Markuksen evankeliumin 13. luku: Valvokaa!

Tutkimme edelleen Jeesuksen opetusta niinä päivinä, joina hän opetti Jerusalemissa kaupunkiin ratsastamisensa jälkeen ja ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan. Nyt on syytä tarkata jokaista sanaa, sillä evankeliumikirjan huippukohta sijoittuu juuri näihin päiviin. Merkittävä osuus tässä jaksossa on ns. synoptisella apokalypsilla, Jeesuksen ennustuksella tulevasta lopusta. Tämä jakso (Mark 13 rinnakkaiskohtineen on Raamatussa harvinaisen yksityiskohtainen selvitys siitä, miten maailmanhistoria päättyy.

Jeesuksen ajan Jerusalem oli suurkaupunki. Erityisesti Herodeksen rakennuttama temppeli oli köyhän Palestiinan asukkaille todella upea näky. Pyhä paikka oli sannut rakennuksen, jota ihailtiin erityisesti juhlan aikana. Jeesuksen silmät näkevät kuitenkin jotain muuta kuin onnellisen kaupungin. Kaikki revitään maahan, mitään ei jää jäljelle, ei mitään.

Öljymäellä Jeesus kertoo lopunajasta yksityiskohtaisemmin. Ihmiskunta ei suinkaan kulje tasaisesti kohti yhä kirkkaampaa ja kirkkaampaa valoa. Päin vastoin, maailma näyttää vajoavan yhä suurempaan ja suurempaan synkkyyteen. Tähän synkkyyteen kuuluvat väärät kristukset, jotka esiintyvät Kristuksina. Monet erehtyvät seuraamaan heitä. Tulee sotia, maanjäristyksiä, nälänhätää. Kristuksen omia viedään oikeuteen ja heitä pahoinpidellään. Veli antaa kuolemaan veljensä, isä lapsensa, lapset vanhempansa. Viha yltyy yhä mustemmaksi. Ja kuitenkin Jumalan uusi aika on syntymässä. Se ei synny ilman synnytystuskia. Synnytystuskien keskellä Kristus on itse omiensa kanssa ja johdattaa heitä. Pelastuksen saavat osakseen ne, jotka jaksavat loppuun asti.

Edelleen mustenevan synkkyyden keskellä tulee hyvin suuren ahdingon aika. Sen merkkinä on ”turmion iljetyksen” ilmestyminen paikkaan, ”jossa se ei saisi olla”. Silloin on Juudeassa olevien lähdettävä välittömästi kaupungeista ja tavaroitaan kokoilematta rynnättävä turvaan tiettömälle vuoriseudulle. Ahdistuksen aika on raju, erityisesti jos se sattuu kylmään talviaikaan. Tilannetta pahentavat väärät kristukset ja profeetat, jotka eksyttävät monet ihmeillään. Vain ne säästyvät eksytykseltä, jotka Kristus on valinnut ja jotka pitävät kiinni Herran varoituksista.

Jeesuksen sanat ovat hyvin arvoitukselliset, mikä on tavallista lopunaikoja koskevissa ennustuksissa. Verhottujen ja voimallisten sanojen selittämisessä on syytä olla maltillinen ja kurinalainen. Kirkon historian aikana ovat lukemattomat ihmiset olleet varmoja tämänkin Raamatun kohdan selittämisestä. Aika on osoittanut, ettei oman aikansa poliittisia ja uskonnollisia virtauksia surutta tekstiin sisälle työntäneitä olisi kannattanut kenenkään uskoa. Pyrimme siis nyt varovasti sanomaan vaikeasta tekstistä jotakin. Osa Jeesuksen sanoista liittyy epäilemättä maailmanloppuun, osa jo vuonna 70 tapahtuneeseen Jerusalemin hävitykseen. Näiden kahden ennustuksen erotteleminen toisistaan on jälkeenpäin vaikea ellei mahdoton tehtävä. Joka tapauksessa Jerusalemia piiritettiin, sille tuli suunnaton ahdistuksen aika ja lopulta kaupunki romahti. Kiveä ei jäänyt kiven päälle. Ilmeisesti siihen aikaan jo katkerasti vainotut juutalaiskristityt ymmärsivät luopua Israelin kapinahankkeesta ja paeta turvaan vuorille. Juutalaissodan aika oli sanomattoman rankka vuorilla jos se oli kaupungeissakin.

Nämä Jeesuksen sanat ovat siis toteutuneet jo ainakin yhden kerran. ”Turmion iljetys” on vanhatestamentillinen sanonta, jolla on aivan tietty taustansa. 160-luvulla ennen Kristuksen syntymää Syyrian kuningas Antiokhos Epifanes marssitti joukkonsa Jerusalemiin. Hänen vaatimuksestaan pyhässä temppelissa alettiin uhrata kreikkalaisten ylijumalalle Zeulle. Tämä pakanallinen uhrikultti, ”turmion iljetys”, elävän Jumalan temppelissä synnytti valtavan kiivauden juutalaisissa. He nousivat kapinaan ylivoimaista vihollista vastaan ja onnistuivat uhkayrityksessään. Antiokhos joutui vetäytymään vaatimuksistaan ja temppelikultti puhdistettiin nopeasti. Tapahtumasarja esiintyy selkästi Makkabilaiskirjoissa, jotka sisältyvät liitteenä joihinkin vanhoihin perheraamattuihin. Myös Danielin kirjassa mainitaan kahdesti ”turmion iljetys” (”hävityksen kauhistus”) (Dan 11:31 ja 12: 11).

Kysymys on siis ainakin alkuaan pyhän temppelikultin törkeästä häpäisemisestä. Kun Jerusalem hävitettiin, temppeli hävitettiin. Roomalaiset tunsivat juutalaiset ja hyökkäsivät erityisen voimakkaasti juuri temppelin häpäisemisen vuosipäivänä. Tänä päivänä esiintyi historioitsija Josefoksen mukaan temppelissä mies, joka väitti itseään Messiaaksi ja lupasi kansalle pelastuksen. Näin mies toteutti sekä ”turmion iljetyksen” tuntomerkit että Kristuksen ennustuksen tulevista vääristä kristuksista. Lisäksi tuhon hetkellä temppeli häpäistiin, kun pakanat tulivat sinne kunnioittamaan omaa ylijumalaansa Juppiteria (eli Zeusta).

Näin siis kiinnekohtia Jeesuksen sanojen ja pian niitä seuranneiden tapahtumien välillä on useitakin. Merkitsevätkö nämä historian tapahtumat sitä, että Jeesuksen sanat ”turmion iljetyksestä” eivät enää uudelleen toteudu siinä muodossa kuin ensi lukemalta odottaisi? Jumala tietää. Meidän päivinämme temppelin paikalla on muslimien pyhä paikka, Kalliomoskeija. Monet juutalaiset vaativat sen purkamista ja uuden temppelin rakentamista ensi kertaa lähes kahteen tuhanteen vuoteen. Se merkitsisi kuitenkin avointa sodanjulistusta kaikille muslimeille. Näin temppelialue on nimenomaan nyt pahimpia ruutitynnyreitä koko maailmassa. Jeesuksen sanat ovat apokalyptiikan tavan mukaan vaikeaselkoisia ja sittenkin verhottuja. Mikäli ennustukset toteutuvat yhtenä kokonaisuutena, asia ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta.

Vasta ahdingon ajan jälkeen tulee peruuttamaton loppu. Maailma järkkyy, aurinko pimenee, tähdet putoavat. Jeesus tulee takaisin suurena lopunajan tuomarina – nimitys Ihmisen Poika viittaa taas Danielin kirjaan (Dan 7:13-14). Hän kokoaa omansa ja perustaa valtakunnan, joka ei horju milloinkaan. Kaikki maailmanloppuun liittyvät melskeet ovat olleet vain tämän uuden, riemullisen ajan synnytystuskia. Ne päättyvät, kun Kristus tulee ja Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla ihmisten keskelle. Silloin luodaan kokonaan uusi taivas ja uusi maa.

Vuosituhansien aikana ihmiset ovat tahtoneet tietää, milloin Kristus tulee takaisin ja milloin maailmanloppu tulee. Herra ei anna tähän vastausta. Hän sanoo jopa suoraan, ettei kukaan tiedä hänen paluunsa hetkeä, eivät ihmiset, eivät enkelit, ei edes Kristus itse, ainoastaan ja yksin Isä Jumala. Meidän huoleksemme jää kaksi asiaa: Ensiksikin meidän tulee olla valmiita koko ajan. Toiseksi voimme seurata Jumalan suurten suunnitelmien etenemistä.

Valmiina olemisessa pätee vain yksi laki: Elämässämme ei saa olla yhtään hetkeä, jolloin emme ole valmiita Kristuksen tuloon. On niinkuin ovenvartijan kohdalla, joka ei tiedä isäntänsä paluun ajankohtaa. Hetkeksikään ei auta nukahtaa vartioon. On oltava jatkuvasti täydessä valmiudessa. Samoin myös Jeesusta on odotettava koko ajan, sillä hän saattaa tulla koska hyvänsä. Aikojen merkkien seuraaminen on asia, jossa tarvitaan viisautta ja varovaisuutta. Tarkka silmä ja Jumalan sanan tuntemus opettaa katsomaan asioita, jotka edeltävät maailman loppua.

Nämä merkit ovat usein ahdistavia ja toivoa vieviä. Kristitylle ne ovat kauan odotetun kevään merkkejä. Uusi aika, Jumalan ihana valtakunta on tulossa. Siksi tuska ja ahdistuskaan eivät voi riistää toivoa. Lapsen syntyminenkin merkitsee kipua ja tuskaa. Silti syntymää odotetaan ja toivotaan. Aivan samoin Jumalan valtakunnan lopullinen murtautuminen on tosin paljon ahdistusta tuottava ja monia asioita rikkirepivä asia. Kuitenkin näemme siinä sanomattoman iloisen ja toivottavan asian. Näin kristitty ihminen oppii odottamaan ja toivomaan Herransa tuloa. Jaetta 30 olemme käsitelleet jo aikaisemmin (jaksossa 8:1-9:1). Kertaamme tässä vain lyhyesti tärkeimmän: Jumalalla on oma aikansa. Hänellä on valta tehdä meille mitä hyvänsä. Hänen kaikkivaltiuteensa kuuluu myös mahdollisuus vapaasti ja meiltä kysymättä muuttaa suunnitelmiaan. Me tahdomme kumartaa Herraa, joka on meitä suurempi ja antaa kunnian hänelle.