Kristittyjen pyhä kirja koostuu kahdesta osasta, Vanhasta ja Uudesta testamentista. Ensimmäiset kristityt ja heidän jälkeensä Kirkon valtavirta torjuivat ehdottomasti opetuksen, että Vanha testamentti ei kuuluisi kristitylle. Kertomukset Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista ovat osa Jumalan kansan historiaa ja psalmit ovat kuuluneet jumalanpalvelukseen alusta lähtien. Mutta entä Mooseksen laki ja sen määräykset? Paavali torjui ehdottomasti vaatimuksen, jonka mukaan pakanakristittyjen pitäisi noudattaa lakia ja opetti, että laki on annettu vain juutalaisille. Muutaman vuosikymmenen jälkeen tämä kanta oli ylivoimainen voittaja eikä sillä ollut enää vastustajaa. Koko asiavyyhti on kuitenkin siinä määrin monimutkainen, että se kannattaa nostaa pöydälle ja tarkasteltavaksi.
Mitä tarkoitamme sanalla ”laki”?
Aivan ensimmäiseksi on syytä huomata, että sana ”laki” tarkoittaa monia hyvin erilaisia asioita, niin Raamatussa kuin muuallakin. Jo kreikan sana voi tarkoittaa lakia, järjestystä tai tapaa. Juutalaiset eivät erottaneet toisistaan kirjoitettua ja kirjoittamatonta lakia yhtä tarkoin kuin me. Kristityt perivät siis eri puolilta hyvin monisäikeisen kielenköytön. Tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen paljon sekaannusta. Voimme huomata ainakin seuraavat asiat:
1) Laki tarkoittaa kokonaisuutena viittä Mooseksen kirjaa – siis mukaan lukien esim. kertomukset Abrahamista (Room. 3:31). Vanhasta testamentista saatetaan erottaa ”laki” (=viisi Mooseksen kirjaa), profeetat ja kirjoitukset tai vain ”laki ja profeetat”.
2) Laki tarkoittaa Mooseksen antamaa lakia kokonaisuudessaan (Gal. 3:17) tai yhtä sen kohtaa (Gal. 5:2-3).
3) Laki tarkoittaa sovinnaista juutalaista elämäntapaa. Tämän mukaisesti esim. historioitsija Josefos saattaa sanoa, että laki vaatii opettamaan lapsille lukutaidon. Mooseksen laki ei tällaista käskyä sisällä, mutta se oli vakiintunut juutalainen tapa.
4) Laki on tuomitseva hirmuvalta, josta syntisen ihmisen on päästävä vapaaksi (Room. 7).
5) ”Laki” tarkoittaa Jumalan vaativaa tahtoa. Erityisesti luterilaisessa uskossa se on silloin vastakohta sanalle ”evankeliumi”: Laki tarkoittaa sitä mitä Jumala vaatii eikä se anna mitään; evankeliumi tarkoittaa sitä, mitä Jumala Kristuksen tähden lahjoittaa, eikä se vaadi mitään. Tämä vastakkainasettelu on luterilaisen uskon keskeisimpiä asioita.
6) Laki tarkoittaa kristityn elämälle annettua ohjetta (”rakkauden laki”, Jaak. 1:25).
Huomaamme siis, että sanat voivat tarkoittaa hyvinkin monia eri asioita. Ei ihme, että moni sekoittaa asiat. Tällä kohdalla tarvitaan vielä hieman tavallista enemmän kärsivällisyyttä.
Jeesuksen ajan juutalaiset ja laki
Jeesuksen ajan juutalaisille laki oli suuri ilon ja ylpeyden aihe. Lain noudattaminen erotti juutalaisen muista kansoista eli pakanoista. Lakia ei koettu taakaksi vaan suureksi iloksi ja lahjaksi. Tätä asennetta heijastaa esim. Psalmi 119:” Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni.”
Juutalaiset opettajat tunnistivat laista erikseen satoja käskyjä ja satoja kieltoja. Jokaiseen niistä liittyi perinteinen selitys, johon Jeesus viittasi termillä ”isien perinnäissäännöt”. Ne olivat kunkin käskyn perinteistä selitystä. Otamme yhden esimerkin. Mooseksen laki (5. Moos. 25:3) kieltää häpäisemästä israelilaista antamalla hänelle enemmän kuin 40 lyöntiä. Perinteisen opetuksen mukaan lakia varjeltiin laskuvirheeltä sillä, että maksimirangaistus oli 39 lyöntiä, mihin Paavalikin viittaa (2. Kor. 11:24). Rangaistavaa ei tässä säälitty, vaan varottiin loukkaamasta Jumalan pyhää lakia. Laki oli ”suojattava aidalla” ettei sitä rikottaisi edes vahingossa. Aivan vastaavasti Jeesuksen kuvaama fariseus antoi varmuuden vuoksi kymmenykset kaikesta siitäkin, mitä hän osti eikä vain siitä, mitä hän tuotti (Luuk. 18:12). Oli parempi että kymmenykset annettiin kahteen kertaan kuin että ne jätettiin kokonaan antamatta. Yhteen käskyyn liittyy siis tarkka, sitä selittävä opetus. Satoihin käskyihin liittyi tuhansia ja taas tuhansia opetuksia, joita pystyi noudattamaan vain todellinen asiantuntija. On ymmärrettävää, jos hän tunsi syvää tyydytystä sekä laista että omasta asiantuntemuksestaan.
Juutalaiselle laki oli siis kansallisen identiteetin perusta. Se sisälsi paitsi yhteiskunnallisen lain myös moraalilain ja ohjeet jumalanpalvelukseen.
Pakanakristityt ja laki
Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen lähtökohta oli, että juutalaiset noudattavat lakia senkin jälkeen kun he olivat alkaneet uskoa Messiaaseen. Monien mielestä pakanoidenkin piti: heidän mielestään pakanoiden tie Kristuksen luo kulki juutalaisuuden kautta. Ensin oli siis ryhdyttävä noudattamaan Mooseksen lain säädöksiä ja ensimmäisenä ympärileikkausta, ja vasta sitten voitiin tulla kristityiksi. Paavali ja Barnabas opettivat toisin. Lähetysmatkallaan (Ap.t. 13-14) he julistivat evankeliumia pakanoille eivätkä vaatineet heiltä Mooseksen lain noudattamista. Jumalan teko Kristuksessa riitti ja se omistettiin kasteessa. Pian syntyi kiistatilanne, jonka Luukas kuvaa näin: Juudeasta tuli Antiokian seurakuntaan eräitä, jotka opettivat: “Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua.” Paavali ja Barnabas asettuivat vastustamaan heitä, ja asiasta käytiin kiivasta väittelyä. Niinpä päätettiin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut lähtisivät Jerusalemiin apostolien ja vanhimpien puheille, jotta saataisiin selvyys tästä kiistakysymyksestä.” (Ap.t. 15:1-2). Paavalin kannan voi lukea seuraavista Galatalaiskirjeen sanoista:
“Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: “Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.”On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä “uskosta vanhurskas saa elää”. (Gal. 3:10-11).
“Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.” (Gal. 5:5). Apostolien kokouksessa Paavalin kanta voitti. Luukkaan mukaan kannan muotoilevat Pietari ja Jaakob. Pietari sanoi pakanoiden velvoittamisesta lakiin näin:
“Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa?” (Ap.t. 15:10).
Jaakob sanoo näin:
“Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen.” (Ap.t. 15:19).
Pienen yksityiskohdan muodostavat apostolien kokouksen ohjeet, joiden kanssa pakanakristityt voivat elää yhdessä juutalaisten kanssa. Ymmärrän niin, että kielto käyttää verta ravinnoksi astuu voimaan heti kun elän juutalaisten parissa. Jos joku on toista mieltä, jättäköön syömättä. Tässä on kyse yksityiskohdasta, joka ei kaada suurta linjaa: Pakanakristittyjen ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia. Juutalaiset noudattavat, mutta se ei ole heillekään pelastustie. Vain harva kirkkokunta – lähinnä adventistit – sivuuttaa Paavalin, Pietarin ja Jaakobin sanat ja koettaa sitoa pakanakansoja Mooseksen lakiin. Siitä he ovat aikanaan tuomiolla, koska Paavalin sanat eivät ole kovin kevyet.
Onko laki siis kumottu?
Päälinja hahmottuu siis selvästi: Lakia ei ole annettu pakanakristityille eikä meidän tarvitse sitä noudattaa. On syytä alleviivata, että sana ”laki” tarkoittaa tässä kohdassa nimenomaan Mooseksen lakia. Useammassa muussa merkityksessä ”laki” on edelleen voimassa. On olemassa Jumalan vaativa tahto ja kristityillä on myös velvoite seurata hänen tahtoaan. Mutta se on toinen asia – siihen palaamme vielä. Uusi testamentti tekee siis selväksi, että pakanakristitty ei ole sidoksissa Mooseksen lakiin, ja tämä on selkeästi lähtökohtamme. Samalla Uusi testamentti viittaa useinkin niihin käskyihin, joita Jumala antoi Vanhassa testamentissa (esim. Matt. 5:21, 27). Ymmärrämme siis, että koko lakia ei ole kumottu. Kun erottelemme sitä, mikä meille kuuluu ja mikä ei kuulu, lähtökohtana on Paavalin opetus, jonka mukaan laki ei kuulu meille. Kun jokin osa sittenkin kuuluu, vaatijan täytyy kyetä perustelemaan vaatimuksensa. Emme voi vain kylmästi vaikka napata kieltoa syödä simpukoita ja sanoa, että se sitoo kaikkia. On voitava perustella, miksi se vielä sitoo, ja vieläpä niin, että Henki todistaa kuulijoiden sydämissä että opetus on oikeaa. Muuten opettaja on pelkkä villihenki ja omatuntojen orjuuttaja. Voimme erityisesti erottaa toisistaan seuraavia alueita.
1) Heprealaiskirjeen mukaan Kristus teki yhdellä uhrilla tarpeettomiksi kaikki uhrit, jotka olivat vain tulevan hyvän varjo. Näin kaikki uhrilait on kumottu ja itse asiassa kaikkien kristittyjen kohdalla. Minäkään en siis edes yrittänyt mennä poikani synnyttyä temppeliin uhraamaan kahta kyyhkysenpoikaa (Luuk. 2:24).
2) Jeesuksen opetuksen mukaan (Mark. 7:15) kaikki ruuat ovat puhtaita ja Paavali liittyy tähän (Room. 14:14). Siksi voimme syödä sianlihaa ja simpukoita, vaikka Mooseksen laki kieltää molemmat (3. Moos. 11:7-12). Kristitty tekee hyvin jos joustaa ruokavaliossaan varoessaan toisen omaatuntoa, mutta ruoka ei häntä saastuta eikä hän hyödy jättäessään syömättä.
3) Mooseksen lain mukaan esim. sukupuoliyhteydestä (3. Moos. 15:16-18) seuraa kultillinen epäpuhtaus, samoin kuukautisista tai kuolleen koskettamisesta. Näillä ei ole mitään tekemistä synnin kanssa – päinvastoin, teen väärin jos jätän isäni hautaamatta. Mutta Mooseksen lain mukaan ihmisen on peseydyttävä ja kartettava epäpuhtaana muiden seuraa seuraavaan iltaan asti – pakanakristittyä tämä ei sido.
4) Mooseksen laki oli myös Israelin kansan yhteiskunnallinen laki. Meille se ei sellainen ole, vaan meitä sakotetaan tappelunnujakasta Suomen lain mukaan, eikä se ole meille mikään ongelma. Harva on vaatinutkaan lankousavioliiton toimenpanoa (2. Moos. 25:5-6).
Nämä eri lain osat ovat siis erityisen selkeästi kumottuja. Voimme kuitenkin luetteloida myös niitä kohtia, joissa lakia ei ole pakanakristityltäkään kumottu.
Moraalinen laki, jonka ydin on kymmenen käskyä, on edelleen voimassa. En saa tappaa ketään, en rikkoa avioliittoani enkä juoruta kenestäkään. Se, miten selkeästi ensimmäiset kristityt sitoutuivat moraaliseen lakiin, käy ilmi UT:n hyve- ja paheluetteloista, joista esimerkkejä ovat esim. 1. Kor. 6:9-11 ja Gal. 5:16-26. ”Lailla” merkityksessä ”Jumalan vaativa tahto” on hengellinen käyttönsä, johon viittaa Paavali Room. 3:19-20:” Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.”
Yksittäisen kysymysten äärellä jokaisen kristityn on syytä kuunnella omaa omaatuntoaan. Jonkun mielestä Ap.t. 15 kieltää veren käyttämisen ravinnoksi ja se toki hänelle suodaan. Useat kirkkokunnat vaativat omiltaan kymmenysten antamista: Tätä vaatimusta ei Uusi testamentti koskaan esitä, mutta se varoittaa usein ahneudesta ja kehottaa antamaan runsaasti ja vapaasta sydämestä. Kymmenyksiin ei ketään voi kuitenkaan sitoa. Vanha testamentti kieltää tatuoinnit (3. Moos. 19:28), mutta Uusi testamentti ei; sen sijaan se varoittaa useaan kertaan kiinnittämästä liikaa huomiota ulkonaiseen. Harva vaatii miehiltä Mooseksen lain edellyttämää hiusmuotia (3. Moos. 19:27) vaikka se ei tahdo sopia mihinkään edellä pois rajattuun luokkaan. Kristityn toimiva omatunto pohtikoon, mikä on oikein ja mikä väärin.
Kirkon historia
Varhaisen kirkon pakanakristillinen osa kasvoi nopeasti ohi juutalaiskristillisen, ja Paavalin opettama näkökulma tuli pian ylivoimaiseksi voittajaksi. Samalla katosi myös kyky käsittää, mistä Galatalaiskirjeen ja Apostolien tekojen kuvaamassa kiistassa oli kysymys. Vastakkainasettelun puute tylsytti terän. Oli vaikea ymmärtää, että käskyt ovat osa pyhää kirjaa, mutta eivät kuulu meille. Vielä varhainen Barnabaan nimiin kirjoitettu kirje näkee vaivaa irrottaakseen kristityt Mooseksen lain noudattamisesta ja korvaa kirjaimellisen tulkinnan villillä hengellisellä selityksellä Kolmannella vuosisadalla (esim. Klemens Aleksandreialainen) lain käskyistä saatettiin jo kutakuinkin mielivaltaisesti valita joitakin kohtia, joihin kuulijoita sidottiin. Jatkossa sekavuus paheni, ja neljännellä vuosisadalla jotkut pakanakristityt alkoivat vaatia Mooseksen lain puhtaussäädösten noudattamista. Vaatimukset torjuttiin (esim. Didaskalia), mutta avuksi ei enää osattu ottaa Galatalaiskirjettä.
Luther ja laki
Martti Luther torjui ankarasti yritykset vaientaa Kirkosta lain saarna ja opettaminen. On hyvin tärkeää ymmärtää, että ”laki” tarkoittaa Lutherille useimmiten ”Jumalan vaativaa tahtoa”, ei Mooseksen lakia puhtaussääädöksineen. Galatalaiskirjeen keskustelu oli ollut ohi jo melkein puolitoista vuosituhatta eikä se ollut ongelma. Sen sijaan oli suuri ongelma, että jotkut pyrkivät vaientamaan Jumalan vaativan tahdon: Näin kadotetaan Lutherin mukaan myös evankeliumi. Myöhemmin luterilaiset teologit määrittivät laille kolme käyttöä: Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä: 1. se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa, 2. se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä, 3. se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä – eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta. Lutherilla ei kolmea käyttöä luetteloituna ole, mutta lain jatkuva toinen käyttö yhdistettynä evankeliumin saarnaan merkitsee käytännössä kolmatta käyttöä. Kristityllä on velvollisuus kuunnella Jumalan ääntä – tässä luterilainen usko seuraa vaikkapa Roomalaiskirjeen kuudetta lukua – mutta Mooseksen lain säädöksiin pakanakristitty ei ole sidottu.
