Apostolien teot
Luvut 10-11
Raja-aidat murtuvat
Tämänkertaiset Apostolien tekojen luvut vievät meidät seuraamaan läheltä sitä koulua, jota apostolit ja heidän mukanaan koko alkuseurakunta kävi. Monta kertaa Jumalan piti erikseen ja selvästi neuvoa ensimmäisille kristityille oikeat toimintatavat viedä evankeliumia eteenpäin. Vaikein asia näyttää olleen suhtautuminen pakanoihin eli ei-juutalaisiin. Juutalaiset olivat vuosisatojen ajan tottuneet elämään omissa oloissaan ja eristäytymään muista kansoista. Näin he olivat seuranneet Jumalan antamia selviä ohjeita. Tästä eristäytymisestä oli esimerkiksi vaikeina ja pitkinä pakkosiirtolaisvuosina etuakin, kun kansa säilyi sekaantumatta kulloiseenkin vallanpitäjäkansaan. Ateriayhteys ympärileikkaamattomien kanssa oli ehdottoman kielletty ja siten läheistä kanssakäymistä pakanoiden kanssa ei päässyt syntymään. Ja jos pääsi, osasivat muut juutalaiset paheksua asiaa niin voimakkaasti, että siitä pian tuli loppu.
Mikäli apostolit ja alkuseurakunta olisivat pitäytyneet tähän, olisimme me suomalaiset tänään ympärileikattuja ja noudattaisimme juutalaisia ruokailutapoja, mikäli ylipäänsä olisimme kristittyjä. Sillä raja-aita juutalaisten ja pakanoiden välillä oli kyllä purettavissa siten, että pakanat kääntyivät juutalaisiksi. Tämä merkitsi miespuolisten ympärileikkausta ja Mooseksen lain seuraamista. Juutalaisuus ei ole rotu, vaan uskonto.
Jumala näytti alkuseurakunnalle kuitenkin toisen tien. Tämän tien ensimmäisiä kulkijoita oli apostoli Pietari. Mutta ennen kuin hän tälle tielle lähti, tarvittiin ne tapahtumat, joista tämän päivän jaksomme kertoo. Tapahtumien kulku alkaa roomalaisen upseerin kotoa.
Roomalaisen upseerin näky
APT 10:1-8
Roomalaisten valtapolitiikka oli tuonut miehitysjoukot myös Palestiinaan. Eräs valloitetulla alueella sotapalvelusta tekevä oli upseeri Cornelius. Kovin korkea upseeri hän ei ollut, 600 miehen päällikkö, ehkä siis suunnilleen luutnantin tasoinen ammattisotilas. Hänestä kerrotaan, että hän oli ”hurskas ja jumalaapelkääväinen”. Tämä merkitsee, että hän oli omaksunut juutalaisen uskon yhteen Jumalaan (ns. monoteismi), noudatti Mooseksen lakiakin pääpiirteissään ja piti kiinni säännöllisestä rukouselämästä. Varsinainen käännynnäinen hän ei kuitenkaan ollut, sillä häntä ei ollut ympärileikattu. Hän näyttää kaikesta päättäen tulleen hyvin toimeen paikallisen juutalaisväestön kanssa. Hyvätuloisena upseerina hän antoi varmaan runsaatkin avustukset kansalle.
Corneliuksen tavanomainen iltapäivän rukoushetki muodostaa alun vaiheikkaalle tapahtumaketjulle. Tuntien laskeminen aloitettiin aamun valjetessa kuudelta, joten päivän yhdeksäs hetki merkitsi kello 15:a. Rukoushetkensä aikana Cornelius näkee enkelinäyn. Tietämättä ensin, mistä on kyse, hän puhuttelee sisään tullutta tuntematonta hahmoa kunnioittavasti ”herraksi”. Englantilainen olisi kai vastaavassa tilanteessa puhutellut tuntematonta ”sir”.
Tapahtumien kululle ja kerronnalle on päivämme jaksossa olennaisena piirteenä, että päähenkilöt eivät tiedä tapahtumien kulkua, vaan se selviää heille pieninä paloina. Cornelius ja Pietari ovat Jumalan johdatuksessa ja vasta jälkeenpäin heille selviää, mistä on kyse.
Cornelius saa enkeliltä tehtäväksi noutaa Simon Pietari Joppesta, noin 50 kilometrin päästä, luokseen Kesareaan. Simon on tuntematon Corneliukselle ja niille sotilaille, jotka saavat tehtäväkseen noutaa hänet Corneliuksen luo. Siksi yksityiskohtaiset ohjeet siitä, mistä Pietari on löydettävissä, olivat tarpeen. Näin päättyy tapahtumien kulun ensimmäinen näytös.
Pietarin näky
APT 10:9-23
Tapahtumien kulku alkaa Pietarinkin osalta rukoushetkestä. Selkeästi käy ilmi, että rukous ja Jumalan johdatus kuuluvat yhteen. Tässä olisi meille kaikille muistamista.
Pietari ei ymmärrä näkemäänsä merkillistä näkyä. Hänen eteensä laskeutuu Mooseksen lain mukaan saastaisia eläimiä, joita juutalaisten ei ollut lupa syödä. Luettelo tällaisista eläimistä ja selvä syöntikielto löytyy 3 Moos 11. Sammakot, matelijat ja monet muut eläimet (mm. tietyt sorkkaeläimet, käpäläjalkaiset ja ei-märehtijät sekä monet linnut) eivät missään tapauksessa kuuluneet juutalaisen ruokalistalle. Pietarin johtopäätös näystä on, että kyseessä on kiusaus, joka on torjuttava. Mooseksen laistahan on pidettävä kiinni. Siksi Pietari ei suostu taivaallisen näynkään edessä edes koskettamaan, saati sitten syömään hänelle tarjottua ja varmaan inhottavan tuntuista ruokalistan valikoimaa.
Tällöin saapuvat ne miehet, jotka Cornelius oli lähettänyt Pietaria noutamaan. Vaikkei Pietari vielä ymmärräkään, mistä on kyse, hän kuitenkin tottelee. Hän aavistelee, että taivaallisella näyllä ja sillä, että pakanat ovat häntä etsimässä viedäkseen hänet mukanaan, on jokin yhteys. Siksi Pietari uskaltaa poiketa Mooseksen lain määräyksestä, jonka mukaan juutalainen ei saa ottaa pakanoita kotiinsa. Seuraavana aamuna jatkuu matka ja kertomus siirtyy seuraavaan vaiheeseen.
Pietarin saarna
Corneliuksen kotona
APT 10:24-44
Pietari on Corneliusta nopeammin tilanteen tasalla. Hän torjuu ensin päättäväisesti Corneliuksen häneen kohdistaman kunnianosoituksen tämän kumartuessa hänen edessään. Edessä on näkykokemusten vaihto. Kun Pietari saa kuulla, minkä vuoksi hänet on noudettu Corneliuksen kotiin, hän ymmärtää, mistä on kysymys: Jumala on osoittanut hänelle, että Vapahtajan sovitustyö kuuluu pakanoillekin, ei pelkästään juutalaisille.
Miksi tämä kysymys oli niin hankala? Muistammehan kaikki Matteuksen evankeliumin lopussa olevan kaste- ja lähetyskäskyn, jossa Vapahtaja itse kehottaa tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen. Oliko Pietari tämän jo unohtanut?
Selitys lienee tässä: Pietarin mukaan lähetystyön tuli edetä järjestelmällisesti Jeesuksen määräämää reittiä: Jerusalem – Juudea – Samaria – maan ääret (pakanakansat) (Apt 1:8). Työ Jerusalemissakin oli vielä kesken. Toisena ongelmana oli se tämän päivän luvuissakin esiin tuleva käsitys, että pakanoiden piti tulla juutalaisiksi tullakseen kristityiksi (tämän vuoksi esimerkiksi Galatalaiskirjeessä kohtaamme Paavalin vastustajia, jotka tahtoivat pitää kiinni ympärileikkauksesta: pakanoista haluttiin tehdä Mooseksen lain alaisia samalla, kun heistä tuli kristittyjä. Tämän vaatimuksenhan Paavali mitä päättäväisimmin torjui).
Nyt Pietarille valkeni, että molemmat näyt tähtäsivät siihen, että hän julistaisi evankeliumia pakanoille Corneliuksen kotona. Saarna on hyvin samanlainen kuin Pietarin helluntaina pitämä. Julistus ei siis muuttunut silloin, kun se kohtasi pakanat. Corneliuksen luonakin kaikuu selvä ja yksinkertainen sana Vapahtajan elämästä ja vaikutuksesta ja siitä, että Jeesus on korotettu elävien ja kuolleitten tuomariksi kärsittyään ristinkuoleman ja noustuaan kuolleista. Huomaamme, että lyhyessä puheessa (Pietarin puhe oli varmaan pitempi ja seikkaperäisempi, Luukas mainitsee vain puheen pääkohdat ja aiheet) tulee esille niin laki (tuomari on tulossa) kuin evankeliumi (syntien anteeksiantamuksesta Kristuksessa Jeesuksessa) sekä lopuksi kutsu omistaa tämä armo.
Saarna kantaa hedelmää
Paikalla olevat pakanat ottavat iloiten Pietarin sanan vastaan. Tapahtumien kulussa on Jumala taas selvästi suunnannäyttäjänä. Pyhä Henki laskeutuu uskoon tulleiden pakanoiden päälle. Tämä on Pietarille selvä merkki siitä, että Jumala on hyväksynyt nämä pakanat yhteyteensä, sillä vain Jumala voi jakaa Pyhää Henkeä.
Tässä tapauksessa Pyhä Henki tulee näkyvästi. Sama oli tapahtunut helluntaina. Näin Pietari uskalsi kastaa uskoon tulleet pakanat.
Tekstimme perusteella on ajateltu, että se osoittaisi, että kaste ja Pyhä Henki eivät kuulu yhteen: ensin tuli Pyhän Hengen lahja (henkikaste), sitten vasta kaste (vesikaste).
On kuitenkin otettava huomioon, että tekstimme kertoo erityistapahtumasta, jossa Jumala kouluttaa ja opettaa Pietaria kädestä pitäen. Merkkinä siitä, että kääntyneet pakanat ovat kristittyjä ja heidät on kastettava, oli juuri se, että Jumala poikkeuksellisesti antoi Pyhän Hengen lahjan ennen kastetta. Pietari päätteli juuri tästä, että pakanat on kastettava. Voimme siis havaita, että kaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen kuuluvat yhteen. Se, että ne tässä tapauksessa esitetään irrallaan, on perusteltu poikkeus, joka korostaa kasteen ja Pyhän Hengen saamisen yhteenkuuluvuutta.
Pietari joutuu koville
APT 11:1-18
Kovan koulun tarvitsi Pietarikin, ennen kuin tajusi pakanoiden voivan ilman ympärileikkausta kuulua seurakuntaan.
Syytökset alkavat jo siitä, että Pietari oli käynyt pakanan kotona ja syönyt yhdessä pakanoiden kanssa. Pietari kertoo koko tapahtumien kulun ja se rauhoittaa juutalaiskristityt. Syytökset muuttuvat kiitokseksi ja ylistykseksi.
Antiokian vaiheet
APT 11:19-30
Stefanoksen marttyyrikuolema aiheutti sen, että monet juutalaiskristityt palasivat takaisin kotiseuduilleen diasporaan (eli hajaannukseen, toisin sanoen Palestiinan ulkopuolelle). Mutta tässä kaiken lopulta näyttäneessä tapahtumassa olikin uuden alun siemen. Vähitellen uskallettiin aloittaa sanan julistaminen pakanoiden keskuudessa. Luukas tietää kertoa, että kyproslaiset ja kyreneläiset miehet uskalsivat ensiksi ottaa tämän askeleen. Näin Antiokiaan syntyi ensimmäinen pakanakristittyjen seurakunta.
Taas juutalaiset kristityt ovat epäileviä. Barnabas saa tehtäväksi mennä tarkkailemaan tilannetta. Mutta hän saa huomata kaiken olevan kohdallaan ja pakanakristittyjen seurakunta kasvaa vauhdilla.
Paavalikin tuli paikalle ja alkoi vuoden kestävä Barnabaan ja Paavalin yhteistyö tuossa suurkaupungissa.
Antiokiaa saamme kiittää nimestämmekin: nimi ”kristityt” on peräisin juuri näiltä ajoilta. Sillä tarkoitettiin Kristuksen seuraajia.
Olemme saaneet seurata mielenkiintoista vaihetta, jossa Jumala kouluttaa omiaan muuttuneissa olosuhteissa.
On raja-aitoja, jotka saavat kaatua. Sellaisista kertoo tämän päivän jakso. Mutta on myös aitoja, jotka on pidettävä pystyssä. Kristittyjen ja maailman välistä eroa ei pureta: vain ne, jotka kastettiin ja uskoivat Herraansa, olivat kristittyjä. Näin on tänäänkin.