Johanneksen evankeliumin 20. luku: Kristus on ylösnoussut!

Varhain aamulla Maria Magdalena näki haudalle tullessaan kiven vieritetyksi pois haudan suulta. Hän kääntyy välittömästi kahden tärkeimmän opetuslapsen puoleen. Meille ei ole yllätys, että haudalle saapuu ensimmäisenä ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi”, Herran ylösnousemuksen todistaja. Johanneksen kertomuksen pieni yksityiskohta saa osoittaa tärkeää piirrettä ylösnousemuskertomuksissa. Jokainen evankelista kertoo oman versionsa siitä, miten ja ketkä ihmiset tulivat Kristuksen ylösnousemuksen todistajiksi. Vanhimman meille säilyneen todistajien listan on tallettanut Paavali (1 Kor 15:1-11). Kertomuksia on tarpeetonta ryhtyä harmonisoimaan. Onhan Johanneskin käsitellyt rikasta materiaaliaan varsin vapaasti: Hän kertoo Maria Magdalenan menneen haudalle yksin, mutta antaa hänen kuitenkin sanoa Pietarille ja rakkaimmalle opetuslapselle ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Johanneksenkaan mukaan Maria Magdalena, joka mainitaan kaikissa evankeliumeissa, ei ollut haudalla yksin (vrt. Matt 28:1 ja Luuk 24:10). Mitä tyhjässä haudassa oli nähtävillä? Pietari näkee kaiken saman, minkä rakkain opetuslapsikin, mutta ei ymmärrä. Vasta rakkain opetuslapsi ymmärtää huolellisesti kokoon käärittyjen liinojen merkityksen. Ruumista ei oltu suikaan varastettu. Kun rakkain opetuslapsi ”uskoi”, – mitä sana tässä yhteydessä sitten tarkoittaakin – ylösnousemususkon ensimmäiset säteet alkavat valaista pimeää maailmaa. Vielä kaikki jää kuitenkin hämäräksi.

Maria Magdalenan enkelinäky merkitsee vain siirtymistä Ylösnousseen kohtaamiseen. Kertomus on hyvin kaunis ja koskettava. Sen ytimen muodostavat kaksi sanaa. Tyhjästä haudasta ja enkelinäystä huolimatta Maria itkee edelleen Herransa kuolemaa. Ei edes Jeesuksen ilmestyminen poista surua. Yksi ainoa Jeesuksen lausuma sana, oma nimi, saa Marian tuntemaan Herransa ja vastaamaan Mestarilleen niin kuin hän oli aikaisemminkin vastannut. Kohtauksen kertojat ovat varjelleet tärkeän sanan heprean (tarkemmin sanottuna aramean) kielellä ja näin kertomuksesta välittyy edelleen se lämpö, joka oli tehnyt Jeesuksen ihmisille korvaamattomaksi. Selittäjät ovat nähneet paljon vaivaa selittääkseen Jeesuksen sanat siitä, että hän ei ole vielä noussut Isän luo. Sanoista ei kannata koettaa lukea kovin paljon – esimerkiksi sitä, että Jeesus vasta tämän jälkeen nousi taivaaseen – vaan on syytä keskittyä Jeesuksen sanoissa kaikkein tärkeimpään. Jeesus on nyt täyttänyt tehtävänsä ja siksi nyt hänen Isänsä on meidän Isämme ja hänen Jumalansa meidän Jumalamme. Ainoa Poika on uhrattu, ettei maailma hukkuisi. Hän antoi henkensä ja sai sen uudelleen.

Pelko piti edelleen hallussaan Jeesuksen opetuslapsia. Lukitut ovet eivät pidättele Jeesusta, joka on yhtäkkiä paikalla ja toivottaa rauhaa omilleen. Mitä nyt seuraa, on Johanneksen vastine Matteuksen tunnetulle kaste- ja lähetyskäskylle. Johannes kuvaa vain lyhyesti, miten Herra näytti haavansa ja miten opetuslapset ilahtuivat. Pääpaino on nyt opetuslasten lähettämisessä. Jeesus itse oli Isän lähettämä. Nyt hän lähetti liikkeelle omansa, ei ihmisvoiman turvin, vaan Pyhän Hengen voimassa. Samalla Ihmisen Poika, viimeisen tuomion tuomari, luovuttaa tuomiovaltansa ihmisille käytettäväksi hänen armonvaltakunnassaan. On osoitettavissa, että jo 100-luvulla kirkossa oli olemassa näihin sanoihin perustuva rippikäytäntö.

Puhe epäilevästä Tuomaasta on malliesimerkki siitä, miten Raamattua voidaan lukea väärin. Tämä kertomus ei puhu epäilevästä Tuomaasta, vaan Tuomaasta, joka epäilyn jälkeen löysi uskon. Tuomaalla on evankeliumissa ollut jo aikaisemmin se rooli, että hänen on vaikea ymmärtää Jeesuksen merkitystä (11:16; 14:5). Nyt juuri hän torjuu puheen Kristuksen ylösnousemuksesta. Kun hän saa nähdä Ylösnousseen, hän vakuuttuu ja hänen suustaan kaikuu koko evankeliumin huikein uskontunnustus. Me, joilla on takanamme vuosituhantinen kristillinen perinne, olemme kykenemättömiä näkemään hänen sanoissaan mitään ihmeellistä. Kuitenkin tässä on yksi evankeliumin ehdottomista huippukohdista. Sen merkitys vain korostuu siitä huomiosta, että alkuaan evankeliumi on päättynyt vain muutama lause näiden sanojen jälkeen. Evankeliumi on valmis. Johannes palaa prologin huippukohtaan ja ympyrä sulkeutuu: ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet” (1:18) – ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”

Johannes ei jätä lukijalle epäselväksi, miksi Evankeliumi Johanneksen mukaan on kirjoitettu. Paljon jäi kertomatta, mutta koko teoksen tarkoitus on selvä: Se on kirjoitettu herättämään uskoa niin, että lukija saisi elämän Jeesuksessa. Palaamme siis taas prologiin: ”Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo.” Tässä vaiheessa teoksen lukija antaa evankeliumista sen todistuksen, että siitä loistaa ihmeellinen valo pimeään maailmaan. Käsitämmekö me tämän valon?