Luku 28
Tyhjä hauta (28:1-7)
Sapatti oli päättynyt. Voitiin taas olla liikkeellä, ja niin pian kuin aamu sarasti, naiset lähtivät “katsomaan hautaa”. Matteus ei puhu mitään heidän aikomuksestaan voidella vainaja. Ehkä hän on noudattanut tapaansa jättää pois kaikki, mikä on tuntunut hänestä epäoleelliselta. Hän mainitsee kaksi naisista nimeltä, samat kuin ennenkin. Maria Magdaleenan nimi on nytkin Mariam. Matteushan kirjoittaa juutalaisille. Mukana näyttää olleen muitakin naisia kuin ne, jotka evankelistat mainitsevat. Luukas sanookin sen selvästi (24:10).
Niin pitkälle Matteus kertoo suurin piirtein samoin kuin muutkin evankelistat. Mutta sitten seuraa merkillinen kertomus enkelistä, joka astuu alas taivaasta ja vierittää kiven pois. Muut evankelistat toteavat vain, että kivi oli vieritetty pois naisten tullessa. Hekin kertovat sitten enkeleistä, vaikkakin Markus ja Luukas ovat salaisuuden edessä aran pidättyväisiä ja sanovat heitä valkopukuisiksi miehiksi (Markus puhuu yhdestä, Luukas kahdesta). Jos naisilla olisi haudalta palatessaan ollut jotakin kerrottavaa taivaasta tulleesta enkelistä, on vaikea ymmärtää, etteivät muut evankelistat puhu siitä mitään. Mutta ei ole varmaa, että Matteus tarkoittaa naisten nähneen, kuinka kivi vieritettiin pois. Että Jumala oli puuttunut asioihin, sen on täytynyt olla opetuslapsille selvää siitä lähtien kun he ymmärsivät Jeesuksen nousseen kuolleista. Mutta miten se oli tapahtunut? Ylösnousemusta ei kukaan ole yrittänyt kuvata. Se oli Jumalan salaisuus, jota ei pohdiskeltu. Mutta kuinka hauta aukeni? Siihen kysymykseen Matteus tässä vastaa. Hänellä on täytynyt olla käytettävissään jokin Palestiinan kristittyjen keskuudessa tunnettu perimätieto, jonka apostolisuudesta hän itse on ollut vakuuttunut. Mikä se lähde on ollut, emme tiedä. Joka tapauksessa me kohtaamme tässä alkukristillisen yrityksen kuvata tätä Jumalan suurta tarttumista asioihin ja maalailla sitä havainnollisesti, kuten tehdään meditaatiossa, mietiskelyssä. Pääsiäisaamu on kautta aikojen ollut rakastettu meditaation aihe.
Matteus kertoo, kuinka maa vavahteli ja järisi enkelin astuessa alas. Nykyinen raamatunkäännös sanoo: “Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys”, mutta se tuskin täysin vastaa sitä, mitä Matteus tahtoo sanoa. Hän käyttää tässä aivan samaa sanaa kuin puhuessaan järvellä raivonneesta myrskystä (8:24). Sananmukaisesti hän puhuu suuresta “liikuttamisesta” tai “kuohuttamisesta”, joka kyllä voi myös merkitä maanjäristystä. Me länsimaalaiset olemme tottuneet näkemään sellaiset ilmiöt kuten myrskyt ja maanjäristykset toisin silmin kuin antiikin ihmiset. Meille niissä on kysymys mitattavissa olevista ulkoisista tosiseikoista, jotka voidaan ilmaista sekuntimetrein tai seismografin lukemin. Antiikin ihmiset lähestyivät luontoa toisella tavalla, enemmän samaan tapaan kuin runoilijat ja taiteilijat. Luonnonilmiö oli jotakin, mikä koettiin, mikä tempasi mukaansa ja vaati selitystä. “Suuri” tapahtuma ei siis välttämättä ollut sellainen, mikä aiheutti suuria lukemia mittauslaitteisiin (joita muuten ei edes tunnettu), vaan sellainen, joka oli merkityksellinen, mukaansa tempaava, syvästi vaikuttava. Matteus ei siis tahdo sanoa, että Palestiinassa oli sinä päivänä ankara maanjäristys, vaan että täällä haudalla Jumala tarttui asioihin vastustamattomalla voimalla, joka raivasi syrjään kaikki esteet ja teki tyhjäksi vastustajien hienosti laaditut suunnitelmat.
Sitten Matteus jatkaa kertomustaan tavalla, jonka me tunnemme Markukselta ja Luukkaalta. Naiset saavat tietää, että Jeesus on noussut kuolleista. He saavat nähdä paikan, jossa hän on maannut. Sitten he saavat – kuten Markuskin kertoo – käskyn viedä terveiset opetuslapsille. Heidän pitää kertoa näille, että nyt on aika – kuten Jeesus on jo sanonutkin (26:32) – lähteä Galileaan, jossa he saavat nähdä Ylösnousseen. Luukas sivuuttaa kokonaan tämän tervehdyksen. On ilmeistä, ettei ainoakaan evankelistoista tarkoita, että kyseessä oli “julistamisen” tai “saarnaamisen” tehtävä. Oli puhe tervehdyksen viemisestä niille, jotka oli valittu julistajan tehtävään. Kun terveiset oli viety perille, naiset olivat täyttäneet tehtävänsä eivätkä koskaan itse toimineet julistajina.
Jeesus ilmestyy naisille (28:8-10)
Ennen kuin naiset ovat ehtineet suorittaa enkeliltä saamansa tehtävän, Jeesus itse tulee heitä vastaan. Johannes kertoo samanlaisesta kokemuksesta, joka Maria Magdaleenalla oli hänen seistessään haudalla. Tuntiessaan Jeesuksen naiset lankeavat maahan hänen edessään. Kaksi pikkupiirrettä Matteus ilmeisesti on kokenut tärkeiksi. Ensimmäinen on se, että naiset syleilevät Jeesuksen jalkoja. Hän oli siis täysin todellinen. Kyseessä ei ollut vain näky. Toinen on se, että he kumarsivat häntä. Sitä he eivät olleet tehneet ennen hänen kuolemaansa. Mutta nyt oli tapahtunut ratkaisevaa. Paavali ilmaisee tuon ratkaisevan asian sanomalla, että Jeesus on “pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa” (Room. 1:4).
Jeesus toistaa enkelin käskyn: Naisten pitää mennä opetuslasten luo ja kertoa sellaiset terveiset, että he saavat nähdä hänet Galileassa. Sekä Markuksen että Matteuksen mukaan Jeesus oli sanonut sen opetuslapsilleen jo ennen kuolemaansa. Luukas sitä vastoin ei mainitse sitä lainkaan. Mitä Ylösnousseen ilmestymisiin tulee, Luukas kertoo vain siitä, kuinka hän näyttäytyi opetuslapsilleen Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Matteus taas ei puhu siitä mitään. Hän puhuu Galileassa sijaitsevasta vuoresta. Markus on jostakin tuntemattomasta syystä katkaissut kertomuksensa siihen, kun naiset kiiruhtavat pois haudalta. Se, mitä seuraa tämän jälkeen, on myöhempää täydennystä. Johanneksen evankeliumissa taas on kertomuksia siitä, kuinka Jeesus ilmestyy ensin Jerusalemissa ja sitten Galileassa. Tässä lienee selitys siihen, että Luukas ja Matteus puhuvat aivan eri ilmestymisistä.
Aikaisin kirjallinen kertomus Ylösnousseen ilmestymisistä on Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille (15:5), joka on kirjoitettu, kun Jeesuksen kuolemasta oli kulunut kaksikymmentä vuotta tai hiukan enemmän. Paavali sanoo, että Jeesus, noustuaan kolmantena päivänä kuolleista, näyttäytyi ensin Pietarille ja sitten “niille kahdelletoista”. “Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille” ja viimeiseksi Paavalille itselleen. Paavali ei sano mitään siitä, missä nämä ilmestymiset tapahtuivat. Luukas ja Johannes vahvistavat tiedon, että Pietari ja apostolit saivat kohdata Ylösnousseen. Mutta he eivät tiedä mitään Jeesuksen ja viidensadan veljen kohtaamisesta Jerusalemissa. On mahdollista, että Paavali kertoo tässä sellaisesta, mikä tapahtui Galileassa. Palaamme tähän asiaan kohta.
Väärä huhu (28:11.15)
Matteus ilmoittaa, miten kertomus haudalle asetetuista vartijoista päättyy, se, jonka hän ainoana evankelistoista on säilyttänyt ja joka näyttää kuuluneen siihen jerusalemilaiseen perimätietoainekseen, jota vain hän on käyttänyt hyväkseen.
Sotilaat menevät säikähdyksissään ylipappien luo, joille he ovat lähinnä vastuussa tehtävänsä suorittamisesta. Ylipapit neuvottelevat vanhinten kanssa ja löytävät ulospääsytien. Se ajatus, että Jeesus olisi todella ollut Jumalan palvelija, on heille täysin mahdoton. He eivät päästä sitä ajatuksiinsakaan. Heille on tärkeää vain se, ettei eksytys saa tuulta purjeisiinsa. Hautahan on todella tyhjä. Ehkä he epäilevät vartijoiden nukkuneen ja antaneen vastustajien varastaa ruumiin. Mutta sitähän nämä eivät ikinä suostu tunnustamaan! On olemassa parempi tie: käteiskorvausta vastaan heidät saadaan levittämään tällaista huhua.
Myös ne, jotka pitävät koko tätä kertomusta legendana, toteavat, että se vahvistaa vastaansanomattoman seikan: tällaisia huhuja kierteli juutalaisten keskuudessa. Se osoittaa vuorostaan, että tyhjä hauta oli kiistaton tosiasia. Oli kyettävä selittämään, miten se oli voinut tyhjentyä. Voimme ymmärtää, kuinka kiusallinen tämä asia oli. Hyvin pian Jeesuksen kuoleman jälkeen Jerusalemissa saarnattiin, että hän oli noussut kuolleista. Siellä oli seurakunta, joka teki innokkaasti lähetystyötä. Jos Jeesuksen ruumis olisi ollut haudassa, niin alkukristillinen julistus olisi ollut mahdottomuus. Vastustajien on täytynyt olla vakuuttuneita siitä, että hauta oli todella tyhjä. Ja koska asia oli niin, se oli selitettävä jollakin tavalla. Ja kristityistä ihmisistähän saa, kuten tunnettua, uskoa mitä hyvänsä.
Vanha huhu putkahtaa esiin yhä uudelleen. Oikeastaan se ei ansaitse mitään vastatodisteluja. On täysin mahdotonta ajatella, että ihmiset, jotka ovat nähneet toiveittensa murenevan ja tunteneet olevansa paljastettuja kaiken kansan silmissä, täyttyisivät äkkiä uudella rohkeudella ja horjumattomalla voitonvarmuudella sen jälkeen, kun ovat tahallaan syyllistyneet petokseen ja perustaneet koko julistuksensa vaiheelle. Petkuttajat tahtovat voittaa jotakin valheillaan. Apostoleilla ei ollut inhimillisesti katsoen mitään voitettavanaan. He tiesivät kohtaavansa pilkkaa ja vainoa. Heidän yrityksensä oli mieletön – ellei Jeesus todella ollut Jumalan Poika ja noussut kuolleista.
Lähetyskäsky (28:16–20)
Matteus on ainoa evankelista, joka kertoo, kuinka Jeesus kohtasi yksitoista opetuslastaan vuorella Galileassa. Ainoa kohta Uudessa testamentissa, joka mahdollisesti voisi viitata samaan tapahtumaan, on Paavalin äsken siteerattu lyhyt luettelo Ylösnousseen ilmestymisistä. Siihen sisältyy se varmaankin aivan oikea tieto, että yli 500 veljeä on nähnyt Jeesuksen yhtaikaa. Paavali on selvästikin tavannut useita näistä veljistä. On arveltu, että tämä olisi tapahtunut Galileassa ja että koko opetuslapsijoukko olisi ollut koolla apostolien kanssa, suunnilleen siten kuin Matteus kuvaa vuorisaarnaa, jossa kahdentoista opetuslapsen joukko muodosti suuren seurakunnan ytimen. Se selittäisi, miksi hän mainitsee tässä vain ne yksitoista. Heillehän Jeesus kohdisti sanansa.
Tällä tavoin voidaan laatia teorioita. Mutta on todettava, että me olemme ratkaisemattomien kysymysten edessä. Ja kristitty voi lisätä, etteivät ne tarvitsekaan ratkaisua. Voimme ihmetellä, miksi Matteus on tässä tärkeässä loppuluvussa niin lyhytsanainen. Hänellä on meitä usein ärsyttävä kyky lyhennellä ja yhdistellä tuntemiaan asioita. Itse asiassa tämä johtuu syvästä erosta, joka on meidän maallistuneen tarkastelutapamme ja alkukristillisen tavan välillä. Me tahdomme todeta ulkonaisia tosiseikkoja. Ylösnousemuksen kohdalla me olemme taipuvaisia kyselemään, kuinka kaikki oikein tapahtui, miten Jeesuksen ruumiin todella kävi, mitä todistajat havaitsivat jne. Alkukristillisyydelle riitti se, että Jeesus oli todella ylösnoussut ja että sen vakuuttivat todeksi luotettavat henkilöt, “joille hän moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä”, kuten Luukas sanoo (Ap.t.1:3). Siinä oli kyllin. Ei tunnettu tarvetta vaatia yksityiskohtaisia raportteja, jotta olisi itse voitu istuutua niitä tarkastelemaan. Ymmärrettiin, että tässä oltiin tekemisissä Jumalan toiminnan kanssa, jota ei voitu verrata mihinkään muuhun ja jota ei siksi myöskään voitu tavalliseen inhimilliseen tapaan kontrolloida ennestään tuttujen seikkojen avulla. Mitä tulee Matteukseen, niin olemme saaneet jo monta esimerkkiä hänen kertomistavastaan. Hänen pääkysymyksensä ei ole: Onko tämä tapahtunut? Hän ei pyri todistamaan sitä asiaa. Se on hänelle ja hänen kuulijoilleen jo selvä. Se asia, mitä hän tahtoo selittää, on näiden tapahtumien merkitys. Hän tahtoo vastata kysymykseen: Mikä merkitys tällä kaikella on meille?
Näin on asia myös silloin, kun hän kuvaa Ylösnoussutta ja hänen ilmestymisiään. Tapansa mukaan hän kokoaa oleellisen muutamiksi peruslauseiksi. Ohimennen hän vahvistaa todeksi sen, että myös niiden yhdentoista joukossa oli epäilijöitä. Sitten seuraa asian ydin.
Ylösnousemuksellaan Jeesus aloittaa uuden osan Vapahtajan-työstään. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on uuden valtakunnan kuningas. Kaikki tullaan alistamaan hänen valtaansa. Siksi apostolien on nyt lähdettävä kaikkeen maailmaan. Sillä, mitä Jeesus on tehnyt, on ratkaiseva merkitys koko ihmiskunnalle. Kaikkien pitää saada tietää se. Kaikkia on kutsuttava opetuslapsiksi. Ja opetuslapseksi tullaan kasteen kautta ja oppimalla pitämään se, mitä Kristus on käskenyt apostoliensa pitää.
Kasteen tulee tapahtua Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste johtaa uuteen elinympäristöön, uuteen maailmaan. Tämä on yksi niistä harvoista kohdista, jossa Uudessa testamentissa sananmukaisesti mainitaan Pyhä Kolminaisuus. Mutta asia on kaikkialla, myös Jeesuksen sanoissa. Hänen puheensa Isästä me olemme kohdanneet Matteuksella toistuvasti. Pyhästä Hengestä hän ei puhu ainoastaan Johanneksen evankeliumissa (vaikka perusteellisimmin siellä). Matteuksen kertomana olemme kuulleet varoituksen Pyhän Hengen pilkkaamisesta. Ja Luukas kertoo, kuinka Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen ja kuinka hän täytti lupauksensa helluntaina.
Se kaste, josta Jeesus puhuu tässä, on siis muuta kuin Johanneksen kaste. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste ja tunnustustoimi, tapa valmistautua siihen, mikä oli tulossa. Kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen on tapa ottaa vastaan se, mikä on jo tehty. Se on Jumalan teko.
Sen kasteen kautta tullaan opetuslapseksi. Jeesus kulkee yhä keskellämme ja kutsuu opetuslapsia. Kastetulle pitää sitten tapahtua sama, mikä tapahtui Jeesuksen ajan opetuslapsille. Jeesus opetti heitä. Sitä opetusta piti apostolien nyt antaa. Heidän piti viedä eteenpäin kaikkea sitä, mitä he itse olivat oppineet. Heidän piti ilmoittaa ihmisille se, mitä olivat itse nähneet ja kuulleet. He olivat erittäin tietoisia tästä velvollisuudestaan. He hoitivat tätä “paradosista”, pyhää perimätietoa Jeesuksen sanoista ja teoista, sitä, jota Kirkko on tähän päivään asti kuljettanut eteenpäin ja jonka mukaan se seisoo tai kaatuu. Lopuksi Ylösnoussut antaa lupauksen olla opetuslastensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Voitaisiin myös sanoa “ajan loppuun asti”. “Aika”, josta tässä puhutaan, on vanha maailmanaika, nykyisen luomakunnan aika, sen, joka on häviävä Kristuksen tullessa takaisin.
Jo evankeliuminsa alussa Matteus muistutti siitä, että Raamattu käyttää Vapahtajasta nimitystä Immanuel, joka merkitsee “Jumala meidän kanssamme”. Nyt hän on osoittanut, kuinka Jumala on Kristuksessa tullut luoksemme jäädäkseen tänne ja ollakseen luonamme joka päivä maailman loppuun asti. Ja sen kirjoitettuaan hän laskee kynän kädestään.
