Hengellisissä yhteyksissä törmää helposti käsitteeseen “uudestisyntyminen”. Joidenkin mielestä puhe uudestisyntyneistä ihmisistä on epäluterilaista ja kansankirkon vastaista. Toiset vaativat tunnustaviltakin kristityiltä uudestisyntymistä. Joidenkin mielestä uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, toisten mielestä uskoontulossa, kolmannet vaativat erikoistoimenpiteitä uudestisyntyjältä. Jotkut väittävät uudestisyntyneensä jo montakin kertaa. Tällaisen sekamelskan keskellä on hyvä turvautua Raamattuun: tutkia, mitä Jumala itse asiasta sanoo.
Uudestisyntyminen ja VT
Raamattua tutkiessa on aina hyvä lähteä liikkeelle VT:stä. Itse sanaa “uudestisyntyminen” ei VT käytä, mutta kuvaukset Israelin kohtaloista muodostavat taustan UT:n käsitteelle. Hes 36-37 ja Joel 2 ovat tästä esimerkkeinä. Jumala lupaa herättää tuhotun kansan uudelleen henkiin, antaa kivisydämen tilalle lihasydämen, rakentaa rauniot uudelleen ja hävitetyn maan tilalle istuttaa puutarhat. Näissä profetioissa puhutaan Jumalan toiminnasta, jossa hän sanallaan luo uutta elämää tuhotun tilalle. Kysymys on lopunajasta, eskatologisesta tapahtumasta. Tästä lopunajan ihanuudesta juutalaiset käyttivät nimitystä uudestisyntyminen: sana ei viitannut yksilöihin vaan koko kansaan tai koko maailmaan. Samassa merkityksessä Jeesus puhuu uudestisyntymisestä Mt 19:28: hän tarkoittaa lopunaikaa, jolloin Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Tämä tausta on hyvä pitää mielessä kun tutkimme uudestisyntymistä UT:ssa.
Miksi tarvitaan uutta syntymää?
Lähtökohtamme on Jes 40:6-7: “Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä.” Realistisesti rinnastetaan ihminen muuhun luontoon: olemme samanlaista tuhoutuvaa biomassaa. Mutta onhan ihmisellä kuolematon sielu? On totta, että ihminen eroaa muusta luomakunnasta: hänellä on / pitäisi olla kyky saada yhteys Jumalaan. Mutta tästä sielusta ei ole paljon hyötyä, sillä usein sen laita on vielä huonommin kuin ruumiin. Kun keho on vielä huippukunnossa, saattaa sielu olla jo lahonnut. Jälleen realismia: Rm 3:9-18. Ihmisessä ei ole mitään, minkä varassa pelastua. Jeesus toteaakin (Joh 3:5-6): “Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.” Pelastumiseen tarvitaan siis jotain kokonaan uutta. Tätä on uudestisyntyminen: kuolevasta, pilalle menneestä ihmisestä tulee elävä, Taivaaseen kelpaava.
Käsitteet selviksi
Tässä vaiheessa on tärkeää selvittää käsitteitä. Kysymys on tästä: kuolleesta tulee elävä (Ef 2:5), Jumalaa vihaavasta kadotetusta ihmisestä tulee hänen lapsensa. Tätä ihmettä kuvatessaan UT käyttää erilaisia kielikuvia ja ilmaisuja. Uudestisyntyminen / kääntyminen / parannus / mielenmuutos jne. kuvaavat samaa tapahtumaa eri näkökulmista, eri puolia korostaen.
“Kääntyminen” kuvaa kuilun suuntaan kävelevää kaveria. Hän kääntyy ympäri, lähtee kulkemaan takaisinpäin. Lievä suunnanmuutos ei auttaisi. “Mielenmuutos” kuvaa sitä, että ihminen alkaa ajatella toisin; koko ajatus- ja arvomaailma keikahtaa ylösalaisin. “Tulla uskoon”, “tehdä ratkaisu”, “antaa itsensä / sydämensä Jumalalle” eivät ole Raamatun käyttämiä ilmaisuja. Raamatun sana “uudestisyntyminen” korostaa päinvastaista: ei kukaan synnytä itseään tai päätä syntyä. Ihminen voi korkeintaan panna vastaan, Jumala synnyttää. Kysymys on samasta asiasta kuin VT:ssä: Jumala luo tuhoutuneesta uutta. UT:nkin uudestisyntyminen on lopunajan käsite.
Missä ja miten?
1 Piet 1:22-25 kertoo, että uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan sanan, evankeliumin kautta. Evankeliumi puolestaan kertoo Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta (1 Piet 1:3). Tämä on kristillisen uudestisyntymisen ainoa peruste.
Tiit 3:5 puhuu “uudestisyntymisen pesusta”. Joh 3:5 kertoo, että on synnyttävä “vedestä ja Hengestä”. Uudestisyntyminen tapahtuu siis kasteessa: siinä pakanasta tulee kristitty, perkeleen lapsesta Jumalan lapsi, pahan hengen tilalle tulee Pyhä Henki. Pelkkä vesi ei tosin vaikuta mitään, vaan siihen sidottu Jumalan sana, evankeliumi. Sana “syntymä” opettaa, että pieni lapsikin voi ottaa kasteen lahjan vastaan: vaikkei hän muuta osaisikaan, niin syntymisen hän hallitsee paremmin kuin aikuiset.
Moni hylkää kuitenkin kasteessa saamansa lahjat. Jos tällainen tuhlaajapoika / tyttö palaa takaisin Isän luo, saa senkin aikaan vain Jumalan sana. On turhaa pohtia, tapahtuuko tällöin uudestisyntyminen. Samasta asiasta on kysymys, vaikkei uutta kastetta tarvitakaan sillä vanha on voimassa: Jumala ei riko liittoaan niin kuin ihmiset. Ehkä muut UT:n sanat sopivat paremmin: kääntyminen, parannus tai vaikka evankelinen “paluu kasteen armoon”. Samasta on kyse: kuollut virkoaa eloon.
Katoamaton siemen
Kun ihminen syntyy, hän kantaa kuoleman siementä sisällään. Aluksi sitä on vaikea uskoa, kun lapsi kehittyy ja kasvaa hienosti. Mutta tiedämme, että kuolema on jo alkanut tehdä työtä hänen soluissaan, ja pikkuhiljaa se alkaa näkyä kunnes lopulta ei muuta enää näykään.
Uudessa syntymässä kylvetään ihmiseen toisenlainen, katoamaton siemen (1 Piet 1:23-25). Sekään ei aluksi ole näkyvä, mutta senkin tulee saada kasvaa ja kehittyä. Jos uudestisyntynyt pysyy Jumalan yhteydessä ja ruokkii tätä siementä sanalla ja sakramenteilla, on lopputulos selvä: uudesti syntynyt ihminen ei kuole koskaan. Siksi tarvitaan uutta syntymää, Jumalan ihmeellistä pelastustekoa jokaisen kuolevaisen ihmisen kohdalla.
