”Tule sinä löytämään!”

Korona-aika toi perheemme Suomeen äkillisesti lähetyskentältä Keniasta. Kahden vuorokauden varoitusajalla pakkasin tyttäremme kanssa matkalaukkuja ja lähdimme kohti Suomea tietämättä koska pääsemme palaamaan takaisin kotiin. Vietimme kahden viikon karanteeniajan Karkun Evankelisella opistolla, joka tuolloin oli suljettuna. Koska meillä ei täällä Suomessa ole kotia, jatkoimme Karkussa asumista vielä kuusi viikkoa. Sen jälkeen kesäkuukaudet kuluivat pääosin vanhempieni sekä omalla mökillämme. Kesällä saimme Jormankin Keniasta Suomeen. Tällä hetkellä olemme alivuokralaisina HOASilla, erään työharjoittelussa olevan opiskelijatytön asunnossa. Pian muutamme, ”toistaiseksi”, tuttavaperheen omistamaan kaksioon. Pohdimme milloin on mielekästä palata takaisin lähetyskentälle Keniaan.

Elokuusta lähtien olemme tehneet jonkin verran seurakuntavierailuja. Joskus olemme kauempana ja näin yönkin yli reissussa tai useampiakin öitä poissa. Tavaroita on siis pakattu ja purettu, välillä mukana on isompi kassi, joskus riittää pieni. Osa tavaroista on vanhempieni nurkissa ja isoja matkalaukkuja säilytyksessä myös sisareni kotona. Toisinaan huomaan, että juuri se tavara jota nyt tarvitsisin, onkin eri paikassa kuin minä itse. Moni aamu on myös alkanut jotain tavaraa etsien.

”Missäs ihmeessä eilen illalla käyttämäni tavara nyt on?” etsiskelen jälleen eräänä aamuna. Minullahan se illalla oli ja nyt ei tavaraa näy missään. Toisinaan tuntuu, että aamulla etsimiseen menee kohtuuttoman kauan aikaa ja loppuu useimmiten kun tavara löytyy sieltä, mihin sen olin käyttöni jälkeen laittanut. Jotenkin vain etsinnän aikana se ei osunut silmiini.

Erään kerran etsintäpuuhissa ollessani tuli muistoihini, miten tytöillämme pienenä oli tapana pyytää apua etsintään pyytämällä: ”Tule sinä löytämään!”

”Äiti, tule sinä löytämään!” Tämä pienen lapsen pyyntö oli minusta hyvin koskettava. Siitä huokui luottamus äidin taitoihin ja apuun. Lapseni luotti, että äiti kyllä löytää ja korjaa tilanteen. Viime sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus sanoi ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 18:3)

Elämässämme voimme olla monin eri tavoin eksyksissä ja kadoksissa. Ehkä pyrimme etsimään oikeaa tietä ja oikeaa suuntaa. Jeesus antoi lähetyskäskyn yhteydessä lupauksen; ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Luottavaisin mielin voimme siis iltarukouksessa huokaista; ”Jumala, tule sinä minut löytämään”. Ja näin Jumala onkin jo tehnyt. Hän on meidät luonut. Hän kohtaa meidät Sanassaan ja Sakramenteissaan. Pyhässä kasteessa olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen. Syntiemme anteeksi antamus vakuutetaan meille jälleen Herran pyhän ehtoollisen yhteydessä. Ehkä harhailemme tieltä ja koemme että emme Jumalaa näe, mutta vierellämme Hän on ja meidät jo omakseen lunastanut. Jumala on jo toiminut. Hän lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan, sovittamaan syntimme ristillä. Jeesus voitti ylösnousemuksellaan kuoleman vallan ja avasi meille tien Taivaaseen. Jumala on jo tuonut pelastuksen lahjan henkilökohtaisesti juuri minulle ja juuri sinulle. Jumala on meidät löytänyt ja pitää omanaan. ”Kaikki ne, jotka isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37)