Ensimmäisen luvun lopussa ja toisessa luvussa Paavali puhui siitä, miten Kristuksen evankeliumi ei ole inhimillinen vaan jumalallinen oppi. Tämä jakso ei ollut irrallinen, vaan se oli Paavalin vastaus Korintin seurakunnan sisäisiin riitoihin. Nyt Paavali jatkaa vastaustaan ja palaa taas Korintin maisemiin. Edelleen hänen kohteenaan ovat sikäläiset riidat. Samalla Paavali laskee heinähäkkiä tavallisenkin lampaan leukojen ulottuville: Kolmannen luvun teksti on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin sitä edeltävä jakso.
Yksinkertainen ruokavalio 3:1-4
Tullessaan Korinttiin Paavali ei paljastanut kaikkia Jumalan salaisuuksia yhdellä kertaa. Hän oli niinkuin äiti, joka hoitaa hellästi lapsiaan ja imettää heitä. Vastasyntynyt lapsi ei voi syödä mitä hyvänsä. Siitä seuraisi kauheita. Siksi Paavalikin piti korinttolaisista hyvää huolta, kertasi perusasioita aina uudelleen eikä mennyt eteenpäin, syvällisempiin ja vaikeisiin kysymyksiin. Koko Jumalan viisaus olisi ollut heille liikaa silloin – ja nyt Paavali palaa salamana Korintin riitoihin – ja oli ilmeisesti liikaa vielä nytkin. Eivät korinttolaiset näyttäneet päässeen järin pitkälle uskonasioissa, kun olivat niin hanakoita riitelemään opettajiensa takia. Näytti kerta kaikkiaan siltä kuin he kaipaisivat uutta maitokuuria, perusasioitten kertaamista. Kuitenkin he kuvittelivat olevansa jo ”hengellisiä”. Sanoessaan ”hengellisiä”, pneumaatikkoja, Paavali viittaa selvästikin Korintin seurakunnassa runsaasti esiintyneihin armolahjoihin. Ne jotka kuvittelivat elävänsä Herran Hengen voimassa paljastuivatkin yhtäkkiä uskonelämän ekaluokkalaisiksi, joille piti kädestä pitäen opettaa uskonelämän aakkosia.
Sananjulistajien merkitys 3:5-9
Korintissa riideltiin siitä, kuka seurakuntalaisista oli kenenkin sananjulistajan puolella. Erityisesti Apolloksen väkevä julistus (ks. Apt. 18) näyttää vetäneen monia puoleensa. Nyt Paavali kieltää korinttolaisia jakaantumasta puolueisiin henkilöiden mukaan. Jakeessa 9 hän korostaa, että apostolit ovat Jumalan työtovereita, että viljelysmaa kuuluu Jumalalle ja miten korinttolaiset ovat Jumalan rakennus. Kun sekä pelto että työntekijät kuuluvat Jumalalle, ei ole mitään mieltä jakaantua puolueisiin henkilöiden mukaan. Yksi sananjulistaja tekee yhtä ja toinen toista. Paavali oli perustanut seurakunnan eli hän istutti. Apollos hoiti seurakuntaa eli hän kasteli tainta. Kaiken takana on kuitenkin Jumala, joka antoi kasvun. Sekä Apollos että Paavali saavat kuitenkin palkkansa Jumalalta oman työnsä mukaan eli jokainen vastaa omasta toimestaan. Sananjulistajien yhteisvastuuta Jumalan edessä Paavali ei siis tunnusta, siitä huolimatta että he kaikki tekevät samaa Jumalan työtä.
Sananjulistajan tehtävä 3:10-17
Paavali jatkaa kuvakielen käyttämistä. Seurakunta on Jumalan rakennus. Korinttiin saavuttuaan Paavali oli ryhtynyt rakennusmestariksi ja laskenut rakennukselle lujan perustan. Toinen Jumalan työläinen, siis joku muu sananjulistaja, oli jatkanut työtä rakentamalla Paavalin laskemalle perustalle. Itse rakennus ei kuulunut sen enempää Paavalille kuin toisellekaan rakentajalle, vaan Jumalalle. Paavali varoittaa ankarasti ketään rakentamasta Korintissa jollekin muulle perustalle kuin minkä hän oli laskenut, nimittäin Kristukselle ja hänen ristinkuolemalleen. Se on ainoa pohja, joka kestää. Sille perustalle jokainen työläinen rakentaa niin hyvin kuin taitaa, käyttäen hyväkseen erilaisia rakennusaineita. Viimeisellä tuomiolla sitten tuli koettelee, kestääkö rakennus vai ei. Voi käydä niin, että tuomiopäivänä jonkun sananjulistajan työ paljastuu nollan arvoiseksi – toisin sanoen hänen vaivalla rakentamansa rakennus, esimerkiksi Korintin seurakunta, palaa poroksi tuomiolla eikä yksikään pelastu. Siinä tapauksessa että Jumalan työntekijä on kuitenkin rakentanut Kristus-kalliolle, vaikka taitamattomastikin, hän itse pelastuu. Kuitenkin hän joutuu kulkemaan ikäänkuin tulen läpi, saamatta mitään mukaansa Jumalan valtakuntaan. Tämä kohta ei siis puhu kiirastulesta. Se ei yleensäkään puhu maallikosta, vaan paimenista, sellaisista joille on uskottu vastuu Jumalan seurakunnasta. Silti tällaisen säpsähdyttävän kuvan tarkasteleminen tekee hyvää kaikille kristityille. Viimeisenä päivänä tuomio alkaa Jumalan huoneesta eli seurakunnasta. Silloin katsotaan, kestääkö rakennus vai ei. Paavalin sanoissa on nähtävä kevyesti verhottu varoitus Korintin opettajille.Paavali ottaa esille vielä yhden varoittavan sanan. Hän ei ollut Korintissa rakentanut mitä hyvänsä rakennusta, vaan Jumalan temppeliä, jossa Herran Henki asuu. Vanha testamentti korostaa useaan kertaan, että Jumalan temppeli on pyhä ja loukkaamaton paikka, jota kukaan ei voi hävittää (Ps 125, 129, 132). Jos nyt joku on käynyt tihutöissä Korintin seurakunnassa ja saattanut sen luopumaan oikeasta opista, siitä ei hyvä seuraa. Jos joku tuhoaa Jumalan temppelin, Jumala tuhoaa hänet. Koko tästä luvusta näemme, että kaikkien kristittyjen hengellisen pappeuden lisäksi on olemassa paimenen virka. Joku kantaa vastuun seurakunnasta ja siitä, mitä hän on siellä tehnyt.
1. Kor. 3:18-23
Tässä jaksossa Paavali alkaa vähitellen kulkea kohti yhteenvetoaan, jonka hän tekee lopullisesti 4. luvussa. Tässä hän korostaa sitä, miten korinttolaisten puolueriidat ovat täysin tarpeettomia ja typeriä. Niiden taustalla on ihmisen halu korottaa itsensä viisaammaksi kuin muut. Paavali palaa toisessa luvussa käsittelemäänsä aiheeseen. Evankeliumi ei ole inhimillisen viisauden mukainen oppi. Jos joku luulee olevansa viisas, tulkoon tyhmäksi ja omistakoon viisauden Kristuksessa. Ihmisten takia ei kannata rakentaa riitaa Jumalan seurakunnassa. Paavali, Apollos ja Keefas (=Pietari) ovat kaikki Jumalan antamia työntekijöitä hänen omalle pellolleen. Kaikki tähtää korinttolaisten parhaaksi, aivan niin kuin Jumala on muutenkin jakanut korinttolaisille lahjojaan tuhlaillen. Jumalan hemmottelemana kukaan ei saa kuitenkaan joutua kiusaukseen ajatella, että seurakunta kuuluisi hänelle. Se kuuluu Kristukselle, jonka nimeen korinttolaiset on kastettu, ja Kristuksen välityksellä yksin Jumalalle. Siksi seurakuntalaisten täytyy oppia antamaan kunnia yksin Herralle.
