Toisin kuin esim. sidotun ratkaisuvallan kysymyksestä Luther ei koskaan kirjoittanut yhtenäistä esitystä siitä, mitä Raamattu merkitsee Kirkolle ja yksittäiselle kristitylle. Hänen käsityksensä Jumalan sanasta joudutaan siksi kokoamaan hänen laajasta tuotannostaan, joka on syntynyt vuosikymmenien kuluessa. Sen vuoksi Lutherin raamattukäsitystä on voitu vuosisatojen aikana riepotella puoleen ja toiseen. Invocavit-viikon saarnoissa Luther tulee toiminnallaan ja saarnoissaan tuoneeksi esille sen, mikä on Raamatun merkitys Kirkon uudistukselle ja kristityn elämälle. Uskonpuhdistuksen ratkaisevassa vaiheessa julistetulla ohjelmalla on suuri painoarvo arvioitaessa luterilaista raamattukäsitystä.
Uskonpuhdistaja jakaa ongelmakysymykset kahteen koriin. On toisia asioita, joissa jumalallinen majesteetti on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa. Näissä asioissa meillä ei ole neuvottelemista eikä vapautta, vaan meidän on tehtävä niin kuin Jumala sanoo. ”Tuleehan kaikkien tekojen ja asioiden olla niin kuin Jumala on käskenyt tai kieltänyt ja hänen korkea Majesteettinsa järjestänyt.”
Siinä tilanteessa, jossa Luther saarnansa kirjoitti, kyse oli toisaalta epäraamatullisesta messu-uhrista, mutta myös kristillisen arkielämän kysymyksistä, kuten avioliittokysymyksestä. Yksityinen kristitty ja samoin koko Kirkko on sidottu Jumalan sanaan.
Toiseen koriin kuuluvat ne asiat, joista meillä ei ole Jumalan sanaa. Niissä Herra on jättänyt meille vapauden tehdä oman omantuntomme mukaan, kunhan otamme lähimmäisemme huomioon. Ei Kirkolla eikä kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ole oikeutta näissä asioissa käskeä eikä kieltää ketään. Jokaisen kristityn on kuitenkin otettava huomioon lähimmäinen ja hänen omatuntonsa. Siinä tilanteessa, jossa Luther saarnansa kirjoitti, esille nousivat erilaiset ruokasäädökset. Konkreettinen esimerkki oli myös se, että Luther esiintyi kaikkien hämmästykseksi munkin asussa, vaikka se oli julistettu Wittenbergissä epäkristilliseksi. Mitään säädöstä ei saa asettaa ihmiselle asioissa, joissa Jumalan sana ei sitä aseta.
Kristitty on siis sidottu Raamattuun silloin, kun meillä on jostakin asiasta Jumalan sana. Muissa asioissa kukaan ei saa asettaa pakkoa toiselle. Tämän päivän kirkossa toimitaan usein vastoin Lutherin periaatetta: Kirkko pyrkii vapauttamaan itsensä Jumalan kirjoitetusta sanasta ja tekee enemmistönsä kannan mukaan. Toisaalta maa on täynnä erilaisia ryhmiä, joissa uskovia painostetaan seuraamaan käskyjä, joita ei löydy Raamatusta.
Lutherin periaatteen opiskeleminen tekisi hyvää molemmille.