Kahdeksannessa luvussa Paavali ottaa esille ongelman, jota hän käsittelee pitkään, aina jakeeseen 11:1 asti. Epäjumalille uhratun lihan syöminen jakoi seurakuntaa kahtia. Paavalin ei tarvitse korinttolaisille selittää, mistä on kysymys. Sen sijaan me tarvitsemme selitystä: Mitä on epäjumalille uhrattu liha ja mitä varten se aiheutti riitaa?
Antiikin aikana liha oli toisin kuin nykyisin harvinainen herkku. Köyhä kansa eli yleensä vihanneksilla ja viljalla. Lihaa oli kuitenkin hyvin yleisesti myytävänä. Ongelma oli vain, että kaikki myynnissä oleva liha liittyi jollakin tavoin epäjumalien palvelukseen. Hurskaalle juutalaiselle oli kauhistus jo se, ettei kauppiaan liha ollut tietenkään teurastettu Mooseksen lain säädösten mukaisesti. Vielä pahempaa oli, että teurastushetkellä pieni osa mahdollisesti vain muutama karvatupsu uhrattiin epäjumalille. Eikä tämäkään ollut kylliksi: suuri osa eläimistä uhrattiin ensin temppeleissä epäjumalille. Pieni osa siitä uhrattiin alttarilla, loput vietiin myyntiin lihakauppaan. Juutalaiselle asia oli päivänselvä: tietenkään tällaista lihaa ei kukaan voi syödä. He muodostivat muutenkin omat suljetut yhteisönsä, jossa ateriayhteys käsitti vain perheen, suvun ja heimolaiset. Kokonaan toinen oli pakanakristittyjen tilanne. He eivät eläneet suljetussa yhteisössä, vaan avoimessa. Jos liha kiellettiin, kiellettiin myös juhla sukulaisten ja ystävien kanssa. Aivan erityisen polttavaksi ongelma tuli, kun vietettiin suuria uskonnollisia juhlia. Niiden yhteydessä kansan suosiota tavoittelevat virkamiehet jakoivat usein kaikille juhlijoille ruokaa, usein lihaa. Monille Korintin seurakunnan köyhille tämä kiusaus oli liikaa. Näin syntyi jako, jossa toiset söivät ja toiset eivät. Ne jotka eivät syöneet, syyttivät toisia epäjumalanpalveluksesta. Ymmärrämme hyvin, että lihava riita oli tällä puheella valmis.
Tieto vai rakkaus? 8:1-13
Jotkut korinttolaiset olivat pahentaneet tilannetta käärimällä koko ongelman teologiseen pakettiin. He ajattelivat näin: ”Mitään epäjumalia ei ole olemassakaan. Koska epäjumalia ei ole olemassa, niille uhraaminen on yhtä tyhjän kanssa. Koska epäjumalille uhraaminen on yhtä tyhjän kanssa, hyvä liha ei muutu miksikään uhritoimituksessa. Siksi jokainen voi syödä lihaa, olipa se uhrattu millaiselle pirulle hyvänsä, kunhan vain tietää, ettei epäjumalia ole olemassakaan.” Tässä rakennelmassa Paavali näkee paljon hyvää, mutta myös moitittavaa.
On totta, sanoo Paavali, ettei epäjumalia ole olemassakaan. On vain yksi ainoa Jumala, joka on elävä Herra ja koko maailman Luoja. Muut kaikki ovat ”niin sanottuja jumalia”, joiden herruus perustuu ihmisten palvelukseen ja sillä tavalla epäjumalia kyllä riittää. On vain yksi Jumala, joka on Herra riippumatta siitä, mitä ihmiset sanovat. Tässä mielessä jotkut korinttolaiset olivat aivan oikeassa: epäjumalat eivät ole mitään eikä niille uhraaminen ole mitään. Tässä ei kuitenkaan ole koko totuus, koska kristillinen usko ei ole pelkkää pään tietoa. Jokaisen kristityn täytyy ottaa huomioon myös toiset ihmiset, ja tämän korinttolaiset olivat pahasti unohtaneet. Heillä oli oikea tieto, mutta tämä tieto oli paisuttanut heidät. Siksi Paavali varoittaa heitä: ”Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa.”
Korinttilaiset olivat perusteellisesti unohtaneet heidän kanssaan elävät kristityt. Mitä ajatteli toinen kristitty, kun toinen hänen mielestään osallistui halukkaasti epäjumalanpalvelukseen? Ei hän kyennyt seuraamaan toisen päättelyä. Tällaisen kauhistuksen nähdessään yksi suuttui, jolloin syntyi riitaa. Toinen taas otti itselleen luvan vastoin omaatuntoaan osallistua epäjumalien palvontaan niin kuin hän ajatteli kykenemättä seuraamaan toisen hienoja teorioita. Paavali tietää hyvin, ettei ruoka lähennä meitä Jumalaan eikä myöskään vie hänestä poispäin. Sen sijaan toisen kristityn käytös saattaa viedä mukaansa sellaisen, joka ei ymmärrä hänen perustelujaan ja pitää hänen menettelyään epäjumalanpalveluksena. Näin toisen sinänsä oikea tieto on saattanut toisen lankeamaan epäjumalanpalvelukseen, mikä ei ollut kenenkään tarkoitus. Siksi Paavali itse sanoo antavansa pois vapautensa ja tietonsa ja kieltäytyvänsä lihan syömisestä, jos se saa jonkun lankeamaan pois Kristuksesta.
Meillä on Paavalin sanoista paljon oppimista. Olemme tottuneet pitämään uskonasioita omina yksityisasioinamme. Mitä me teemme tai mitä emme tee, ei kuulu kenellekään toiselle. Tämä on tietyssä määrin aivan oikein: vastaamme omasta elämästämme suoraan Jumalalle. Silti kristillinen rakkaus vaatii ottamaan toiset ihmiset huomioon. Sovellutuksia on monta ja niissä joudumme ehkä koville. Pitääkö kristityn ihmisen olla absolutisti? Voiko kristitty ihminen tanssia? Mikä on kaksinaamaisuutta ja mikä on tämän luvun noudattamista?
Ei Paavalikaan käyttänyt vapauttaan 9:1-27
Yhdeksännessä luvussa Paavali näyttää jättävän sikseen kysymyksen epäjumalille uhratusta lihasta. Hän kuitenkin palaa siihen kymmenennessä luvussa ja siksi 9. luku on ymmärrettävä omassa ympäristössään. Paavali ottaa itsensä esimerkiksi siitä, että kristitty ihminen antaa vapaaehtoisesti pois omat oikeutensa ja oman vapautensa. Paavalilla olisi aivan varmasti ollut oikeus saada elantonsa Korintin seurakunnalta. Ei kukaan tee sotapalvelusta omalla kustannuksellaan eikä kukaan istuta viinitarhaa ottamatta osuutta sen tuotosta. Jumalan lakikin säätää ja tässä Paavali uskaltaa Herran apostolina selittää Raamattua tavalla, jota meidän on paras olla yrittämättä että sanan palvelijoiden tulee saada elantonsa seurakunnalta. Paavalilla on kiistämätön oikeus pyytää elantonsa Korintin seurakunnalta, mutta tätä oikeutta hän ei missään tapauksessa käytä eikä tule käyttämään. Se on hänen ylpeytensä aihe, jota hän ei anna korinttolaisten riistää. Jotta evankeliumille ei tulisi estettä, apostoli ennemmin tekee työtä omin käsin ja elättää itse itsensä. Näin Paavali, joka on riippumaton kaikista, tekee vapaaehtoisesti itsensä riippuvaiseksi kaikista. Vaikka hän ei pidä itseään Mooseksen lain alaisena, hän alistaa itsensä Mooseksen lain säädösten alle tavatessaan juutalaisen. Pakanoiden kanssa hän elää välittämättä Jumalan laista. Kaiken tavoitteena on, että evankeliumille ei asetettaisi estettä. Paavalin toiminnan takana on valtava huoli kaikkien ihmisten pelastumisesta. Sen huolen vuoksi hän on valmis uhraamaan itsensä ja omat vapautensa. Korinttilaisia hän neuvoo seuraamaan itseään ja ryhtymään harjoittelemaan kuten urheilija harjoittelee. Vaikka kuinka kristitty ihminen on vapaa, hänen on toisten ihmisten takia sidottava itsensä heidän palvelijakseen. Ja tässä tarvitaan samaa kurinalaisuutta kuin voittoseppelettä havitteleva huippu-urheilija. Urheilijalla on tavoitteenaan lakastuva laakeriseppele. Kristus antaa omilleen koskaan lakastumattoman seppeleen, kun hänen luokseen tullaan voittajina elämän päättyessä. Tämä voitto ei kuitenkaan ole itsestään selvyys. Juuri siksi korinttolaisten on luovuttava vapaudestaan ja pantava uskonsa harjoitukseen.
Tässä jaksossa on siis kysymys juuri siitä, mistä Martti Luther puhuu kirjassaan Kristityn vapaudesta. ”Kristitty on vapaa herra, joka hallitsee kaikkea eikä ole kenellekään alamainen. Kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen.” Nämä kaksi toisilleen vastakkaista lausetta meidän on pantava omassa elämässämme käytäntöön. Toisaalta kristitty ihminen on Jumalan vapauttama ja vastaa kaikesta yksin hänen edessään. Hänen ei tarvitse välittää kenestäkään ihmisestä yhtään mitään. Toisaalta kuitenkin kristitty ihminen vapaaehtoisesti tekee itsestään kaikkien palvelijan. Niinkuin Kristus alensi itsensä ja otti orjan muodon, niin kristittykin alentaa itsensä ja ryhtyy palvelemaan muita. Tästä Kristuksen omat pitäisi tuntea. Mutta mahdetaanko tuntea?
Varokaa epäjumalanpalvelusta!
Paavali palaa kymmenennessä luvussa taaksepäin ja ottaa uudelleen puheeksi epäjumalille uhratun lihan. Jotkut korinttolaisethan olivat selittäneet asian nokkelasti: Koska epäjumalia ei ole olemassa, ei niille uhraaminenkaan merkitse mitään. Jotkut olivat valmiita olemaan loppuun asti johdonmukaisia ja menemään jopa epäjumalien temppeliin herkuttelemaan. Edellä Paavali muistutti siitä, että kristillisen rakkauden vaatimuksesta on myös lähimmäinen otettava huomioon. Nyt hän jatkaa varoittamalla vakavasti väärästä varmuudesta.
Israel on varoittava esimerkki 10:1-13
Uuden liiton kansan on syytä osata tarkkaan vanhan liiton kansan vaiheet ja virheet. Nyt Paavali puhuu siitä, miten Jumala vapautti kansan Egyptin orjuudesta. Paavali korostaa sitä, että kaikki olivat pilven alla ja kaikki kulkivat meren läpi ja kaikki saivat kasteen Moosekseen. Kaikki söivät mannaa ja kaikki saivat vettä kalliosta. Siitä huolimatta vain muutamat harvat pääsivät perille Luvattuun maahan. Kaikki muut jäivät matkalle. Tästä samasta muistuttaa myös Hebr 3-4. Ilmeisesti se on ollut yleinen kristillisen kehotussaarnan aihe. Nytkin Paavali sanoo, että koko tapahtumasarja on varoittava esimerkki ja esikuva ”meille” eli Kristuksen Kirkolle. Pyhää Henkeä hän vertaa pilveen (näin asia on ilmeisesti ymmärrettävä), kastetta hän vertaa Punaisen meren ylitykseen, ehtoollista mannaan. Tärkeää on nähdä, että Kirkko on vielä matkalla kohti kirkkautta eikä ole sanottu, että sinne päästään perille. Kirkonkin voi käydä niin, että perille pääsee vain muutama harva.
Ohimennen on hyvä nähdä, miten selkeästi Paavali rinnastaa sakramentit Jumalan vaeltavalle kansalle tekemien ihmeiden kanssa. Voimme tästä nähdä sen, miten ihmisen usko ei luo sakramenttia. Kirkkomme uskoo, opettaa ja tunnustaa, että sakramentilla on aina merkityksensä. Se välittää Jumalan armon tai, kun ihminen on lopullisesti torjunut hänen armonsa, hänen tuomionsa.
Meidän tulee lukea tämä jakso huolellisesti. Ajat ovat muuttuneet Paavalin päivistä. Niihin aikoihin seurakunnat saattoivat pitää huolta jokaisesta jäsenestään. Nyt puhutaan seurakunnan ”ydinjoukosta” ja tarkoitetaan niitä, jotka välittävät lähteä jumalanpalvelukseen. Muiden tavoittaminen on ylivoimainen tehtävä. Kirkko pääsee tosin osallistumaan ihmisten juhliin, kasteeseen, konfirmaatioon, häihin ja hautajaisiin. Muuten ei tunneta tarvetta tulla sanankuuloon. Nyt esillä oleva jakso on varoitus, jota kansankirkkomme tulisi kuulla tarkkaan. Vaikka ajat ja tavat ovat muuttuneet, Jumalan totuus ei ole muuttunut miksikään. Edelleen on hengenvaarallista luopua Jumalasta, harjoittaa haureutta ja kapinoida Herraa vastaan. Erityisen tarkkaan on pantava merkille, että tätä jaksoa ei ole kirjoitettu kansankirkolliseen tilanteeseen. Paavalin pelkäämä jako ei ole siis yksinkertainen: kirkkokansa pelastuu ja muut joutuvat helvettiin. Jumala tulee tekemään jaon kirkkokansan sisällä. Juuri siksi hän tässä varoittaa korinttolaisia eikä ulkopuolella olevia.
Herran ateria ja epäjumalanpalvelus 10:14-22
Vasta nyt aika on Paavalin mielestä vastata kysymykseen epäjumalille uhratusta lihasta ja sen syömiseen pakanallisissa temppeleissä. Vastaukseksi apostoli ottaa esille pyhintä, mitä on olemassa, nimittäin Herran ehtoollisen. Hän puhuu tästä sakramentista vain tässä kirjeessään, kuitenkin sillä tavalla että ehtoollisen valtava merkitys ei jää kenellekään epäselväksi. Jae 16 sisältää todennäköisesti vanhan, jo arameaa puhuvan seurakunnan tunnustuksen. Sananmuoto jää epäselväksi, mutta sisältö ei. Malja, josta kiitämme, on osallisuus Kristuksen vereen ja leipä jonka murramme, on yhteys Kristuksen ruumiiseen. Yhden leivän nauttiminen tekee kaikki aterioitsijat yhdeksi Kristuksen ruumiiksi. Tämä tekee epäjumalanpalveluksen mahdottomaksi.
On totta, mitä korinttolaiset sanovat, että epäjumalat eivät ole mitään ja että heille uhrattu uhri ei ole mitään. Kuitenkin pakanat uhraavat riivaajille, demoneille, ja tulevat niistä osallisiksi. Siitä taas kristittyjen tulee pysyä visusti erossa. On mahdotonta tulla joskus Herran pöytään ja joskus riivaajien pöytään. Joka palvoo epäjumalia, hän ei saa tulla ehtoolliselle. Joka tulee ehtoolliselle, hän ei saa mennä epäjumalien temppeleihin uhriaterialle. Jotkut korinttolaiset olivat yrittäneet selvitä ongelmasta partiopoikamaisella nokkeluudella. Jumalan edessä nokkeluudella ei kuitenkaan ole käyttöä, ellei satu olemaan häntä voimakkaampi. Koska korinttolaiset eivät kuitenkaan erimielisyyden sattuessa Jumalalle pärjää, riita on paras jättää alkamatta ja jättää epäjumalien kunniaksi järjestettävät uhriateriat sikseen. Jumala on ”kiivas” Jumala. Tämä kiivaus on kiivasta ja mustasukkaista rakkautta, joka ei siedä kilpailijoita. Siksi jokaisen Herran oman on sanouduttava selkeästi irti epäjumalanpalveluksesta.
Meidän aikanamme epäjumalanpalveluksella on monet kasvot. Siistiltä näyttävässä muodossaan se on rahan palvomista ja Jumalan unohtamista. Joidenkin laulajien ja huippu-urheilijoiden palvominen sisältää jo epäterveitä piirteitä. Vielä avoimempaa on se epäjumalanpalvelus, joka rakentuu horoskooppien ja selvännäkijöiden ympärille. Nykyajan ihminen kuvittelee olevansa liian valistunut Kristukselle. Samaan aikaan hän nielee kakistelematta sen vanhan pakanallisen ajatuksen, että tähdet ovat jumalolentoja ja että niihin on kirjoitettu ihmisten kohtalo. Vielä karkeammaksi epäjumalanpalvelus menee, kun puhutaan vapaamuurariudesta ja siihen liittyvistä ”pyhistä aterioista”. Näissä kohdissa Herran sana on yksiselitteisen selvä: Tällaisille aterioille ja tällaiseen seuraan ei ole uskovaisella ihmisellä mitään asiaa.
Entä lihakauppa? 10:23-11:1
Lause ”kaikki on luvallista” oli ilmeisesti joidenkin korinttolaisten suosiossa (ks. 6:12). Nyt Paavali on opettanut kristillistä vapautta paljon syvällisemmin ja aidommin. Vaikka kaikki kuinka olisi luvallista, kaikki ei ole hyödyksi. On ajateltava myös muita kristittyjä.
Jäljellä on vielä yksi kysymys. Jos uhrilihan syöminen todella on noin vaarallinen asia, mitä tehdään sitten lihakaupassa? Siellähän ei, kuten edellä on mainittu, ollut kaupan juuri muuta kuin epäjumalille uhrattua. Pitikö kristityn siis jättää aina ja kaikkialla liha syömättä? Ei pidä, opettaa Paavali. Jumala on koko maailman Luoja eikä mikään muutu epäjumalien omaisuudeksi uhritoimituksella. Kunhan uhriaterioihin ei osallistuta, kaikkea lihakaupassa myytävää voidaan syödä hyvällä omallatunnolla. Tarkkana sen sijaan on oltava siinä, mitä muut sanovat. Jos kyläilevä kristitty tarjoaa lihaa, sitä voi syödä mitään kyselemättä. Jos joku tuo esille sen, että liha on uhrattu epäjumalille, liha on syytä jättää nauttimatta hänen tähtensä. Kristillinen rakkaus vaatii myös luopumaan omista oikeuksista ja omasta vapaudesta. Näin ei loukata turhaan juutalaista eikä pakanaa. Paavali uskaltaa asettaa itsensä korinttolaisten esikuvaksi. Onhan hän sentään koko 9. luvun puhunut siitä, miten hän ei ole käyttänyt Korintissa omia oikeuksiaan.
Tämä jakso antaa meille melkoisen läksyn opeteltavaksi. Kerta toisensa jälkeen on tullut esille, miten kristityn tulee ottaa elämässään toiset huomioon. Hän on vapaa eikä kukaan voi häntä orjaksi pakottaa. Siitä huolimatta hän itse tekee itsensä kaikkien palvelijaksi. Tätä sanomaa ei ole tarkoitettu teeskenteleväksi ja teoreettiseksi pohdinnaksi. Sen osoittaa Paavali itse omalla esimerkillään. Siksi tämä jakso on meille haaste soveltaa sen opetukset käytännön elämään.