I. Johdannoksi
Peruskohta: 2. Piet. 1:19-21
Raamattu opettaa, että koko ihmiskunta elää pimeydessä, synnissä ja Jumalan vihan alla. Se ei käsitä Jumalan tahtoa, sillä on hämärä tai kokonaan väärä käsitys Jumalan käskyistä eikä se ymmärrä ollenkaan Kristuksen evankeliumia. Siltä on siis hukassa kaksi kristillisen uskon perusasiaa:
a. Jumalan sanan mukaan jokainen ihminen on rikkonut Jumalan tahdon ja on syyllinen Jumalan edessä. Jumala on pyhä eikä hänen yhteyteensä sovi synti eikä syntinen. Siksi jokainen ihminen on omassa varassaan matkalla kohti kadotusta.
b. Jumalan Poika Jeesus Kristus on ristiinnaulittu Golgatalla koko maailman syntien tähden. Hän kärsi rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta. Ylösnousseena hän jakaa nyt rauhaa ja armoa. Tätä armoa Jumalan Pyhä Henki jakaa meille aina kun Jumalan sanaa saarnataan. Saamme sen aivan omalle kohdallemme myös pyhässä kasteessa ja ehtoollisessa, joita kutsutaan yhdessä sakramenteiksi.
Muissa opetuksissa puhutaan sakramenteista, nyt keskitymme Raamattuun. Me opetamme, että Jumalan tie saadaan selville lukemalla Raamattua eikä mitenkään muuten.
II. Raamattu ja vain Raamattu
Uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Jumalan sana on uskovan ihmisen opas sekä uskon että elämän kysymyksissä. Siksi joudumme vetämään seuraavat rajat:
1. Raamatun opetus on oikea, vaikka ihmiset yleisesti uskoisivat toisin
Ensimmäinen rajanveto käydään Jumalan sanan ja yleisen mielipiteen välillä. Tällä vuosisadalla laajat kansankerrokset ovat luopuneet Jumalan sanasta. Jossakin sitä työtä teki ja teetti kommunismi, meillä Suomessa materialismi, itsekkyys ja ahneus. Olemme joka puolella maailmaa oppineet kääntämään selkämme Jumalalle ja elämään ilman Jumalaa, jumalattomasti. Mitä ihmisen sydämessä on, se näkyy hänen elämäntavassaan. Erityisesti länsimaissa ahnehditaan, kadehditaan, himoitaan ja rikotaan avioliitot, kapinoidaan vanhempia vastaan ja eletään juoruista ja pahanpuhumisesta.
Jumalaton maailma elää omaa elämäänsä. Kristuksen Kirkolla on valonaan Jumalan sana, jota se seuraa. Se kertoo meille sen, mitä Jumala tahtoo meidän tietävän. Itse asiassa tiedämme uskonasioista vain vähän, mutta tarpeeksi pelastustamme varten. Ihmisjärki on sokea Jumalan totuudelle. Emme tunne syntiämme emmekä varsinkaan Kristuksen ristiä. Vaikka koko maailma huutaisi muuta kuin Raamattu sanoo, me pidämme kiinni Jumalan sanasta. Sanoohan Raamattu, että kaikki kansat ovat Jumalan edessä vain “pisara vesisangon uurteessa”.
2. Raamatun opetus on oikea, vaikka pastorit ja piispat opettaisivat toisin
Luterilainen kirkko tahtoo olla Jumalan sanan kirkko. Tunnustuksemme mukaan se, jolla kaikki opit ja opettajat on koeteltava, ovat “Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat”. Raamattu – esim. erityisesti Ensimmäinen Johanneksen kirje ja jo meidän Herramme – varoittaa ankarasti harhaopettajista. Yhdelläkään ihmisellä, piti hän hallussaan mitä virkaa hyvänsä, ei ole mitään oikeutta opettaa Raamattua vastaan.
3. Raamatun opetus on oikea, vaikka kirkolliskokoukset päättäisivät toisin
Muutamat kirkkokunnat opettavat “jatkuvaa ilmoitusta”. Sen mukaan Pyhä Henki puhui kyllä profeetoille ja apostoleille, mutta ei suinkaan lakannut puhumasta apostolien aikana vaan jatkaa työtään Kristuksen kirkossa ja puhuu nyt kirkolliskokousten päätösten välityksellä. Sen mukaan se mitä kirkko päättää, on Pyhän Hengen päätös.
Me tiedämme, että eivät vain papit ja piispat, vaan myös kirkolliskokoukset ovat Kirkon historian aikana erehtyneet karkeasti. Niitä on käytetty poliittisen vallan välineinä tai ne ovat eksyneet mukaan harhaoppeihin. Kirkolliskokousten päätöksiin ei voi sokeasti luottaa. 1. Kor. 3 kertoo, miten Jumalan tuli koettelee viimeisenä päivänä paikallisseurakunnan. Tältä tulelta ei ketään suojaa kirkolliskokousten päätöksiin vetoaminen. Kirkolla ei ole oikeutta tehdä toisin kuin Raamattu sanoo. Pyhä Henki toimii Kirkossa edelleen, mutta Jumalan Sanan ja sakramenttien välityksellä.
4. Raamatun opetus on oikea, vaikka uskovan ihmisen sydän sanoisi muuta
“Jatkuvan ilmoituksen” toinen muoto on se, ettei vedota kirkolliskokouksen päätökseen, vaan oman sydämen varmuuteen. Raamatun sana jää sivuun, ja “sisäinen sana”, jota pidetään Pyhän Hengen todistuksena, nousee esille. Tällä harhaopilla on monta muotoa. Jotkut esim. elävät esiaviollisissa suhteissa, koska ovat “sydämessään varmoja”, että tekevät oikein – siis syntiä kaunistellaan omaan uskoon vedoten. Hengellisemmältä näyttää vielä vaarallisempi harhan muoto, nimittäin että saadaan profetioita ja viestejä, jotka nostetaan Raamatun rinnalle tai ohi. Tämä on erityisen vaarallinen harha ja siitä meillä on selvä Raamatun varoitus (esim. 1. Kor. 14:37-38).
III Uskon ja elämän kysymyksissä
1. Uskon kysymyksissä
Kun sanomme, että Jumalan sana on oppaamme uskon kysymyksissä, puhumme siitä, miten vain Raamatun äärellä tulemme Jumalan opettamiksi. Kirjoittaessaan galatalaisille Paavali teroittaa erittäin vakavasti sitä, että hänen viemänsä viesti ei ole hänen sen enempää kuin muidenkaan vapaasti muuteltavissa. Paavali on saanut tehtävän julistaa sanomaa Kristuksesta, sitä hän julistaa ja niin me uskomme – vaikka sitten taivaan enkeli laskeutuisi taivaasta ja opettaisi muuta. Vuosisatojen aikana kirkko on antanut eri aatesuuntien vaikuttaa uskoonsa. Tämän vaaran tunnustaen me pyydämme nöyrästi sitä, että saisimme edustaa apostolista uskoa, sitä uskoa joka on “kerta kaikkiaan pyhille annettu”. Emme siis suostu muuttamaan opetustamme ihmisten enemmistön tai kirkolliskokousten päätösten mukaan, emme sen mukaan että joku saa suuria ilmestyksiä, emme siksi, että oma sydämemme sanoo muuta, emme edes sovun ja yksimielisyyden vuoksi.
2. Elämän kysymyksissä: Jumalan sana on erehtymätön ja riittävä ohje
Jumalan sana ei ole oppaamme vain uskon, vaan myös elämän kysymyksissä. Eri herätysliikkeissä tiettyjä asioita sanotaan synniksi siitä huolimatta, että naapuriliikkeessä vakavat kristityt ovat aivan toisella kannalla. Meiltä saatetaan vaatia tiettyä käyttäytymistä ilman että ymmärrämme perusteluja. Tällaisissa tilanteissa on hyvä muistaa seuraava periaate:
Milloin kyseessä olevasta asiasta on olemassa Raamatun sana, se sitoo kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina. Milloin asiasta ei ole Raamatun ohjetta eikä sitä voida suoraan johtaa jostakin muusta asiasta, jokainen kristitty on vapaa tekemään oman päänsä mukaan, kunhan ottaa lähimmäisen huomioon. Tämän kaavan logiikkana on, että Jumalan sana on paitsi selkeä myös riittävä: Jos jostakin asiasta ei ole ohjetta, se on pikkuasia (adiafora, indifferentia, sananmukaisesti “yhdentekevä”) eikä sillä pidä kuormittaa omiatuntoja.
Kirkon ja Jumalan sanan opettajien valtuuksiin ei kuulu sivuuttaa yhtään Jumalan sanan ohjetta. Raamatun sana on meille, kuten psalminlaulajalle, jalkojen lamppu ja valo tiellä. Ei kirkolliskokouksella, ei henkilahjoja pursuavalla ryhmällä eikä saumattomalla enemmistöllä ole mitään valtaa muuttaa yhtään ainoaa Jumalan sanaa. Toisaalta emme saa myöskään lisätä mitään Jumalan sanoihin – niin joutuu valehtelijan kirjoihin (Snl. 30:6). Ei kenelläkään ole oikeutta tuomita Sinua siitä, mitä Jumalan sana ei selvästi synniksi sano eikä asiaa voi toisesta Raamatun kohdasta johtaa.
