-
Connector.
Hallituksen kokouksesta
Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
10.02.2024
Anna ja Taisto Sokka ja Liisa Rossi jatkavat lähetystyössä uusille työkausille. Sleyn hallitus päätti myöntää toistaiseksi uusia kausia hakeneille läheteille vuoden työkaudet. Sokat jatkavat Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilaisenkirkon työssä Ugandassa ja Liisa Rossi Viron evankelis-luterilaisen kirkossa.
– Sley on ja tulee olemaan lähetysjärjestö, mutta nyt elämme aikaa, jolloin kirkkosuhteemme tulevaisuus on epävarma. Evankeliumiyhdistystä on kuitenkin aivan alusta asti leimannut sen jäsenten lähetysrakkaus, eikä se ole hiipumassa.Meillä on monia nuoria lähettejä jo nyt kentällä, ja niitä, jotka haluaisivat lähteä, on enemmänkin. Heidätkin haluamme aikanaan lähettää, Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen kertoo.
Sleyn hallitus kokoontui jo lauantain kokouspäivää edeltävänä iltana keskustelemaan Sleyn sijoitusten allokoinnista, Sleyn strategiasta sekä piispainkokouksen Sleyn hallitukselle lähettämästä kirjeestä. Keskustelua piispainkokouksen edellyttämistä korjaavista toimenpiteistä hallitus jatkoi puheenjohtajansa Sari Mäkimattilan johdolla edelleen lauantaina. Hallitus vastaa piispainkokoukselle toukokuun loppuun mennessä.
– Hallituksemme perehtyi piispainkokouksen kirjeen sisältöön ja valmistautui vastaamaan siihen monipuolisella ja hyvässä yhteisymmärryksessä käydyllä keskustelulla. Työskentelyä jatketaan kevään tulevissa kokouksissa ja valmistelutyötä toteutetaan niiden välissä. Yhdessä pyysimme Jumalan johdatusta asiaan, lopulta Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä toteaa.
Jokioisilla sijaitseva Latovainion rukoushuone lahjoitetaan Latovainio-Kuuman kyläyhdistykselle. 1960-luvulla rakennettu Latovainion rukoushuone on jatkossakin tarvittaessa Sleyn tilaisuuksien käytössä.
Sleyn kesän jäsenkokous järjestetään lauantaina 29.6. kello 8.30 Oulaisissa Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan yhteydessä. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Jäsenkokous on yhdistyksen ylin päättävä elin ja kesällä se mm. valitsee uudet hallituksen jäsenet sekä erovuoroisten että syksyllä hallituspaikkansa jättäneen Kalle Pajalan tilalle. Virallinen kutsu jäsenkokoukseen esitetään myöhemmin keväällä Sanansaattaja-lehdessä.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Lähetysjärjestöaseman varmistuminen realisoitui lähettämispäätöksinä Viroon, Ugandaan ja Keniaan
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Vehviläinen rehtorin sijaiseksi Karkkuun — jäsenkokous Oulaisissa ja etänä
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Ylimäki, Häkämies ja Korri jatkavat nyky-tehtävissään – Sleylle paljon uusia jäseniä
- Sari Mäkimattila Sleyn puheenjohtajaksi
- Sley vastasi kutsuun: työ Indonesiassa alkaa
- Siunauksela Sleyn työn hyväksi ja TLK:lla remontti
- Paula ja Lauri Heikkilä Ugandaan – Leena Ylimäki nuorisotyöhön Keski-Pohjanmaalla