Johanneksen evankeliumin 5. luku: Isä ja Poika ovat yhtä

Johannes kuvaa paikan, jonka rauniot on kaivettu esiin. Betesdan (alkuperäinen nimimuoto saattaa olla Bethzatha) lammikolla parveili eri tavoin sairaita ja vammautuneita. Tällaisten ihmisten osana oli Jeesuksen aikana jatkuvasti kasvava kurjuus, mikäli heidän sukunsa ei pitänyt heistä huolta.

Parantamisihme kerrotaan lyhyesti ja koruttomasti. Vaikka Johannes ei siihen tällä kertaa viittaa, jokaisen ramman ihmeparanemisen yhteyteen kuuluu läheisesti Jes 35:6. Jumala oli luvannut, että kerran tulisi pelastuksen aika. Silloin sokea näkee, kuuro kuulee ja rampa hyppii riemusta. Kun 38 vuotta sairastanut mies kulkee ympäri vuodemattoaan kantaen, Jumalan suuret lupaukset olivat toteutumassa.

Työllään Jeesus oli kuitenkin tallannut pyhintä, mitä erityisesti fariseukset tiesivät. Parantamisen päivä oli sapatti, ja käyvän lain tulkinnan mukaan minkä hyvänsä tavaran kantaminen oli ehdottomasti kielletty. Jeesus ei käskenyt miehen edes mennä kotiinsa, kuten usein synoptikkojen kertomuksessa, vaan kulkea ympäri vuodemattoaan kantaen. Jeesuksen toiminta näyttää siis olleen tarkoituksellisesti vastoin käypää opetusta ja se synnytti mustaa vihaa.

Jeesuksen perustelu omalle toiminnalleen sai vihan yhä yltymään. Jumala ei pidä sapatteja, vaan hän toimii jatkuvasti, päivästä päivään. Jumalan oma Poika tekee maailmassa aivan samoin. Jeesusta siis sitoo sapattikäsky yhtä vähän kuin Jumalaa. Tämän opetuksen jälkeen vilahtaa Johanneksen evankeliumissa ensimmäisen kerran juutalaisten halu tappaa Jeesus.

Johanneksen evankeliumille tyypilliseen tapaan luku jatkuu Jeesuksen pitkällä puheella eikä todellisella keskustelulla hänen ja juutalaisten välillä.

Ensimmäiset tämän puheen sanat ovat selitystä niille sanoille, mistä juutalaiset raivostuivat, nimittäin että Jeesus teki itsensä Jumalan vertaiseksi. Jeesuksen toiminnan perusta on se, että hän on Jumalan Poika ja että Isä on antanut Pojalleen kaiken vallan. Poika tarkkailee Isänsä tekoja ja tekee itse samoin. Ihmisten tuomittavana hän ei ole, päin vastoin Isä on antanut kaiken tuomiovallan Pojalleen. Jumalan tahto on, että Poikaa kunnioitetaan niin kuin Isää. Joka kunnioittaa Poikaa, kunnioittaa samalla myös Isää. Johanneksen evankeliumissa kaikuu nyt selkeä ja jyhkeä kristillinen sanoma. Se on ikään kuin selitystä siihen, minkä kaikille tuttu lähetyskäsky sanoo lyhyin ja täsmällisin sanoin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä …” (Matt 28:18).

Jumala ei ole antanut Pojalleen valtaa vain muodon vuoksi eikä Jeesus pyörittele valtuuksiaan niiden itsensä vuoksi. Kaikella on selkeä tarkoitus, jonka Jeesus on jo ehtinyt kiteyttää pienoisevankeliumiin. Jumalan antaman valtuutuksen ydin on siirtää ihmiset tuomion ja kuoleman alta vapauteen ja elämään. Johanneksen evankeliumille on tyypillistä, että tämä tuomio tapahtuu kahdella tavalla. Se tapahtuu aikojen lopulla, mutta se tapahtuu myös jo nyt, kun Jeesuksen sanoja kuunnellaan. Johannes puhuu niukasti viimeisestä tuomiosta, mutta asia on tässäkin evankeliumissa itsestäänselvyys. Tulee kerran aika, jolloin kaikki haudassa olevat kuulevat Suuren Tuomarin äänen ja tulevat tuomiolle. Hyvää tehneet tuomitaan iankaikkiseen iloon, pahaa tehneet iankaikkiseen kadotukseen.

Taustalla on Danielin kirjan suuri näky (Dan 7:13; 12:1-3), jossa tuomarina on ”Ihmisen pojan kaltainen”, siis niin kuin ihminen. Näiden sanojen vuoksi odotettiin tuomariksi ”Ihmisen Poikaa”. Jeesus ilmoittaa, että hän, Jumalan Poika, on ennustettu Ihmisen Poika ja kaikkien ihmisten tuomari.

Toinen ja nimenomaan Johanneksen evankeliumille tyypillinen piirre on, että tuomio ei tapahdu vasta kerran aikojen lopulla. Isä on antanut tuomiovallan Pojalleen. Siksi tuomiota tai vapautusta ei tarvitse odottaa viimeiselle tuomiolle saakka, vaan jo nyt kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen ja saavat elämän. Iankaikkinen kohtalomme ratkaistaan jo nyt ja täällä, suhteessamme Kristukseen. Jos Kristus on omamme, meillä ei ole kuolemaa vaan pelkkää elämää. Jos Kristus ei ole omamme, meillä ei ole elämää vaan pelkkää kuolemaa.

Jeesuksen sanat ovat tietenkin jokaisen juutalaisen korvissa ällistyttävät. Mistä kuulijat saattoivat tietää, että hän puhui totta? Todistajia ja todisteita oli useita:
a. Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta, kuten ensimmäisessä ja kolmannessa luvussa on kerrottu.
b. Jeesuksen tunnusteot osoittavat, että hän oli Jumalan lähettämä – taustalle on taas ajateltava esim. Jes 35.
c. Jumala itse todistaa hänestä sanassaan, meidän termeillämme sanottuna Vanhassa testamentissa.
Nämä kolme todistajaa olisivat kyllin suuri syy tunnustaa Jeesuksen valtuutus ja uskoa häneen. Niin eivät juutalaiset kuitenkaan tehneet ja siksi he jäivät osattomiksi elämästä. Kaikkiin kolmeen todistajaan liittyy erittäin mielenkiintoisia näkökulmia. Johanneksella on taas erityisasemansa, joka on nähtävissä kaikissa evankeliumeissa. Jeesuksen tekemät ihmeet merkitsivät enemmän kuin yksittäisten ihmisten paranemista tai kummallista kutinaa katselijoiden vatsanpohjissa. Ne merkitsivät valtakirjaa, joka osoitti Jeesuksen olevan se joka hän sanoikin olevansa. Kolmas todistaja on tärkein. Jumala todistaa Jeesuksesta ja nimenomaan Vanhassa testamentissa. Juuri näin Jeesus ja apostolit lukivat Vanhaa testamenttia. Tietoisina siitä, että juutalaiset eivät osanneet häntä esim. Mooseksen kirjoista löytää, alkukirkko käytti Kristusta koko Raamatun avaimena.

Ehkä samalla on nostettava esiin asia, josta Jeesus, juutalaiset ja alkukirkko olivat yhtä mieltä, mutta joka nykyisin usein kiistetään. Jakeissa 37-40 samaistetaan Isän todistus ja Raamatun (Vanhan testamentin) sana. Kirkkomme tunnustaa, että Pyhä Henki on puhunut apostolien ja profeettojen kautta ja että näin koko Raamattu on Jumalan sanaa. Joka sen kiistää, on lähtenyt omille teilleen.