1. Kor 8-10
Paavali vastaa korinttilaisten kysymykseen epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Toiset söivät sitä hyvällä halulla jopa epäjumalien temppelissä. Toiset eivät syöneet mitään lihaa, koska eivät tienneet oliko se epäjumalille uhrattua vai ei. Paavali varoittaa ankarasti epäjumalanpalveluksesta, mutta opettaa muuten kristityn ihmisen vapautta. Samalla hän korostaa sitä, että toinen kristitty on otettava huomioon.
Yhdeksännessä luvussa hän asettaa itsensä esimerkiksi. Hän oli luopunut ottamasta elatustaan korinttilaisilta, vaikka hänellä olisi ollut siihen oikeus. Näin hän varoi loukkaamasta ketään omilla oikeuksillaan, jottei evankeliumin julistaminen vaikeutuisi. Saman asenteen hän antaa ohjeeksi korinttilaisille. Lisäksi hän varoittaa epäjumalanpalveluksesta.
Kysymyksiä:
- Korintissa loukkaannuttiin epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Mitä sellaisia kysymyksiä meillä on, jotka liittyvät tähän asiaan?
- Millainen toisen huomioon ottaminen on kaksinaamaisuutta ja mikä lähimmäisenrakkautta?
- Luther puhuu siitä, miten kristitty on toisaalta vapaaherra eikä kenenkään palvelija, toisaalta vapaaehtoisesti kaikkien palvelija. Onko rakkaus nykyään Kristuksen omien tuntomerkki? Onko se aina vai eikö se ole koskaan?
- Paavali kirjoitti jakson 10:1-13 jatkuvasti jumalanpalvelukseen kokoontuvalle seurakunnalle eikä uskosta osattomille. Keitä tämä jakso voisi meidän aikanamme tarkoittaa, seurakunnan ydinjoukkoa vai kaikkia, joiden henkikirjat ovat seurakunnassa?
- Mitä muotoja epäjumalanpalvelus meidän aikanamme saa?
- Monet kristityt lukevat horoskooppeja. Niiden taustalla on käsitys, jonka mukaan tähdet ovat jumalia ja että niitä tarkkailemalla voi lukea oman ja muiden kohtalon. Mitä tästä on sanottava?
- Mitä on tämän kohdan äärellä ajateltava vapaamuurariudesta ja sen “pyhistä aterioista”?
Päätöshartaus:
Opiskeluaikana ylioppilaskodissa käytiin toisinaan kiivaita väittelyjä erilaisista kysymyksistä. Siinä oli luonnollisesti mukana paljon poikamaisuutta. Kun taas kerran istuttiin näissä puuhissa myöhään iltaan, yksi meistä tuli edustaneeksi toista kantaa kuin me muut. Kun hänen perustelunsa näkemyksensä tueksi näyttivät hupenevan, hän äkkiä nousi ja sanoi: Minä siis voitin. Meni sitten heti huoneeseensa lukiten oven perässään.
Minä siis voitin. Minä olen oikeassa. Usein tämä näkyy lehtien keskustelupalstoilta. Silloin asiat eivät keskustele vaan ihmiset: Minä olen oikeassa. Ja missäpä kodissa näin ei olisi käynyt. Vaikeaa on myöntää erehtyneensä.
Kun oikeassa oleminen on johtotähtenä, keskustelu hengellisistä asioista turmeltuu. Varmuus ei ole pahasta, mutta oikeassa olemisen varmuus on synti. Se vallitsee siellä, missä pyhää sanaa ei tutkita oppilaan mielellä. Sana on totuus, jonka arvosteltavaksi ja johdettavaksi me tahdomme antautua. Jos näin ei käy, sanasta tulee ulkopuolinen väline, jopa ase, jota käyttäen pyrimme osoittamaan oikeassa olemisemme. Raamattua ei voi tutkia ja käyttää sovittamatta sitä omaan elämäämme. Vain näin voitetaan oikeassa olemisen kiusaus.
Itsevarmuus on paha asia. Sanaan perustuva vakaumus on elämän voima.
Lauri Koskenniemi, Kotona odotetaan
