Toivo paremmasta tulevaisuudesta

Ugandan pakolaisleireillä elää monia lapsia ja nuoria, jotka ovat menettäneet vanhempansa sodassa tai yhteys heihin on katkennut. Yksi heistä on eteläsudanilainen John Ukech Alau.

Lukioikäinen John Ukech Alau saapui Ugandaan kesäkuussa 2017, sillä vasta itsenäistynyt Etelä-Sudan oli ajautunut sisällissotaan. Pakolaisleirillä hän huolehtii nuoremmasta veljestään ja serkuistaan eikä ole nähnyt vanhempiaan 19 vuoteen. Viimeisimmän tiedon mukaan he ovat yhä elossa kotikylässä.

–  Olen orpo elämäntilanteeni takia. Olen joutunut pärjäämään ilman vanhempien tukea ja olemaan muiden ihmisten avun varassa, John kertoo.

Kotikylässä ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, minkä vuoksi Johnin vanhempi veli päätti muuttaa kauaksi kotoa, lähellä Ugandan rajaa olevaan kylään.

– Hän otti minut ja nuoremman veljeni mukaan. Hän sanoi vanhemmillemme, että meidän lasten täytyy päästä kouluun, ja he suostuivat siihen.

Uudessa kylässä John aloitti koulutaipaleensa, mutta vanhemman veljen oma koulu jäi kuitenkin kesken.

– Siinä vaiheessa hänellä oli jo perhe, josta erossa oleminen oli vaikeaa, joten hän päätti palata kotikylään. Lähtiessään hän sanoi, että jatkakaa koulunkäymistä ja että hän palaa myöhemmin luoksemme.

Veli ei kuitenkaan koskaan tullut takaisin. John asui kaksin nuoremman veljensä kanssa, vaikka he olivat vasta lapsia. Heidän oli saatava rahaa koulumaksuihin, sillä koulut ovat maksullisia.

– Jouduimme etsimään pieniä töitä, sillä veljemme ei ollut enää huolehtimassa meistä. Aloin neljännellä luokalla itse maksamaan koulumaksuni ja autoin samalla nuorempaa veljeäni, John kuvaa.

Vastuu veljistä

John ja hänen veljensä saivat onneksi lopulta apua sukulaisperheeltä.

– He saivat tietää, että asuimme veljeni kanssa kaksin. Perheen isä kysyi, miksi asumme täällä keskenämme. Kerroin hänelle tarinamme. Kun hän näki minut ja veljeni kärsimässä, hän sääli meitä ja päätti ottaa meidät kotiinsa. Hän alkoi pitää meitä kuin omina lapsinaan. Hän halusi jakaa oman onnensa meidän kanssamme, jotta mekin olisimme onnellisia.

Onnea ei kestänyt kauaa, sillä pian tämän jälkeen sisällissota saavutti alueen, ja koulu suljettiin. John oli ehtinyt päättää kahdeksannen luokan.

– Kapinalliset majailivat hyvin lähellä kotiamme. Silloin päätimme sukulaisteni kanssa, että lähtisin veljeni ja heidän lastensa kanssa Ugandan puolelle pakolaisleirille. Meitä oli viisi poikaa, joista minä olin vanhin, hän kertoo.

Johnin kohdalla pakolaisleirille lähtö tarkoitti sitä, että vastuu lapsista siirtyi hänelle.

– Kutsun heitä veljikseni. Pakolaisleiri oli meille vieras ympäristö, ja huolehdin heidän perustarpeistaan.

Heille jaettiin kuokkia, viidakkoveitsiä ja muita tarvikkeita, jotta he saisivat rakennettua itselleen talon.

–  Niiden kanssa meidät vietiin sankkaan puskaan, mistä meille oli varattuna alue. Siihen aloimme tehdä talomme perustaa. Ensin leikkasimme viidakkoveitsellä puskat pois, sitten kuokimme ruohot juurineen. Seuraavaksi etsimme puita, joista saisi talon rungon. Katoksi sidoimme pitkiä heinänippuja. Lopuksi sekoitimme vettä maan saveen, josta saatiin taloon seinät, John kuvaa.

Odottaessaan talon valmistumista he nukkuivat nurmikolla, ja pystyttivät kankaan teltaksi saadakseen suojaa. Öiset rankkasateet kuitenkin huuhtelivat nukkumapaikan läpimäräksi.

– Se oli kamalaa. Jouduimme vain makaamaan paikoillamme vierekkäin, John muistelee.

Apua koulumaksuihin

Pari kuukautta leirille saapumisen jälkeen lapset pääsivät jatkamaan koulua. Nuorimmat pääsivät esikouluun, seuraavat alakouluun ja John lukion ensimmäiselle. Kouluun aloittaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Uudessa koulussa opiskeltiin koulurakennuksen sijaan puun varjossa. Pakolaiskoulu oli ilmainen, mutta kirjat ja kallis koulupuku oli hankittava itse.

– Kun pakenimme, jouduimme jättämään useimmat oppikirjat taaksemme. Uusien kirjojen saaminen oli todella vaikeaa, sillä kukaan ei auttanut meitä, John kertoo.

John oli käynyt pakolaisleirillä luterilaisessa seurakunnassa. Toivo löytyikin kirkosta. Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelisluterilainen kirkko halusi auttaa Johnia koulunkäynnissä. Kirkko on Sleyn tuella auttanut Johnin tilanteessa olevia lapsia ja nuoria saamaan paremman koulutuksen. Ilmaisissa pakolaisleirikouluissa haasteena on heikko koulutustaso useamman sadan oppilaan luokissa ja huonoissa tiloissa.

Koulutukiprojektiin pääseminen on ollut Johnille todella tärkeää. Se on mahdollistanut sen, että hän on voinut tukea myös nuorempia veljiään ja auttaa seurakuntaansa.

– Taustani perusteella minulla tulisi olemaan vaikea elämä ilman koulutusta. En voisi kannattaa omaa elämääni ja tukea nuorempia veljiäni. En voisi myöskään tukea seurakuntaani. Koulutus auttaa työn saamisessa, ja palkasta voin antaa myös kirkon kolehtiin. Koulutus voi antaa lisäksi ymmärrystä Raamatun selittämiseen.

Vaikka John on ollut yksi onnekkaista, monet lapset ja nuoret kärsivät vailla minkäänlaista tukea. Sodan seurauksena Etelä-Sudanissa on paljon orpoja.

– Kukaan ei kasvata heitä, ja he elävät missä sattuu. Sodan takia monet muutkin kuin orvot ovat joutuneet pois koulusta ja ovat kadulla juomassa ja varastelevat. He tarvitsevat elämänohjausta ja keskusteluapua. Heille täytyy antaa elinympäristö, missä heidän mielensä voisi löytää rauhan. Elämä ei ole sellaista kuin he toivoisivat, hän muistuttaa.

John näkee, että kouluun pääseminen on paras konkreettinen apu, mitä tällaisille lapsille ja nuorille voi antaa. Heidän tarvitsee kuitenkin kuulla myös evankeliumin sanoma.

– He ovat katkeria, ja syyttävät kurjuudestaan Jumalaa. Mutta syynä on ihmisten pahuus, ja Jumalalla on hyvä suunnitelma. Heille täytyisi tuoda Jumalan sana, että he saisivat siitä lohdun.

Halu auttaa muita

Tällä hetkellä John käy sisäoppilaitoksessa lukion lisäluokkia, jotka valmistavat jatko-opintoihin.

– Toivon hyvää tulevaisuutta. Haluan suoriutua opiskelusta niin, että voin saada töitä ja auttaa toisia, niin kuin minuakin on autettu. En halua olla kitsas vaan antelias sekä toisille ihmisille että kirkolle.

Nuoresta iästään huolimatta John työskentelee myös evankelistana Palabekin seurakunnassa Lamwon pakolaisleirillä.

– Evankelistan täytyy tuoda Jumalan sana sekä kirkkoon tuleville että sen ulkopuolella oleville. Lisäksi täytyy huolehtia erilaisista kirkon projekteista, kuten kirkon peltoviljelmästä, John kuvailee.

John haluaa rohkaista toisia pakolaisia uskomaan Jeesukseen Kristukseen, olemaan kärsivällisiä ja ahkeria.

– Ilman Jeesusta elämä saattaa kulkea todella huonoon suuntaan. Apua voi odottaa myös muualta, mutta on tärkeää tehdä itsekin työtä sen eteen. Kuinka voit istua toimettomana ja odottaa Jumalan auttavan sinua? Näiden kohtaamiemme haasteiden ei tulisi saattaa meitä epätoivoon, vaan tehdä meidät vahvoiksi, John alleviivaa.

– Vaikka olisi monia vaikeuksia, on tärkeä löytää tapoja niistä selviämiseen. Tärkein neuvoni niille, jotka kärsivät, on uskoa Jeesukseen. Vain Jeesuksen kautta he löytävät levon.