Johanneksen evankeliumin 15. luku: Yhteys Kristukseen – mitä se on ja mitä se maksaa?

Jeesuksen puhuessa viiniköynnöksestä ja oksista hyvin Vanhan testamentin tunteva lukija tulee ajatelleeksi asioita, joita me emme välttämättä huomaa. Vanhassa testamentissa (Ps. 80:9-20; Jer. 2:21) Israel on Jumalan istuttama viinipuu. Ymmärrämme kuvan helposti: Metsä on täynnä erilaisia puita, joista kukaan ei isommin pidä väliä. Sen sijaan puutarhuri ottaa erikseen yhden hennon taimen, kasvattaa, hoitaa ja vaalii sitä parhaan kykynsä mukaan ja kohdistaa siihen kaiken huomionsa. Juuri näin Israel on Vanhan testamentin mukaan Jumalan huomion keskipiste ja hänen omaisuuskansansa. Nyt kuitenkin Jeesus muuttaa kuvan: Jumala on puutarhuri, Jeesus itse on viinipuu ja hänen ja vain hänen yhteydessään ihmisillä on yhteys pyhään Jumalaan. Jos yhteyttä viinipuuhun ei ole, ei ole myöskään yhteyttä Jumalaan.

Jeesuksen tuttu puhe tulee tarkkaavaiselle lukijalle yllättäen, jopa töksähtäen. Edellisen luvun viimeinen jae antaisi odottaa, että paikka ja tilanne vaihtuvat, mutta nyt seuraakin Jeesuksen puheen jatkoa. Ilmeisesti seuraavat luvut on lisätty myöhemmin edellisten perään ennen kärsimyshistorian jatkoa. Siinä tapauksessa toimittaja – joka on saattanut hyvin olla evankeliumin kirjoittaja itse – on sallinut tietoisesti saumakohdan jäävän näkyviin. Ja jos Pyhän Kirjan toimittajat ovat sallineet tämän itselleen, me tietysti kristittyinä sallimme sen Pyhälle Hengelle.

Jeesuksen sanojen ensimmäinen kärki on siinä, että Jeesus ja vain Jeesus välittää yhteyden Jumalaan. Toinen kärki on siinä, että Kristuksen edessä ihmiset jakaantuvat kahteen joukkoon. Toiset joutuvat hänestä erilleen, kuivuvat vähitellen kuin oksat, kerätään yhteen ja poltetaan. Näin Jeesuksesta erkanevilla on osana vain iankaikkinen kadotus. Toiset pysyvät Jeesuksen yhteydessä niin kuin oksa viiniköynnöksessä. Viinitarhuri kiinnittää tällaiseen oksaan kaiken huolenpitonsa: Hän karsii ja puhdistaa sitä, pyrkii saamaan sen kantamaan hedelmää ja iloitsee sen rypäleistä. Näin myös Jeesus hoitaa omiaan. Hän karsii sitä, mikä meissä on Jumalan tahdon vastaista ja ohjaa oikeaan, Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin kannamme hedelmää, ja hedelmä on seuraavien jakeiden mukaan rakkaus lähimmäiseen. Kristuksen seuraaminen ei ole pelkkää pään tietoa. Se ottaa muodon rakkautena.

Esikuvien ketju ulottuu taivaasta maahan asti: Isä rakastaa Poikaa, Poika sen esikuvan mukaan syntisiä ihmisiä aina ristinkuolemaan asti, syntiset saman esikuvan mukaan toisiaan. Missä jotakin tästä toteutuu, siellä pyhä ja rakastava Jumala saa kunnian ja kiitoksen. Siksi Jeesuksen omien on pidettävä mielessään Herransa, joka on heille toisaalta Jumalan lahja, toisaalta esikuva, ja osoitettava käytännön elämässä todeksi rakkautensa Herraan noudattamalla hänen käskyjään. Näin elävä ei ole enää Jeesuksen tahdoton käskyläinen, vaan Herransa rakas ystävä.

Jeesuksen sanat johdattavat ottamaan esille kaksi kuplaa, jotka tulevat esille usein puhuessamme lähimmäisenrakkaudesta. Me olemme tottuneet asettamaan vastakkain pään tiedon ja lähimmäisenrakkauden. Nyt käsiteltävän tekstin lukija huomaa, ettei sellaista vastakkainasettelua ole olemassa. Oikea tieto ja yhteys Jeesukseen johtaa rakastamaan lähimmäistä. Jos toisin on, tieto on varmasti väärää. Meidän kristillisyytemme jää usein ohueksi ja voimattomaksi. Kyse ei ole silloin siitä, että meillä olisi paljon oikeaa tietoa päässäme, vaan siitä, että olemme kadottaneet silmistämme rakastavan Kristuksen silmät emmekä siksi tee johtopäätöksiä hänen rakkaudestaan. Voimaton kristillisyys tai häikäilemätön kovuus ovat osoituksia siitä, että risti ei todellisuudessa hallitse elämäämme.

Toiseksi olemme aivan viime vuosina tottuneet erottamaan toisistaan lähimmäisenrakkauden ja kirjoitetut Raamatun käskyt: lakihenkinen kristitty lukee Raamattua kuin lakikirjaa, rakkauden tajunnut on sen käskyistä vapaa ja keskittyy käskyjen kertaamisen sijaan rakastamiseen. Myös tämä ristiriita on pelkkä Vanhan Aatamin kupla: Rakkaus Herraan käy Jeesuksen sanojen mukaan ilmi siinä, että hänen tahtoaan halutaan noudattaa. Jumalan sana on useimmissa tapauksissa yksiselitteinen ohje sille, joka todella etsii Herransa ääntä. Sille joka haluaa elää oman päänsä mukaan, jokainen käsky on moniselitteinen ja mahdoton.

Jeesuksen julistama ja itse loppuun saakka käytännössä rakkaus ei ole sovinnainen idylli, joka ei kosketa tämän maailman pahuutta ja jota tämän maailman pahuus ei kosketa. Se rakkaus on peräisin maailman ulkopuolelta, Jumalan Isän sydämestä. Koska se on lähtöisin maailman ulkopuolelta, sitä vihataan tässä maailmassa katkerasti. Polttopisteessä on Jeesuksen risti: Koska tämä maailma ei tunnustanut Jeesuksen opetusta ja ihmetekoja, vaan vihasi häntä ja naulitsi hänet ristille, viha heijastuu samalla välttämättä kahteen suuntaan. Ensiksikin se heijastuu rakkauden lähteeseen, Isään Jumalaan. Kertaamme taas: Joka torjuu Jeesuksen, sillä ei ole osuutta Jumalasta. Toiseksi maailman Jeesusta kohtaan tuntema viha heijastuu välttämättä myös niihin, jotka koettavat tehdä johtopäätöksiä Herransa rakkaudesta eli kristittyihin. Mitään sovintoa ei maailman ja kristittyjen välillä ole eikä voi koskaan olla. Viime kädessä maailma aina vieroksuu, vihaa tai vainoaa niitä, jotka tunnustavat Kristusta ja hänen rakkauttaan. Kristuksen omien käy kuten Herransakin: Heitä vainotaan, erotetaan synagogasta ja jopa tapetaan, ja tappajat saattavat vielä kuvitella toimineensa aivan oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti.

Jeesuksen sanat saattavat tämän hetken länsimaisesta ihmisestä tuntua kovilta. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet tosiksi viimeistä piirtoa myöten. Turhaan ei eräs kirkkoisä luonnehtinut Kirkon varhaisinta historiaa näin: ”Samaan aikaan maailmaan tuli totuus ja viha totuutta vastaan” (Tertullianus). Kun Jeesus vangittiin, opetuslasten joukko lyötiin hajalle. Sen jälkeen heidän rohkea tunnustuksensa johti uhkailuihin, pahoinpitelyihin ja verenvuodatukseen. Kolmesataa ensimmäistä vuottaan Kirkko kärsi jatkuvista vainoista, milloin valtakunnan systemaattisesti järjestämistä, milloin paikallisista korttelivainoista. Molempien taustalla oli Jumalan omiin kohdistuva Perkeleen sammumaton viha. Se viha on saanut sittemmin muotonsa eri aikoina ja eri puolilla maailmaa: Japanissa kristinusko oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty kaksi vuosisataa ja apostolista uskoa vainosivat meidän vuosisadallamme kilpaa sekä natsit että kommunistit. Meidän keskellämme maailman viha tunnetaan toisissa muodoissa: Raamattuun perustuvaa uskoa halveksitaan ja vieroksutaan. Millään keinolla ei uskoa ole kuitenkaan voitu juurittaa maailmasta pois. Se pysyy täällä siihen asti, kunnes Kristus palaa takaisin omaan maailmaansa. Meidän asiamme on pysyä hänen rakkaudessaan siihen asti, riippumatta siitä, minkä hinnan joudumme siitä maksamaan.