Tomuiset kengänjäljet ja saippuakuplia

Keskustelin erään virolaisen ystäväni kanssa hiljattain ja hän kertoi kokemuksiaan hääjuhlista. Pappi oli pohtinut, mitä tarkoittavat vihkilupauksen sanat “tahdotko olla aviopuolisollesi uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?” Ainako kuolemaan asti… Ystäväni mielestä tuo lupauksen osa kuulosti aivan liian lopulliselta. Kuka voi tietää, mitä elämässä tapahtuu? Voiko tuollaisia lupauksia edes tosissaan antaa?
Eräs ystävättäreni esitti samankaltaisen kysymyksen eräänä iltana juhlissa: “Kuule, Joona. Mitä mieltä olet siitä, että kristityille avioliitto on niinsanotusti “elämänmittainen” sitoutuminen? Teillä kristityillä on varmaan helpompaa kun teillä on kerran elämän arvot paikallaan.”

Vastausta muotoillessani mietin mielessäni, kunpa se vain olisi niin yksinkertaista… Arvoja voi olla vaikka minkälaisia, mutta mikään ei suojele ihmistä täysin kiusauksilta, itsekkäiltä ajatuksilta, kriiseiltä, ristiriidoilta tai synniltä. Sitoutuminen ihmissuhteeseen on jokapäiväinen kamppailu ja sisäinen “tahdon” -lupaus, joka on parisuhteen perusta. Jokaisessa elämän isossa tai pienessä valinnassa on piilossa tuo sama päätös sitoutua toiseen ihmiseen, tavoitella yhteistä päämäärää ja hoitaa kaikkea sitä, mitä on yhdessä rakennettu. Usen huomaamme valinnan seuraukset vasta jälkeenpäin. Siksi tärkein työkalumme suhteiden hoitamiseksi on anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen taito sekä luottamus uskoa, että voimme saada anteeksi.

Näitä kysymyksiä pohdin odottaessani vihkitilaisuuden alkumusiikin loppua Padisen luostarin kappelin raunioissa. Morsiuspari istui vasemmalla puolellani ja luultavasti jännittivät tilaisuuden alkua. Katselin ikivanhoja kiviseiniä ja tomuista lattiaa, jolle oli levitetty pitkä punainen matto, joka johti pienen alttaripöydän luokse. Alttarilla oli raamattu, jonka päällä oli kaksi uutta sormusta ja lisäksi kämmenenkokoinen pronssiin valettu risti. Morsiusparia oli tervehditty saippuakuplia puhaltaen ja muutama kupla leijaili hiljalleen vielä ilmassa matolle, jossa näkyivät kahdet tomuiset askeleiden jäljet. Kenkien jättämät jäljet veivät alttarin ääreen, jossa morsiuspari oli hetkeä aiemmin polvistunut.

Kuplat ja askeleet muistuttivat tuossa hetkessä elämän katoavauudesta. Silti jokaisessa askeleessa voi olla yhteinen päätös jatkaa matkaa yhdessä. Määränpääkin oli selvä: Alttari, Jumalan sana ja risti, armon ikuinen lähde.

“Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Joh 15:9-12)

Kiitoksen ja rukouksen aiheita:
Olemme kiitollisia kaikista keskusteluista ja mahdollisuuksista vastata kysyjille sekä mahdollisuuksista kertoa Jumalan armosta.
Rukoilemme viisautta ja rakkautta vastata selkeästi ja hyvin jokaiselle etsijälle.
Rukoilemme ymmärrystä kuunnella ja kuulla Jumalan johdatusta jokaiseen päivään.