”Kaikki on mahdollista, sille, joka uskoo” (Mark 9:23)
Uskossa omistan aarteita, joita en omista, toisin sanoen en näe niitä eikä niitä yleisen käsityksen mukaisesti minulla ole. Uskolla on kuitenkin luonteensa mukaisesti sellaisia etuja, joita se ei näe eikä tunne. Se käyttää niitä ikään kuin ne olisivat käsillä eikä sillä ole mitään muuta lohdutusta kuin se varmuus, että Jumala ei valehtele. Tätä usko vaikuttaa kaikenlaisissa tilanteissa.
Kun minun esimerkiksi on kuoltava kuoleman astuessa silmäini eteen, kun minun on täältä erottava ja kun en tiedä mihin seuraava askel minut vie, silloin epäusko kauhistuen epäröi sanoen: Mihin minä joudun? Ken tietää päämäärän? Näin epäusko tahtoo aina nähdä ja tuntea ja jos se ei sitä saa, se vaipuu epätoivoon. Usko sitä vastoin ajattelee: En tiedä, mihin joudun. Täältä minun on erottava. En näe enkä tunne mitään, mutta tahdon jättäytyä hänen haltuunsa, joka on sanonut: Heitä murheesi Herran päälle. Siihen luottaen erkanen täältä, sillä tiedän, ettei hän voi valehdella.
Näin uskolla on elämä, vaikka se ei näe sitä. On elämä, vaikka se näkisi aivan päinvastaista. Mistä se siis kuitenkin saa tästä asiasta vakuuden? Ainoastaan tästä Herran sanasta: ”Ei kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.”
Martti Luther / Mannaa Jumalan lapsille