen puoliso. Pariskunta asuu Ugandan Gulu Townissa toista vuotta kahden lapsensa kanssa.

− Aluksi ajattelin, että olen vain kotiäiti, enkä voi auttaa miestäni lähetystyössä muuten kuin rukoilemalla ja huolehtimalla lapsistamme. Mutta Paulin tapaamat ihmiset tulevat meidän kotiimme, ja minäkin voin kohdata heidät siellä. 

Ugandaan perhe muutti Keniasta, jossa he olivat asuneet seitsemän vuotta.

− Aika lentää: tuntuu kuin muuttopäivä olisi ollut eilen, Florence päivittelee. 

Elämä uusiksi

Pitkän Keniassa vietetyn ajan jälkeen muutto Ugandaan oli valtava muutos. Kaikki ympärillä vaihtui: kieli, kulttuuri ja jopa ruoka. 

− Se oli hyvin raskasta aikaa, mutta Jumala valmisti tiemme etukäteen ennen muuttoa. 

Vanhasen perheen lapset käyvät kotikoulua yhdessä toisten lähetystyöntekijöiden lasten kanssa. 

− Kotikoulu on ollut siunaus. Se on pienempi ja sinne on siten helpompi sopeutua, Florence selittää. 

Kansainvälinen ilmapiiri säilyy, kun lasten perheet ovat kotoisin Australiasta, Amerikasta ja Englannista. Lähettiperheet ovat keskenään läheisiä. 

Sopeutuminen uuteen kotiin oli perheelle myös surun aikaa, sillä Florence ja Pauli menettivät kolmannen lapsensa muuton aikoihin. Synnytyksen oli määrä tapahtua Keniassa, mutta se jouduttiin aloittamaan aikaistetusti Ugandassa, missä sairaanhoidon taso ei ole korkea. 

− Synnytys oli kaoottinen ja kivulias kokemus. En pystynyt puhumaan hoitajille kertoakseni, että kipu oli kova, vaan menetin tajuntani. Vauvamme keuhkot eivät olleet tarpeeksi kehittyneet, ja hän kuoli.

− Surun keskellä Jumala auttoi meitä. Minusta pidettiin sairaalassa huolta – tuttavamme toivat minulle esimerkiksi vettä, koska sairaalasta ei saanut edes sitä, vaan pelkästään lääkkeet. Jumala on parantanut minua kuluneen vuoden aikana, Florence jatkaa.

Kolmen kulttuurin sulatusuuni

Lähettiperheen äidin elämä on toisinaan kulttuurien välistä luovimista. Lasten kasvattaminen monen kulttuurin keskellä on vaikeaa, ja päivittäisessä arjessa vastaan tulevat monet käytännön asiat, joista maallikolla ei ole aavistustakaan. 

− Kielet menevät sekaisin, kun perheessämme puhutaan swahilia, englantia ja suomea. Nairobin monikulttuurisuudessa kansainväliseen joukkoon sopeutuminen oli helpompaa. Nyt jopa kouluruoka on muistuttanut siitä, että kulttuuri ympärillämme on vieras, Florence miettii. Koulussa on saatettu tarjota ruuaksi vaikka keitettyä bataattia, ja perheen lapsilta on vienyt aikaa tottua siihen. 

− Ugandassa täytyy myös varoa esimerkiksi sitä, missä ui. Tai jos lapset kaatuvat, täytyy varoa että veri ei pääse kontaktiin muiden veren kanssa HIV:in riskin vuoksi. Välillä on vaikeaa muistaa, että elämän kontrolli on Jumalalla, Florence pohtii.

Äidin arkeen kuuluu myös lasten koulunkäynti. Hänen täytyy seurata lastensa saaman opetuksen tasoa ja heidän edistymistään opin tiellä.

− Muuton vuoksi seitsenvuotias tyttömme ei ole aina voinut noudattaa opetussuunnitelmaa. Se on tuonut omia haasteitaan. Opetan häntä myös kotona, jotta hän saavuttaisi koulussa vaaditun tason. Olen itse koulutukseltani opettaja, ja olen tyttäreni opettamisen lisäksi tehnyt viime aikoina myös hieman vapaaehtoista lukemisen opettamista. 

Saunaa ja sielunhoitoa

Lasten kasvatuksessa Florence haluaa säilyttää kotimaastaan Keniasta sosiaalisuuden. Keniassa lapset leikkivät keskenään paljon, yökyläilevät ja ovat hyvin läheisiä ystävyksiä. Perheessä äiti on se, joka käyttää suurimman ajan lapsista huolehtimiseen, ja lapset puolestaan kasvavat huolehtimaan isovanhemmista.

− Sen haluan välittää lapsilleni. Keniassa tärkeää on yhteisöllisyys ja kasvatus on koko yhteisön yhteinen asia. Tämä eroaa siitä suomalaisesta tavasta, että vain vanhemmat hoitavat lapsia, Florence huomioi.

Florencen perheessä suomalaisen kasvatuksen tärkein ja näkyvin osa on kieli, jota Pauli puhuu seitsemän- ja viisivuotiaille lapsille. 

− Nyt on oikea ikä oppia suomea, sillä myöhemmin se olisi hankalaa. Minulle suomi on vaikea kieli, Florence naurahtaa. 

Kulttuurien eroja hän on huomannut myös vapaa-ajan vietossa. Suomessa lapset ovat Florencen mukaan aktiivisia ja heillä on paljon harrastuksia: musiikkia ja urheilua. 

− Lapsemme ovat tähän saakka pitäneet myös saunakulttuurista. Minäkin alan pikku hiljaa pitää siitä – silloin kun on kylmä. Sauna on sosiaalinen paikka suomalaisille. Ja lapseni rakastavat sitä, kun kesällä saunasta pääsee uimaan. 

Eniten Jeesuksen rakkautta

Kesällä Florence vietti perheineen Suomessa yli kolme kuukautta. 

− Yleensä Suomen kesä on kylmä ja aurinko harvinaista, mutta ei tällä kertaa! Kesä Kangasalla kului nopeasti. Kyläilimme Paulin perheen luona, saunoimme, kalastimme ja kävimme messussa sunnuntaisin. 

Paluu arkeen oli paluu vieraita täynnä olevaan kotiin. Ugandassa pakolaiset haluavat jakaa elämäänsä. 

− Meillä käy Paulin työkavereita ja maasaiheimon väkeä. Joskus ihmiset pyytävät taloudellista apua, mutta yleensä he tarvitsevat sosiaalista tukea enemmän kuin rahaa, Florence kuvailee. 

− Voin tukea mieheni työtä monella tavalla. Olen ymmärtänyt, että minäkin voin olla kuuntelemassa, vaikka Pauli ei olisi edes kotona. Tärkeintä ihmisten kohtaamisessa on rukoilla yhdessä.

Florencesta sielunhoitotyössä on tärkeää, että tietää, mitä tehdä. Ihmisiä voi auttaa monin tavoin. Hän on oppinut, että suurinta on kertoa heille Jeesuksen rakkaudesta. 

− Sitä he haluavat kuulla. Armo tuntuu uudelta joka kerta, ja ihmiset haluavat oppia siitä lisää. Jumala antaa ihmisille toivon tulevaisuudesta. Kaikella on aikansa ja tulevaisuus Jumalan.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 18/19.