Suomalainen lähetystyö sai alkusysäyksen herätyksistä, joilla kansaamme 1800-luvulla runsaasti siunattiin. Kirkkomme lähetystyö on kanavoitunut lähetysjärjestöjen kautta, joilla kaikilla on vahva yhteys kirkkomme piirissä syntyneisiin herätyksiin. Herätys ja lähetysaktiivisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Miten on tänään?
Lähetystyö on pelastustyötä. Pelastuksen evankeliumin ilosanomasta osalliseksi pääseminen, tästä syntynyt rakkauden velka ja hätä ihmissieluista ovat aktivoineet kristillisissä kirkoissa liikkeelle niin yksilöitä kuin järjestöjä. Jeesuksen selkeä käsky on velvoittanut työhön, ja hänen lupauksensa on kantanut työssä: “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen…Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
Lähetystilastoja lukiessa tekee merkillisen havainnon: Evankeliumin julistus- ja opetustyössä olevien lähettien osuus on hämmästyttävän vähäinen. Lähetit toimivat etupäässä sosiaalisella ja diakonisella sektorilla erilaisissa avustus-, kehitys- ja valistusprojekteissa. Kipeän ulkonaisen avuntarpeen kannalta asia voidaan helposti ymmärtää. Kukapa voisi sydän kylmänä kulkea kärsivän ja puutteenalaisen lähimmäisen ohitse? Myös SLEY osallistuu lähettiensä kautta ohittamattoman tärkeään orpotyöhön, AIDS-työhön ja erilaisiin avustusprojekteihin esim. maasai-heimon keskuudessa. Silti on pakko kysyä: Olemmeko maailmanlähetyksessä laiminlyöneet sananpalveluksen “pöytäpalveluksen” kustannuksella? Juuri tämä vaara haluttiin alkukirkossa torjua. Diakoninen toiminta järjestäytyi alkuseurakunnassa kytkeytyen sananpalvelustyöhön. Voidaan sanoa, että diakonia oli alisteinen evankeliumin julistamiselle, tätä palveleva. Se ei saanut vähimmässäkään määrin syrjäyttää Sanan julistusta. Siksi sananpalvelukseen keskittyvien rinnalle valittiin työtovereiksi diakonit. Olivatko nämä jotenkin vähemmän hengellisiä? Ei lainkaan. Heiltä edellytettiin sitä, että heistä oli “hyvä todistus” ja että he olivat “Henkeä ja viisautta täynnä” (Apt. 6:3) – Tässä olisi edelleen toimiva peruslinjaus valittaessa henkilöitä myös diakoniseen avustustoimintaan. Mistään vähemmän hengellisestä lähettiryhmästä ei ole kyse.
Lähetystyölle etsitään uusia muotoja ja toteutuksia, mikä on todella hyvä ja kannatettava asia. Lähetystyön mittava historia on tuottanut paljon konferensseja, paperia, sopimuksia ja asiakirjoja. Niissä lausutaan hienoja periaatteita ja linjauksia, mutta lähetystyön linkitystä pelastustyöksi saa etsiä tosi tarkkaan. Ehkä se on kätketty vaikeaselkoisten peiteilmaisujen alle, kuten “Jumalan valtakunta murtautuu tähän aikaan” jne. Vähintään arveluttavaa on se, miten lähetystyölle toisinaan yritetään luoda uutta imagoa: Lähetys halutaan “puhdistaa” kääntymisen ja käännyttämisen “rasitteista”. Lähetystoiminnasta pyritään luomaan “kenen tahansa miten tahansa homma”. Kiinnostus kansainvälisyydestä pitäisi kuulemma katsoa riittäväksi motiiviksi lähetystyöhön, kirkon jäsenyyttäkään toki unohtamatta. Niinpä uskoontulo, erityinen lähetysnäky tai omakohtainen lähetyskutsu alkavat olla menneen talven lumia modernin lähetyksen saralla. Kääntymiseen tähtäävä lähetystoiminta on alettu nähdä suorastaan kiusallisena imagorasitteena. Paljon siistimpää on puhua uskontojen vuorovaikutuksesta ja projekteista.
Olen joskus sinisilmäisyyttäni ajatellut lähetystyön raamatullinen perustan olevan niin selvä, että lähetysteologiaa on miltei mahdoton liberalisoida. Tämä on osoittautunut harhaluuloksi. Ns. perinteisestä kristikunnasta, oma maamme ja maanosamme mukaan lukien, tapahtuva lähetystyö on sisällöllisessä ja määrällisessä kriisissä. Syvin motiivi on hämärtymässä. Raamatullinen näky, jonka mukaan evankeliumin julistaminen on nimenomaan pelastuksen julistamista, on katoamassa. Raamatun kuvaus siitä, että hengellinen työ on sodankäyntiä ja että lähetystyössä todella ollaan henkivaltojen taistelussa, sotarintamalla, leimataan vanhentuneen lähetysaikakauden tuotteeksi. Kuitenkin apostolille annettu työkuva sisälsi ihmisten kutsumisen “pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumala tykö”. (Apt. 26:18). Sisällöllinen liukuma apostolisesta lähetysnäystä moderniin lähetysnäkyyn on ollut huikea. Tämän muutoksen takana on evankeliumin käsittäminen lähinnä yleishyväksi toivotukseksi, Jumala myhäileväksi kaiken hyväksyjäksi ja Jeesus malli-ihmiseksi ilman temppelin puhdistajan roolia. Näin saadaan aikaan harmonia, joka kestää kahdestatoista puoleenpäivään.
Olemme saaneet Evankeliumiyhdistyksessä kiitollisina ihmetellä sitä, että sieltä täältä löytyy jatkuvasti nuoria uskovia, joiden sydämissä on Pyhän Hengen sytyttämä lähetyskipinä, halu välittää evankeliumia eteenpäin. Heitä on löytynyt niin sananpalvelukseen kuin “pöytäpalvelukseen” eli diakoniseen avustustoimintaan. Kokonainen Jumalan sana edistää aina kokonaista lähetystyötä!
