Aina uudelleen ajankohtainen on kysymys, onko oikein kastaa pikkulapsia vai pitääkö ihmisen mennä kasteelle vasta aikuisena uskoon tultuaan. Raamattu käskee ottamaan kaikki ihmiset Jumalan lapsiksi eikä erottele lapsia omaksi ryhmäkseen ja sulje heitä kasteen ulkopuolelle. Päin vastoin useaan kertaan ymmärrämme lapsikasteen olleen kirjoittajille itsestäänselvyys. Lisäksi koko kasteen olemus on lahja ja lahjan voi antaa lapsellekin. Usein kuitenkin unohdetaan, että kaste velvoittaa ihmisen seuraamaan Jumalan tahtoa.
Miksi yleensä kastamme ihmisiä?
Etsimme vastausta suureen kysymykseen. Vastaus siihen löytyy osittain esittämällä vielä suurempi kysymys. Todellinen kysymyksemme ei ole, miksi kastamme lapsia. Tärkein kysymyksemme on, miksi ylipäätään kastamme ihmisiä.
Usein luettu mutta vain harvoin ymmärretty Room. 1 antaa synkän kuvan koko ihmiskunnasta. Jumala on kyllä luonut ihmisen yhteyteensä, elämään hänen omanaan. Ihminen kuitenkin kääntyi selin ainoaan oikeaan Jumalaan ja kääntyi palvelemaan epäjumalia. Ja niin kuin ihminen hylkäsi Jumalan, niin Jumala hylkäsi ihmisen elämään oman ratkaisunsa mukaisesti ja toteuttamaan omaa syntielämäänsä. Tästä syystä maailma on se, mikä se on, synnin ja kuoleman laakso, jossa kaikki ihmiset erotuksetta ovat erossa Jumalasta eivätkä voi koskaan häntä löytää. Jumala on salattu Jumala. Kun kerran tulee tuomion päivä, hänen vanhurskas vihansa tulee yli koko maailman. Tätä tilannetta ei yksikään ihminen pysty ratkaisemaan eikä sitä omasta aloitteestaan edes ymmärrä.
Roomalaiskirjeen 3. luvun keskivaiheilta Paavali alkaa puhua siitä, miten Jumala purkaa umpikujan. Hän antoi oman Poikansa kuolla ristillä, jotta synnit annettaisiin anteeksi syntiin langenneelle ihmissuvulle. Näin Jumala kääntyi kohti eksynyttä ihmiskuntaa ja antoi rakkautensa loistaa sen keskelle. Juuri tähän yhteyteen liittyvät Jeesuksen sanat, kun hän ylösnousseena ja työnsä täytettyään lähetti opetuslapsensa viemään ilosanomaa maailmaan (Matt. 28:18-20 ja Mark. 16:16). Kaikki kansat tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi niin, että heidät otetaan Jumalan pelastusteon yhteyteen kasteessa ja heitä opetetaan noudattamaan kaikkea sitä, mitä Herra on käskenyt omiensa noudattaa. Roomalaiskirjeessä (6. luku) Paavali käyttää voimakasta kuvaa siitä, miten ihminen lasketaan kasteen hautaan ja nostetaan uuteen elämään.
Me kastamme ihmisiä, koska Jumala on asettanut kasteen keinoksi tulla hänen armonsa yhteyteen ja Jeesuksen opetuslapseksi. Olla Jeesuksen opetuslapsi on ainut mahdollisuus selviytyä tuhoon tuomitusta maailmasta. Siksi kastamme ihmisiä.
Miksi kastamme lapsia?
Kastamme siis ihmisiä, koska jokainen ihminen tarvitsee Jumalan armoa syntisyytensä takia. Mutta miksi kastamme lapsia? Eiväthän lapset ole syntisiä eivätkä voi uskolla omistaa Jumalan armoa? Vai ovatko ja voivatko?
Psalmi 51:7 puhuu tylyä kieltään siitä, mitä ihminen on, syntinen jo syntyessään. Tämä kohta on varsin yksiselitteinen. Samasta asiasta puhuu Room 5: ensimmäisestä ihmisestä lähtien on synti vallinnut maailmassa. Niin kuin jokainen ihminen on syntinen, niin hän myös kuolee. Pieni lapsi voi kuolla ja se on kolkko osoitus siitä, että synnin ja kuoleman tuhovoima koskettaa häntäkin.
Usein muistutetaan siitä, että pieni lapsi ei voi uskoa, koska hän ei ymmärrä. Eikö? Miksi siis Johannes Kastaja Elisabetin kohdussa ilahtui nähdessään Marian, jonka sydämen alla oli Jeesus-lapsi? Mitä tämä muuta osoittaa kuin sen, että Jumala voi täyttää Pyhällä Hengellä myös pienen lapsen? Ja mitä kykyjä vaaditaan lahjan vastaanottamiseen? Tuotiin meidänkin vauvaikäisille lapsillemme lahjoja, vaikka he eivät osanneet vielä kauniisti kiittää. Pieni lapsi on meille esikuva eikä uskovan ihmisen raakile.
Voisiko Jumala tuomita kadotukseen pienen lapsen? Moni sanoo ettei voi ja sanoo, ettei lapsi siksi tarvitse kastetta. Eräs vastaavanlainen järkeilijä on takavuosina julkaissut kirjan siitä, mitä Jumalan sopii tehdä, mitä ei, ja kiistänyt iankaikkisen kadotuksen olemassaolon kokonaan. Kannattaako tälle tielle lähteä, kun järkemme ei tajua Jumalan todellisuudesta kuin mitättömän hitusen?
Pieni lapsi on siis syntinen ja tarvitsee Jumalan armoa. Hänen kykynsä ovat tosin vaillinaiset, mutta Jumala voi antaa lahjansa hänellekin. Siksi kastamme lapsia.
Mihin kaste velvoittaa?
Helposti unohdettu puoli kastekysymyksessä on, että kaste – oli se annettu minkä ikäiselle hyvänsä – velvoittaa elämään Jumalan yhteydessä.
Roomalaiskirjeen ensimmäisissä luvuissa Paavali kuvaa Jumalan ehdottoman ja ilmaisen armon. Sen jälkeen hän korjaa luvussa 6 mahdollisen väärinymmärryksen: Onko nyt niin, että ihminen saa tehdä vapaasti syntiä, kun kerran kaiken saa anteeksi? Apostoli vastaa itse ottamalla esille – kasteen: Miten Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastettu ihminen voisi olla kuuntelematta Herransa ääntä ja taistelematta syntiä vastaan? Koko tärkeä kuudes luku teroittaa kahta asiaa: Kaste välittää yhteyden Herraan ja se velvoittaa taistelemaan syntiä vastaan.
Ymmärrän hyvin lapsikasteen kieltäjien harmistuksen heidän katsellessaan, miten kastetut suomalaiset elävät. Nyt kuitenkin haukutaan väärää puuta. Kun ihminen ei elä Jumalan yhteydessä, syy siihen ei ole lapsena saatu kaste. Syy on ihmisen jumalattomuus, joka saa kääntämään selän Jumalan armolle.
Mihin kastetta tarvitaan?
Olen työssäni paljon tekemisissä nuorten kristittyjen kanssa. Monella heistä on, jos maailma vain seisoo pystyssä, kuljettavanaan jopa 80 vuotta Jumalan tiellä. Sillä tiellä on edessä paljon vaikeuksia. Jokainen tarvitsee aivan varmasti kaikki ne eväät, jotka Jumala on kulkijalle tarkoittanut. Tärkeä voiman lähde on se, että meidät on kasteessa otettu Jumalan lapsiksi. Tuntui miltä tuntui, taivas on auki ja Isä odottaa lastaan kotiin.
Kun omat voimat loppuvat ja erilaisten kokemusten lämmittävä liekki hiipuu, Jumalan täydellinen armo kantaa heikkoa lasta. Ei Herra omaansa unohda.
