Uusi tilanne

Sekä työskentelyrytmiltään että tunnelmaltaan tiivis kokousviikko päättyi tänään perjantaina. Kerroin viikon ensimmäisessä blogissa alkajaismenoista. Viikon päätös on samantyyppinen: aamumessu Maarian kirkossa, sitten istuntoja ja viimeiseksi arkkipiispan puhe. Puhe yleensä kertaa ja kommentoi viikon tapahtumia.
Tänään arkkipiispa totesi, miten viikon aikana puheenvuoroja pidettiin paljon ja niistä ilmeni hämmennys. Tulevaisuus on tuntematon ja me olemme epätietoisia, mikä odottaa. Samaa epätietoisuutta ja hämmennystä puhuja myönsi itsekin tuntevansa.

Toisaalta, hän sanoi, epätietoisuus on ymmärrettävää. Kirkko on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa avioliittoon tullaan vihkimään sekä eri että samaa sukupuolta olevia. Mutta toisaalta hän muistutti, että monet sisarkirkoistamme ovat jo eläneet pidempään tämän todellisuuden keskellä. Arkkipiispa kertoi omia pohdintojaan viikon ajalta. Niitä kuunnellessa keneltäkään ei jäänyt epäselväksi, mihin suuntaan hän itse toivoisi oman kirkkomme kulkevan.

Mutta onko maaliskuussa koittava tilanne sittenkään niin uusi kirkolle kuin puheesta kuulimme? Niin ajattelemme me, jotka elämme vuosisatoja kestäneen yhtenäiskirkollisen ja kristinuskon muokkaaman historian jatkumossa. Mutta kun menemme kristinuskon syntyajan Eurooppaan, vastaamme astuu aivan toisenlainen todellisuus. Se ei ehkä olekaan niin erilainen kuin se, joka on meitä vastassa. Se on todellisuus, joka joutui väistymään evankeliumin voittokulun tieltä. Viime vuosikymmeninä se vain on tehnyt voimalla paluutaan.

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka maaherra Felix kiinnostuu Kesareassa vankina pidetyn Paavalin puheista. Kiinnostus lopahtaa kuitenkin lyhyeen: ”Jonkin ajan kuluttua Felix tuli juutalaisen vaimonsa Drusillan kanssa vankilaan, lähetti hakemaan Paavalia ja kuunteli, mitä tämä kertoi uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: “Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa.”” (Ap.t. 24:24-25)
Siinä maailmassa, jossa nuori ja elinvoimainen kristinusko eteni, koettiin vieraaksi puhe ”Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta”. Ehkä meilläkään ei ole aikaa tällaiselle puheelle. Ehkä tällaisen puheen täydellinen poissaolo on johtanut tilanteeseen, jossa yhden miehen ja yhden naisen elinikäistä avioliittoa opettava kirkko näyttäytyy aina vain kummallisempana.

”Festus sanoi kovalla äänellä: “Paavali, sinä olet järjiltäsi! Kirjaviisaus on sekoittanut pääsi.” Mutta Paavali vastasi: “En ole järjiltäni, arvoisa Festus. Minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti.” (Ap.t. 26:24-25)

Kirkko on maailmalle velkaa todistuksen Herrastaan ja hänen sanoistaan. Uskon, että juuri se on puhetta ”totuuden ja terveen järjen mukaisesti”, vaikka joka taholta kuulisimmekin nyt muuta.