On uskomattoman kiitollista ja vaikeaa olla äiti

Pietarsaarelainen teologian tohtori ja seitsemän pojan äiti Gerd Snellman kirjoitti elämänsä vastoinkäymiset kirjaksi. Pääsiäisenä ilmestynyt omaelämäkerrallinen kirja ”Mamman” kertoo oman lapsen menetyksestä sekä kamppailusta huumeongelmaisen pojan vierellä.

Gerd Snellmanilla on seitsemän poikaa, joista yksi kuoli vain kahdeksan kuukauden ikäisenä. Lisäksi Snellman menetti nuorena ensimmäisen miehensä, joka sairasti leukemiaa.

Tänä vuonna Snellman viettää onnellista äitienpäivää. Hän ei ole katkera eikä vihainen menneistä tapahtumista ja tietää, että hänen poikansa Dennis odottaa taivaassa.

Erilainen vauva

Snellmanien viides lapsi Dennis syntyi vuonna 1993. Hapenpuutteesta kärsinyt pienokainen oli vaikeasti vammainen. Poika oli erityinen vauva, joka ei itkenyt eikä vaatinut mitään. Suru oli vahvasti läsnä jo elämän ensi metreiltä lähtien, kun elinajaksi ennustettiin korkeintaan vuotta.

– Vaikka poika oli koko ajan kaukana ja niin erilainen, koimme silti, että Denniksen elämä oli arvokasta. Aika oli todella vaikeaa, mutta kuitenkaan en haluaisi olla ilman sitä.

Denniksen kuoleman jälkeen Gerdiä ja hänen miestään Olea kehotettiin huolehtimaan avioliitosta, sillä traagiset tapahtumat johtavat usein aviopuolisot erilleen. Gerd rukoili, että heille ei kävisi niin.

– On Jumalan armoa, että Denniksen kuolema lähensi meitä. Miehen ja naisen välillä on suuria eroja ja suremme niin eri tavoin. Kuitenkin olemme aina puhuneet vaikeista asioista. Välillä pakotamme itsemme puhumaan, vaikka tekisi mieli olla hiljaa.

Surulla on eri muotoja ja eri vaiheita. Jossain vaiheessa Gerd huomasi iltarukouksen aikana surun lievittyneen.

– Kiitin iltarukouksessa Jumalaa meidän lapsistamme aloittaen aina ensimmäisestä. Kun sitten tulin Denniksen kohdalle, huomasin hymyileväni, nainen muistelee.

Gerdin perhe ja vanhemmat ovat olleet tärkeässä roolissa surun keskellä.

– Ensimmäisen mieheni kuollessa leukemiaan äiti ja isä sanoivat, että Jumala rakastaa minua. Vaikka elämä olisi millaista, Jumala rakastaa ja huolehtii minusta. Vaikka on puuttunut tunne Jumalan rakkaudesta, on tieto auttanut eteenpäin.

Huumeiden
sävyttämät vuodet

Kaksitoista vuotta sitten Snellmaneille paljastui, että heidän poikansa käyttää huumeita. Snellmaneilla on oma yritys, jossa heidän poikansa työskenteli. Työkaverit alkoivat kertoa huumeidenkäytöstä.

– Tiesimme heti, että se on totta. Oli helppo huomata merkit, kun katsoimme, millaista aikaa viime kuukaudet olivat olleet.

Huumeiden käyttöön liittyy monenlaista. Aluksi poika asui kotona ja pystyi tekemään normaalisti töitä. Pikkuhiljaa työ jäi, hän muutti pois kotoa, muutti takaisin ja vaihtoi asuntoja.

Lähes koko huumeidenkäytön ajan yhteys säilyi.

– Yksi kausi tuli, jolloin minä en pitänyt poikaan yhteyttä. Yritin saada pojan ymmärtämään, että joko se on minä tai huumeet. En tiedä, oliko lopputulos hyvä. Oli tuskallista olla pitämättä yhteyttä, vaikka yhteydenpitokin oli raskasta. Oli vaikeaa nähdä oma lapsi huonossa kunnossa. Hän oli eri persoona ja yhteyden löytäminen oli vaikeaa.

Vanhemmat syyttivät itseään poikansa huumeidenkäytöstä, vaikka poika kertoi, että huumeet olivat monen tekijän summa.

– Muistelimme vanhoja asioita, tekemisiämme ja sanomisiamme. Yritimme kuitenkin lohduttaa toisiamme, että se ei ole meidän vikamme.

Seitsemän vuotta poika oli huumekoukussa. Muutamia kertoja hän kävi hoidossa neljässä eri hoitokodissa. Niistä ei ollut apua, ja monien vaiheiden jälkeen Ruotsista löytyi kristillinen hoitokoti.

Vanhemmat olivat oppineet, että huumeidenkäyttäjän elämä on aaltoilevaa. Silloin kun jotakin tapahtuu, joutuu putkaan tai sairaalaan, on hyvä kohta puuttua peliin.

– Pojalla oli monimutkainen soppa takana, joten kotiin palattuaan ehdotimme, että hän menisi kristilliseen hoitokotiin Ruotsiin. Poika oli siellä 11 kuukautta, jätti huumeet, sai jälleen oppia tuntemaan Jeesusta, ja nyt hän on ollut raittiina lähes viisi vuotta, äiti iloitsee.

Äiti pelkäsi pojan kotiinpaluuta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Poika sai työpaikan, asunnon, löysi tyttökaverin, meni naimisiin ja sai vauvan.

– Tapaan sanoa, että kun meidän poika tuli raittiiksi, niin toivoa on kaikille. Niin toivottomalta se välillä tuntui.

Miettiikö äiti, miksi juuri minun lapseni käyttää huumeita?

– Tiedän, kuinka vaikeaa elämä voi olla etenkin nuorille. He etsivät ja löytävät omat lääkkeensä. On löytynyt ymmärrystä siihen, minkä takia lapsi toimii miten toimii. Me kaikki sotkemme ja teemme huonoja päätöksiä. Armo on saanut ihan uuden merkityksen. Jumala antaa anteeksi ja meidän pitää antaa itsellemme ja läheisillemme anteeksi, Gerd kiteyttää.