Toinen vaihe

Pastori Richard Ondicho palvelee Luther-kirkon kansainvälistä messuyhteisöä Helsingissä. Seurakunta odottaa häntä kuitenkin myös kauppakeskuksissa ja ravintoloissa. Ondicho näkee työn siirtyneen menneen vuoden aikana uuteen vaiheeseen.

Vuonna 2016 alkanut Luther-kirkon kansainvälinen työ turvapaikanhakijataustaisten helsinkiläisten parissa on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Jokin on toisin kuin ennen.

– Kun aloitin työni Helsingin Luther-kirkolla syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 2016 ensimmäinen ihminen käveli samana päivänä kirkon ovesta sisään. Ei minun tarvinnut mennä itse minnekään! Hänen jälkeensä ovesta tuli kymmenen lisää, sitten kaksikymmentä. Kehotin heitä todistamaan ja kutsumaan lisää ihmisiä tänne. Sillä tavoin väkimäärä kasvoi, ja tieto eteni siinä määrin, että sain puheluita jopa Kangasalta ja kauempaakin, että olisiko mahdollista osallistua kastekurssille, pastori Richard Ondicho kertoo Luther-kirkon kansainvälisen messuyhteisön alkutaipaleesta.

Kansainvälinen messuyhteisö kokoontuu raamattutunneille kahdesti viikossa, tiistaisin ja keskiviikkoisin, sekä messuun sunnuntaiaamuisin. 

– Keskiviikon raamattutunti on tarkoitettu enemmän heidän kysymyksiensä käsittelyyn. He saattavat kysyä esimerkiksi sunnuntain saarnasta, tai sitten heitän heille jonkin aiheen, josta keskustelemme heidän esille tuomistaan näkökulmista.

Ondichon työ ei kuitenkaan rajoitu kirkon seinien sisäpuolelle – itse asiassa iso osa siitä tapahtuu keskusta-alueen ulkopuolella.

– Minusta välillä tuntuu, että heillä [seurakuntalaisilla] ei ole mitään rajaa sille, milloin minä olen töissä ja milloin en ole. He soittavat jatkuvasti ja ovat ehkä hieman loukkaantuneita, jos en vastaa. He odottavat, että olen aina läsnä heitä varten. Välillä tuntuu, että korvani soivat kaikista puheluista, Ondicho nauraa.

– Tapaankin heitä jatkuvasti esimerkiksi Itäkeskuksessa, Leppävaarassa tai Espoon keskuksessa. Ne ovat alueita, joilla asuu paljon maahanmuuttajia, ja he tuntevat olonsa turvalliseksi siellä. Istumme ravintolan pöytään kaksin tai kolmisin, ja keskustelemme sekä hengellisistä että ajallisista asioista, hän jatkaa.

Puuttuva valta

Kulttuurien kohtaamisessa yhteen törmäävät usein myös erilaiset odotukset ja oletukset. Aasiasta, Arabiasta ja Afrikasta saapuvilla ihmisillä on Ondichon mukaan hyvin erilaisia odotuksia pastorin roolista kuin suomalaisilla. 

– Islamilaisista maista tulevat ihmiset tietävät, että imaami on tärkeä henkilö, jolla on paljon valtaa yhteiskunnassa. Imaami kokoaa heidät siipiensä suojaan, ja puhuessaan hän puhuu koko yhteisölle. He odottavat kristityltä pastorilta samanlaista vaikutusvaltaa Suomessa, että pastori voisi puolustaa heitä sekä auttaa työn ja oleskeluluvan saamisessa. Kun he huomaavat, ettei minulla ole sellaista valtaa, he kysyvät, mitä tämä kristinusko sitten on? Koen usein, että minua kohtaan on aivan liian suuria odotuksia, joihin en pysty lainkaan vastaamaan, Ondicho kertoo.

Odotukset voivat jäädä täyttymättä paitsi pastorin myös seurakunnan luonteen osalta. 

– Suomessa puhutaan ”minun elämästäni” ja ollaan sillä tavoin yksilökeskeisiä. Siellä mistä turvapaikanhakijat ovat tulleet, on usein perheellä tärkeä merkitys. Se antaa sosiaalista turvaa ja yhteisön, joka puolustaa jäsenensä etuja. Kristityksi kääntynyt turvapaikanhakija on potkaistu monista entisistä yhteisöistään ulos, ja hän etsii uudelleen omaa yhteisöään ja paikkaa, johon kuulua. Kun suomalainen yhteiskunta ei rakennukaan samalla tavoin kuin heidän kotiyhteiskuntansa, aiheuttaa se monelle kriisin. Seurakuntakaan ei pysty ottamaan heitä sillä tavoin yhteisönsä suojiin kuin he odottaisivat, pastori Ondincho selittää.

Käänteen aika

Luther-kirkon kansainvälinen messuyhteisö on siirtynyt uuteen aikaan. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, ja se näkyy myös Ondichon työssä.

– Kävijämäärien osalta huippuvuosi ajoittui vuoteen 2017 ja osin vielä vuoden 2018 alkuun. Silloin tiistain ja keskiviikon raamattutunneilla oli joka kerta neljästäkymmenestä viiteenkymmentä henkilöä. 

Väkimäärän lasku ei johdu kuitenkaan yksinomaan siitä, että messuyhteisön väki olisi lähtenyt jonnekin toisaalle tai jättänyt kirkossa käymisen sikseen. 

– Edelleen mukana on paljon samoja ihmisiä kuin huippuaikoina. Moni heistä on nyt kiireisiä töissään paitsi päiväsaikaan usein myös öisin. He ehtivät käydä seurakunnassa vain kerran viikossa. Tilanne on siis kehittynyt ja työ on itsestään asettautunut ti,etylle tasolle.

– Kuitenkin ollakseni rehellinen täytyy minun sanoa, etteivät turvapaikanhakijat enää tule kirkkoon samalla tavoin kuin aiemmin. Nyt meidän on täytynyt siirtyä uuteen vaiheeseen. Nyt meidän työmme on tavoittaa uusia ihmisiä sekä vahvistaa heitä, jotka ovat jo kristittyjä, jotta he voivat evankelioida omissa piireissään ja yhteisöissään. Nyt meidän täytyy mennä heidän luokseen, Ondicho jatkaa.

Pastori Ondicho näkee työn ensimmäisen vaiheen päättyneen jotakuinkin vuoden 2018 alkupuolella. 

– Silloin tajusin, että monet heistä pystyvät jo itse lukemaan Raamattua ja käyttävätkin paljon aikaa sen tutkimiseen ja siitä kyselemiseen keskiviikkoisin. Ymmärsin, että he ovat todella kasvamassa. Se näkyi siinä, ettei keskivikkoisin kyselty enää siitä, kuka Jeesus on, tai kolminaisuudesta, että kuinka Jumalalla voi olla kolme persoonaa? Ne kysymykset veivät aiemmin aikaa todella paljon, ja niiden parissa oltiin koko ajan. 

Nyt toisessa vaiheessa on Ondichon mukaan kysymys kristittynä kasvamisesta.

– He ovat nyt kuin lapsia, jotka yrittävät kävellä opittuaan seisomaan. 

Tällä hetkellä kysymykset käsittelevät paljon kristillistä etiikkaa sekä erilaisia kristinuskon liepeillä liikkuvia uskontoja, kuten Jehovan todistajia ja Mormoneita. 

– Kerran mietin tosissani, miksi osa heistä kyselee kysymyksiä sellaisista lähtökohdista käsin, jotka tuntuivat aiempien keskustelujemme pohjalta oudoilta. Aavistelin, että osa heistä oli käynyt Jehovan todistajien kokouksissa. Oletukseni saikin vahvistuksen kuullessani, että muutama heistä oli ajautunut valtakunnansalille Pasilaan ymmärtämättä, ettei kysymys ole kristillisestä kirkosta.

– Olen myös joutunut opettamaan kristillistä etiikkaa kuultuani muutaman heistä hankkineen kalliimpia vaatteita yksinkertaisesti vain varastamalla niitä kaupoista. Olinkin huomannut monen heistä pukeutuvan aika hienosti, Ondicho huokaa.

Jos Luoja suo, Helsingin Luther-kirkon messuyhteisön ”toinenkin vaihe” tulee kerran päättymään. Mitä sen jälkeen on luvassa, sitä voi vain aavistella. 

– Jos minulta kysytään, seuraava vaihe on se, että he tutustuvat kristilliseen musiikkiin ja laulamiseen ylipäänsä. Se on monelle vierasta, sillä islamissa ei ole musiikkia, vain puhetta. Nyt he ovat täällä, voivat laulaa, oppia lisää virsistä ja ymmärtää, kuinka yhteisöllistä ja koskettavaa musiikki voi olla. Niin ajattelen.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 7/19.