Luku 24
Kaikki tullaan hävittämään (24:1-14)
Herodes – Jeesuksen maaruhtinaan Herodes Antipaksen isä – oli ollut suuri rakennuttaja. Sen ajan – kuten myöhempienkin aikojen – diktaattorien tapana oli ollut jättää jälkeensä vaikuttavia rakennuksia. Sellaisia Herodeskin sirotteli ympärilleen, ja hän rakasti erityisesti jättiläismäisistä kivilohkareista rakentamista. Valtavin hänen kaikista teoksistaan oli Jerusalemin temppeli. Koppavat roomalaisetkin tapasivat hämmästyä sen nähdessään, eikä ollut kummallista, että opetuslapset pyysivät Jeesusta pysähtymään hetkeksi katselemaan kaikkea komeutta. Temppelin on täytynyt näyttää erityisen vaikuttavalta, kun lähdettiin sen alueelta ja kuljettiin Kidronin laakson läpi, temppeliä ympäröivän huimaavan korkean muurin viertä pitkin, ja tultiin sen jälkeen Öljymäen rinteelle, josta käsin temppelin koko komeus oli hyvin nähtävissä.
Mutta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että kaikki tullaan hajottamaan maahan. Ja kun he kysyvät häneltä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hän antaa heille – ja meille – sellaisen katsauksen historiaan, että se kyllä tyrmistyttää monet nykyaikaiset ihmiset. Me haluamme mielellämme uskoa kehitykseen ja kuvitella, että ihmiskunta pystyy luomaan yhä paremmat olosuhteet maan päälle järjen, tekniikan ja yhteiskunnan koneiston avulla. Ja me arvioimme, että tulevaisuus on loputtoman pitkä. Me ajattelemme aineesta samalla tavoin kuin juutalaiset temppelistään: sehän on ikuinen massiivisessa järkkymättömyydessään. Mutta Jeesus sanoo tätä harhakuvitelmaksi. Kaikki tullaan hävittämään. Nykyisessä luomakunnassa on perusvaurio. Se on tuomittu antamaan tilaa uudelle. Me elämme langenneessa maailmassa, eikä ihmiskunta kykene ratkaisemaan omia ongelmiaan. Siksi tulevaisuudelle ei anna leimaansa lisääntyvä inhimillisyys, vaan sodat, kasvava raakuus, nälkä ja vainot – kunnes Jumala puuttuu asioihin ja tekee kaiken uudeksi. Tällaiset tulevaisuudennäkymät ovat realistisia.
Kun Jeesus puhuu tässä tulevaisuudesta, on usein vaikea sanoa, viittaavatko hänen sanansa vajaan neljänkymmenen vuoden päästä tulevaan hirvittävään tuhoon suuren juutalaissodan ja Jerusalemin hävityksen yhteydessä vai puhuuko hän aikojen lopusta. Itse asiassa sanat ehkä tarkoittavat molempia. Maailma on menossa loppuaan kohti katastrofien sarjan kautta. Ne kaikki antavat omalla tavallaan esimakua siitä, millainen loppu on oleva.
On syytä panna merkille, ettei Jeesus oleta kristinuskon ”valloittavan maailmaa”. Evankeliumi on saarnattava kaikille kansoille. Kaikki on asetettava ratkaisun eteen. Mutta useimmat tulevat torjumaan kutsun. Uskovia tullaan vihaamaan ja vainoamaan. Maailman viimeisinä aikoina kristityistä tulee huonosti kohdeltu vähemmistö. Monet tulevat luopumaan uskosta. Harhaoppien levittäjät tulevat menestymään. Useimpien rakkaus on kylmenevä. Silloin on tärkeää pysyä lujana. Silloin on loppu lähellä. Evankeliumi on tehnyt sen, mitä oli tehtävissä. Jumala vetää laskun alle viivan yhteen.
Ohjeita ja neuvoja viimeisen ahdistuksen varalle (24:15-28)
Suurta osaa siitä, mitä nyt seuraa, saatiin soveltaa käytäntöön hirvittävinä vuosina 69 ja 70, jolloin juutalaisten valtio tuhoutui. Kristityt muistivat, mitä Jeesus oli sanonut, ja pakenivat, vaikka he saivatkin turvapaikan Jordanin tasangolla sijaitsevassa Pellassa eivätkä vuoristossa. (Ohimennen sanoen tämä osoittaa niiden kriitikkojen olevan väärässä, jotka ovat tahtoneet väittää näiden sanojen tulleen kirjoitetuiksi vuoden 70 jälkeen.) Mutta Jeesuksen sanat viittaavat myös sellaiseen, mikä on meidän edessämme. Arvoituksellisen sanan ”turmion iljetyksestä” Jeesus on ottanut Raamatusta ja käyttää sitä ilman selityksiä. Mahdollisesti on kysymys henkilöstä tai henkivallasta, mutta selitys jää antamatta, eikä kukaan ole onnistunut vakuuttavasti viittaamaan keneenkään historian henkilöön, joka voisi vastata tätä ilmausta. Ehkä tulevaisuus tuo mukanaan vastauksen.
Joka tapauksessa on selvää, millaisia käyttäytymisohjeita Jeesus antaa viimeisen ahdistuksen varalta. Ensimmäinen on, että saa ja tulee paeta. Vastarinta ei ole enää mahdollista, kun pahuuden henkivallat saavat yliotteen. Saadaan varautua marttyyriuteen, mutta sitä ennen saadaan paeta kaupungista toiseen, kuten Jeesus sanoo toisessa yhteydessä. Paavali noudatti sitä ohjetta lähetysmatkoillaan.
Toinen ohje on, että on suhtauduttava kriittisesti vääriin vapahtajiin, ”kristuksiin”. Kreikan kielen sana merkitsee ihmisiä, jotka uskottelevat olevansa Kristus. Kun hätä on suuri, odotukset kasvavat ja niiden myötä hyväuskoisuus. Ei ole liioin syytä kuunnella niitä, jotka ovat tietävinään, että Kristus – tai joku muu vapahtaja – on tullut ja piileksii jossakin. Kun Kristus todella tulee, niin se huomataan yhtä selvästi kuin salama, joka välähtää taivaalla horisontista toiseen. Jeesus käyttää sanontaa, joka on ilmeisesti tunnettu sananlasku: ”Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.” Se kuulostaa meidän korvissamme pahalta. Emme tahtoisi kuulla puhuttavan raadoista ja haaskalinnuista. Mutta itämainen ihminen tietää, mistä on puhe. Kuka tahansa voi nähdä, missä päin maastossa on kuollut aasi. Sen näkee paikalle kokoontuvista suurista linnuista. Tästä kuva puhuu. On tapahtumia, jotka ovat ilmeisiä. Ei tarvitse ihmetellä ja harhailla etsimässä. On mahdollista nähdä omin silmin. Näin on asia silloin, kun Kristus tulee.
Ihmisen Pojan tuleminen (24:29-31)
Kristuksen takaisintulosta käytetään Uudessa testamentissa nimitystä paruusia. Vanhastaan se on käännetty sanalla ”tulemus”. Voitaisiin myös puhua ”saapumisesta” tai ”paluusta”. (Sana merkitsee myös ”läsnäoloa”.) Tätä sanaa käytettiin siihen aikaan muun muassa keisarin virallisesta vierailusta jossakin kaupungissa. Kristuksen tulemus merkitsee vanhan luomakunnan tuhoutumista. Nykyinen maailmankaikkeutemme on palvellut aikansa loppuun. Monesta tuntuu mahdottomalta, että miljardit tähdet äkkiä häviäisivät. Se johtuu siitä, että me olemme asettaneet ihmisen kaiken keskukseksi ja mittaamme kaikkea itsemme mukaan – myös silloin, kun puhumme avaruuden suunnattomasta suuruudesta. Jumalalle ei ole olemassa mitään ”suunnattoman suurta”. Hän on kaiken luoja, jolla on rajoittamaton valta luoda uutta ja hävittää entinen.
Jeesus siteeraa tässä Vanhan testamentin kohtia. Mitä hän tarkoittaa ”taivaiden voimilla”, ei ole täysin selvää. ”Voimiksi” sanotaan joskus taivaallisen maailman henkivaltoja, joskus taas taivaankappaleita. Joka tapauksessa on kysymys koko tähänastisen luomakunnan perusteita koskettavasta mullistuksesta.
Jeesus sanoo muissakin yhteyksissä, että hän tulee lähettämään enkelinsä kokoamaan kansaansa (esimerkiksi vertauksessa vehnästä ja rikkaviljasta). Tässä on kysymys sellaisesta, mitä ei ole tapahtunut milloinkaan aikaisemmin ja millä ei ole mitään vastinetta meidän kokemuksessamme. Sitä, mistä Jeesus puhuu, ei siis voi lähemmin kuvailla. Emme tiedä enempää kuin mitä Jeesus sanoo.
Kesä on lähellä (24:32-33)
Vertauksessa viikunapuusta on kuulas keväinen tunnelma. Ei ole sattuma, että Jeesus on valinnut juuri sen kuvan. Epäuskolle Jeesuksen kuvaamien tulevaisuudennäkymien täytyy näyttää syksyltä, lakastumiselta, myrskyltä, hävitykseltä ja tuholta. Mutta itse asiassa on kyseessä ihana kevät. Ja se, joka osaa selittää oikein aikojen merkkejä, ei masennu eikä lamaannu. Hän tietää, että kesä on lähellä.
Päivä, jonka vain Isä tietää (24:34-36)
Erittäin painokkaasti Jeesus korostaa, ettei kukaan, ei edes hän itse, tiedä, milloin se päivä tulee. Ei ole tarkoitus, että kukaan tietäisi sitä. Se, että se tulee, kuuluu Jumalalta saamaamme sanomaan. Mutta ajankohtaa me emme saa käydä utelemaan. Jos joku alkaa arvailla ja laskeskella ja luulee päässeensä salaisuuden jäljille, niin se on osoitus kierotuneesta uskonnollisesta kiinnostuksesta.
Se, ettei kukaan voi tietää päivää eikä hetkeä, voi ehkä auttaa meitä ymmärtämään sitä, ettei ”tämä sukupolvi” katoa, ennen kuin Kristus tulee. Alkukielen sana genea tarkoittaa paitsi sukupolvea myös sukukuntaa, ja Jeesus käyttää sitä usein kansastaan ja aikalaisistaan juuri tässä laajemmassa merkityksessä. Siinä tapauksessa Jeesuksen sanat merkitsevät, että juutalaiset tulevat elämään maan päällä hänen tulemukseensa asti. Ja sama koskee tietenkin koko ihmiskuntaa. Maailma ei pyöri eteenpäin aution avaruuden halki sen jälkeen kun ihmiset ovat lopettaneet toisensa ydinaseillaan.
Jeesuksen tulevaisuudennäköalat ovat siis aivan toiset kuin maallistuneen ihmisen. Ihmisten mielestä on itsestään selvää, että kaikki muuttuu: tavat, moraali, oikeuskäsitykset ja lait. Mutta maailmankaikkeus pysyy. Jeesus puhuu päinvastaista. Maailmankaikkeus on luotu. Se on tuhoutuva. Mutta se, että hän on sanonut, on peräisin Jumalalta, ja siksi se pysyy maailman hävitessä.
Herran jokapäiväinen odottaminen (24:42-51)
Johtopäätös kaikesta tästä on kehotus odottamiseen ja valvomiseen, tietämättä, milloin, mutta valmiina joka hetki. Jeesus sanoo tämän kahta kuvaa käyttäen. Jos talon isäntä tietäisi, että varas on tulossa, hän ei nukkuisi. Ja me tiedämme, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Me olemme isäntäänsä odottavien palvelijoiden kaltaisia. Kristus puhuu tässä lähinnä apostoleilleen. Hän puhuu niistä miehistä, jotka hän on asettanut puolestaan ja sijastaan pitämään huolta perheväestään. Perheväki on seurakunta. Ruoka on Sana ja sakramentit. Mutta kuvaa voidaan soveltaa myös kaikkiin. Kaikki me olemme ”huoneenhaltijoita”, uskottuja palvelijoita, ja kaikilla on oma tehtävänsä. Ja kun Kristus tulee, niin hän tahtoo, että jokainen olisi uskollisesti hoitamassa omaa tehtäväänsä. Ei siis ole tarkoitus, että me laiminlyömme kutsumuksemme ja velvollisuutemme, ei myöskään viimeisenä aikana, kun lopun lähestymisestä kertovat merkit lisääntyvät. Paavali joutui joskus ojentamaan sellaisia ihmisiä. Mutta se ei ole kaikkein suurin vaara. Vastakohta on vaarallisempi. Aletaan ajatella: Vielä on aikaa. Tuntuu siitä, että olemme yksin ja vartioimatta, ja otamme vapauksia. Mutta yhtäkkiä tulemme yllätetyiksi.
Jeesuksen käyttämä kuva on hänen ajalleen tyypillinen. Palvelijat olivat yleensä orjia. Heidän elämänsä ja kuolemansa oli heidän herransa vallassa. Orja voitiin lyödä kuoliaaksi milloin tahansa. Kuva sanoo, mistä on kysymys: elämän voittamisesta tai menettämisestä – ei sen vähemmästä. Myös Herran palvelija ja seurakunnan johtaja voi joutua ”ulkokullattujen”, siis niiden vannoutuneiden vastustajien joukkoon, joille Jeesus kohdisti voi-huutonsa edellisessä luvussa.sanomiseen ennen kuin hänen viimeisen tulemuksensa yhteydessä.