1Kor 2
Paavali jatkaa edellisessä luvussa alkamaansa Korintin riitojen selvittelyä. Evankeliumi ristiinnaulitusta Kristuksesta on inhimilliselle järjelle vieras. Silti se on valtava ja syvällinen Jumalan viisaus.
- Mitä tiedämme Paavalin vaiheista, kun hän tuli ensimmäistä kertaa Korinttiin? (Ks. Apt. 16-18).
- Yrittäessään tavoittaa kirkosta vieraantuneita kirkkomme pyrkii usein tekemään jotain näyttävää. Varataan iso halli, tehdään paljon työtä, kutsutaan ulkomailta kuuluisa saarnaaja. Mikä tässä kaikessa on hyvää, mikä tämän kohdan mukaaan arveluttavaa?
- Meidän seurakunnissamme on monia eri työmuotoja. Mikä erottaa seurakunnan kerhon kunnan kerhosta tai seurakunnan perheleirin poliittisen puolueen perheleiristä? Onko ero yleensä kyllin selvä? Jos ei, mistä se johtuu ja mitä voisimme tehdä asian korjaamiseksi?
- Paavalin mukaan inhmillinen järki torjuu Kristuksen evankeliumin. Merkitseekö tämä sitä, ettei kristitty ihminen voi olla älykäs tai oppinut?
- Jos ihminen ei tule uskoon järkeilemällä tai pohtimalla, niin miten sitten?
Päätöshartaus:
Mikä Sinä siis olet, minun Jumalani? Mikä, kysyn, jollet Herra, minun Jumalani? Sillä kuka on Herra, jollei meidän Herramme, tai kuka on Jumala, jollei meidän Jumalamme? Korkein, parhain, mahtavin, kaikkivaltaisin, armollisin ja vanhurskain, salatuin ja kuitenkin kaikkialla läsnäoleva, kaunein ja voimallisin, lujana seisova ja samalla saavuttamaton, muuttumaton ja kuitenkin kaikki muuttava, Sinä, joka et koskaan ole uusi etkä koskaan vanha, joka uudistat kaikki, mutta saatat ylpeät lakastumaan aivan heidän tietämättään; aina vaikuttava, aina levollinen, joka kokoat etkä mitään tarvitse, joka kannat, täytät ja suojelet, joka luot, ravitset ja täydelliseksi teet, joka etsit ja jolta kuitenkaan ei mitään puutu! Sinä rakastat etkä rauhaasi menetä, Sinä kiivastut ja olet levollinen; Sinä kadut ja Sinä vihastut, mutta säilytät tyyneytesi, Sinä muutat kaikki, itse koskaan muuttumatta. Sinä otat talteen, minkä löydät, mutta et ole koskaan sitä kadottanut; milloinkaan köyhä olematta Sinä sittenkin saavuttamastasi iloitset; aina ahneudesta vapaana Sinä kuitenkin vaadit korkoja. Sinä annat ylenpalttisesti, jotta jouduttaisiin Sinulle velkaan, ja kuitenkin, kenellä olisi jotakin sellaista, mikä ei olisi Sinun? Olematta itse kenellekään velkaa Sinä maksat toisten velat; Sinä annat velat anteeksi, mitään silti menettämättä. Ja mitä me saamme Sinusta sanotuksi, minun Jumalani, minun elämäni, minun pyhä autuuteni? Tai mitä saa joku Sinusta sanotuksi puhuessaan Sinusta? Kuitenkin, voi niitä, jotka vaikenevat Sinusta, sillä nekin, jotka puhuvat, ovat mykkiä.
Augustinus, Tunnustukset
