Evankeliumin alkuhymni 1:1-18
Johanneksen evankeliumi alkaa huikealla tavalla, jopa hämmentävästi. Ilman mitään varoitusta tai johdantoa kirjoittaja tempaisee lukijansa – tai oikeammin kuulijansa huikeisiin korkeuksiin. Ensimmäiset kahdeksantoista jaetta muodostavat ns. logos-hymnin, ihanan virren Jumalan Sanasta ja siitä, miten Sana tuli lihaksi.
Ensimmäinen hymnin taustalla oleva Vanhan testamentin kohta ei ole kenellekään Raamatun lukijalle outo. Johanneksen evankeliumi alkaa häkellyttävästi melkein samoin sanoin kuin luomiskertomus. Sanoma on selvä: Nyt puhutaan aivan kaikkein perustavimmasta asiasta.
Toisen raamatunkohdan löytäminen vaatii jo hyvää Vanhan tstamentin tuntemusta. Sananlaskujen luku 8 tarjoaa valloittavan kauniin kuvan Viisaudesta, joka toimi Jumalan luomistyön välikappaleena. Nyt on puhe juuri tästä Viisaudesta, Sanasta. Logos-hymni opettaa näkemään, että tämä Viisaus on Jeesus, Jumalan ainoa Poika. Juuri tämän raamatunkohdan vuoksi Kirkko tunnustaa Kristuksesta, että “kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan ja ilman häntä ei ole syntynyt mikään, mikä syntynyt on.” Näin logos-hymnin valtavat syvyydet alkavat aueta. Jumalan ainoa Poika astui kirkkaudestaan alas maailmaan valaisemaan sen synkkyyttä.
Valtaosa ihmisistä ei osannut nähdä hänen kirkkauttaan. Ne, joille Jumala lahjoitti näkökyvyn, tajusivat armollisen Jumalan tulleen oman kansansa keskelle. Mitä tämä merkitsee, tulee hämmästyttävimmin näkyviin koko hymnin viimeisessä jakeessa. Edellä (j. 14) on arvoituksellisesti puhuttu “ainosyntyisestä”. Vasta jakeessa 18 kirjoittaja lisää tärkeän sanan: Jeesus on “ainosyntyinen Jumala”.
Törmäämme heti ensimmäisissä jakeissa tyypilliseen Johanneksen teologiaan. Sen eräs keskeinen sanapari on “valkeus” ja “pimeys”. Aivan sama sanapari esiintyy toistuvasti esim. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä. Koko maailma elää synnin takia sysisynkässä pimeydessä. Kristuksen saapuminen maailmaan merkitsi huikaisevaa kirkkautta, jonka jotkut käsittivät ja toiset eivät. Joka löytää Kristuksen, on siirtynyt pimeydestä valoon – tai, kuten Johannes sen toisaalla ilmaisee – kuolemasta elämään. Raamattumme (1992) kääntäjät ovat koettaneet selviytyä kauniin ja syvällisen hymnin kääntämisestä pyrkien yhtä aikaa runollisuuteen ja tarkkuuteen. Kerran runous on vienyt voiton tarkkuudesta. J. 3 (“Kaikki syntyi Sanan luomana”) sisältää suoranaisen virheen. Sana ei ollut Luoja, vaan luomisen välikappale. Jakeessa 18 komitea on nähnyt Johannekselle tyypillisen kaksiselitteisyyden ja on pyrkinyt kääntämään “ainosyntyinen Jumala” niin, että myös sana “Poika” tulee mukaan käännökseen. Käännös on mahdollinen, mutta ei välttämättä oikea.
Johannes Kastajan todistus 1:19-28
Johannes Kastaja on kaikissa neljässä evankeliumissa ratkaisevan tärkeä henkilö. Jo ensimmäinen evankelista Markus aloittaa kuvauksen Jeesuksen toiminnasta nimenomaan Johanneksen kasteesta. Evankelista Johannes sijoittaa hänen todistuksensa osittain jo logos-hymnin sisäpuolelle. Evankelista näyttää juuri tässä edellyttävän lukijan tietävän jo paljon. Hän ei edes kerro Jeesuksen kasteesta, vaan suuntaa kaiken huomion Johanneksen todistukseen. Tämä on vain yksi esimerkki neljännen evankelistan vahvasta tyylittelevästä otteesta: kaikkea ei tarvitse kertoa, ainoastaan tapahtumien ydin ja sen merkitys.
Kastajan luo tulivat “juutalaiset” – tällä sanalla Johannes luonnehtii useimmiten Kristuksen torjuvia Valitun kansan jäseniä, usein erittelemättä enää kovin tarkkaan eri puolueita. Elettiin aikaa Jerusalemin hävityksen jälkeen ja esimerkiksi fariseusten, saddukeusten ja Herodeksen kannattajien ero oli menettänyt merkityksensä. Kastaja pannaan tenttiin, jossa hänen vastauksensa ovat yksiselitteisiä ja esimerkki myöhemmin uskoa tunnustaville ihmisille. Hän ei ole Kristus, ei Elia eikä Mooseksen lupaama profeetta (5 Moos 18:18). Kastaja oli Jesajan ennustama “Huutavan ääni” ja hänen tehtävänsä oli ilmoittaa itseään paljon suuremman Herran saapuminen.
Johannes Kastajan todistuksessa on mielenkiintoisia piirteitä. Epäilemättä merkityksensä on sillä, että hänen opetuslastensa joukko jatkoi toimintaansa opettajan kuoleman jälkeen. Evankelista suuntaa Kastajan sanat varmasti myös tälle ryhmälle. Toinen mielenkiintoinen piirre on kysymysten sarja ja erityisesti kaksi viimeistä kysymystä. Johannes kiistää olevansa Elia. Matteuksen mukaan hän kuitenkin oli Elia (Matt 11:14) ja ainakin hän toimi “Elian hengessä”. Kolmas suuri hahmo on Mooseksen lupaama profeetta. Juutalaisten mutta erityisesti samarialaisten keskuudessa tähän hahmoon liittyi suuria odotuksia. Johannes torjuu kaikki nämä tittelit ja asettuu ennemmin hänen todistajakseen, joka oli juuri ilmestymässä.
Jumalan Karitsa 1:29-34
Seuraavana päivänä Johanneksen todistus täsmentyy. Nyt hän kohtasi Jeesuksen ja Jumala osoitti hänelle tämän miehen todellisen olemuksen. Juuri Jeesuksen takia Johannes oli alkanut koko toimintansa. Kastajan etusormi osoittaa ihmiseksi tullutta Jumalan Sanaa.
Puhuessaan Jumalan Karitsasta Johanneksella oli mielessään kaksi Vanhan testamentin sanaa. Ensimmäinen niistä liittyy pääsiäiseen. Kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta, hän antoi määräyksen syödä pääsiäisaterian. Sen keskuksessa oli karitsa, jonka verellä siveltiin israelilaisten talojen pihtipielet. Kun Jumalan lähettämä tuhooja surmasi Egyptin esikoiset, karitsan veri oli merkkinä siitä että talossa asui Jumalan kansaa. Heitä ei esikoisten surma kohdannut (2 Moos 12). Tämä kohta on taustalla myös myöhemmin (Joh 19:36). Toinen VT:n karitsasta puhuva kohta on Jesajan kirjan luku 53. Näin jo evankeliumin ensimmäisen luvun alkupuolisko asettaa Kristuksen oikealle paikalleen. Jeesus on Jumalan Poika ja itse Jumala, mutta samalla hän, joka pelastaa verellään syntiset ihmiset.
Ensimmäiset opetuslapset
Neljännen evankeliumin mukaan Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset olivat alkuaan Johannes Kastajan opetuslapsia. Tämän vahvistaa tavallaan myös Luukas sanoessaan, että Juudaan tilalle piti valita apostoli siitä joukosta, joka oli ollut Jeesuksen seurassa “siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi” (Apt 1:22).
Johannes kuvaa tapahtumat yksityiskohtaisesti ja tavalla, jota on osin vaikea sovittaa yhteen synoptikkojen kanssa. Peruslinja on kuitenkin sama, nimittäin että Jeesus kutsui 12 opetuslasta (Joh 6:67) ja että Pietarilla oli heidän joukossaan erityisasema. Kaksi ensimmäistä opetuslasta seuraavat Johanneksen neuvosta Jeesusta. Toinen heistä on Andreas, toinen jää nimeämättä. Kirkko on vanhastaan nähnyt juuri tässä opetuslapsessa evankeliumin kirjoittajan. Tieto on hyvin epävarma, mutta ei suinkaan mahdoton. Andreaan mukana Jeesuksen seuraan tuli myös Simon, jolle Jeesus antoi nimen Keefas, kreikaksi Petros ja suomeksi Kallio. Panemme merkille taas eron synoptikkoihin, jotka liittävät nimen antamisen Pietarin tunnustukseen (Matt 16:16).
Jeesus jätti Jordan-joen laakson ja lähti Galileaan. Tälle matkalle häntä seurasi Filippus, joka kertoi Natanaelille löytäneensä Kristuksen. Natanael epäilee, mutta saa huomata Jeesuksen näkevän ihmeellisellä tavalla koko hänen elämänsä. Kohtaamme nyt ensimmäisen kerran jännitteen ihmeuskon ja oikean uskon välillä. Natanael lähtee seuraamaan Jeesusta ihmeen vuoksi. Se mahdollisuus hänelle toki suodaan, mutta ihmeeseen perustuva usko on vielä kovin pinnallista. Todellinen ja oikea uskontunnustus on kuultavissa esim. Martan suusta – ja mikä merkittävää, ennen hänen veljensä Lasaruksen herättämistä: “Uskon, Herra, minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan” (Joh 11:27). Jeesuksen opetuslapset eivät ole vielä siinä uskossa, joka kaikuu tässä tunnustuksessa ja myös ensimmäisen luvun alkupuolella, sekä alkuhymnissä että Johannes Kastajan todistuksessa. Silti he saivat jäädä Jeesuksen seuraan ja oppia hänen opetuslapsinaan jatkuvasti lisää
