Raamatun lukija jää usein pohtimaan Vanhan testamentin asemaa kristillisen kirkon kaanonissa. Se mielletään usein väkivaltaisena, sen jumalakuva on monien mielestä vastenmielinen jne. Kirkon historian aikana on VT:sta haluttu päästä eroon. Mutta nämä yritykset on päättäväisesti torjuttu ja täydellä syyllä. VT:n teologinen rikkaus antaa UT:n sanomalle lopulta vasta merkityksen. Nykyajan ihminen, joka kohtaa monenlaiset eettiset kysymykset globaalissa maailmassa, yllättyy VT:n sanomasta. VT osoittautuu ajankohtaiseksi kirjakokoelmaksi. Kun me tänään keskustelemme pakolaisen asemasta Suomessa, niin voi olla hyvä tietää, että VT:ssa sana “(paikallaan asettunut) muukalainen” (ger) esiintyy 92 kertaa ja “(ulkopuolelta käymään piipahtanut) muukalainen” (nokhri) 46 kertaa.
Meidän pienessä Suomessa on viimeisten kymmenien vuosien aikana jouduttu ottamaan monella tavalla kantaa muukalaisten tai pakolaisten asemaan ja turvapaikkahakemuksiin maassamme. Valtiovalta on voinut ihmetellä sitä, miksi kirkko on niin aktiivisesti sotkeutunut tähän kysymykseen. Mutta ehkä meidän on syytä uskoa tällä kertaa tilastoihin ja todeta, että VT:n teksteissä esiintyy 138 kertaa muukalaista tarkoittava sana. Eikö siis ole oletettavaa, että juuri kirkolla voisi olla joku sana sanottavana tässä yhteydessä. Onhan kirkon tehtäväksi Suomen eduskunnankin hyväksymässä kirkkolaissa nimenomaan määritelty Raamatun sanan pohjalta nouseva uskon ja eettisen elämänkatsomuksen levittäminen jäsenistönsä keskuuteen. Tänään meidän tehtävänämme on siis luoda pieni katsaus siihen, mitä kaikkea VT muukalaisesta ja heidän asemastaan puhuu.
Israelilaiset ovat itse olleet muukalaisia
VT:n itseymmärryksen mukaan Israelin patriarkat, Abraham, Iisak ja Jaakob olivat itse muukalaisia. Kun Jumala tekee liiton Abrahamin kanssa, niin hän ilmoittaa tälle, että hänen jälkeläisensä joutuvat olemaan muukalaisina Egyptin maassa monta sataa vuotta (1. Moos. 15:13): “Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta.” Abraham itse Kanaanin maassa asuessaan eli siellä muukalaisena. Niinpä kun hän osti itselleen sukuhaudan Hebronista hän ilmaisi myyjilleen oman yhteiskunnallisen asemansa sanoilla (1. Moos. 23:4): “Minä olen muukalainen, vieras teidän parissanne. Antakaa minulle maata oman sukuhaudan paikaksi, jotta saisin kätkeä sinne vainajani.”
Mooses antoi omalle pojalleen nimen Gersom perustellen nimeä sanoilla (2. Moos. 2:22): “Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla.” Muukalaisina eläneet patriarkat tiesivät tarkalleen ne monet riskit ja vaikeudet, jotka Raamatun aikana liittyivät heidän yhteiskunnalliseen ja oikeudelliseen asemaansa. Patriarkat pelkäsivät usein joutuvansa hankaluuksiin paikallisten asukkaiden kanssa. Abraham pelkäsi, että hänet tapetaan kauniin vaimonsa takia jne.
Pääsiäisjuhla ajankohtaistaa muukalaisuusajan
Pääsiäisen tapahtuma on tuonut aina israelilaisille mieleen heidän muukalaisuus-aikansa Egyptin orjuudessa. Tämä joka vuosi toistettu juhla on myös aina pitänyt ajankohtaisena heidän mielessään muukalaisen aseman. Niinpä esim. lainsäädännössä vedottiin usein siihen, että muukalaisille ei saa tehdä vääryyttä, sillä on itse kerran oltu muukalaisina Egyptin maassa. Vanhimmassa mooseslaisten lakien kokoelmassa ns. Liiton kirjassa (2. Moos. 21-23) on kirjattuna esim. seuraavat muukalaisia koskevat lait perusteluineen:
- Moos. 22:20: “Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä.”
- Moos. 23:9: “Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena.”
- Moos. 23:12: “Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi (ger) ja vähäisimmätkin orjasi saavat virkistäytyä.”
Erityisen kirkkaasti Egyptin muukalaisuusaika tulee esille Deuteronomiumin eli Viidennen Mooseksen kirjan säädöksissä, kuten jatkossa tulemme näkemään.
Yksi ja sama oikeus israelilaiselle ja muukalaiselle
VT:n lainsäädäntö on poikkeuksellinen ilmiö muinaisessa Lähi-idässä siinä, että se korostaa humaania suhtautumista ihmiseen. Joku voisi tässä yhteydessä protestoida ja sanoa, että oikeuttaahan VT koston “silmä silmästä, hammas hampaasta”. Mutta tämäkin laki oli yritys ohjata lainsäädäntöä humaanimpaan suuntaan. Kainin jälkeläinen Lemek kerskuu sillä, että hän osaa kostaa itsellensä tehdyn vääryyden moninkertaisesti. Niinpä hän toteaa vaimoilleen (1. Moos. 4:23-24):
Ada ja Silla, kuulkaa minua, te Lemekin vaimot, ottakaa korviinne minun sanani!
Jo yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen.
Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa._
Lemekin kaltaisille ramboilijoille määritellään nyt kohtuus kostamisessa: silmä silmästä ja hammas hampaasta, ei enempää. Myöhemmässä juutalaisuudessa pohdittiin sitten sitä, miten voidaan toteuttaa tämä kohtuus. Jos mies menettää osan silmänsä näkökyvystä, miten hän kostaessaan väärintekijälleen varmistaa, ettei tämä menetäkään koko näköään. Tai miten oikeutta hakeva voi välttyä siltä, ettei hän yrittäessään lyödä toiselta yhtä monta hammasta pois tulekin lyöneeksi lähimmäisensä koko hammaskalustoa kurkkuun. Niinpä rabbit päätyivät lopulta siihen, että ainoa oikea tapa toimia tällaisissa tilanteissa, on vaatia rahallinen korvaus aiheutuneesta kärsimyksestä tai ruumiin vammasta. Ihan vastaavalla tavalla Jeesus viittaa tähän VT:n aikaiseen humaaniin lakiin “silmä silmästä” ja opettaa, että nyt on tullut aika ottaa uusi askel eteenpäin: on rakastettava vihollista (Matt. 5:38-39):
Teille on opetettu: “Silmä silmästä, hammas hampaasta.” Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
Muukalaisten asema oli oikeudellisesti turvattu monella eri tasolla. Yleisenä periaatteena oli se, että yksi ja sama laki pätee niin israelilaiseen kuin myös muukalaiseen. Esim. 3. Moos. 24:17-22 kiteyttää tämän “silmä silmästä, hammas hampaasta” lain muotoon:
Jos joku surmaa ihmisen, hänet on surmattava. Joka tappaa toiselle kuuluvan karjaeläimen, korvatkoon sen antamalla eläimen eläimestä. Jos joku teistä tuottaa toiselle vamman, häntä itseään kohdeltakoon samoin: murtuma murtumasta, silmä silmästä, hammas hampaasta. Hän itse saakoon saman vamman, jonka hän toiselle aiheutti. Joka tappaa eläimen, korvatkoon sen, mutta se, joka tappaa ihmisen, surmattakoon. Sama laki koskee teitä kaikkia, niin siirtolaisia kuin syntyperäisiä israelilaisia, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.
Muukalaisen asema ei poikennut israelilaisen oikeudellisesta asemasta tapauksissa, joissa sovellettiin kuolemanrangaistusta (4. Moos. 15:30-31): Mutta jokainen, joka tekee rikkomuksen tahallaan, olipa hän syntyperäinen israelilainen tai muukalainen, loukkaa teollaan Herraa. Siksi hänet on poistettava kansansa keskuudesta. Koska hän on halveksinut Herran sanaa ja rikkonut hänen käskyään vastaan, hänet on surmattava. Hän yksin joutuu kantamaan vastuun teostaan.Muukalainen saattoi myös erehdyksessä osallistua kuoleman tuottamukseen ja silloin hänellä oli sama oikeus kuin israelilaisella paeta turvakaupunkiin (4. Moos. 35:15).
Muukalaisen taloudellinen asema
Muinaisessa Israelissaei ollut verotusta, mutta kansan oli huolehdittava siitä, että pyhäkön palvelus toimi ja yhteiskunnan vähäosaisimmista voitiin pitää huolta. Varhaisemmissa vaiheissa köyhistä ja muukalaisista huolehdittiin siten, että jätettiin osa viljasta ja hedelmistä korjaamatta, jotta vähäosaiset saisivat ne syödäkseen (3. Moos. 19:10). Myöhemmässä historian vaiheessa jokaisen oli tuotava kymmenykset Jerusalemin pyhäkölle, josta ne edelleen jaettiin eteenpäin apua tarvitseville. Muukalaiset olivat yksi avuntarvitsijoiden joukko (5. Moos. 14:28-29; ks. myös 5. Moos. 26:12-15):
Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne, niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne.
Kuvaava on myös 5. Moos. 24:n lista eettisistä elämänohjeista, joita israelilaisten tulee seurata. Niissä toistuu usein kehotus pitämään huolta muukalaisten oikeuksista. Usein myös israelilaisia muistutetaan siitä, että he ovat itse olleet muukalaisina Egyptin maassa:
- Moos. 24:14-15: “Älä tee vääryyttä köyhälle päivätyöläiselle, olipa hän maanmiehesi tai maassasi asuva muukalainen. Maksa hänelle työpäivän palkka ennen auringonlaskua, sillä hän on köyhä ja odottaa palkkaansa. Jos et maksa, hän huutaa avukseen Herraa ja sinä joudut syynalaiseksi.“
- Moos. 24:17-18: “Ette saa viedä muukalaiselta ettekä orvolta hänen oikeuksiaan. Älkää ottako leskeltä vaatetta lainan pantiksi. Muistakaa, että itse olitte orjina Egyptissä ja että Herra, teidän Jumalanne, lunasti teidät sieltä vapaiksi. Sen tähden teidän on noudatettava näitä käskyjä.“
- Moos. 24:19: “Jos viljasatoa korjatessanne unohdatte pellolle lyhteen, älkää palatko sitä hakemaan, vaan antakaa sen jäädä sinne muukalaista, orpoa ja leskeä varten. Kun näin teette, Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä kaikissa toimissanne.”
- Moos. 24:20-22: “Kun olette ravistaneet oliivit puistanne, älkää palatko keräämään jäljelle jääneitä oliiveja; ne kuuluvat muukalaiselle, orvolle ja leskelle. Kun olette korjanneet viinitarhanne sadon, älkää suorittako jälkikorjuuta, vaan antakaa muukalaisen, orvon ja lesken korjata loput. Muistakaa, että itse olitte orjina Egyptissä. Sen tähden teidän on noudatettava näitä käskyjä.“
Muukalaisilla ei ollut oikeutta omistaa maata (3. Moos. 25:23-24) ja siksi he olivat usein päiväpalkkalaisina työtä tekemässä (5. Moos. 24:14-15; 29:10). Toisaalta mielenkiintoinen yksityiskohta on Hes. 47:22-23:n tulevaisuuden visio, jonka mukaan myös muukalaisille tullaan jakamaan perintöosa israelilaisten keskuudessa:
Jakakaa arpomalla perintöosat itsellenne ja muukalaisille, jotka asuvat teidän keskellänne ja synnyttävät lapsia keskuudessanne. Olkoot he teille samanarvoisia kuin syntyperäiset israelilaiset ja saakoot samoin kuin te arvalla perintöosansa Israelin heimojen keskuudesta. Minkä heimon parissa muukalainen asuu, sen alueelta antakaa hänelle perintöosa. Näin sanoo Herra Jumala.
Muukalaisen asema uskonnon harjoittamisessa turvattu
Muukalaisen oli mahdollista osallistua myös pääsiäisaterian viettoon, mutta silloin kaikkien miespuolisten muukalaisten oli ympärileikattava itsensä, sillä Mooseksen lain mukaan vain ympärileikattu saattoi osallistua pääsiäisen viettoon. Jälleen perusteluna on, että yksi ja sama laki koskee myös muukalaista (2. Moos. 12:43-49; ks. myös 4. Moos. 9:14):
Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: “Nämä säännökset koskevat pääsiäislammasta. Kukaan muukalainen ei saa sitä syödä, mutta jokainen rahalla ostettu orja saa, jos hänet ensin on ympärileikattu. Kukaan tilapäinen asukas tai päiväpalkkalainen ei saa syödä sitä. Lammas on syötävä yhdessä ja samassa talossa, kukaan ei saa viedä lihaa ulos talostaan eikä rikkoa ainoatakaan luuta. Näin tulee jokaisen Israelin kansan jäsenen tehdä. Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta. Sama laki koskee sekä syntyperäistä israelilaista että keskuuteenne asumaan muuttanutta siirtolaista”.
Myös muihin juhliin kuten viikkojuhlaan ja lehtimajajuhlaan muukalaisten oli mahdollisuus osallistua (5. Moos. 16:9-15). Muukalainen sai myös tuoda Jumalalle uhrilahjan. Silloinkin sovellettiin samaa periaatetta: yksi ja sama laki niin israelilaiselle kuin myös muukalaiselle (4. Moos. 15:13-16):
Näin tehköön jokainen syntyperäinen israelilainen tuodessaan eläimiä tuoksuvaksi tuliuhriksi, joka on Herralle mieluisa. Kun joku teidän keskuudessanne tilapäisesti tai pysyvästi asuva muukalainen haluaa uhrata tuoksuvan tuliuhrin, joka on Herralle mieluisa, hänen tulee tehdä samalla tavoin kuin te itse teette. Jumalaa palveltaessa koskevat teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia samat säädökset kuin teitäkin. Teidän on sukupolvesta toiseen aina noudatettava tätä määräystä: Herran edessä nämä muukalaiset ovat samassa asemassa kuin te. _Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia.
Syntiuhri voitiin tuoda Herralle myös silloin, kun muukalainen oli tehnyt synnin (4. Moos. 15:27-29): Mutta jos joku yksityinen ihminen tekee erehdyksessä jonkin synnin, hänen on tuotava syntiuhriksi vuoden vanha vuohi. Papin tulee toimittaa Herran edessä sen synnin sovitus, joka on tehty vahingossa, ja kun sovitusmenot on toimitettu, rikkomus annetaan anteeksi. Sama laki koskee jokaista, joka erehdyksessä tekee rikkomuksen, olipa hän syntyperäinen israelilainen tai keskuudessanne asuva muukalainen.
Muukalaisen tuli myös uhrata eläimensä oikealla tavalla (sektaus; 3. Moos. 17:8). Verensyöntikielto koski myös muukalaisia (3. Moos. 17:10-15). Muukalaisen tuli seurata myös seksuaalietiikkaa asuessaan Israelin maassa (3. Moos. 18:26). Muukalaisia voitiin yhden ja saman lain perusteella velvoittaa myös toimimaan maassa maan säädösten tavalla. Kun israelilaisia kiellettiin palvelemasta epäjumalia, tämä sama laki saatettiin laajentaa koskemaan myös muukalaisia (Hes. 14:6-8).
Muukalaisten oikeuksien varjeleminen on israelilaisten erityinen tehtävä
VT:n maailmassa koettiin tietysti samalla tavalla ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan, kuin nykyäänkin. Vieras ja muukalainen oli jollakin tavalla poikkeuksellinen ja jopa vaarallinen ilmestys. Siksi ennakkoluulojen seurauksena tapahtui usein myös muukalaisten oikeuksien rikkomisia. Varsinkin kriisiaikoina ennakkoluulot pääsevät valtaan ja myös VT sisältää tekstejä, jotka on muotoiltu kriisin aikoina ankarasti tiettyjä muukalaisryhmiä vastaan. Hyvänä esimerkkinä 5. Moos. 23:4-9:
Ketään ammonilaista tai moabilaista ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi. Kukaan heidän jälkeläisistäänkään, edes kymmenennestä sukupolvesta, ei pääse Herran kansan joukkoon. He eivät antaneet teille ruokaa eivätkä juomaa, kun te olitte tulossa Egyptistä, vaan palkkasivat Bileamin, Beorin pojan Mesopotamian Petorista, kiroamaan teidät. Mutta Herra, teidän Jumalanne, ei suostunut kuulemaan Bileamia, vaan muutti kirouksen siunaukseksi, koska hän rakastaa teitä. Älkää milloinkaan koko elinaikananne tehkö mitään, mikä edistää heidän menestystään ja hyvinvointiaan.
Älkää vieroksuko edomilaisia; he ovat teidän veljiänne. Älkää vieroksuko myöskään egyptiläisiä, sillä te olette olleet muukalaisina heidän maassaan. Näiden jälkeläisiä voidaan kolmannesta sukupolvesta alkaen ottaa Herran kansan joukkoon.
Usein VT sisältää kuitenkin kehotuksia tarkoin muistamaan muukalaisten oikeuksia. Tuomareille annetaan neuvoja (5. Moos. 1:16): “Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa.” 5. Moos. 27:19:n mukaan se on kirottu, joka polkee muukalaisten oikeutta Israelin maassa. Israelilaisia muistutetaan siitä, miten Jumala ei ole puolueellinen, vaan kerran valinnut heidät kurjan muukalaisen asemasta omaisuuskansakseen (5. Moos. 10:17-19):
Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.
Tässä tekstissä on voimakas ilmaisu: Jumala rakastaa muukalaista. Ja sen jälkeen muistutetaan israelilaisia siitä, että juuri he pääsivät tästä Jumalan rakkaudesta osalliseksi, kun he itse olivat muukalaisina Egyptin maassa. Usein myös profeettojen julistuksessa nostetaan esille muukalaisten erityisasema ja kehotetaan israelilaisia huolehtimaan heidän asemastaan ja oikeuksistaan:
Jer. 7:6: “Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi.”
Jer. 22:3: “Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.”
Hes. 22:7: “Sinun (Jerusalemin) asukkaasi halveksivat isäänsä ja äitiään, sortavat muukalaisia ja riistävät orpoja ja leskiä.”
Hes. 22:29: “Maanomistajat riistivät ja ryöstivät, sortivat köyhää ja kurjaa ja kohtelivat muukalaista vastoin lakia.”
Sak. 7:10: “Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikein, osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta. Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne.”
Mal. 3:5: “Näin sanoo Herra Sebaot: — Minä tulen, minä saavun tuomitsemaan teitä, minä vaadin pian tilille taikojen tekijät ja avionrikkojat. Minä vaadin tilille ne, jotka eivät pelkää minua vaan tekevät väärän valan, jotka kieltäytyvät maksamasta päiväpalkkalaiselle hänen palkkaansa, jotka sortavat leskiä ja orpoja ja maassa asuvia muukalaisia.”
Vastaavalla tavalla Psalmeissa on kehotus huolehtia muukalaisten oikeuksista (Ps. 94:6). Muistutetaan myös siitä, että Jumala ajaa muukalaisten asiaa (Ps. 146:8-9): “Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja, mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.”
Rakkauden kaksoiskäsky
Meille kaikille on tuttu Jeesuksen muotoilema rakkauden kaksoiskäsky, joka velvoittaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Mark. 12:28-31 kiteyttää Jeesuksen ja erään juutalaisen lainoppineen välisen keskustelun Tooran tärkeimmästä käskystä seuraavasti:
Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: “Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: “Tärkein on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Jumalan rakastamista koskeva käsky on 5. Moos. 6:4-5:stä, missä on ilmaistuna juutalaisen uskon ydin. On vain yksi Jumala, jota tulee rakastaa kaikesta voimasta ja kaikesta sielusta. Mutta Jeesuksen kiteyttämä lähimmäisen rakastamista koskeva käsky on otettu 3. Moos. 19:33-34, jonka tekstiyhteys voi yllättää meidät:
Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
Jeesuksen lähimmäisen rakastamista koskeva käsky on siis nimenomaan muukalaista koskeva käsky. Lähimmäisen rakastamisen mittarina Jeesuksella on juuri se, miten hänen omansa ovat valmiit osoittamaan rakkautta muukalaisia ja vierasheimolaisia kohtaan.
Ehkä me siis vielä haluamme kysyä kaiken tämän evidenssin valossa: miksi juuri kristillinen kirkko on ollut niin kiinnostunut muukalaisten ja pakolaisten kohtelusta maassamme? Vastaus on aika ilmeinen. Muukalaisten ja pakolaisten kohtelu on mittarina sille, miten kristillinen kirkko rakastaa ja välittää niistä, joiden yhteiskunnallinen ja oikeudellinen asema maailmassa ja meidän omassa maassamme ei aina ole turvattu. Ihmisen hätää ei useinkaan löydetä byrokraatin työpöydän äärellä, vaan elämällä ihmisen rinnalla hänen hädässään ja avuttomuudessaan.
Esitelmä pidetty Turvapaikkaseminaarissa Mikaelin seurakunnassa, Turussa, 6.3.2008
