Johanneksen evankeliumin 16. luku: Mitä Pyhä Henki tekee?

Viimeksi käsitellyn jakson viimeisissä jakeissa Jeesus puhuu omilleen siitä vihasta ja vainosta, jonka Perkele tulee kohdistamaan hänen omiinsa. Veri tulee virtaamaan ja sokeudessaan ihmiset luulevat Jeesuksen omia vihatessaan olevansa Jumalan palveluksessa. Tähän viittaavat Jeesuksen sanat “En ole aikaisemmin puhunut teille tästä, koska olen itse ollut kanssanne.” Jeesus on lähdössä pois ja hän jättää omansa maailmaan, jonka pimeyden ja jumalattomuuden hän tietää paremmin kuin kukaan muu. Samalla hän kuitenkin jättää lupauksen siitä, että Kirkko ei jää yksin, vaan sen tukena ja turvana on Pyhä Henki, elävä ja toimiva Jumalan Henki, joka johdattaa oikeaan totuuteen kärsivän seurakunnan.

Tullessaan maailmaan, Jumalan Poika uuden käännöksen mukaan “paljastaa, että maailma on väärässä, paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio.” Käännös on laventeleva ja toistava halutessaan tehdä selväksi, mitä alkutekstin laajamerkityksiset sanat tarkoittavat. Joka tapauksessa Pyhä Henki osoittaa maailman syylliseksi pyhän Jumalan edessä. Syylliseksi maailma tulee, kun Pyhä Henki näyttää totuuden synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta. Ja silloin vainojen keskellä itseriittoisena riehuvasta maailmasta ainakin joku vaihtaa puolta ja tajuaa, (1) että synti ei ole mitä hyvänsä, vaan Jeesuksen ristin torjumista omalta kohdalta, (2) että Jeesus oli ei syntinen Jumalan pilkkaaja, vaan vanhurskas Jumalan Poika, joka palasi isänsä luo ja (3) että Jumalan Pojan ristin voitossa on Saatana tuomittu menettämään valtansa. Näin Pyhä Henki johdattaa Kristuksen luo ja kirkastaa hänen työnsä.

Opetus Pyhän Hengen työstä on meille luterilaisille rakas ja tärkeä uskonkappale. On uskonsuuntia, joissa kaikki viime kädessä perustuu ihmisen omaan suoritukseen ja ponnisteluun: Tarvitaan ihmisen oma uskonratkaisu ja kyky pysytellä Jumalan luona. Luterilainen kristitty tunnustaa kolmannen uskonkappaleen selityksen mukana: “Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta”. Näin sanoessamme emme halua ylpeästi torjua Jumalan kutsua, vaan päinvastoin nöyrästi tunnustaa, että minussa ei ole voimaa ryhtyä uskovaiseksi eikä pysyä päivääkään oikeassa uskossa, ellei Jumala Hengellään minua omanaan pidä. Siinä on hyvä heikon ihmisen levätä.

Jakson loppupuolella nousee esille toinen Kristuksen Kirkkoa jakava asia. Erityisesti Rooman kirkko ymmärtää jakeet 12-13 perinteisesti niin, että Jumalan ilmoitus ei suinkaan päättynyt apostolien aikaan, vaan että Kirkko, toisten mielestä kirkolliskokous ja toisten mielestä kirkon virkahierarkia ja viime kädessä paavi, kykenevät Jumalan Hengen johdossa tekemään uusia päätöksiä. Ortodoksinen kirkko katsoo, että ekumeenisen kirkolliskokouksen päätös on koko Kirkkoa sitova. Luterilaisessa kirkossa on yleistynyt ajatus, jonka mukaan Pyhä Henki johtaa kirkolliskokouksia niin, että Jumalan tahto tapahtuu välttämättä, silloinkin, kun Raamattu opettaa toisin kuin mitä kirkolliskokous päättää. Samaa kantaa mutta eri muodossa edustavat ne, jotka katsovat Pyhän Hengen johdattavan yksittäistä kristittyä uusiin ratkaisuihin niissäkin asioissa, jotka kirjoitettu Jumalan sana kieltää, esim. eroamaan ja avioitumaan uudelleen.

Luterilainen usko nojaa siihen, että Jumalan sana on erehtymätön ja riittävä ohje sekä Kirkolle että yksittäiselle kristitylle. Kirkon historia on osoittanut, että papit, piispat ja kirkolliskokoukset erehtyvät siinä kuin yksittäiset kristitytkin. Vain Jumalan sana kestää horjumattomana. Kirkolliskokoukset ovat aikojen kuluessa päättäneet sen, mitä yleinen mielipide haluaa niiden päättävän. Jumalan Henki on uskomme mukaan puhunut Raamatussa eikä Pyhä Henki puhu itseään vastaan. Meidän on siksi syytä opetella tyytymään siihen, mitä Raamattu opettaa ja varomaan visusti, ettemme tiedä mitään minkään sellaisen hengen johdatuksesta, joka johdattaa pois Pyhän Kirjan opetuksista. Jeesuksen puheena olevat sanat viittaavat siihen, että vainotun Kirkon keskellä Jumalan Pyhä Henki toimii ja osoittaa mailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Irralleen Jeesuksen sanojen noudattamisesta (ks. 15:10!) Pyhä Henki ei varmasti johdata.

Jaksossa toistuvat melkein jankkaamiseen asti sanat “vähän aikaa”. Lukija ei voi kulkea näiden avainsanojen yli, vaikka tahtoisikin. Juuri niissä on jakson ydin. Jeesus jättää omansa suureen ahdinkoon ja vainojen keskelle. Jumalaton maailma iloitsee ja Saatana juhlii, mutta sittenkin kyseessä on vain ohikiitävä hetki. On kuin silloin kun lapsi syntyy: Vaiva on suuri, mutta vaiva päättyy siihen suureen iloon, että lapsi on syntynyt. Samoin on Jeesuksen poismenon kohdalla: Jeesuksen omat joutuvat olemaan erossa Herrastaan sittenkin vain väliaikaisesti, ohikiitävän hetken ajan. Kun Kristus nähdään uudelleen, silmästä silmään, sydämen täyttää valtava ilo.

Jeesuksen sanat merkitsevät Kirkolle jatkuvasti voimassa olevaa kehotusta, joka valitettavasti tahtoo aina unohtua. Mitä mahtaisi tapahtua, jos Herra tulisi takaisin maailmaansa tänään? Olisivatko hänen omansa valmiina? Vai toteutuisiko Jeesuksen vertaus isännästä, joka kotiin palatessaan joutui järjestämään ankaran pesänselvityksen? Yksittäisellä kristityllä on aina ongelmana mukautua tämän maailman ajan mukaan, unohtaa Kristus ja kylmetä hänen rakkaudelleen. Kokonaisuutena Kirkolla on taipumus unohtaa Kristus ja hänen paluunsa, keskittyä kaikkeen muuhun ja elää niin kuin suurta tuomiota ei koskaan tulisikaan. Muistammeko, että se tulee ja että voimme sillä tuomiolla kestää vain Kristuksen seurassa?

Jeesuksen ja opetuslasten keskustelun loppuosassa alkaa tihentyä jännitys “jo nyt” – “ei vielä”. Jeesus on päättämässä julkista opettajantointansa ja jäljellä ovat vain muutamat sanat omalle joukolle. Kaikki on kerrottu – eikä kuitenkaan mitään ole vielä saavutettu. Opetuslapset voivat tosin rukoilla Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Isä rakastaa heitä Pojan takia. Arvoituksellisten ja sanoman kätkevien vertauskuvien aika on toisaalta ohi ja on mahdollista puhua opetuslapsille suoraan. Mutta silti tärkein on vielä edessä: Tulee hetki, jolloin usko karisee opetuslapsista, heidät isketään hajalle ja he luopuvat Jeesuksesta. Ja silti yli niidenkin vaiheiden kantavat Jeesuksen sanat täydellisestä ilosta ja rauhasta Jeesuksessa. “Ei vielä” mutta “jo nyt”, sillä Jeesus on voittanut maailman.