Yhdeksäs luku päättyy vain muutaman jakeen mittaiseen keskusteluun Jeesuksen ja fariseusten välillä. Kymmenennen luvun alkupuoli liittyy tähän keskusteluun, mutta niin löyhästi, ettei edes lukujaon tekijä 1200-luvulla ole kyennyt seuraamaan mukana. Kymmenennessä luvussa Jeesus valaisee edelleen omaa olemustaan, nyt lampaisiin ja paimeniin liittyvin vertauksin. Yhteys synoptikkoihin (esim. Mark 6:34, Matt 9:36 ja Luuk 15:3-7) ja Vanhaan testamenttiin on tiivis.
Tapahtumien kehykset jäävät sivuseikoiksi. Joka tapauksessa Jeesus opettaa nyt Jerusalemissa. Luvun loppupuolella mainitaan temppelin vihkimisen juhla. Ilmeisesti jo ensimmäiset jakeet on luettava tätä taustaa vasten.
160-luvulla eKr Syyrian kreikkalaisperäisin valtakunnan suurkuningas Antiokhos Epifanes marssitti joukkonsa Jerusalemiin. Hän tahtoi yhdenmukaistaa temppelipalveluksen pakanakulttien kanssa ja kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla keskeiset juutalaiset tavat, mm. ympärileikkauksen. Temppelin korkein johto taipui, mutta kansa nousi kapinaan. Kaikkien ällistykseksi kapina onnistui ja temppeli saatettiin vihkiä uudelleen.
Temppelin uudelleen vihkimisen juhlassa luettiin kaiken todennäköisyyden mukaan Hesekielin kirjan luku 34. Siinä puhutaan kelvottomista Israelin kansan paimenista, ja Herra lupaa itse pitää huolen lampaistaan (Hes 34:11-16). Luku on voimakkaasti messiaaninen. Herra paimentaa kansaansa lähettämällä luvatun Daavidin suvun kuninkaan kansansa keskelle niin, että se saa elää rauhassa Jumalansa hoidossa (34:23-31). Näin siis Jeesuksen puhe hyvästä paimenesta aukeaa Vanhasta testamentista käsin.
Jeesus on portti ja paimen 10:1-21
Jeesuksen aikoihin lampaat vietiin päiväksi laitumelle, mutta tuotiin usein yöksi turvaan muurilla suojattuun lammastarhaan. Tällaiseen lammastarhaan tuotiin usean eri paimenen laumat. Jeesus edellyttää vertauksessaan, että lammastarhaa myös vahdittiin varkaiden varalta. Aamulla paimen tuli tarhaan huutaen omaa kutsuhuutoaan. Hänen omat lampaansa tunnistivat tämän huudon ja lähtivät laitumelle. Jeesuksen puheessa on kaksi vertausta toisiinsa liittyneenä: Jeesus on lammastarhan portti ja lauman paimen. Tutkimme niitä molempia.
Lammastarha oli lampaiden turvapaikka. Jos joku yritti sinne aidan yli, hän oli varmasti väärällä asialla, varastamassa tai tihutöissä. Asiallinen tie sisään kulkee portin kautta.
Jeesuksen sanat paimenesta ovat ymmärrettävissä hänen Kirkkonsa näkökulmasta käsin. Ei ole sattuma, että alkukirkon aikana “paimen” (“pastor”) oli yleinen nimitys seurakunnan johtajalle. Kristus itse asetti paimenen viran ja Pyhä Henki on historian aikana kutsunut sitä hoitamaan ne, jotka tahtoo (ks. esim. Apt 20:28).
Lauman paimenena ei voi olla, elleivät välit Kristukseen ole kunnossa. Joka koettaa pitää huolta laumasta kulkematta itse sisälle ovesta, on vaarallinen rosvo ja lauman hävittäjä. Hän on niiden sukulaissielu, joista Jeesus sanoo: “”Ne jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.” Jeesus ei tietenkään tarkoita esim. Moosesta ja profeettoja, vaan vääriä kristuksia.
Paimenen elämä ei ollut Jeesuksen aikana idylliä, vaan totista työtä. Sosiaalisesti paimenet kuuluivat yhteiskunnan alakastiin. Verratessaan itseään paimeneen Jeesus ei todellakaan liiku pilvilinnoissa, vaan hän ottaa esille mahdollisimman arkisen ja hohdottoman tehtävän. Juuri paimenen tehtävän toinen tekee huonosti, toinen hyvin. Huonosti sen tekee palkkarenki, joka ei laumasta välitä. Hyvin sen tekee se, jolle lauma on oma ja tärkeä.
Antaessaan Jeesuksen puhua hyvästä paimenesta Johanneksella ovat epäilemättä mielessään Vanhan testamentin esikuvat. Jeesus ei ole kelvoton paimen (Hes 34), joka antaa raadella lauman ja jättää sen hajalleen kuin taistelun hävinneet israelilaiset aikanaan (1 Kun 22:17). Hän rakastaa laumaa ja on valmis uhraamaan sen edestä oman henkensä. Näin hän laskeutuu Isän tahdosta kuolemaan, mutta tulee saamaan Isältä henkensä takaisin. Näin toteutetaan Jumalan suuri suunnitelma.
Vanhan testamentin taustaa ajatellen laumaksi on ajateltava Israelin kansa. Nyt kuitenkin Jeesuksen työ ylittää vanhat rajat: “Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” Nämä sanat ennakoivat jo sitä, että Israel tulee muodostamaan yhdessä pakanakansojen kanssa Kristuksen Kirkon, jossa Herran pelastustyö on repinyt kokonaan maahan näitä kahta ihmisryhmää erottaneen väliseinän (vrt. Ef 2).
Uhkaava näytös 10:22-42
Vasta nyt Johannes puhuu suoranaisesti temppelin uudelleen vihkimisjuhlasta, jota vietettiin joulukuulla. Evankelistan kuvaama näytös on hyvin uhkaava. Muutamat selittäjät ovat syystä nähneet juuri tässä kertomuksessa vastaavuuden sille, että synoptikkojen mukaan Jeesusta pidettiin jumalanpilkkaajana. Ties kuinka monennen kerran juutalaiset tahtovat tappaa Jeesuksen. Näin hänen kärsimystiensä alkaa hahmottua entistä selvemmin. Näemme selvän vastaavuuden Markuksen evankeliumiin, jonka kerrontaa varjostaa alusta alkaen Jeesuksen risti.
Nyt käytävässä keskustelussa ei ole kysymys etsimisestä kuten Nikodemos-keskustelussa saati sitten aivan avoimesta ja alkuun tarkoituksettomasta sanojen vaihdosta kuten neljännessä luvussa. Nyt Jeesusta lähestyvät juutalaiset, jotka vaativat suoraa vastausta kysymyksiin ja ovat valmiita veritekoon saamansa vastauksen vuoksi.
Myös Jeesus tekee selvän eron omiensa ja keskustelukumppaneidensa välille. Nämä eivät usko Jeesukseen, koska eivät kerta kaikkiaan ole hänen lampaitaan. Omillensa hän lahjoittaa ikuisen elämän. Sen torjuvat hänen vihollisensa, koska he ovat sokeita eivätkä näe Jeesuksen olevan yhtä Isän kanssa. Siksi he pitävät ainoata pelastajaansa kaikkivaltiaan Jumalan pilkkaajana ja tahtovat kivittää hänet. Kertaamme yhä uudelleen alkuhymnin sanat: “Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”.
Vielä ei ollut kuitenkaan Jeesuksen aika. Johannes kertoo vain viitteellisesti murhahankkeista ja toteaa niiden rauenneen tyhjiin. Vielä ei ollut Jeesuksen aika. Päin vastoin vielä joku saattoi tulla hänen luokseen ja uskoa häneen. Näin siis valo loisti edelleen eikä pimeys ollut saanut sitä valtaansa.
