Korintin seurakunnan suuren siunauksen ja ongelman muodostivat runsaat armolahjat. Toisaalta Korintin hurmoksessa Pyhä Henki toimi väkevästi. Toisaalta taas seurakuntalaiset käyttivät näitäkin lahjoja niin, että ne johtivat eripuraisuuteen. 12. luvussa Paavali opastaa korinttilaisia oikeille raiteille. On syytä pitää edelleen mielessä, että koko jakso 11-14 puhuu seurakunnan jumalanpalveluksesta.
Mistä Henki tunnetaan? 12:1-3
Paavali tietää liian hyvin, ettei jokainen näennäisesti Hengen vallassa oleva ole oikealla asialla. Myös antiikin pakanauskonnot tunsivat hyvin uskonnollisen hurmoksen. Korinttilaisilla oli menneisyytensä: He olivat aikaisemmin palvoneet pakanajumalia. Mykkien kuvien edessä oli yksi ja toinen kuullut paljon hurmoksellista puhetta. On oltava tarkkana, sanoo Paavali. On erotettava toisistaan riivaajat ja Jumalan Henki. Jumalan Henki yhtyy seurakunnan tunnustukseen, että Jeesus on Herra. Riivaajahenki ei tähän seurakunnan uskoon yhdy, vaan saattaa jopa kirota Jeesusta. Tätä ei Jumalan Henki tee koskaan.
Hengen lahjoja on paljon 12:4-11
Armolahjoja on erilaisia ja niitä annetaan eri ihmisille. Siitä huolimatta kaiken takana on sama Jumalan Pyhä Henki. Hän jakaa yhdelle uskon, toiselle parantamisen lahjan, kolmannelle profetian lahjan, neljännelle kielilläpuhumisen lahjan. Hengen lahjojen joukossa on myös palveluvirka. Kaikki koituu seurakunnan hyödyksi. Tämän jakson tarkoituksena on saada korinttilaiset näkemään, että vaikka lahjat ovat erilaisia, ne ovat kaikki peräisin Jumalalta ja annettu seurakunnan parhaaksi. Mitään niistä ei kannata torjua eikä mitään niistä asettaa toisiaan vastaan.
Paavali luettelee useita armolahjoja niitä selittelemättä, koska ne olivat korinttilaisille tuttuja. Koska meidän keskellämme näin ei varmaan ole, luetteloa on syytä hieman silmäillä. Kahdeksannessa jakeessa tarkoitetaan ilmeisesti yksinkertaisesti viisautta ja tietoa, jota korinttilaiset näyttävät arvostaneen suuresti (vrt 1Kor 1-4). Usko on syystä armolahjojen joukossa, koska se ei koskaan synny ihmisen ponnistuksena vaan se on Jumalan lahja. Terveeksitekeminen ei varmaan selitystä kaipaa. Voimalliset teot ovat yleensä ihmetekoja. Profetoiminen merkitsee sitä, että ihminen saa Jumalalta viestin muille välitettäväksi. Se on erotettava muusta opettamisesta, koska se on luonteeltaan karismaattista. Henkien erottamisen armolahja merkitsee ilmeisesti kykyä erottaa, koska puhuvat riivaajahenget ja koska puhuu Pyhä Henki. Kielilläpuhuminen merkitsee sitä, että kristitty rukoilee ja ylistää Jumalaa sellaisella kielellä, joka ei ole ihmisten puhuma kieli. Tällainen puhe on kaikille muille ja jopa puhujalle itselleen käsittämätöntä, paitsi sellaiselle, jolla on selittämisen armolahja. Tällainen ihminen kykenee toimimaan tulkkina kielilläpuhujan ja muiden välillä.
On syytä panna merkille jakeissa 4-6 Jumalan syvyyksiä luotaava puhe Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Joka nämä jakeet lukee, huomaa, että ne on rakennettu saman kaavan mukaan. “Henki, Herra (Jeesus) ja Jumala” ovat armolahjojen takana. UT sisältää melko vähän suoraa opetusta pyhästä Kolminaisuudesta. Muutamassa kohdassa esim. kastekäskyssä (Matt 28:18-20) Pyhä Kolminaisuus on selvästi esillä. Silti paljon jää avoimeksi, Jumalan salaisuudeksi. Joka tapauksessa toisin kuin esim. Jehovan todistajat sanovat Pyhä Kolminaisuus on täyttä totta. Joka sen kieltää eli ryhtyy antitrinitaariksi, ei ole kristitty.
Kuka kuuluu Kristukselle? 12:12-13
Nyt Paavali alkaa puhua huikealla tavalla siitä, miten Kristuksen omat muodostavat Herransa ruumiin. Tämä opetus on esillä useassa raamatunkohdassa (esim. Room 12, Ef 5). Suomen kielestä puuttuu oikea sana: kyseessä ei ole suinkaan kuollut ruumis, vaan elävä ja toimiva olento. Jokainen kristitty on yksi tämän ruumiin jäsen. Kun kaikki kristityt puhaltavat yhteen hiileen, tämä elävä ja toimiva olento toteuttaa tehtävänsä maailmassa. Kristukseen kuulumisen perustana ei ole kenenkään oma kykeneväisyys tai erinomaisuus, ei myöskään hänen lahjansa. Kristuksen omaksi ja hänen ruumiinsa jäseneksi tullaan pyhässä kasteessa. Siinä Pyhä Henki liittää ihmisen rotuun ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta Kristuksen yhteyteen ja hänen jäsenekseen. Tässä on kristittyjen tasa-arvon perusta. Se ei ole siinä, että jokaisella on samat lahjat tai samat tehtävät. Tasa-arvo on siinä, että vaikka Henki onkin osoittanut jokaiselle erilaisia lahjoja ja tehtäviä, ihminen on kasteessa liitetty Kristuksen omaksi. Siksi kenenkään ei tarvitse seurakunnassa tuntea huonommuutta eikä kukaan saa tuntea ylemmyyttä.
Miten Kristuksen ruumis toimii? 12:14-31
Kaikki Kristukseen kastetut ovat Kristuksen ruumiin jäseniä ja jokaisella on oma tehtävä. Nyt Paavali muistuttaa, ettei ihmisen ruumiissakaan ole vain yhdenlaisia jäseniä. On kättä ja jalkaa, korvaa ja nenää, ja kaikilla niillä on oma tehtävänsä. Jos ihmisellä olisi pelkkiä jalkoja, elämä kävisi vaikeaksi. Siksi Jumala on antanut ihmiselle juuri sopivan määrän erilaisia ruumiinjäseniä niin, että kaikki tehtävät tulevat hoidetuiksi. Samoin on myös seurakunnassa: Jokaisella on oma tehtävänsä. On suuri rikkaus, että olemme erilaisia ihmisiä. Jos olisimme kaikki samanlaisia, jotakin tärkeää jäisi varmasti tekemättä ja näkemättä. Kuten ruumiissa käsi ei saa ryhtyä ilmikapinaan jalkaa vastaan, ei Kristuksen Kirkossakaan saa toinen kristitty sotia toista vastaan. Kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta toisen rinnalla, ei vaikka toisella olisi näyttävä tehtävä. Vastaavasti kukaan ei saa katsella ketään kristittyä alaspäin, ei vaikka siihen inhimillisesti olisi kuinka paljon syytä. Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla, hänen rakkaita lapsiaan. Meidän tulisi ennemmin oppia iloitsemaan toistemme menestyksestä ja suremaan toistemme onnettomuuksia. Juuri sillä tavoinhan me menettelemme omankin ruumiimme kanssa. Roska silmässä merkitsee sitä, että jalat kuljettavat ihmisen peilin eteen ja kädet pyrkivät kaikin keinoin auttamaan silmää. Tähän on pyrittävä myös seurakunnassa.
Jumalan lahja on, että hän asetti Kirkkoon joitakin apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi.
Tämän lisäksi hän antoi virkojen lisäksi runsaasti erilaisia muita armolahjoja. Yhdelläkään kristityllä ei ole niitä kaikkia eikä tarvitsekaan olla. Kaikkien ei tarvitse olla apostoleja eikä kaikkien tarvitse olla kielilläpuhujia sen enempää kuin profeettojakaan. Pelastuksemme perustana eivät ole armolahjat, vaan yksin Kristus ja hänen ristinsä.
Viimeksimainittua asiaa on hyvin voimakkaasti korostettava. Meidän aikanamme ihmetellään Hengen voimaa ja erityisiä armolahjoja. Hyvä niin, mutta mukana on usein myös epäterveitä ilmiöitä. Ennen kaikkea yksi ja toinen kristitty tuntee huonommuutta, kun hänellä ei mitään erityistä armolahjaa ole. Toinen kristitty taas – itse ehkä sitä huomaamatta katselee toisia alaspäin, koska hän tuntee Jumalan Hengen voiman heitä paremmin. Ensimmäinen asia, jota on korostettava, on että kristityllä ei tarvitse olla yhtään armolahjaa pelastuakseen. Kristus ja hänen armonsa riittävät. Kuulumme Kristuksen seurakuntaan kasteemme emmekä oman erinomaisuutemme vuoksi.
