Uusi testamentti on kristityille maailman tärkein kirja. Oikeammin sanottuna se ei ole yksi kirja vaan kirjakokoelma, jolla on monia kirjoittajia. Tämä rikas kokoelma kertoo meille Jeesuksen ja hänen apostoliensa toiminnasta ja opetuksesta.
Olisi mielenkiintoista lukea myös, mitä Jeesuksen vastustajat tai suuret pakanalliset historioitsijat kirjoittivat Jeesuksesta ja varhaisesta Kirkosta. Tällaisia mainintoja on kuitenkin valitettavan vähän, kuitenkin kylliksi ettei kukaan asiantuntija voi kiistää Jeesuksen merkittävimpien elämänvaiheiden historiallisuutta.
Uusi testamentti on meille riittävä lähde oppiaksemme tuntemaan Jeesuksen Vapahtajanamme.
Ottaessaan Uuden testamentin käteensä jokainen näkee heti, että siinä on erilaisia kirjoja. Ensiksi siinä erottuvat neljä evankeliumia (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes), sitten Apostolien teot ja suuri joukko kirjeitä sekä viimeisenä kirjana Johanneksen Ilmestys. Miten nämä kirjat ovat syntyneet ja miten Uudeksi testamentiksi kutsuttu kokoelma on päätynyt yksien kansien väliin?
Evankeliumit
Jeesus itse ei kirjoittanut yhtään kirjaa, mutta on antanut aiheen lukemattomiin kirjoihin. Näistä tärkeimpiä ovat evankeliumit, jotka eivät ole varsinaisesti Jeesuksen elämäkertoja. Tahtoisimme mielellämme tietää esim. jotain Jeesuksen nuoruudesta, mutta evankeliumit eivät kerro siitä mitään. ja vain muutaman tapahtuman hänen lapsuudestaan syntymän jälkeen.
Evankeliumeilla on yksinkertainen tarkoitus, jonka Johannes ilmaisee näin:
”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:30-31).
Kaikki evankeliumit kertovat vain pienen valikoiman Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista. Itse asiassa yhden viikonvaihteen kuvaaminen vaatisi enemmän tilaa kuin ne käyttävät. Johannes tietää hyvin, että paljon jäi kertomatta:
”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh 21:25).
Evankeliumien synnyssä voimme erottaa seuraavanlaisia vaiheita: 1. Jeesuksen historiallinen toiminta. Jeesus opetti kansaa kolmen vuoden ajan. Hän teki suuren vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin, jotka tulivat tuhatpäisinä joukkoina hänen opetettavikseen. Jeesuksen aikana koko Palestiina oli täynnä kertomuksia Jeesuksesta. Kuten mainittu, hänen vakiokuulijansa kuulivat paljon enemmän Jeesuksen sanoja kuin mitä me voimme lukea Uudesta testamentista. Erityisesti tämä koskee Jeesuksen opetuslapsia ja etenkin kahdentoista apostolin muodostamaa sisäpiiriä.
- Suullinen perimätieto. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen kertomuksia Jeesuksesta kerrottiin edelleen. Jerusalemin alkuseurakunnassa apostolit tiesivät, mitä oli todellisuudessa tapahtunut. Heidän suullisesti julistamansa evankeliumi synnytti Kirkon. Evankeliumin keskuksena olivat Kristuksen syntymä, kuolema ja ylösnousemus.
- Kirjallinen perimätieto. Ne jotka olivat kuulleet itsensä Jeesuksen puhuvan alkoivat käydä harvalukuiseksi ja siksi Jeesuksen sanat tahdottiin tallettaa muistiin. Emme tiedä, millaisia Jeesuksen sanojen kokoelmia on ollut olemassa ennen evankeliumien kirjoittamista. Joitakin on kuitenkin ollut olemassa ja merkittävä niistä on ollut ns. Logia-lähde, jota ovat käyttäneet hyväkseen evankelistat Matteus ja Luukas.
- Valmiit evankeliumit. Evankeliumien kirjoittajilla oli tarjolla runsaasti erilaisia lähteitä heidän kirjoittaessaan Jeesuksesta. Vanhimman evankeliumin kirjoittaja Markus kokosi paljon suullista perimätietoa, ilmeisesti suurelta osin sellaista mikä liittyi apostoli Pietarin opetuksiin, koska kaikki kerrotaan Pietarin silmin. Matteus ja Luukas tunsivat jo Markuksen evankeliumin ja täydensivät sitä omien lähteidensä avulla. Nuorimman evankeliumin kirjoittaja Johannes tunsi ilmeisesti edeltäjiensä työt, mutta kirjoitti evankeliuminsa omasta näkökohdastaan käsin. Näin neljästä evankeliumista välittyy rikas ja moni-ilmeinen kuva Jeesus Nasaretilaisen elämästä, opetuksesta ja hänen merkityksestään meidän syntiemme sovittajana.
Uuden testamentin neljä evankeliumia on kirjoitettu ehkä välillä 70-90/100 j. Kr, eli n. 40-60/70 vuotta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. On hyvä tehdä ajatuskoe: Löydätkö ihmisiä, jotka pystyvät kertomaan 40 vuoden takaisista asioista? Itse asiassa 70 vuottakaan ei ole suinkaan ajanjakso, joka tekee muistitiedon epäluotettavaksi. Varhain kirjoitetut evankeliumit ovat vielä hyvin lähellä Jeesusta ja niiden kerrontaan voi luottaa.
Meille on säilynyt myös muita evankeliumeja, jotka eivät kuulu Uuteen testamenttiin. Nämä ns. apokryfiset evankeliumit ovat syntyneet valtakirkon ulkopuolella ja selvästi myöhemmin kuin neljä ns. kanonista evankeliumia. Kirkolle niistä ei ole hyötyä lainkaan ja tutkijoillekin ne ovat hyvin epävarmoja lähteitä. Ne on jätetty hyvällä syyllä Uuden testamentin ulkopuolelle. Kiinnostunut lukija löytää ne vaikeuksitta englanninkielisinä käännöksinä, ja jotakin on käännetty myös suomeksi (mm. Tuomaan evankeliumi).
Apostolien teot
Luukas kirjoitti evankeliuminsa jatkoksi toisen osan, joka kertoi miten evankeliumi tuli Roomaan. Tämä on lajissaan ainoa teos Uuden testamentin kansien sisällä. Sen sijaan Raamatun ulkopuolella meille on säilynyt suuri määrä kertomuksia eri apostoleista, esim. Pietarin teot ja Paavalin teot. Ne on kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin Uuden testamentin kirjat ja sisältävät usein mielikuvituksellisia tarinoita. Myös nämä teokset on helppo löytää kirjastoista englanninkielisinä käännöksinä.
Kirjeet
Lukumääräisesti valtaosa Uuden testamentin kirjoista on kirjeitä. Merkittävimmän ryhmän muodostavat Paavalin kirjeet. Niiden ydin on syntien anteeksiantamus, Jumalan lahja, jonka hän antoi sekä juutalaisille että kaikille kansoille Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Näiden lisäksi Uudessa testamentissa on muidenkin apostolien kirjeitä (Jaakob, Johannes, Juuda, Pietari) sekä meille tuntemattoman suuren teologin kirjoittama Heprealaiskirje.
Nämä kirjeet syntyivät tosi tarpeeseen. Niiden avulla tahdottiin vastustaa leviäviä harhaoppeja tai opastaa vasta perustettuja seurakuntia oikeaan kristilliseen elämään. Nämä kirjeet ovat kristityille edelleenkin ohjeellisia ja ne tallettavat apostolisen opin Jeesuksesta. Tutkijat epäilevät usean kirjeen kohdalla, onko niiden kirjoittaja se joka on ilmoitettu. Itse asiassa tämä kysymys ei ole kovin tärkeä: Jumala ei päästänyt näitä kirjoja Raamattuun sattumalta.
Johanneksen Ilmestys
Koko Raamatun viimeinen kirja Johanneksen ilmestys on Uudessa testamentissa ainutlaatuinen. Se perustuu Johanneksen profeetalliseen näkyyn, jolla Jumala näki hyväksi lohduttaa vainottua Kirkkoaan. Tämä upea kirja aukeaa sen käyttämistä kuvista ja symboleista käsin. Sitä on mahdotonta ymmärtää oikein ilman hyvää Vanhan ja Uuden testamentin tuntemusta. Siksi hienoa kirjaa käytetään usein väärin ja lietsomaan pelkoa. Todellisuudessa se on armon ja lohdutuksen kirja.
Miten Uusi testamentti koottiin?
Varhaisessa Kirkossa oli siis paljon rikasta kirjallisuutta ja sen tuottaminen jatkui toisella ja kolmannella vuosisadalla, jolloin esille astuvat esim. sellaiset teologit kuin Rooman piispa Klemens, Antiokian piispa Ignatios ja Justinos Marttyyri. Uuteen testamenttiin heidän kirjoituksensa eivät kuitenkaan kuulu, eivätkä varsinkaan edellä kuvatut apokryfiset evankeliumit eivätkä apokryfiset apostolien teot. Mutta mitä otettiin ja mitä jätettiin?
Tällä hetkellä monet tahot (usein mm. muslimien piirissä) pyrkivät korostamaan, että Kirkko vasta 300-luvulla vapaasti otti tai jätti ottamatta mitä tahtoi, ja väärensi näin alkuperäisen sanoman Jeesuksesta. Vastaavaa käsitystä ovat kristillisissä piireissä pitäneet esillä ne, jotka korostavat muita normeja kuin Raamattua. Todellisuudessa kirkolliskokousten päätöksiä oli edeltänyt pitkä kirkollinen käytäntö, jossa tekstejä luettiin jumalanpalveluksissa. Paavalin kirjeiden kokoelmia on ollut olemassa jo ennen vuotta 100 ja neljä evankeliumia vakiinnutti asemansa 100-luvulla. Myös muut Uuden testamentin kirjat ottivat paikkansa eri puolilla kristikuntaa noihin aikoihin. 200-luvulla ja vielä seuraavallakin vuosisadalla käytiin vilkasta keskustelua pyhien kirjojen kokoelmasta, mutta se keskittyi lähinnä muutamiin kirjoihin (erityisesti Heprealaiskirjeeseen ja Ilmestyskirjaan). Kirkolliskokoukset (lännessä Hippo 393, idässä Laodikea n. 360) vain liittyivät siihen perinteeseen, jonka pyhien tekstien lukeminen jumalanpalveluksissa oli muodostanut jo parisataa vuotta aiemmin, osittain vastauksena levitettyihin harhaoppisiin kirjoituksiin. Me uskomme, että Jumalan Pyhä Henki ohjasi Kirkkoa sen valitessa kirjoja Uuteen testamenttiin, ja sen tukena oli vahva ja varhainen perinne.
Monet ulkopuolelle jääneet kirjat ovat hyödyllistä luettavaa. Erityisesti täytyy tässä yhteydessä mainita Apostolisten isien kokoelma (Apostoliset isät, suom. H.Koskenniemi), jonka kirjat ovat vain hieman Uutta testamenttia nuorempia. Pyhän Raamatun veroisia nämä kirjoitukset eivät meille kuitenkaan ole.
Käsikirjoitukset
Meillä ei ole valitettavasti käsissämme esim. Matteuksen kirjoittamaa alkuperäiskappaletta hänen evankeliumistaan. Joudumme tyytymään alkuperäiskappaleita kirjoitettuihin kopioihin ja kopion kopioihin. Uuden testamentin käsikirjoitusten ongelma ei ole outo nykyaikaiselle tieteelle. Kaikki vanhat tekstit ovat säilyneet meille kopioina, eikä mistään tekstistä ole niin paljon käsikirjoituksia kuin Uudesta testamentista. Vertailemalla eri käsikirjoituksia päästään luotettavaan käsitykseen siitä, mitä esim. Matteus aikanaan kirjoitti. Vain harvoin syntyy epätietoisuutta eivätkä nämä ongelmat koske uskomme peruskysymyksiä. Eri käsikirjoitusten perusteella huolellisesti laadittu alkukielinen (kreikankielinen) Uusi testamentti sisältää luotettavan apostolisen evankeliumin.
Käännökset
Uusi testamentti kirjoitettiin aikanaan muinaisella kreikan kielellä ja pastorin ammattitaitoon kuuluu siksi kyky lukea tekstiä alkukielellä. Uskonpuhdistuksen tärkeä anti oli, että Raamattu tahdottiin saada jokaisen luettavaksi hänen omalla kielellään. Raamattu tai sen osia on käännetty lukemattomille nykykielille. Kun kieli muuttuu vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana, tarvitaan uusia käännöksiä. Kansainvälinen kenttä on täynnä erilaisia käännöksiä, joista osa pyrkii enemmän sanatarkkuuteen ja osa enemmän sujuvuuteen. Tämän sivuston pääosin käyttämä suomenkielinen käännös on Kirkkoraamattu 1992 ja englanninkielinen English Standard Version.
Mitä meillä on siis kädessämme?
Uusi testamentti on ihmisten kirjoittama kirjakokoelma. Yksi on painanut mieleensä Jeesuksen sanan, kertonut sen toiselle, joka on kirjoittanut sen muistiin. Seuraava on kirjoittanut kirjallisten ja suullisten lähteiden perusteella evankeliumin. Tätä kaikkea me voimme myös tieteellisesti tutkia, ja on kuten edellä on kuvattu, evankeliumien luotettavuutta ei ole syytä epäillä myöskään tieteen näkökulmasta. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Uusi testamentti ei ole vain ihmisten tuottama kirjakokoelma.
Me uskomme, että Uusi testamentti niin kuin koko Raamattu on Jumalan ilmoitus meille. Kun luemme Raamattua, Jumala puhuu meille ja Jumala takaa jokaisen sanan, minkä hän on antanut puhua ihmisten välityksellä. Tätä puolta ei kukaan voi tutkia tieteellisesti.
Mikä sitten erottaa tämän kirjakokoelman kaikista muista uskonnollisista teksteistä? Kristillisen uskon mukaan Jumalan sana vaikuttaa itse sen, että ihminen uskoo sen Jumalan sanaksi. Mikään inhimillinen vakuuttelu ei voi saada tätä aikaan. Tessalonikassa Paavali julisti Kristusta ja useimmat sivuuttivat hänen sanomansa. Kuitenkin jotkut pysähtyivät ja tunnistivat apostolien puheessa kaikkivaltiaan Jumalan kutsun:
”Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa.” (1. Tess. 2:13).
Edelleen Raamattuun tarttuneet ihmiset saattavat kokea saman kuin häntä vangitsemaan lähetetyt vakoojat, jotka eivät pystyneet täyttämään saamaansa tehtävää:
”Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ’Miksi ette tuoneet häntä?’ Miehet vastasivat: ’Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.'” (Joh. 7:45-46).
Kuolleista noussut Kristus elää ja vaikuttaa eivätkä hänen sanansa katoa, vaikka taivas ja maa katoavat.