”Sinä olet Kristus” – 8:1-9:1
Evankeliumin johdannossa kävi ilmi, miten Markuksen evankeliumi on hyvin selkeästi kaksijakoinen. Sen taitekohta on juuri tänään käsiteltävässä kahdeksannessa luvussa, jolloin Pietari ensin tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi ja Herra ilmoittaa sen jälkeen lähtevänsä ristin ja kärsimyksen tielle. Edessämme on siis tänään yksi evankeliumikirjan huippukohdista.
Toinen ruokkimisihme 8:1-10
Kuudennessa luvussa Markus kertoo viiden tuhannen miehen ruokkimisesta. Nyt hän kertoo aivan samanlaisesta tapahtumasta ilman, että voimme löytää suuria eroja. Vanhan testamentin ruokkimisihmeet uudistuvat siis toisenkin kerran Jeesuksen toiminnassa. Kertomuksen paikka ennen suurta taitekohtaa ja ennen välittömästi sitä seuraavaa kolmea jaksoa antaa ihmeelle merkityksen. Jeesus tekee suuria ihmeitä, mutta Jumalan kansan johtomiehet eivät häntä tunnusta. Hänen opetuslapsensakin ovat ymmärtämättömiä.
Ei merkkiä 8:11-13
Fariseukset vaativat Jeesukselta merkkiä. Kyseessä ei ole pelkkä ihmeiden tuottama uteliaisuus, vaan tunnusteko, jonka oli määrä vahvistaa Jeesuksen valtuutus. Tällaisen selkeästi valtuutuksen todistavan merkin antoi esim. Elia Karmel-vuorella (1. Kun. 18). Jesaja tarjosi samanlaista merkkiä kuningas Aahaalle, joka tahtoi kuitenkin ennemmin jatkaa valitsemaansa luopumustaan Jumalasta (Jes. 7:11-12). Tunnustekoja Jeesus oli jo toki tehnyt, mutta ei kyselijöiden silmien alla. Jeesus kieltäytyy näytöksestä, ihmettelee fariseusten epäuskoa ja vetäytyy pois.
Messias-salaisuus tallella 8:14-21
Markus kertoo arkisen tapauksen, joka sai suurempaa kantavuutta Jeesuksen puututtua puheeseen. Opetuslapset huomasivat veneessä, että heillä oli vain yksi ainoa leipä kolmeatoista ihmistä varten. Kun siitä keskusteltiin, Jeesus kehotti omiaan varomaan fariseusten ja Herodeksen hapatetta. Opetuslapset liittivät puheen edelleen maalliseen leipään, mistä ei kuitenkaan ollut puhe. Jeesus tarkoitti opetusta, jota hän toisaallakin (Matt. 13:33) vertaa hapatteeseen.
Opetus on niin kuin määrältään vähäinen hapanleivän juuri, jonka maku tunkeutuu taikinan jokaiseen hiukkaseen. Jos tahtoi varoa hapatetta, kuten israelilaiset Mooseksen lain mukaan tekivät aina pääsiäisen aikana, taikinatiinu oli pestävä huolellisesti putipuhtaaksi eikä hapatetta saanut laittaa sekaan yhtään hiukkaa. Nyt Jeesus kehottaa siis sanoutumaan täydellisesti irti fariseusten ja Herodeksen opetuksesta. Herodeen kohdalla tämä tarkoittanee sen joissakin piireissä eläneen ajatuksen torjumista, että Herodes olisi luvattu Kristus.
Kertomuksen suurin merkitys lienee tässä yhteydessä siinä, että opetuslapset eivät ollenkaan ymmärtäneet Jeesuksen puhetta. Huolimatta toistuvasta tuhansien ihmisten ruokkimisesta he kantoivat edelleen huolta siitä, että leipää oli niukanlaisesti. Jeesuksen puhetta he eivät ymmärtäneet. Jeesuksen sanat ”ettekö te vieläkään käsitä” eivät tarkoita vain vertausta, vaan ennen kaikkea hänen valtuutustaan. Opetuslapset eivät olleet vieläkään valmiit tunnustamaan, kuka heidän keskellään oli.
Sokea näkee 8:22-26
Epäuskoisten ja ymmärtämättömien opetuslasten jälkeen Jeesus keskustelee sokean miehen kanssa. Sokean ystävät etsivät apua Jeesukselta, joka sitten parantaakin miehen. Kertomus sokeasta on tuskin sattumalta tällä kohdalla. Myös Johanneksen evankeliumin yhdeksäs luku kertoo sokeasta, joka näkee silloin kun näkevät ovat sokeita. Jumalan lupaama pelastuksen aika on tullut, kun kirjoitusten suuret ennustukset (Jes. 35) toteutuvat.
”Sinä olet Kristus!” 8:27-30
Filippoksen Kesarean lähistöllä tulee totuuden hetki. Jeesus kysyy omiltaan ensin, mitä ihmiset sanovat hänestä. Vastaukset ovat erilaisia: joku kuuluu tarjoavan Johannes Kastajaa, toinen Eliaa, kolmas jotakin profeetoista. Tämän jälkeen seuraa suora kysymys: Kuka Jeesus on opetuslasten mielestä? Mikä on heidän tunnustuksensa? Pietari tunnustaa suoraan ja empimättä: Jeesus on Kristus, Jumalan lupaama kuningas. Näin välähtää Kristus-tunnustuksen valo maailmassa, mutta salaisuuden verho kietoo sen jälleen Jumalan määräämään hämärään, säädettyyn aikaan asti. Nyt on kuitenkin selvä, että opetuslapset tietävät, mistä on kysymys.
Kärsivä Kristus? 8:31-33
Opetuslasten Kristus-tunnustus liittyi ilmeisesti siihen uskoon, että Jeesuksesta tulisi Israelin kuningas, todellinen Daavidin poika. He odottivat näkyvää Jumalan valtakuntaa. Heille oli järkytys, kun Jeesus alkoikin puhua omasta kärsimystiestään. Hän puhui siitä, miten hänet hylätään ja tapetaan, mutta miten hän nousee kuolleista. Nyt hän ei enää peitellyt tulevaisuuttaan, vaan puhui siitä aivan avoimesti.
Pietarille tämä oli järkytys ja loukkaus. Jeesus torjuu opetuslasten johtajan nuhteet rajusti: Saatana oli nyt Pietarin persoonassa viettelemässä Kristusta siltä tieltä, jonka Jumala oli kuninkaalle varannut. Jeesuksen osa ei ollut maallinen onni, vaan kärsimys. Kun Messias-salaisuuden verhoa oli näin raotettu, kävi ilmi, ettei yksikään ihminen sitä ymmärtänyt.
Jaksossa tulevat esille kaksi teologista suuntaa. Puhutaan kunnian teologiasta, joka korostaa Jumalan voimaa, Kristuksen kirkkautta, kristillisen uskon järkevyyttä ja kristittyjen järkkymättömyyttä. Ristin teologian ydin on siinä, että Jumala kätkee voimansa tässä maailmassa. Siksi Jumalan voima näkyy haavoitetussa Kristuksessa, kristillisen uskon järjettömyydessä inhimillisen järjen silmin katsottuna ja kristittyjen heikkoudessa. Pietari ei voi ymmärtää muuta kuin kunnian teologian. Jeesus ohjaa omat askeleensa kärsimyksen ja ristin tielle.
Risti ja ahdistus 8:34-9:1
Pietari saa siis pitää itse omat neuvonsa, joita hän tarjoili Jeesukselle. Jeesus kutsuu väkijoukon koolle ja puhuu nyt kaikille ristin tiestä. Vain yksi asia merkitsee jotakin: On seurattava Jumalan tietä. Se vie pois tämän maailman auringonpaisteesta synkkään laaksoon. Jeesuksen seurassa kulkeva sai lähteä hänkin ristin tielle, kadottamaan oman elämänsä Jeesuksen ja evankeliumin tähden. Vain sillä tavalla, oman elämänsä kadottamalla, ihminen voi löytää elämänsä. Ellei Jeesus tunnusta viimeisellä tuomiolla ihmistä omaksensa, ei auta raha eikä mikään muukaan, mitä ihminen voi hankkia. Joka häpeää Kristusta tässä maailmassa, sitä Kristus häpeää viimeisellä tuomiolla.
Jeesuksen viimeksi lausumat sanat (9:1), jotka myöhempi Kirkko katsoi kuuluvaksi seuraavaan jaksoon, ovat herättäneet paljon hämmästystä. Lupasihan Jeesus, että muutamat hänen kanssaan olevat eivät kohtaisi kuolemaa ennen kuin Jumalan valtakunta tulisi voimassaan. Kohtaa on selitetty monin eri tavoin. On mm. sanottu, että Jumalan valtakunta ilmestyi voimassaan Kirkastusvuorella (9:2-10), jossa muutamat opetuslapset olivat mukana. On myös muistutettu siitä, että yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä (2. Piet. 3:8). Silti kysymys jää jäljelle: Miksi Jeesus ei palannutkaan maan päälle niin nopeasti kuin nämä sanat näyttävät edellyttävän?
Moni tarjoaa selitykseksi yksinkertaisesti sitä, että Jeesus erehtyi. Mutta mitä apostoli Paavalilla on sanottavana? Roomalaiskirje, jonka Paavali kirjoitti ennen kuin Markus evankeliuminsa, sanoo luvuissa 9-11 tähän tapaan: Jumala kutsui Kristuksessa aluksi omaa omaisuuskansaansa, Israelia. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Israel ei kuullut vaan hylkäsi pelastuksensa, ja siksi Jumala antoi evankeliumin menestyä pakanoiden parissa. Jumala muutti suunnitelmaansa, ja koko maailmankaikkeuden Herrana hänellä on siihen täysi oikeus! Kun pakanoiden täysi luku on sisällä Jumalan valtakunnassa, evankeliumi kelpaa myös juutalaisille. Näin Jumala on sulkenut sekä pakanat että juutalaiset paatumukseen ja armahdukseen. Paavali näki, että Jumala oli lähtenyt kiertotielle kansaansa armahtaakseen eikä ole tullut vielä tuomitsemaan kansansa paatumusta. Ehkä me saamme ajatella olevamme edelleen sillä samalla kiertotiellä?