21:37-22:29
Viime kerralla jätimme Paavalin jännittävään tilanteeseen. Uskonkiihkoiset juutalaiset pitivät häntä temppelin häpäisijänä ja tahtoivat lynkata hänet sen enempää kyselemättä. Paavalin pelastukseksi koitui roomalainen vartiosto, joka piti majaansa temppelin välittömässä läheisyydessä. Sotilaat kantoivat Paavalin pois murhanhimoisen joukon keskeltä. Paavalille vaadittiin kuolemaa.
Murhamieheksi epäilty 21:37-41
Kasarmin porteilla Paavali onnistuu puhuttelemaan komentajaa. Paavalin kielenkäyttö on hyvin kohteliasta. Lisäksi hän puhuu roomalaiselle sotilaalle kreikkaa, itäisen Välimeren piirissä yleistä hallintokieltä. Tämä yllättää komentajan, joka oli jo joidenkin lausumien perusteella muodostanut käsityksensä siitä, kuka temppelialueella vangittu mies oli. Hän piti Paavalia egyptiläisenä juutalaisena, joka oli tuottanut roomalaisille suurta huolta. Tästä tapahtumasta kertoo myös juutalainen historioitsija Josefos. Egyptiläinen oli koonnut itselleen suuren kannattajajoukon (Josefoksen mukaan 30 000 miestä) ja vienyt heidät erämaahan. Tämän jälkeen hän toi sotajoukkonsa Jerusalemiin ja Öljymäelle haluten saada kaupungin muurit sortumaan kuten kerran kävi Jerikossa. Käskynhaltija Feliksin johdolla roomalaiset murskasivat miehen joukot. Tämä oli yksi monista Jeesuksen ajan yrityksistä vapauttaa Valittu kansa roomalaisten ikeestä. Komentaja piti siis Paavalia huippuvaarallisena terroristina. Paavali sai hänet nopeasti uskomaan, että hän ei ollut ainakaan etsitty egyptiläinen. Hän sai myös luvan puhua kansalle, joka ihmeeksi vaikenee ja suostuu kuuntelemaan juuri sen joukosta pelastettua miestä. Paavali ei puhu kansalle kreikkaa, vaikka tätä kieltä olisi ymmärretty, vaan ”hepreaa” eli hepreansukuista kansankieltä, arameaa.
Uskonkiihko hyvä kymmenen 22:1-5
Paavalin puhe alkaa oikeudenkäynnin puolustuspuheen tavoin. Hän puhuttelee kuulijoita paitsi veljiksi myös isiksi, mikä on puheen alussa meilläkin tavallinen kuulijoiden hyväntahtoisuuden tavoittelu (”rakkaat ystävät” vaikka puhuja ei olisi koskaan tavannut ainoatakaan kuulijaansa). Paavali korostaa aluksi juutalaisuuttaan. Hän tunnustautuu tosiaan kakistelematta juutalaiseksi ja kertoo saaneensa lain vaatimuksen mukaisen kasvatuksen. Suuren opettaja Gamalielin nimi on opetuksen laadun tae. Paavali kertoo taistelleensa kiivaasti Jumalan puolesta aivan kuten juutalaiset äsken temppelissä. Paavalin puhe juutalaisista ei ole tässä pelkkää katteetonta kohteliaisuutta. Hän tosiaan piti tavattoman suuressa arvossa juutalaisten uskonkiihkoa. Hänelle olivat kaikkein rakkaimpia juuri ne juutalaiset, jotka kaikkein ankarimmin intoilivat Jumalan pyhyyden puolesta. Roomalaiskirjeessäkin hän lukee juutalaisten suureksi ansioksi heidän suuren uskonkiihkonsa (Room 10:2). Se oli merkki siitä, että he tajusivat Jumalan suuruuden ja majesteettisuuden. Juutalaiselle oli oikein olla joko Jeesuksen opetuslapsi tai ankara kristittyjen vainoaja. Siksi Paavali osaa antaa arvoa sille joukolle, joka olisi repinyt hänet juuri äsken kappaleiksi elleivät roomalaiset olisi tulleet väliin. Paavali kertoo itse kuuluneensa aivan samaan Jumalan puolesta kiivailijoiden joukkoon. Paavali vain oli ollut vielä innokkaampi ja oli vainonnut kristityiksi tunnustautuvia muuallakin kuin Jerusalemissa.
Hän muutti kaiken 22:6-16
Tehtyään kaikille selväksi, että hän oli ollut ja tahtoi olla hurskas elävää Jumalaa palvova juutalainen Paavali alkaa kertoa siitä päivästä, joka muutti kaiken hänen elämässään. Damaskoksen tiellä Herra ilmestyi hänelle ja katkaisi lakihurskaan kristittyjen vainoajan tien. Järkytyksekseen Paavali sai huomata, että Jeesus todellakin eli ja oli noussut kuolleista. Muistamme Paavalin tilan Damaskoksen leimauksen jälkeen (Apt.9). Hän ei syönyt eikä juonut mitään. Ylpeästä lain noudattajasta ja vanhurskaasta kiivailijasta oli tullut järkyttynyt ja sokea miesparka, joka saattoi vain rukoilla Jumalaa, jonka hän oli luullut tuntevansa. Nyt hän tiesi erehtyneensä kauheasti. Tähän ajatukseen häntä ei ollut tuonut hänen oma järkeilynsä eikä hänen vapaa tahtonsa. Jos hän olisi saanut jatkaa oman tahtonsa mukaan, hän olisi mennyt Damaskokseen ja vainonnut edelleen kristittyjä ja heidän kanssaan itse Herraa. Jumalan armosta Paavalin tielle kuitenkin laskeutui jyhkeä kivimuuri, joka sulki kaikki jatkomahdollisuudet. Jumala oli asettanut Paavalin alasimelleen ja alkanut takoa. Majesteetti oli siis ottanut asiat omiin käsiinsä.
Paavali ottaa edelleen huomioon vastustajiensa kaikkein herkimmät tunteet. Hän kertoo Ananiaan saapumisesta luokseen. Ananiaasta riittää, kun sanotaan ”hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa.” Paavalin ei tarvinnut korostaa sitä, että mies oli Kristuksen oma. Ananias palvoi isien Jumalaa aivan kuten Paavalikin oli palvellut ja aivan kuten uskonkiihkoiset juutalaisetkin olivat tehneet. Paavali jopa varoo puheessaan mainitsemasta Jeesuksen nimeä ja puhuu vain ”Vanhurskaasta”. Nyt Paavali on siis ollut todella varovainen kertoessaan omasta kääntymyksestään. Hän ei ole korostanut omaa erinomaisuuttaan. Elävä Jumala oli yksinkertaisesti tarttunut hänen elämäänsä. Siinä on syy, miksi Paavalista oli tullut Kristuksen todistaja.
Herran kirkkaus temppelissä 22:17-23
Tämän jälkeen Paavali luopuu varovaisuudestaan ja panee kovat piippuun. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Sen sijaan jotkut VT:n pyhät olivat saaneet nähdä Herran kirkkauden. Tämä oli tapahtunut vain erittäin harvoin ja vain muutamille. Herran kirkkauden Jerusalemin temppelissä olivat nähneet esim. Jesaja ja Hesekiel. Nyt Paavali sanoo jakavansa näiden pyhien kokemuksen. Hän oli nähnyt Herran temppelissä – Paavali tarkoittaa aivan selvästi Jeesusta. Jeesus jota juutalaiset vihasivat ja vainosivat oli siis temppelin Herra, joka näyttäytyi nyt Paavalille kuten aikanaan Hesekielille ja Jesajalle. Tämä olisi ollut jo juutalaisille kylliksi. Ylösnousseen Herran sanat lisäävät vielä löylyä kiukaalle. Herra oli lähettänyt Paavalin mitä pikimmin pois Jerusalemista. Jumalan oma kansa ei kuuntelisi todistusta Jumalan Voidellusta. Siksi Paavalin oli mentävä pois Jerusalemista ja saarnattava pakanoille. Selvällä suomenkielellä: Temppelissä palvottava elävä Jumala sai sanomalleen vastakaikua pakanoiden keskuudessa mutta ei Jerusalemissa, omassa kaupungissaan.
Tämä oli ymmärrettävästi juutalaisille liikaa. Surun ja kauhistuksen merkiksi he repäisivät vaatteensa ja heittelivät hiekkaa ilmaan. He olivat kuulleet väitettävän että Israelin Jumala tuli toimeen paremmin pakanoiden kanssa kuin oman kansansa. Se oli silkkaa Jumalan pilkkaa. Ei ollut kysymys mielipide-eroista. Maa oli siivottava tuollaisista hylkiöistä. Muuten koko kansaa kohtaisi Jumalan viha. Hetkeksi laantunut mellakka alkoi uudelleen. Paavali oli saanut sanotuksi juuri sen mitä hän oli tahtonut. Nyt jokainen kuulija joutui käsittelemään omassa sydämessään Paavalin sanoman: Jos tuo puhuja, joka väittää nähneensä Jumalan, on oikeassa, pakanat ovat löytäneet elämänsä meidän Messiaassamme. Paavalin tarkoituksena on herättää juutalaisten kateus: Menisimmekö me kuolemaan kun pakanoilla on meidän elämämme?
Rooman kansalainen 22:24-29
Komentaja ei ryhtynyt kauan kuuntelemaan hurjistunutta väkijoukkoa. Paavali vietiin turvaan linnoitukseen. Komentaja ei tiennyt mikä mies Paavali oli, mutta suoran toiminnan miehenä hän aikoi ottaa siitä selvän. Hän sovelsi silloin täysin normaalia menettelyä ihmisiä kuulusteltaessa. Valtaosa ihmisistä kadottaa halun turinoida turhia, kun on saanut selkänsä verille. Siksi kuulustelut yleensä aloitettiin kidutuksella ja yleisin tapa oli kuulusteltavan ruoskiminen. Sillä tavalla komentaja aikoi saada nyt nopeasti ja luotettavasti tiedon siitä, miksi Paavalia vastaan hyökättiin niin ankarasti.
Ruoskittavaksi sidottu Paavali keskeytti kuitenkin kolkon toimituksen suuntaamalla kysymyksen kuulustelua valvovalle kenturiolle. Lex Iulia ja Lex Porcia kielsivät kidutuksen käytön Rooman kansalaisia kuulusteltaessa. Mahtaisiko tällä asialla olla jotain tekemistä ymmärtääkseni aikomanne menettelyn kanssa? Tämä puheenvuoro käänsi tilanteen täydellisesti. Kysymyksessä ei ollutkaan enää juutalainen kansankiihottaja ja ehkä sittenkin terroristi. Kyseessä oli Rooman kansalainen, jonka kohtelemisesta kaltoin olisi seurannut oikeusjuttu. Komentaja itse oli saanut kansalaisoikeutensa ilmeisesti lahjomalla jonkun kirjanpitäjän ujuttamaan hänen nimensä kansalaisten joukkoon. Paavali sen sijaan oli saanut Rooman kansalaisuuden syntymälahjanaan. Rooman kansalaissotien pyörteissä Tarsoksen kaupunki oli nimittäin ollut uskollinen Caesarille ja asettunut hänen vihollisiaan vastaan. Kaupunki oli kärsinyt ankarasti politiikastaan, mutta saanut palkkioksi uskollisuudestaan kansalaisoikeuden. Paavali oli siis turvassa ruoskimiselta. Se saatettiin unohtaa Filippin kansanjuhlassa, mutta sitä ei voinut unohtaa roomalainen komentaja.
Mitä opimme?
Tämän päivän lukujakso on mukaansatempaavaa kerrontaa. Näemme kaiken kuohunnan yllä Jumalan suojelevan käden, joka ei sallinut Paavalille tapahtuvan mitään pahaa. Näemme myös Paavalin apostolinviran ja kutsumuksen luonteen. Kysymyksessä ei ole hänen erinomaisuutensa, vaan Jumalan pyhä tahto. Jumala käännytti vainoajan voimakkaalla kädellään. Mitä silloin saattoi tehdä pieni ihminen? Ehkä mielenkiintoisin sovellutus on kuitenkin juutalaisten suhde omaan Messiaaseensa. Paavali sai heidät tajuamaan väitteensä, että Israel oli hylännyt oman Messiaansa josta oli tullut pakanoiden toivo. Tämä saattoi väkijoukon pyhän vihan valtaan. Osaammeko loukkaantua yhtä verisesti ajatuksesta, että me tuhlaamme ne lahjat, jotka Jumala on antanut meille? Meille on annettu lahjaksi syntien anteeksianto Kristuksen lunastusveressä. Olemme saaneet kaiken Jumalan hyvyyden osaksemme pyhässä kasteessa. Jos meitä kutsutaan uuspakanoiksi, saammeko oikeanlaisen primitiivireaktion: Meikäläisen kirkkotiellähän ei ruoho enää kasva!