Naisena seurakunnassa” on Raamatun selittäjälle vaativa ja ajankohtainen aihe. Onhan naisliike ollut länsimaisen maailman voimakkaimpia liikkeitä siitä lähtien kun teollisuus- ja palveluyhteiskunta alkoivat tarjota naisille taloudellisen riippumattomuuden eli työpaikan kodin ja perheen ulkopuolella. Toisaalta Raamattu on Kirkon peruskirja, johon me olemme sitoutuneita: Aiheen haasteellisuus ja mielenkiintoisuus kiteytyy yhteen kysymykseen, jonka haluan esittää ennen kuin avaamme ensimmäistäkään Raamatun kohtaa.
Yksittäisinä kristittyinä – kirkossa ja kirkon nimissä – joko tahdomme edustaa (ohjelmallisesti tai asiaa pohtimatta) historiallista kristinuskoa tai sitten torjumme sen. Historiallisessa kristinuskossa normi on Raamatussa ja apostolien ajassa, haluamme Bo Giertzin muotoilun mukaan “uskoa kuten apostolit uskoivat” (Att tro som apostlarna). Toisen mahdollisuuden mukaan kristikunta tai yksittäinen kristitty on vapaa tästä normista. Silloin (yhteisöllisesti ajatellen) Kirkon elimet (paikallisseurakunta, kirkolliskokous, piispat tai paavi) ovat vapaat muotoilemaan Kirkon uskoa uudelleen tai (yksilöllisesti ajatellen) yksittäinen kristitty voi oman kokemuksensa, omien karismaattisten elämystensä tai oman harkintansa mukaan hahmottaa oman uskontulkintansa ja enemmän tai vähemmän irrottaa sen Raamatusta. Tämä linjaus sitten johtaa meitä lukemattomissa erilliskysymyksissä joko suuntaan tai toiseen ja on näin todellinen vedenjakaja. Yksi erilliskysymys on esillä tänään.
Tahtoisin tänään haastaa jokaisen kysymään itseltään haluaako hän edustaa historiallista kristinuskoa vai toista vaihtoehtoa. Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että minulle historiallinen kristinusko on ainut vaihtoehto. En tahtoisi ylittää vedenjakajaa ja lähteä laskettelemaan outoja koskia.
1. Kor. 14:26-40
Aiheemme kannalta ehkä tärkein raamatunkohta on 1.Kor. 14:n ns. taceat mulier-kohta. Selittäjien suuri erimielisyys ulottuu jopa siihen, mistä jakeista on kysymys. Puhutaanko jakeista 34-35, 33b-36 vai jopa jakeista 26-40? Tulkinnan on kyettävä selittämään jännite lukujen 11 ja 14 välillä: Luvussa 11 Paavali edellyttää naisten rukoilemisen ja profetoimisen, mutta luvussa 14 heitä käsketään vaikenemaan. Ongelman poistaa joko teksti- ja kirjallisuuskriittinen ratkaisu tai vakavasti otettava tekstin selittäminen.
Teksti- ja kirjallisuuskriittisiä ratkaisuja
Jo 1800-luvulta alkaen oletettu jännite lukujen 11 ja 14 välillä on saanut jotkut tutkijat ajattelemaan, että luvun 14 sanat olisivat myöhempi, jonkun muun kuin Paavalin kirjoittama lisä. Tosin tässä kohdin mielipiteet jakaantuvat niin, että jotkut selittäjät katsovat jakeet 34-35, toiset jakeet 33b-36 (tai jopa 33b-38) epäpaavalilaisiksi. On huomattava, että vaikka käsitykset muistuttavat toisiaan, kysymys on samalla kahdesta eri käsityksestä, jotka kilpailevat keskenään ja joiden perusteluista osa suuntautuu toista käsitystä vastaan. On yksinkertaisesti virhe käsitellä niitä yhtenä käsityksenä.
a. Jakeet 34-35 ovat myöhempi lisäys
J.W. Straatmanista (1863) lähtien on jännite lukujen 11 ja 14 välillä ratkaistu poistamalla tekstistä jakeet 34-35. Jakeet ovat tämän käsityksen mukaan myöhempi lisäys, jonka kieli, tyyli ja teologia on epäpaavalilaista. Ne ovat tämän käsityksen mukaan mahdollisesti hyvinkin varhain 1.Tim. hengessä marginaaliin kirjoitettu lisäys. Useimmat käsikirjoitukset lukevat ne jakeiden 33 ja 36 väliin ja näin tämän selityksen mukaan rikkovat ajatuskulun, mutta läntinen teksti (D,F,G) sijoittaa ne jakeen 40 jälkeen. Kyseessä ei ole tietoinen jakeiden järjestyksen muutos, vaan osoitus siitä, että kopioitsijat eivät tienneet, mille paikalle marginaaliin kirjoitettu lisäys olisi sijoitettava.
Käsityksen perustelu on siis kumulatiivinen: tekstikriittisiä argumentteja tuetaan kirjallisuuskriittisin ja historiallisin perusteluin.
Mitä tekstikriittiseen näkökulmaan tulee, on korostettava, että jakeet sisältyvät jokaiseen tuntemaamme kreikkalaiseen käsikirjoitukseen, vaikkakin ne ovat joissakin eri paikalla. Läntinen tekstimuoto on tunnettu siitä, että se pyrkii usein harmonisoimaan ja muuttamaan sanojen järjestystä. Tämä selittää hyvin jakeiden paikan tietyissä käsikirjoituksissa. Joidenkin kaipaamaa tekstiä, jossa jakeita ei ollenkaan ole, ei ole käytettävissämme vieläkään. Siksi Nestle – Alandin ratkaisu käsitellä jakeita toisin kuin jaksoa Joh. 7:53-8:11 on käsikirjoitusten perusteella varsin ymmärrettävä.
Kirjallisuuskriittisesti on ensiksikin kiinnitetty huomiota ajatuskulun vaikeuteen, jonka jakeiden poisto parantaisi: Sanat hos en pasais tais ekklesiais ton hagion kuuluisivat silloin yhteen sanojen ou gar estin akatastasias ho theos alla eirenes kanssa. Silloin koko jakso puhuisi vain profetiasta ja kielilläpuhumisesta. Mutta miksi Paavali tahtoisi korostaa, että Jumala on rauhallinen kaikkialla? Ja mitä tulee sukulaisuuteen 1.Tim. kanssa, on helppo myös argumentoida toiseen suuntaan ja katsoa 1.Tim:n olevan riippuvainen Ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä. Tekstin ajatuksenkulkua tutkitaan tarkemmin alla.
Jakeiden sanastoa ja perustelua ei ole ainoastaan katsottu samanlaiseksi kuin 1.Tim:ssa (verbi epitrepo, nomos tai VT perusteluna), vaan myös epäpaavalilaiseksi. Mutta Fitzer, jonka mukaan “formeli” kathos kai ho nomos legei ei esiinnyt missään Paavalin kirjeissä, on ilmeisesti unohtanut kohdan 1.Kor. 9:1 (e kai ho nomos tauta ou legei). Epäilyksenalainen verbi epitrepein on Paavalin kieltä (1.Kor. 16:7), samoin hypotassesthai (Room. 8:7; 8:20; 10,3; 13:1; 13:5; 1.Kor. 14:32; 15:27; Fil. 3:21). Lisäksi perustelu aischron gynaiki + infinitiivi (to keirasthai, lalein) on samanlainen kohdissa 1.Kor. 11:6 ja 14:35! Kielelliset perustelut interpolaatioteorialle ovat hatarat.
Merkittävänä perusteluna interpolaatioteorialle on pidetty naisia koskevien raamatunkohtien järjestämistä historialliseksi jatkumoksi: Paavalin seurakunnissa oli vähän tai ei ollenkaan seurakuntavirkoja ja naiset toimivat aktiivisesti seurakunnissa, myös opettajina. Vasta Pastoraalikirjeiden aikana ja taistelussa harhaoppeja vastaan kävi välttämättömäksi vähentää selvästi heidän vaikutusmahdollisuuksiaan. Tältä ajalta on peräisin kohta 1.Kor. 34-35. Tällaisen historiallisen kehityksen olettamiseen otetaan kantaa alempana, mutta jo nyt on syytä viitata 11. lukuun. Ellei taceat mulier -jakeiden jälkeen tahdota katsoa myös jakeita 11:2-16 epäpaavalilaiseksi, täytyy tulla toimeen sen tiedon kanssa, että jo Paavalilla oli omat rajoituksensa naisten toiminnalle seurakunnissa.
b. Jakeet 14:33b-36 (tai 33b-38) myöhempi lisäys
Hans Conzelmannista lähtien on puolustettu myös huomattavasti edellistä radikaalimpaa ratkaisua. Sen mukana eivät vain jakeet 34-35 vaan myös koko jakso 33b-36 ovat myöhempi lisäys. Tämä ratkaisu ei tietenkään tukeudu tekstikriittisiin perusteluihin, vaan ainoastaan kirjallisuuskriittisiin. Sen mukaan jakeet katkaisevat profetian käsittelyn ja ajatuskulun ja ovat ristiriidassa luvun 11 kanssa. Käsitys käsikirjoituksista ja ajatuksenkulusta välillä 33b-34 ja 35-36 on siis aivan erilainen kuin edellä esitetyssä interpolaatiohypoteesissä. Sen sijaan ovat myös tämän käsityksen edustajat useimmiten sitä mieltä, että kielenkäyttö on epäpaavalilaista ja myös tekstimateriaali järjestetään historiallisesti saman kaavan mukaan: Kyseessä on 1.Tim:n hengessä tehty lisäys, jonka joku on lisännyt ennen käsikirjoitusten ensimmäisiä kopioita.
Mutta myös tämän käsityksen kannattajat esittävät toisistaan poikkeavia käsityksiä. Perusteellisimman analyysin tehneen Dautzenbergin mukaan näiden jakeiden kirjoittaja on tietoisesti jäljitellyt Paavalin kielenkäyttöä. Hän on myös sitä mieltä, että jakeiden sijoittaminen (sekä jakeet 33b-36 että vielä jakso 37-38) on tapahtunut melko taitavasti eikä kontekstia ole tuhottu. Mikä hänen nähdäkseen jää interpolaatioteorian argumentiksi on jännitys lukuun 11: Kyse on kahdesta eri seurakuntajärjestyksestä. Koska tyyliin ja kieleen liittyvät perustelut käsiteltiin yllä ja materiaalin historialliseen järjestämiseen palataan myöhemmin, on nyt syytä tutkia tekstin ajatuksenjuoksua.
Dautzenberg näkee tarkasti, että jakeet 26-40 ovat seurakuntasääntöjen kokoelma ja jae 26 sen johdanto. Dautzenbergilta jää kuitenkin näkemättä tärkeä asia. Johdannon jälkeen valittuja aiheita käsitellään kiastisessa järjestyksessä:
Johdanto (26)Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: (a) laulu, (b) opetus tai (c) ilmestys, (d) puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi.
d. Kielilläpuhuminen ja sen tulkinta (27) Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. (28) Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.
c. Ilmestys (29) Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. (30) Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. (31) Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. (32) Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, (33) sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.
Opetus Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, (34) naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. (35) Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.
(36) Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? (37) Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää, että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. (38) Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. (39) Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.”
Johdannon jälkeen (26) seuraa siis kielilläpuhumista käsittelevä sääntö (27-28), sitten ohje profetiaa (29-33a) ja lopulta opetusta varten (didache). Laulusta ei Paavalilla ole annettavana seurakuntasääntöä tai ankarat sanat katkaisevat tekstin ajatuksenkulun. Dautzenberg ihmettelee, miksi tekstissä ei seuraa seurakuntasääntöä opetuksesta, mutta nimenomaan jakeet 33b-36, jotka hänen mielestään ovat taitavasti muotoiltu epäpaavalilainen lisä, ovat tämä Dautzenbergin kaipaama opetusta käsittelevä sääntö! Näin siis taceat mulier ei riko kontekstia, eivät jakeet 34-35 eivätkä jakeet 33b-36.
c. Yhteenveto
Mitä jää jäljelle perusteluista interpolaatiohypoteesien hyväksi on jännite lukujen 11 ja 14 välillä ja naisen asemaa käsittelevien raamatunkohtien historiallinen järjestäminen. Käsikirjoitukset eivät jakeiden poistamista tue, sen enempää sanasto kuin perustelutkaan eivät ole epäpaavalilaisia ja ajatuksenkulku on kyllin yhtenäinen. Seuraavassa koetetaan ratkaista jännite poistamatta tekstistä kyseenä olevia jakeita.
Tulkinta poistamatta jakeita tekstistä
Lukujen 11 ja 14 välinen jännite on otettava vakavasti. Sitä ei varmasti poisteta sirottelemalla tekstiin lainausmerkkejä, Paavali ei ole suvainnut rukoilemista ja profetoimista vastoin tahtoaan eivätkä jakeet varmaankaan kuulu kahteen eri kirjeeseen. Paavali ei esitä luvussa 11 pelkkää hypoteesia, ei puhu näissä kahdessa luvussa eri henkilöistä eikä varmaan myöskään erilaisista tilaisuuksista. Joko jännitteen on annettava olla paikallaan tai se kyetään ratkaisemaan kunnolla.
Cavallin ei kykene poistamaan jännitettä, mutta ei halua myöskään poistaa tekstistä kyseenä olevia jakeita. Hän haluaa sen sijaan lukea molempia tekstejä synkronisesti ja antaa molempien niiden muotoilla sitä, mitä Paavalilla on sanottavaa. Hän päätyy seuraaviin ajatuksiin:
a) Paikallisseurakunnan on otettava huomioon yleinen kirkollinen tapa päättäessään naisten esiintymisestä
b) vaikka mies ja nainen ovat sitoutuneet toisiinsa, on olemassa luomisessa syntynyt ja lankeemuksessa syventynyt eroavaisuus, jota tässä maailmassa ei oteta pois edes Kristuksessa
c) Tämä eroavaisuus pitää sisällään myös naisen alamaisuuden miehelle. Se on edellytys sille, että nainen pysyy uskollisena omalle olemukselleen.
d) Naisen ja miehen esiintymisen seurakunnassa tulee heijastella tätä eroavaisuutta ja alamaisuutta.
Niin kauheilta kuin nämä teesit nykyiselle feminismille ovatkin, Cavallin on tutkinut uskollisesti kahta Paavalin tekstiä. Hän kykenee siis lukemaan teksteistä varsin paljon ratkaisematta niiden välistä jännitettä. Mutta myös jännityksen poistaminen on mahdollista!
Viimeistään Kümmelistä alkaen on ajateltu, että luvussa 14 tarkoitetaan erilaista puhetta kuin luvussa 11. Huolimatta kritiikistä ja siitä, että yksityiskohdat jäävät epävarmoiksi, tie on epäilemättä oikea: Luvussa 11 puhutaan profetoimisesta ja rukoilemisesta, luvussa 14 puhutaan inspiroimattomasta puheesta. Tämänkin voi todennäköisesti määrittää tarkemmin, ensiksi koska, niin yleinen kuin lalein merkitykseltään onkin, lalein en ekklesia voi olla merkitykseltään huomattavasti tarkempi, ja toiseksi, koska Paavali mainitsee jakeessa 35 naisten kysymykset. Hän ei tarkoita niillä pelkkiä välikysymyksiä eikä kritiikin harjoittamista, vaan viittaa siihen aikaan yleiseen opetuksen muotoon, nimittäin keskusteluun, jossa nimenomaan opettaja usein esitti kysymykset (näin ennen muuta Johansson).
Sana dialegesthai voi Septuagintassa, Filonilla ja Josefoksella tarkoittaa joko keskustelemista tai saarnaamista. Luukas käyttää sitä Apostolien teoissa kymmenesti, seitsemästi varmasti merkityksessä “keskustella” ja varmaan myös kohdissa 11:9, 20:7 ja 20:9 (Vulgata aina disserere, disputare tai loqui cum aliquo). Tämä osoittaa, että varhaiskristillinen saarna oli aito homilia (homilein), keskustelu.
Tutkittaessa tämän aikakauden klassisia tekstejä havaitaan ensinnäkin, että keskustelu oli yleinen opetuksen muoto ja toiseksi, että kysymyksellä on tässä keskeinen merkitys. Epiktetos (n. 55-135) opettaa keskustellen, kysymysten ja vastausten kautta (esim. 1,15). erotan – apokrinein ja erotesis – apokrisis ovat tulleet vakiintuneiksi termeiksi. Vielä selvemmin tämä on nähtävissä Filostratoksen teksteissä (Vita Apollonii n. v. 216), joissa monet opetuskeskustelut alkavat kysymyksellä (esim. VA 2,22; 2,38; 6,19). Erotema tarkoittaa Epiktetoksella ongelmaa, jota käsitellään yhdessä (esim. 3,8,1). Kysymyksiä saattoi esittää joko opettaja tai oppilas, mutta usein opettaja ottaa kyselijän roolin (1,11,1-5; 4,2; 4,7). Myös Filostratoksen teoksessa kysyjästä tulee helposti opettaja (VA 1,11; 2,2; 2,11).Paavalin seurakunnissa opetettiin kysymysten ja vastausten avulla. Ilmeisesti Korintin naiset ottivat innokkaasti kysellen todellisuudessa opettajan aseman. Paavali torjuu jakeessa 14 ankarasti inspiroimattoman puheen, myös ja ennen muuta kysymykset, jotka tekivät Korintin naisista todellisuudessa opettajia. Hänen asenteensa ei ole peräisin juutalaisesta taustasta, koska hän sallii naisille rukoilemisen ja profetoimisen, eikä sitä voi johtaa myöskään pakanuudesta, jossa naisilla oli merkittävä rooli useissa kulteissa. Mutta Paavali ei halunnut kuulla puhuttavan sanaakaan profeettojen välittämistä viesteistä, vaan hän viittaa Herran sanaan. Jae 14:33b-36 on siis korinttilaisille heidän tilanteeseensa osoitettu opetusta käsittelevä seurakuntasääntö.
1.Tim. 2:8-15
Eräs koko UT:n vaikeimmista kohdista on aiheemme kannalta hyvin tärkeä. Selittäjät ovat siitä hyvin erimielisiä. Vaikka yleisesti hyväksytty selitys puuttuu, on Stanley E. Porter tehnyt sen palveluksen, että hän on perusteellisesti argumentoiden tukkinut useimmat esitetyt harhapolut.
Mikäli kohtaa ei yksinkertaisesti sysätä mahdottomana sivuun, se tulkitaan varsin eri tavoin. Sen vaikeudesta johtuen jokainen sen monista kieliopillisista ja sanastollisista ongelmista on johtanut jonkun selittäjän jollekin harhapolulle. Gynee j. 14-15 on milloin Eeva, milloin Maria, verbin sodzein katsotaan viittaavan siihen, että vaimo selviää hengissä lapsivuoteesta, teknogonia viittaa Jeesus-lapsen syntymään tai sanan merkitystä laajennetaan merkittävästi (“lasten kasvattaminen”, jopa “hyvät teot”), tai prepositiolle dia annetaan harvinainen merkitys. Edelleen muutos yksiköstä (sothesetai) monikkoon (meinosin) tulkitaan niin, että meinosin viittaa seurakunnan lapsiin. Kaikki nämä ovat itse asiassa vain yrityksiä tulkita pois epäpaavalilaiseksi tai jopa epäkristilliseksi katsottu pelastusoppi.
Tutkijoiden enemmistö kulkee joko käytäväksi kelpaamatonta tietä tai jää neuvottomaksi. Joidenkin mukaan jakeen 15 alkupuoli tulisi tulkita jakeen loppupuolen valossa: “Our author is not telling women how they may be saved, but how they may work out their salvation, how they may remain in faith, love and holiness”. Se saattaa pitää paikkansa, mutta jakeen alkupuoli on silloin edelleen selittämättä.
Joachim Jeremias yritti selittää jakson ilman kieliopillista ja sanastollista akrobatiaa. Hänen mukaansa profetoivat naiset olivat paavalilaisissa seurakunnissa laiminlyöneet omia kotejaan ja kadottaneet innoissaan konseptinsa, mitä harhaoppiset käyttivät hyväkseen. Kirjoittaja vastustaa näitä epäterveitä emansipaatiopyrkimyksiä:
“Das wird freilich ganz auffällig ausgedrückt, wenn es heißt, daß die Frau “durch das Kindergebären gerettet werden wird, sofern sie (doch wohl: die Kinder, möglich bleibt: die Frauen) an Glauben, Liebe und Heiligung festhalten in Sittsamkeit”. Die Mutterschaft wird also als Mittel zur Rettung bezeichnet, vorausgesetzt allerdings, daß sie verbunden ist mit christlicher Erziehung der Kinder durch das Vorbild eines frommen und reinen Leibeswandels”.
Kirjoittaja on Jeremiaksen mukaan omaksunut “myöhäisjuutalaisia” ajatuksia, joiden mukaan synnytyskivut poistavat 1.Moos. 3:16 kirouksen ja että lastenkasvatus on vaimon ansio (b.Ber. 17a). Jeremiaan mukaan kirjoittaja ei halua lopettaa naisten toimintaa seurakunnassa (vrt. 1.Tim. 5:10 ja Tit. 2:2-5), vaan torjua väärinkäytetyn emansipaation vaarallisia lieveilmiöitä sekä harhaopettajien avioliitolle vihamielisen askeesin (1.Tim. 4:3). “Kyse on avioliittojen varjelemisesta!” (Schlatter).
Myöhemmin – ja jo ennenkin- ovat muutkin selittäjät olettaneet jonkin erityisen tilanteen seurakunnassa. Kyse olisi siis harhaopettajien arvostelemisesta, joka olisi johtanut kirjoittajan kristillisen etiikan ankaraan muotoiluun. Porter muotoilee terävästi:
“But regardless of what we may believe today about the roles and relations of men and women, and despite our best efforts to dismiss or obscure what the text says linguistically through ideologically or theologically dictated exegesis, the author of 1 Timothy apparently believed that for the woman who abides in faith, love and holiness, her salvation will come by the bearing of children.”
Tekstiä voi tuskin selittää vakuuttavasti kieliopillisin ja sanastollisin oivalluksin. Siksi on hyvin tärkeää katsoa, mitä vallinneesta tilanteesta voidaan sanoa ilman mielikuvitusta. Pastoraalikirjeet, jopa 1.Tim., sisältävät paljon tärkeää informaatiota, mutta myös usein sivuutettu Raamatun ulkopuolinen teksti valaisee hyvin seurakunnissa vallinnutta tilannetta.
Jukka Thurén esittää 1.Tim. 2:9-15 kohdalla muutamia tärkeitä kysymyksiä: Onko joku väittänyt, että vaimon on “suvereenisti hallittava” (authentein) miestään? Käytetty sana on kirjallisuudessa varsin harvinainen. Väittääkö joku, että ensin luotiin Eeva ja sitten vasta Aadam? Opettaako joku, että Aadam petettiin eikä Eeva? Ja miksi teknogonia on naisten pelastustie? Joka lukee Nag Hammadista löytyneen tekstin Apocryphon Ioannis, huomaa, että kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi. Tämä teksti sisältää gnostilaisen opetuksen maailman syntymisestä. Siinä Eeva oli olemassa ennen Aadamia, Aadam petettiin, Eeva hallitsi suvereenisti miestään ja teknogonia on pahin ajateltavissa oleva synti.
Eeva oli tekstin mukaan identtinen jumalallisen viisauden kanssa ja hän ja Aadam olivat henkiä vailla ruumista. Viisaus kuitenkin erehtyi ja synnytti pahan luojademonin Ialtabaothin – VT:n Jumalan! Siksi yksi osa viisauden jumalallisesta voimasta joutui ensin Ialtabaothiin ja sitten, kun Ialtabaoth ja sen henget loivat täydellistä henkeä matkiakseen Aadamille ruumiin, tämä osa tuli hyvien voimien toiminnan tuloksena Aadamin kylkiluun kautta ulos hänestä ja otti muodon Eevassa. Kun Epinoia, josta Eeva oli emanoitunut, oli suvereenilla vallallaan (authentia) opettanut Eevalle ja Aadamille täydellisen viisauden, Ialtabaoth tajuaa, että oli keksittävä jotakin uutta. Se ympäröi Aadamin pimeydellä, demoni tekee väkivaltaa Eevalle ja näin syntyvät maailmaan ensimmäiset lapset, Eloim ja Iave. Näin alkaa sukupuolielämä ja teknogonia. Teksti kertoo sielujen pelastustiestä, jolla luojademonin teot tullaan tekemään tyhjiksi. Sama sukupuolikielteinen asenne, joka hallitsee Tuomaan evankeliumia ja eräitä muita gnostilaisia tekstejä, on nähtävissä myös Johanneksen apokryfissä: Nainen tulee saamaan korkeamman aseman kuin mies, mutta vain jos lasten synnyttäminen lakkaa ja nainen ottaa johdon.
Ehkä 1.Tim:n kirjoittaja ei koskaan lukenut kyseistä tekstiä. Se kuitenkin osoittaa, että näiden aikojen gnostikot edustivat juuri niitä käsityksiä, joita 1.Tim. voimakkaasti torjuu. Aadam luotiin ensin ja Eeva petettiin. Gnostilainen käsitys maailman ja ihmisen olemuksesta torjutaan ehdottomasti. Tilanne oli status confessionis: Jokainen nainen osoitti jokapäiväisellä elämällään uskonsa Jumalaan, maailman ja ihmisen Luojaan, miehen ja naisen Luojaan.
Ei vain Apocryphon Ioannis ja tämän tekstin paljastama gnostilainen opetus, vaan myös Pastoraalikirjeet osoittavat, millainen oli historiallinen tilanne. Harhaopettajat opettavat jumalattomia satuja (1.Tim. 4:7), “sukuluetteloita” (1.Tim. 1:4; Tit. 3:9) ja kiistävät Jumalan hyvän luomistyön ja avioliiton merkityksen 1.Tim. 4:1-5). Naisen arkipäiväinen työ ja avioliitto kohotetaan suureksi hyveeksi (Tit. 2:4-5). Sukupuolettomana metropatorina nainen ei saavuta mitään uutta arvostusta, vaan hän löytää Jumalan siunauksen arkipäivän elämässään.
Teksti merkitsee selkeää rajausta naisten toiminnalle Pastoraalikirjeiden seurakunnissa. Sitä ei ole vakavasti edes pyritty kiistämään modernissa eksegetiikassa. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että vasta kolmas kristillinen sukupolvi rajoitti voimakkaasti naisten toimintaa seurakunnissa. Jeremiaksen mukaan tämä johtuu myöhäisjuutalaisten ajatusten omaksumisesta, Jürgen Roloffin mukaan vaikuttajana oli korkeasuhdanteelle reaktiona noussut yleinen konservatiivinen hellenistis-roomalainen etiikka. Nyt esitetty selitys kulkee toista tietä. Kielto on tosin noussut tilanteesta, mutta se perustellaan kristillisellä luomisuskolla ja antropologialla. Siksi sitä ei voi pyyhkäistä sivuun niin helposti kuin usein tehdään. Samalla on sanottava painokkaasti – ja siinä Jeremias on oikeassa – että summittainen kielto ei pyri naisten toiminnan lakkauttamiseen seurakunnissa. Tämän osoittaa myös Tit. 2:2-5. Kiellon katsominen mielettömäksi niin, että se kattaisi kaiken opettamisen niin julkisesti kuin perheessä, ei ole mahdollinen. Näin sitä ei ole ymmärretty sen enempää alkukirkon historiassa kuin 1. Tim:ssa itsessään (ks. 1. Tim. 5:9-16). Witherington näkee tarkasti tekstissä samat kaksi elementtiä jotka määrittivät naisten toimintaa Jeesuksen seurassa: Ensiksikin on nähtävissä vanha perinne, jonka mukaan perhe on säilyttämisen arvoinen asia, toiseksi esiin nousee uusi perinne, jonka mukaan naisten palvelutehtävälle nousee uusia mahdollisuuksia. Harhaopettajien paineessa vanha perinne nostetaan korostetusti esiin.
Miten historia kulki?
Hahmotettaessa historiallisesti naisten toimintaa alkukirkossa ja siihen liittyen kirkon virkaa meille säilyneitä murusia joudutaan järjestelemään kovassa paineessa.
Ensiksikin modernissa eksegetiikassa vaikuttaa voimakkaana taustatekijänä se, että monien tutkijoiden mukaan Jeesus Nasaretilainen ei koskaan halunnut esiintyä Messiaana eikä Jumalan Poikana, ei syntien sovittajana eikä varsinkaan Kirkon perustajana. “Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa ja siitä oli tuloksena Kirkko” (A. Loisy). Miten historiallinen Jeesus olisi tämän käsityksen mukaan voinut asettaa sakramentteja saati Kirkon virkaa? Kyse on tämän varsin voimakkaan käsityksen mukaan historiallisesta kehityksestä, joka asiallisesti lepää tyhjän päällä kuten koko klassinen kristinusko. Meidän, jotka uskomme Jeesus Nasaretilaisen tahtoneen olla ja olleen Jumalan lähettämä Messias, on jaksettava kärsivällisesti etsiä omia linjauksiamme.
Toiseksi – ja vahvasti edelliseen käsitykseen liittyen – naisten seurakunnallista toimintaa käsittelevät muruset hahmotetaan seuraavasti: Naiset löysivät Jeesuksen lähellä uuden tehtävän. Ensimmäiset kristityt (aikaisemmin Paavali luettiin heidän joukostaan pois, nykyisin useimmiten ei) olivat radikaaleja, mutta seuraava sukupolvi ei enää seurannut Jeesuksen linjaa. Kirkko mukautui tähän maailmaan ja näin naisten toimintaa alettiin rajoittaa. Pastoraalikirjeiden ja samanhenkisten interpolaatioiden mukaan naisten tuli vaieta. Kirkon virkarakenteen vakiintuessa tilanne jähmettyi paikoilleen vuosisadoiksi.
Tullakseen uskotuksi yllämainittu historiallinen linjaus vaatii poikkeuksellisen paljon hyvää tahtoa. Ensiksikin on oletettava katkeama Paavalin ja Pastoraalikirjeiden välille, toiseksi katsottava aktiivisesti poispäin esim. kohdasta 1.Kor. 11:2-16 ja kolmanneksi sivuutettava naisten satoja vuosia kestänyt aktiivinen toiminta alkukirkon viroissa, mm. diakoneina Room. 16:1 tavoin. On löydettävä uskottavampi historiallinen linjaus.
Naisen asemaa ensin Jeesuksen seurassa ja sitten alkukirkossa tutkinut Ben Witherington hahmottaa Jeesuksen toiminnassa mallin, jota alkukirkko toisissa oloissa seurasi.
Historiallinen Jeesus ei romuttanut kokonaan juutalaisia miehen ja naisen rooleja, mutta uudisti ne. Jeesus keskusteli naisten kanssa, jopa samarialaisten, ja hänen lähellään naiset olivat arvokkaita opetuslapsina, kuten Martan moittima Maria ja opetuslasten joukossa kulkeneet naiset (Luuk. 8:1-4). Siitä huolimatta hän ei torjunut juutalaista perheeseen keskittyvää mallia, vaan puolusti voimakkaasti niin avioliittoa kuin omista vanhemmista huolehtimista. Valitessaan 12 miestä uuden Israelin edustajiksi hän sananmukaisesti asetti uudet patriarkat.
Alkukirkolla oli siis edessään kahtalainen perintö, uudistus ja rajoitus. Molemmat näkyvät selvästi UT:n lehdillä. Apostolien teot ja Paavalin kirjeet (Room. 16!), mutta myös 1.Tim. 5 tuovat aktiivisuuden selvästi esiin. Mm. 1. Kor. 11, 1. Kor. 14 ja 1. Tim. 2 ovat osoituksia rajoituksista. Paavali sanoo opettamiskieltonsa palautuvan Herran käskyyn.
Meillä on vain vähän yksityiskohtaista tietoa suoraan ensimmäisten kristittyjen seurakuntaelämästä. Se ja alkukirkon antama todistus tarjoavat kylliksi materiaalia sille, joka haluaa edustaa historiallista kristinuskoa ja sen mukaisesti ottaa huomioon sekä naisten aktiivisen toiminnan että siihen kohdistuvat rajoitukset.
