Galileasta tulee maailman valkeus – luku 8
Mistä ovat peräisin jakeet 8:1-11?
Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku alkaa monille kristityille rakkaalla kerrtomuksella siitä, miten Jeesus armahti syntisen naisen. Tämä kertomus saattaa meidät ottamaan esille kysymyksen Raamatun käsikirjoituksista. Kaikki antiikin ajan kirjat – yhtä hyvin Ciceron puheet kuin Paavalin kirjeet – ovat säilyneet meille käsikirjoituksina. Ennen kirjapainotaitoa ainoa mahdollisuus saada itselleen kappale evankeliumia oli hankkia siitä käsin kirjoitettu kopio. Kopiosta tuli harvoin jos koskaan täysin samanlainen kuin originaalista. Yksittäinen kirjain tai kokonainen lause saattoi jäädä pois tai tulla kirjoitetuksi väärään paikkaan. Kopioitsija saattoi myös ottaa alkuaan sivun reunaan kirjoitetun huomautuksen mukaan tekstiin tai lisätä ulkomuistista tuttuun kohtaan jotakin hänen mielestään siihen kuuluvaa. Vaikeat sanat tai kohdat saattoivat saada selventävän huomautuksen. Kun antiikin tutkija haluaa selvittää, miten Cicero tai Paavali ovat alkuaan kirjoittaneet, hän on haastavan tehtävän edessä. Hän vertailee käsikirjoituksia ja pyrkii näin selvittämään alkuperäisen tekstimuodon. Kyseessä on työ, joka vaatii antiikin tutkimuksen alueella rautaista ammattitaitoa. Uuden testamentin kirjojen kyseessä ollen tarvitaan lisäksi erinomaista Raamatun tuntemusta. Näin syntyy kaikkien vaikeuksien jälkeen esim. Uuden testamentin alkutekstin kriittinen laitos, jossa on useimmiten varsin suurella varmuudella eroteltu toisistaan alkuperäinen teksti ja joskus satoja vuosia myöhemmin tehdyt lisäykset.
Seisooko siis kristillinen usko epävarmalla perustalla, kun käsikirjoituksia on satoja, jopa tuhansia. Ei suinkaan. Mikään uskomme kannalta ratkaisevan tärkeä asia ei ole käsikirjoitusten vuoksi kiistanalainen. Sen sijaan kaksi tärkeää ja rakasta tekstijaksoa ovat sellaisia, jotka eivät kuulu alkuperäisiin Uuden testamentin kirjoihin. Toinen niistä on Mark. 16:9-20, joka on yhdistelmä muiden evankeliumien ja Uuden testamentin kirjojen ylösnousemuskertomuksesta. Toinen on nyt puheena oleva Joh. 7:53-8:11.
Johanneksen evankeliumiin tähän kohtaan kopioitu teksti ei ole satoja vuosia Uutta testamenttia nuorempaa, vaan se on vanhaa evankeliumitraditiota. Ilmeisesti tekstin mainitsee jo Hierapoliin piispa noin vuonna 130. Eusebios sijoittaa sen Uuden testamentin ulkopuoliseen Heprealaisevankeliumiin. Ilmeisesti kyseessä on siis varhainen evankeliumikatkelma, joka ei välttämättä kuulu mihinkään meille säilyneeseen evankeliumiin. Jotta emme rikkoisi Johanneksen evankeliumin ajatuksenkulkua, käsittelemme jakson vasta luvun lopussa.
Galileasta loistaa valo 8:12-20
Palaamme seitsemännen luvun loppuun. Siellä Jeesuksen vastustajat torjuivat hänet sanoen, ettei Galileasta ennusteta nousevaksi profeettaa. Näin he unohtavat erittäin tärkeän messiaanisen tekstin: Jesajan kirjassa ennustetaan, että halveksitty Sebulonin ja Naftalin maa tulee näkemään suuren valkeuden (Jes. 8:23). Juuri tätä ennustusta seuraa joulun profetia, jonka mukaan Rauhanruhtinas tulee vapauttamaan kansansa: “Sillä lapsi on meille syntynyt ja poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus” (Jes. 9:5).
Näin evankelista, joka edellä on viitannut Messiaan syntyvän Betlehemissä, yhdistää yhdellä ainoalla Jeesuksen sanalla kaksi odotusta: Messiaan piti tulla sekä Betlehemistä että Galileasta. Aivan samoin hän yhdistää Jeesuksen persoonassa kaksi puolta: Vaikka ihmiset tiesivät Jeesuksen inhimillisen syntymän, toisin kuin Messiaasta odotettiin, hänen jumalallista alkuperäänsä he eivät tietäneet eivätkä tunnustaneet. Ja koska he eivät tunteneet Isää, he eivät voineet tuntea myöskään Poikaa, vaan vihasivat häntä ja etsivät tilaisuutta sammuttaakseen Jumalan lähettämän valon. Palaamme taas kerran alkuhymniin: “Ja valkeus loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsittänyt”.
“Minä olen” – Jeesuksen todellinen olemus 8:21-30
Jeesus puhuu poismenostaan, ja taas kerran juutalaiset ymmärtävät Jeesuksen puheen väärin. Taaskaan kyse ei ilmeisesti ole pilkasta, vaan täydellisestä sokeudesta ja kyvyttömyydestä nähdä Jumalan valkeus. Yhtä käsittämättömäksi kuulijoille jää koko Jeesuksen opetuksen huippukohta. Missään muualla ei Johannes samaista niin selkeästi Isää ja Poikaa kuin tässä.
Vanha testamentti kertoo, miten hämmästynyt Mooses kysyi Jumalan nimeä. Vastaukseksi hän sai Jumalan sanat: “Sano israelilaisille näin: ‘Minä olen lähetti minut teidän luoksenne'” (2. Moos. 3:14). Nyt Jeesus käyttää itsestään juuri tätä nimitystä vaikeasti suomennettavissa lauseissa. “Ellette usko, että ‘Minä olen’ te kuolette synteihinne.” Joka ei ymmärrä, että Isä ja Poika ovat yhtä, jää synnin vuoksi kuoleman omaksi. Joka ymmärtää tämän yhteyden, tunnustaa Pojan lähteneen Isän luota maailman valkeudeksi ja löytää syntien anteeksiantamuksen. Toiset tunnustavat Jeesuksen oikean olemuksen, toiset kiiistävät sen eivätkä sitä näe. Sen mukaan arvioidaan myös Jeesuksen “poismeno” ja “korottaminen”. Joka kiistää Kristuksen ja Jumalan yhteyden, näkee hänen poismenossaan vain Jumalan pilkkaajan kuoleman ja hänen korottamisessaan vain sen, että julkijumalaton korotetaan kaikkien ihmisten pilkattavaksi. Se jonka silmät Jumala on avannut näkemään Isän ja Pojan yhteyden, näkee hänen poismenossaan siirtymisen Isän kirkkauteen ja hänen ristissään suuren kerskumisen aiheen.
Abrahamin vai Perkeleen lapsia? 8:31-59
Nyt esillä oleva jakso on ratkaisevan tärkeä puhuttaessa Israelin asemasta Jeesuksen saavuttua maailmaan. Jeesus puhuu juutalaisille – sana “juutalaiset” tarkoittaa Johanneksen kielenkäytössä usein vain niitä juutalaisia, jotka torjuivat hänet. Nyt Jeesus puhuu niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, mutta keskustelu saattaa kaiken aivan uuteen valoon. “Usko” – Johanneksen evankeliumissa hyvin monimerkityksinen sana – on ollut luonteeltaan hyvin pinnallista. Se ei ollut sitä uskoa, jossa Jeesus tunnustetaan Jumalan Pojaksi, maalman syntien sovittajaksi ja pimeydessä elävien ihmisten ainoaksi valoksi. Keskustelijat ajautuvat hyvin pian suureen erimielisyyteen. Juutalaiset torjuvat Jeesuksen ja vetoavat siihen, että he ovat Abrahamin lapsia. Näin heidän mielestään heille kuuluivat kaikki ne lupaukset, jotka Jumala oli antanut Abrahamille.
Jeesus torjuu tämän väitteen yksiselitteisesti ja hyvin karkeasti: Vastustajat eivät olleet Abrahamin, vaan Perkeleen lapsia. Abraham näki etukäteen Kristuksen ilmestymisen maailmaan ja iloitsi siitä. Sen sijaan juutalaiset torjuivat Kristuksen ja pyrkivät tappamaan hänet. Mitään todellista yhteyttä Abrahamiin ei ole olemassa niillä juutalaisilla, jotka torjuvat Kristuksen eivätkä usko hänen tulleen Isän luota.
Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen aikoihin näillä sanoilla oli oma ajankohtaisuutensa. Eliväthän kristityt silloinkin tilanteessa, jossa Jumalan kansa torjui Jeesuksen. Epäilemättä silloinkin vedottiin siihen, että he olivat Abrahamin lapsia. Mitä hyötyä siis oli siitä, että ihminen kuului Jumalan kansaan? Nyt käsiteltävän jakson vastaus on yksiselitteinen: Jos ihminen torjuu Kristuksen, kuuluminen Valittuun kansaan ei ole hänelle minkäänlaiseksi hyödyksi. Johanneksen välittämä todistus on siis aivan sama kuin Paavalin, joka lainaa Jesajaa: “Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös” (Room. 9:27).
Keskustelun alkaessa Jeesus puhui ihmisille, jotka uskoivat häneen. Opetuksen ytimenä oli hänen todellinen olemuksensa. Tämän opetuksen juutalaiset torjuivat ja pyrkivät tappamaan Jeesuksen. Heiltä ei siis onnistu sen enempää Jeesuksen uskominen kuin hänen tappamisensakaan – ei ole kovin helppoa saada Jeesuksesta otetta.
Jeesus ja aviorikkojanainen 7:53-8:11
Kertomus Jeesuksesta ja avionrikkojanaisesta on siis irrallinen helmi eikä se kuuu siihen helminauhaan, jonka sommittelija on evankelista Johannes. Siitä huolimatta teksti on erinomaisen puhutteleva ja kaunis. Sen ydinajatus on se, että Jeesus on syntisten ystävä. Siksi monet tutkijat ovat liittäneet kertomuksen Luukkaan teologiaan, jossa on hallitsevana sama korostus.
Kertomus liittyy Jerusalemiin ja mahdollisesti Jeesuksen maallisen elämän viimeisiin päiviin. Siinä tapauksessa ymmärrämme tapahtuman tunnelman olevan vielä tiiviimmän kuin ensimmäisellä lukukerralla muuten ymmärrämme.
Kertomus on sukua synoptikkojen kertomalle väittelylle verorahasta: Vastasipa Jeesus niin tai näin, aina hän on ansaassa. Ei ollut mahdollista yhdistää toisiinsa uskollisuutta Mooseksen laille ja ystävyyttä syntisten kanssa. Oli oltava joko uskollinen laille ja annettava tappaa nainen (5. Moos. 22:22-24) tai katsoa naisen syntiä läpi sormien ja näin kieltää Mooseksen laki.
Mitä Jeesus tekisi? Jeesuksen toiminta osoittaa täysin suvereenia tilanteen hallintaa. Maahan kirjoittaminen tarkoittaa tuskin mitään erityisempää. Hän vain antaa ajan kulua ja tilanteen dramatiikan hoitaa asiaa eteenpäin, pois siltä raiteelta, jolle se oli alunperin pantu. Hänen rauhallinen ja hiljainen käytöksensä osoittaa, että hän ei ole joutumassa vastausta tiukkaajien hiillostamaksi. Yksi ainoa lause ja pallo on selkeästi hänen ahdistajillaan. Ensin vanhimmat ja viisaimmat, sitten muutkin, ymmärsivät olevansa paikalla liikaa ja lähtivät tiehensä. Lopulta paikalla on vain nainen, jonka Jeesus lähettää armahdettuna elämään uutta elämää.
