Kuudennessa luvussa Paavali jatkaa korinttilaisten moukarointia. Viides ja kuudes luku tekevät lohduttoman selväksi seurakunnan tilanteen. Tämä varmaan myös häivyttää meiltä harhaluuloja siitä, millaisia olivat ensimmäiset seurakunnat.
Oikeuden edessä 6:1-8
Korintin seurakuntalaisten väliset riidat eivät pysyneet vain seurakunnan sisäisinä. Niistä vedottiin maallisiin oikeusistuimiin, jotka antoivat omat tuomionsa. Tämä saa Paavalin hirmustumaan. Miten ihmeessä tällaista saattaa tapahtua Jumalan seurakunnassa? Onhan asia toki selvä: Jumalan valtakunnassa kukaan ei saa riistää toista ja toisaalta kukaan ei pidä niin tarkkaan kiinni omastaan, että hänen täytyisi ryhtyä oikeutta hakemaan. Kaiken surkeuden huippuna on se, että oli vedottu maalliseen oikeuteen ja viety asiat ei-kristittyjen ratkaistaviksi. Jos on todella pakko ryhtyä valittamaan kristitystä ihmisestä, miksei valiteta jollekin seurakunnassa arvossapidetylle kristitylle? Täytyyhän seurakunnassa olla sen verran sisäistä järjestystä ja yhteisymmärrystä, että arkiset asiat voidaan alistaa jonkun uskovan ratkaistaviksi.
Paavalin silmissä ei-kristillisten oikeusistuimien etsiminen ei ole missään tapauksessa mikään pikkuasia. Tämä johtuu siitä, että hänellä tässä asiassa niinkuin muutenkin on edessään “rakas viimeinen päivä”, maailmanloppu ja viimeinen tuomio. Paavali alkaa puhua asiasta, joka meille on outo, mutta korinttilaisille ilmeisesti hyvin tuttu. Sanoilla “vai ettekö tiedä” hän tarkoittaa, että tämä asia kaikkien piti tietää: pyhät tulevat tuomitsemaan maailman. Viimeisellä tuomiolla siis kristityt osallistuvat tuomitsemiseen. Jeesus lupasi opetuslapsilleen, että he tulevat tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa (Matt 19:28). Paavali laajentaa tämän koskemaan kaikkia kristittyjä ja koko maailmaa ja puhuu kuin ainakin tutusta asiasta. Vieläpä kristityt tulevat tuomitsemaan enkelitkin, kaikista luoduista korkeimmat. Näiden huikeiden näkymien äärellä täytyy Paavalin mielestä olla todella raivostuttavaa, etteivät korinttilaiset saa itse keskenään järjestykseen jokapäiväistä elämäänsä. Tarvitaan tuomaria, vieläpä kristittyjen joukon ulkopuolelta!
Sovitellessamme Paavalin sanoja omaan tilanteeseemme, joudumme pohtimaan yhtä ja toista. Meidän maassamme lähes kaikki kuuluvat kirkkoon. Myös useimmat tuomarit ovat ainakin nimellisesti kristittyjä. Toisaalta myös oikeutta hakevien henkikirjat ovat useimmiten papin lukon takana. Joku voisi siis väittää, että kristityt ovat kertakaikkiaan parantaneet tapansa: Nyt oikeutta etsitään todellakin Kristuksen Kirkon sisäpuolelta. Näin sanova ymmärtänee itsekin, että hänen sanansa ovat vain partiopoikamaista nokkeluutta. Ei tämä raamatunkohta ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaikka lähes koko kansamme onkin nimellisesti kristittyjä. Jumalan omien tulisi lähteä hyvin hitaasti oikeuttaan peräämään. Jos vastapelurina on kristitty ihminen, liikkeelle tulisi lähteä vielä paljon hitaammin ja kokonaan eri suuntaan. Kirkon piiristä täytyisi löytyä niitä ihmisiä, joiden avulla sovintoa hierotaan. Näin sanoessani en tarkoita ollenkaan välttämättä pappeja, vaan myös muita arvostelukykyisiä ihmisiä. Mahtaako meillä vain sellaisia olla keskellämme?
Kuka ei peri Jumalan valtakuntaa? 1 Kor 6:9-11
Paavali jatkaa kirjoittamalla yhden monista Uuden testamentin paheluetteloista. Muita tällaisia ovat esim. Gal 5:19-21 ja Ef 5:5. “Vääryydentekijät” on yleisnimitys jumalattomalle ihmiselle. Huorintekeminen tarkoitta kaikenlaista kuudennen käskyn rikkomista. Avion rikkominen on yksi sen muoto, esiaviolliset suhteet toinen. “avionrikkojat” ja “miesten kanssa makaamat miehet” tarkoittavat molemmat homoseksuaaleja, jälkimmäinen aktiivista puolta ja edellinen sellaista, joka antaa käyttää itseään hyväkseen. Edelleen listalla ovat juomarit, varkaat, epäjumalanpalvelijat ja riistäjät. Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että samaan joukkoon kuuluvat myös ahneet ja pilkkaajat. Näillä kaikilla on yksi yhteinen ominaisuus: He eivät peri Jumalan valtakuntaa. Paavali antaa taas ymmärtää, että korinttilaisten piti tämä kyllä tietää. Jotkut tutkijat ovat ihmetelleet, mistä kaikkien korinttilaisten se sitten piti tietää. Hyväksi vastaukseksi on tarjottu, että kasteen hetkellä nämä luettelot luettiin ja että jokainen kastettu tiesi siksi jättää nämä karkeat synnit. Tähän viittaa myös se, että Paavali puhuu luettelon jälkeen kasteesta. Monen korinttilaisen kristityn menneisyys oli vähemmän kunniallinen. Heidät oli kuitenkin kastettu Kristuksen omiksi ja näin heidät oli tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Kristuksessa. Se velvoitti heitä myös luopumaan syntielämästä.
Paavali on meille erinomainen asiantuntija vastaamaan kysymykseen, kuka perii Jumalan valtakunnan ja kuka ei. Olisi typerää asettaa hänen sanansa kyseenalaisiksi. Joka tapauksessa hänen opetuksensa on meidän maassamme unohdettu. Tietävätkö meidän maassamme kaikki, ettei mainittujen julkisyntien harjoittaja peri iankaikkista elämää vaan iankaikkisen kadotuksen? Tulemmeko yleensä koskaan ajatelleeksi tätä asiaa? Onko olemassa taivas ja onko olemassa helvetti? Onko kristillinen usko meille vain harrastus ja ajanviete, vai ymmärrämmekö kysymyksessä olevan elämän ja kuoleman? Jos ymmärrämme, miksi se ei saa meidän sydämissämme syttymään huolta toisten puolesta ja hätää omasta tilastamme
Vapaudella on rajansa 6:12-20
Ilmeisesti Korintin hurmahenget olivat käyttäneet juuri niitä sanontoja, joita Paavalikin nyt käyttää: “Kaikki on minulle luvallista”, “ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten”. Antiikin aikana esiintyi filosofisia suuntauksia, jotka korostivat ihmisen tarpeiden luonnollisuutta. Ei niissä ollut mitään hävettävää eikä hillittävää. Mahdollisesti taustalla on tällaista opetusta. Mahdollisesti riittävä selitys on, että Korintin hurmahenget eivät pitäneet väliä ruumiinsa synneistä Hengen voimaa ihmetellessään. Tyypillistä Paavalia on, että hän nappaa vastustajiensa sanat, mutta käyttää niitä uusiin tarkoituksiin. Vaikka kaikki on luvallista, kaikki ei ole hyödyksi. Ja vaikka kaikki kuinka on luvallista, mikään ei saa ihmistä orjuuttaa. Aivan erityisesti Paavali varoittaa haureuden synnistä. Tässäkin sana ilmeisesti tarkoittaa kaikenlaista kuudennen käskyn rikkomista eikä ainoastaan esiaviollisia suhteita.
Paavalille on aivan mahdoton ajatus, että kristityt harrastavat avioliiton ulkopuolisia suhteita. Jokainen kristitty on Kristuksen ruumiin eli hänen Kirkkonsa jäsen. Kun kaksi ihmistä yhtyvät, he tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä on avioliiton suuri ihme. Aivan mahdoton ajatus on sen sijaan se, että kristitty voisi tulla yhdeksi lihaksi katunaisen kanssa ja hänen välityksellään myös Kristus. Siksi Paavali teroittaa aivan erityisesti, että seurakuntalaiset eivät saa elää vapaissa sukupuolisuhteissa. Kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jossa Jumalan Pyhä Henki asuu. Ei ole ihmisen oma asia, miten hän elää. Kaiken takana on se, että Kristus on kalliisti ostanut seurakunnan omalla verellään. Se velvoittaa myös taistelemaan syntiä vastaan.
Me saamme lukea tarkoin tätä jaksoa. Usein meidän keskellämme korostetaan, ettei kuudennen käskyn rikkominen ole ainoa synti ja että jo sydämessä tehty lankeemus on Jumalan edessä väärin. Tämä on aivan oikeaa puhetta, siitä huolimatta että Paavali tässä sanoo tämän synnin pahimmaksi. Meillä on taipumus lukea Raamattua niin, että se puhuu vain naapurin isännän synneistä. Omat synnit jäävät silloin peittoon. Siitä huolimatta tämä kohta puhuu meille jyhkeää kieltään. Avioliiton arvo on meidän keskellämme pahasti hämärtynyt. Avoliitto ja esiaviolliset suhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vähitellen myös kristittyjen parissa. Perheneuvontatyön veteraani kyseli julkisesti, onko todella Jumalan tahto, ettei yksinäisillä ihmisillä saa olla sukupuolisuhteita. Kaikki teologit eivät tyydy kyselemisen asteelle. “Raamattu ei ole lakikirja” on yleisin perustelu sille, että sen ohjeet sivuutetaan. Ei ole kumma, että avioliitto on kriisissä. Kuitenkin se on Jumalan säätämys, joka pysyy voimassa iankaikkisesti. Vain Jumala voi sanoa, kuka perii hänen valtakuntansa ja kuka ei. Ainoa mahdollisuus on kuulla hänen sanaansa ja tehdä parannusta sen mukaan. Jumalalla on paljon anteeksiantamusta sille, joka on heikko ja tuntee syntinsä. Ylpeä ja itsevarma varautukoon ikäviin yllätyksiin.
