Kirkas hetki – 9:2-50
Kirkastusvuoren kunnia 9:2-10
Viime luvussa kohtasimme Markuksen evankeliumin taitekohdan. Siinä Jeesuksen tie kääntyy opetuslasten Kristus-tunnustuksen jälkeen alas yksinäisyyteen, ristiin ja kuolemaan. Jumalan lähettämän Kristuksen ei pitänytkään perustaa kunniaa hohtavaa valtakuntaa, vaan hänen tiensä oli kadottaa oma elämänsä ja saada se jälleen Jumalan kädestä. Jeesus oli yksin, sillä Jumalan tie kulki salassa ihmisten silmiltä.
Kokonaan toinen on tilanne korkealla vuorella vain kolmen opetuslapsen silmien edessä. Pietari, Jaakob ja Johannes saavat nähdä uskomattoman näyn: Jeesuksen ulkomuoto muuttuu sanomattoman kirkkaaksi ja ihanaksi ja hänen vaatteensa hohtavat. Vanhan testamentin suurimmat hahmot, Elia ja Mooses, ilmestyvät ja keskustelevat Jeesuksen kanssa. Ainakin hieman myöhemmältä ajalta on osoitettavissa, että juutalaiset odottivat lopun aikana juuri Elian ja Mooseksen ilmestymistä. Näin käy Kirkastusvuorella ja lopulta itse Jumala ilmestyy pilvessä ja antaa todistuksen Jeesuksesta: Jeesus on Jumalan rakas Poika, jota ihmisten on kuultava. Äkkiä näky oli ohi ja opetuslapset olivat yksin Jeesuksen kanssa.
Kirkastusvuoren kertomusta on luettava Markuksen evankeliumin kokonaisuudesta käsin. Ihmisten keskuudessa Jeesus salaa todellisen olemuksensa. Väkijoukkojen silmissä hänen tiensä tulisi olemaan vain häpeää ja alennusta. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Jumalan oma Poika on nyt ihmisten keskuudessa suorittamassa Isänsä antamaa tehtävää. Mikä välähti Jeesuksen kasteen hetkellä ja minkä opetuslapset tunnustivat Filippuksen Kesareassa lopulta paljonkaan omasta tunnustuksestaan ymmärtämättä, sen Jumala vahvistaa Kirkastusvuorella. Jeesuksen todellinen olemus tuli siis välähdyksenomaisesti esiin. Kun vuorenrinnettä mentiin alaspäin, Jeesus verhoaa sen taas Kristus-salaisuuteen: Ei sanaakaan Kirkastusvuoresta, ennen kuin hän oli noussut kuolleista. Opetuslaset tottelevat, mutta eivät ymmärrä puheesta puoliakaan.
Kuka on Elia? 9:11-13
Malakian kirja opetti, että profeetta Elia tulisi ennen Herran päivää ja kääntäisi kansan Jumalan puoleen (Mal. 3:23). Kun nyt opetuslapset kysyvät, pitikö Elian tulla “ensin”, ymmärrämme sen olevan heidän uskontunnustuksensa. Ensin piti tulla Elian, sitten vasta Kristuksen. Nyt kuitenkin Kristus oli tullut – missä oli siis Elia? Jeesus sanoo, että Elia oli jo tullut eivätkä ihmiset olleet hänestä välittäneet. Markus tyytyy tähän sanaan, mutta Matteus selittää Jeesuksen puhuneen Johannes Kastajasta (Matt. 17:13).
Tässä yhteydessä on puututtava asiaan, joka on täysin vieras koko Raamatulle, mutta joka pulpahtaa jatkuvasti kysymyksinä esiin. Itämaisen uskonnollisuuden vuoksi usein esillä oleva sielunvaellusoppi ei voi soveltua yhteen sen vanhatestamentillisen ajatuksen kanssa, että ihminen on yksi kokonaisuus. Kaukoidän uskomusten mukaan jokaisen ihmisen sielussa on hiven jumaluutta, joka ei voi kuolla. Vastaavanlaisia uskomuksia oli myös antiikin kreikkalaisilla. Siksi uskottiin, että sielu jää maailmaan ja löytää vain uuden ruumiin. Tämä ajatus on Raamatulle kokonaan vieras: ihmisen ruumis ja sielu ovat Jumalan luomistyön tulosta, eivät osa jumaluutta. Siksi sielu ei myöskään vaella ihmisestä toiseen, vaan on Jumalan luoma osa Jumalan luomaa ihmistä. Elia on erikoistapaus, sillä hänet otettiin elävänä taivaaseen (2. Kun. 2:1-18).
“Auta minua epäuskossani!” 9:14-29
Kirkastusvuoren alla odottaa maailman tuska ja ahdistus. Meneillään on hämminki, sillä opetuslapset eivät osaa ajaa ulos pikkupoikaa vaivaavaa pahaa henkeä. Jeesus käskee demonia, joka jättää pojan. Kertomuksen ydin on kuitenkin muualla, nimittäin ihmiskuntaa vaivaavassa uskossa ja epäuskossa. Opetuslasten usko ei riitä taistelussa pimeyden henkivaltoja vastaan. Edessä oli tappio, jota oli todistamassa suuri ihmisjoukko ja kärsivä isä. Omien epäusko ja uteliaisuuttaan kohiseva ihmismassa koettelevat jo yliluonnollistakin kärsivällisyyttä.
Pojan isän usko ja epäusko ovat koskettaneet ihmisiä vuosisatojen ajan. Hän uskoo, mutta hänen uskonsa ei Jeesuksen mittapuita täytä. Onhan kaikki mahdollista sille, joka uskoo. Isän uskolla ei vuoria siirretä, mutta silti hän tahtoo jäädä Jeesuksen luo pyytämään häneltä apua. Eikä Jeesus aja häntä pois, vaan antaa apunsa epäuskoaan huutavalle miesparalle ja hänen pojalleen.
Toinen kärsimysilmoitus 9:30-32
Jeesus vei omansa väkijoukkojen keskeltä ja alkoi opettaa heitä yksityisesti. Opetuksen sisältö on sama kuin Filippuksen Kesareassa: Ihmisen Poika, Jeesus, annetaan ihmisten käsiin ja hänet tapetaan. Kuolemansa jälkeen hän nousee ylös kolmantena päivänä. Tämä opetus, joka on siis Jeesuksen opetuksen ydin ja koskee hänen varsinaista tehtäväänsä, ei mene ollenkaan perille. Vanhassa testamentissa valmiina oleva Jumalan suunnitelma on ihmisille käsittämätön. Opetuslapset eivät ymmärrä – näin Kristus-salaisuus on opetuksesta huolimatta edelleen tallella.
Kuka on suurin? 9:33-34
Niin kuin ensimmäisen kärsimysilmoituksen kohdalla (Mark. 8) kerrotaan myös toisen yhteydessä opetuslasten ymmärtämättömyydestä. Tämäkin on osa Kristuksen ristintietä: Häntä eivät ymmärtäneet edes hänen omansa.
Opetuslapset saavat eteensä vastenmielisen kysymyksen, johon he häpeävät antaa vastausta. Kenenkään ei tehnyt mieli kerrata niitä sanoja, joilla he olivat riidelleet omasta asemastaan. Jeesus asettaa heidän keskelleen pienen lapsen ja antaa Jumalan valtakunnan perustuslakiin kuuluvan opetuksen: Kaikkein suurimman tulee olla kaikkien palvelija. Kunniavirkoja ei ole olemassa, on vain palvelijan virkoja. Joka palvelee pientä lasta, palvelee Kristusta hänessä. Joka palvelee Kristusta, palvelee Jumalaa hänessä.
Vieras henkienmanaaja 9:38-40
Opetuslasten keskuudessa oli herättänyt hämmennystä mies, joka ajoi pahoja henkiä ulos Jeesuksen nimeen vedoten. Opetuslapset yrittivät estää häntä, mutta Jeesus kehotti antamaan hänen olla. Eihän ollut odotettavissa, että Jeesuksen nimessä ihmeen tekevä puhuisi heti Jeesuksesta pahaa. Oli yritettävä sulkea ihmisiä sisäpuolelle eikä ulkopuolelle. Joka ei ollut Jeesusta vastaan, oli hänen puolellaan.
Jeesuksen sanat ovat ehkä tulleet ajankohtaisiksi myöhemmän Kirkon vaiheissa. Kun kristittyjä vihattiin ja vainottiin, jotkut pysyivät puolueettomina. Kumpaa suhtautumista heihin oli sovellettava: “Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme” vai “joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Matt. 12:30)? Tässä Jeesus muistuttaa, että joka armahtaa Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille, vaikka hän kuuluisikin hiljaiseen vähemmistöön. Siksi ei hänen omiensa tulisi olla liian kerkeitä vetämään tiukkoja rajoja, joiden vetäminen kuuluu yksin Jumalalle.
Ole varuillasi! 9:41-50
Jeesus jatkaa puhumalla viettelyksistä. On ihmisiä, jotka saattavat Kristuksen omat luopumaan uskosta. Sellaisen ihmisen tuomio on ankara ja säälimätön. On vähän niitä rikoksia, jotka tuomitaan Raamatussa ankarammin kuin tämä synti. Kristuksen omille kuuluvat vastaavasti ankarat varoitukset olla kuuntelematta viettelyksiä.
Sanojen sisältö on selvä: Vain yksi asia on tärkeä, eli että ihminen pääsee kerran sisälle Jumalan valtakuntaan. Sen rinnalla ei kaikkein äärimmäinenkään viettelysten vastustaminen merkitse kohtuutonta kieltäytymistä. Ellei ihminen pääse sisälle Jumalan valtakuntaan, mitä hyötyä hänelle voi helvetissä olla hyvästä terveydestään?
Kolmas varoitus kohdistuu sekin Kristuksen omille. Tämä kohta on hyvin vaikeaselkoinen. Ilmeisesti kohta on ymmärrettävä näin: Jokainen Jeesuksen oma joutuu ikään kuin tulikokeeseen, kieltämään itsensä Jumalan valtakunnan tähden. Tällainen ihminen on kuin Jumalalle uhrattu uhri, joka on Mooseksen lain mukaisesti (3. Moos. 2:13) “suolalla suolattu”, nimittäin yhteydellä Jeesukseen ja hänen valtakuntaansa. Tämän suolan ihminen kuitenkin kadottaa helpommin kuin luuleekaan. Tästä Jeesus varoittaa vakavasti.