Luku 21
Messias, Kuningas, tulee kaupunkiinsa (21:1-11)
Jeesus vastaa omalla tavallaan kaikkiin noihin ääneen lausumattomiin kysymyksiin. Pitkän Juudean autiomaan halki kulkeneen jatkuvasti ylöspäin suuntautuneen vaelluksen jälkeen on ehditty Öljymäen huipulle. Edessä on Betfage, Jerusalemin itäinen esikaupunki. Jeesus lähettää kaksi opetuslasta edellään noutamaan aasia. Sillä ratsastaen hän sitten jatkaa matkaansa.
Se oli teko, joka sisälsi julistuksen. Sillä tavoin Siionin luvattu kuningas oli tuleva kaupunkiinsa, hiljaisena ja aasilla ratsastaen. Jeesus teki kaupunkiin tulostaan tietoisesti sellaisen, että se oli juuri kyseisen profetian täyttymys (Sak. 9:9). Se antoi oikean kuvan Jumalan Messiaasta. Kuningas ei tullut aseistettuna eikä hevosella, vaan ulkonaisesti vähäpätöisenä. Matteus on ilmeisesti nähnyt tässä oleellisimman kohdan siitä, mitä Jeesus tahtoi teollaan sanoa. Profetia sanoo myös, että Kuningas tulee vanhurskaana ja voittoisana – kuten profetian sana “auttaja” voidaan myös ymmärtää.
Profetiassa sanotaan, että tämä merkillinen kuningas ratsastaa “aasilla, työjuhdan varsalla”, kuten raamatunkäännösehdotus sanoo – ei siis jalolla ratsuhevosella. Toisto on tavallinen tehokeino seemiläisessä runoudessa. Kaikki asiat sanotaan kahdesti kekseliäin ja soinnukkain muunnelmin. Mutta tällä tavoin eivät rabbit lukeneet tekstejään. He punnitsivat jokaisen sanan kultavaa’alla saadakseen kirjoituksesta irti mahdollisimman paljon. Koko Matteuksen evankeliumi osoittaa kirjoittajan käyneen sellaisen koulun. Siksi ei ole mahdotonta, että hänen mielestään profetia puhuu aasista ja sen varsasta, ja että hän on nähnyt kirjaimellisen täyttymyksen juuri siinä, että opetuslapset toivat kylästä sekä aasintamman että varsan. Juuri tämä, jota hän ei ilmeisesti pitänyt tärkeänä, on aiheuttanut sekaannuksia käsikirjoituksissa ja tuottanut vaikeuksia selittäjille. Tavallisin tekstimuoto sanoo sanatarkasti – kuten nykyinen raamatunkäännös – että opetuslapset “panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle”. Jälkimmäinen “niiden” voi viitata joko vaatteisiin tai sitten molempiin aaseihin. Muutamissa vanhoissa käsikirjoituksissa sanan “niiden” tilalla on “sen” (ero ei kreikan kielessä ole suuri). Tämä lukutapa tekee mahdottomaksi sen eriskummallisen tulkinnan, että Jeesus olisi ratsastanut molemmilla eläimillä samanaikaisesti. Jotkut eksegeetit ovat todella väittäneet Matteuksen tarkoittaneen sitä. Heitä on vaikea uskoa. Tokihan oppineet teologit – joihin Matteuskin on luettava – saattavat muodostaa itselleen omituisia käsityksiä todellisuudesta. Mutta Matteus oli joka tapauksessa itämainen ihminen, ja hänen on täytynyt ratsastaa aasilla tarpeeksi tietääkseen, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Kansanjoukossa on monien täytynyt ymmärtää, mitä Jeesus nyt teollaan julisti. Toiset yhtyivät riemuun tietämättä oikein, mitä pitäisi uskoa. Mutta yhdestä asiasta he olivat varmoja. Tässä tuli suuri profeetta, vähintään Johannes Kastajan veroinen. Jumala oli katsonut kansansa puoleen. Tämä pääsiäinen ei ehkä muodostuisi kaikkien muiden kaltaiseksi.
Kaupungissa nousikin melkoinen häly. Pyhiinvaeltajat lauloivat ja huusivat, niin että kadut raikuivat. Ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunoista ja kysyivät, mitä oli tekeillä. Ja kansanjoukot vastasivat, että suuri profeetta oli liikkeellä. Jotkut ehkä kiiruhtivat ulos tungeksimaan toisten joukossa nähdäkseen hänet. Toiset eivät olleet kiinnostuneita profeetoista – eivät silloin eivätkä nyt.
Messias puhdistaa temppelin ja häntä tervehditään siellä (21:12-17)
Jeesus menee nyt temppelialueelle ja tekee sellaista, mitä vain Messias voi tehdä. Hän asettuu maan korkeimpien viranomaisten yläpuolelle ja ottaa vastaan Daavidin pojalle kohdistetut kunnianosoitukset. Suurilla esipihoilla käytiin tavan mukaan uhrieläinkauppaa ja vaihdettiin ulkomaan valuuttaa juutalaisiin rahoihin, joilla temppelivero oli maksettava. Tämä toiminta oli ylipappien monopoli ja hyvä tulonlähde. Jeesus tekee kaikesta lopun kenenkään kohottamatta kättään häntä estääkseen. Voimme ymmärtää, kuinka epäsuosittuja korkeamman papiston jäsenten on täytynyt olla, kun he eivät uskaltaneet puuttua asiaan.
Mutta yhdestä asiasta he esittivät vastalauseensa. Sairaita tuli parannettaviksi. Sille ei voitu mitään, vaikka se lisäsikin uuden profeetan suosiota. Mutta kun lapset vielä täällä temppelialueellakin huusivat “Daavidin poika”, niin se meni liian pitkälle. Aikuiset näyttävät lopettaneen. He ymmärsivät, ettei niin vaarallisia asioita saanut sanoa Jerusalemin kaupungin alueella, kuulomatkan päässä roomalaisesta varuskunnasta, joka oli sijoitettu heti temppelialueen pohjoispuolella kohoavaan kunnioitusta herättävään Antonian linnaan. Mutta lapset jatkoivat huutamista. Ja profeetta salli sen. Häneltä kysyttiin, eikö hän kuullut, mitä nämä sanoivat. Ja vastaus oli tyrmistyttävä. Kyllä hän kuuli. Eivätkö kysyjät ymmärtäneet Raamattua? Eikö siellä sanottu, että Messias tuli saamaan kunnianosoituksen pieniltä, jopa kapalolapsilta? Jeesus siteerasi kahdeksatta psalmia. Se oli yksi niistä psalmeista, jotka voitiin selittää Messiaaseen viittaaviksi. Näin profeetta oli ainakin vihjannut olevansa Messias. Niinpä oli selvää, että hänet oli raivattava tieltä, ennen kuin tapahtuisi pahempi onnettomuus.
Kuihtunut viikunapuu ja uskon voima (21:18-22)
Kuten monet muut pyhiinvaeltajat Jeesus ja opetuslapset saivat yöpyä täpötäyden Jerusalemin ulkopuolella. Heillä oli ystäviä Betaniassa, Öljymäen länsipuolella, miltei autiomaan rajalla. Sinne he lähtivät iltaisin vaeltaakseen taas varhain aamulla kaupunkiin, pitkin Öljymäen yli kiemurtelevaa tietä ja alas Kidronin laaksoon.
Ensimmäisen Betaniassa vietetyn yön jälkeen he ovat nyt matkalla takaisin. Edellisenä päivänä Jeesus oli täällä Öljymäellä tuonut esiin sanomansa tekojen avulla, tavalla, joka niiden piti ymmärtää, joilla oli silmät nähdä. Samoin hän tekee nytkin. Näin on joka tapauksessa tapana selittää sen merkitystä, mitä tapahtui viikunapuulle. Se seisoi vihreänä. Siitä olisi pitänyt löytyä puolikypsiä raakileita, joita nälkäinen ihminen voi syödä. Mutta ilmeisesti se ei ollut edes kukkinut, ja Jeesus lausuu siitä tuomion. “Hedelmän kantaminen” oli juutalaisten kielenkäytössä kiinteä ilmaisu, joka tarkoitti Jumalan palvelemista ja hänen suunnitelmansa mukaiseksi tulemista. Ihmistä tai kansaa voitiin verrata puuhun. Jeesus itse oli verrannut Israelia hedelmättömään viikunapuuhun, ja sellainen oli nyt hänen edessään. Aikaisemmin puu oli saanut lupauksen vielä yhdestä vuodesta. Tahtoiko Jeesus sanoa, että armonaika oli nyt lopussa?
Matteus kertoo viikunapuun kuihtuneen kohta. Markus kertoo – esittäen useampia yksityiskohtia – kuinka opetuslapset saivat hämmästyksekseen nähdä sen kuivuneena seuraavana aamuna, kun he taas olivat matkalla kaupunkiin. Tämä ei ole ainoa esimerkki tapahtumien erilaisesta järjestyksestä ja yksityiskohtien vaihtelevuudesta evankeliumeissa. Niin evankelistat kertovat, ja siitä on oltu tietoisia aina varhaiskirkon ajoista asti. Mitä Matteukseen tulee, voidaan kysyä, eikö hän ole tällä kohdalla yksinkertaisesti tahtonut tiivistää kuvaustaan ja saada koko tapauksen esitetyksi yhtenäisesti. (Markuksella se on kahtena eri jaksona.) Hänelle oli yhdentekevää, kuivuiko viikunapuu hetkessä vaiko seuraavana päivänä. Tapahtuman opetushan oli sama molemmissa tapauksissa. Matteuksen päämääränä on koko ajan antaa oikea kuva Jeesuksen jumalallisesta voimasta ja pelastustyöstä.
Opetuslapsille tämän tapahtuman antama opetus oli ilmeisesti se, mikä voima uskolla on. Jälleen heidän oma uskonsa osoittautui heikoksi. Ja niin käy meille kaikille. Sellaista uskoa ei ole meillä kenelläkään. Usko on sitä, että olemme niin täysin Jumalan kädessä, että meidän tahtomme muodostuu kokonaan hänen tahtonsa mukaiseksi ja että me olemme täysin riippuvaisia hänestä. Helposti unohdamme, että Jeesus itse eli sellaisessa uskossa, täysin riippuvaisena Isän tahdosta ja Isän avusta. Yön hetkinä hän kamppaili rukouksessa voidakseen kulkea Jumalan tietä. Silloin tuli kaikki mahdolliseksi. Mutta helppo tie se ei ollut.
Kenen antamalla vallalla? (21:23-27)
“Ylipapit” oli nimitys, joka tarkoitti korkeiden temppelivirkamiesten joukkoa. Siihen kuuluivat ylimmäinen pappi, joitakin hänen tehtävästään luopuneita virkaveljiä sekä heidän perheenjäseniään, joilla oli tärkeä asema. “Vanhimmat” olivat huomattavassa asemassa olevia kansalaisia ja suuren neuvoston jäseniä.
Jeesuksen palatessa temppelialueelle he olivat kokoontuneet vaatimaan häntä tilille. Kuinka hän rohkeni esiintyä siten? Kysymys oli tarkkaan laskelmoitu. Jeesuksenhan täytyi vedota suurempaan valtuutukseen kuin ihmiset voivat antaa. Hän oli käyttäytynyt kuin hän olisi Messias. Jos voitaisiin hankkia todistajia, jotka sanoisivat, että hän on väittänyt olevansa Messias, niin hänet voitaisiin ilmiantaa roomalaisille, eivätkä nämä suinkaan katsoisi sellaista sormien läpi. Tai sitten hänet voitaisiin tuomita jumalanpilkasta.
Mutta ansa ei toiminut. He itse jäivät siihen kiinni. Jeesus esitti vastakysymyksen. Mitä he sanoivat Johannes Kastajasta? Mikä valtuutus hänellä oli? Ja siihen kysymykseen he eivät rohjenneet vastata.
Vastakysymys ei ollut vain keino vaaran välttämiseksi. Se oli tapa paljastaa vastustajat ja asettaa heidät seinää vasten – ja antaa heille samalla vastaus, joka kyllä puhui heidän omilletunnoilleen, mutta jota ei voitu käyttää oikeudessa. He eivät olleet tahtoneet uskoa, kun Johannes tuli, hän, joka oli profeetta ja suurempikin kuin profeetta.
Kuinka he silloin voisivat ymmärtää, jos joku vielä suurempi osui heidän tielleen? Jeesuksen vastakysymykseen sisältyi myös se, että hän ja Johannes kuuluivat yhteen. Se voi merkitä vain sitä, että Johannes oli valmistanut tietä itseään suuremmalle.
Kuuliaisuus ja tottelemattomuus (21:28-32)
Vastakysymykseensä Jeesus liittää vertauksen (joka on vain Matteuksen evankeliumissa). Se puhuu kahdesta pojasta, joista toinen tottelee huulillaan, mutta ei teoillaan, ja toinen tekee päinvastoin. Sovellutus on selvä: ylipapit ja vanhimmat tottelevat Jumalan lakia huulillaan, mutta eivät tee hänen tahtoaan. Publikaanit ja portot, jotka olivat avoimesti hylänneet lain, ovat sen sijaan katuneet. Niinpä he myös pääsevät sisälle taivasten valtakuntaan ennen kansan hengellisiä johtajia. He myönsivät Jumalan olevan oikeassa, kun Johannes Kastaja tuli. Mutta hengelliset johtajat eivät uskoneet Johannesta. Ja nyt, kun Messias on tullut, he ovat yhtä sokeita.
Viinitarha ja sen Herra (21:33-46)
“Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha”, sanotaan eräässä Jesajan laulussa (5:1). Sitä laulua Jeesus siteeraa tässä, aluksi miltei sanasta sanaan. Kuulijat voivat jo alusta lähtien aavistaa, mitä hän tarkoitti. Mutta Jesaja oli puhunut viiniköynnöksistä, jotka kasvoivat villimarjoja. Se oli kuva kansasta, joka ei antanut Jumalalle sitä, mitä hän oli odottanut. Jeesus taas puhui viljelijöistä, jotka olivat saaneet viinitarhan vuokralle. He olivat kansan hengellisiä johtajia. He olivat alistaneet viinitarhan valtaansa ja käyttäneet sitä omaksi hyödykseen. Kun viinitarhan Herra lähetti profeettojaan, he pahoinpitelivät ja tappoivat heitä. Ja kun hän lopulta lähetti poikansa, he heittivät hänet ulos ja surmasivat hänet. Mitä viinitarhan Herra on tekevä sellaiselle kansalle?
Ylipapit ja vanhimmat eivät olleet huomaavinaan mitään, vaan vastasivat ikään kuin olisi ollut kyseessä tavallinen lakiongelma. Murhaajien tuli saada ansaitsemansa rangaistus. Silloin Jeesus sanoo sellaista, mikä kohdistuu suoraan niihin, jotka olivat torjuneet Kastajan ja olivat nyt aikeissa torjua Jeesuksen. Se on osa eräästä Israelin suuresta juhlapsalmista (118:22) ja puhuu kulmakivestä, jonka talon rakentajat hylkäsivät, mutta jonka Jumala on tehnyt kulmakiveksi. Sovellutus on selvä: Israelin rakentajat, joiden olisi pitänyt ymmärtää, mistä on kysymys, hylkäsivät hienoimman kiven, Jumalan oman Messiaan. Vain yksi seuraus oli mahdollinen: Viinitarha otettaisiin heiltä pois. Sana kivestä, joka murskaa alleen jäävän (j. 44), puuttuu tai on suluissa joissakin nykyaikaisissa raamatunkäännöksissä. Syynä on, että se puuttuu eräästä tärkeästä käsikirjoituksesta ja parista vanhasta käännöksestä. On oletettu, että se on lainattu Luukkaalta, jonka tekstissä se on heti psalminkohdan jälkeen. Siksi on helppo heti ymmärtää, mistä kivestä on kysymys. Mutta myös Matteuksella sana sopii hyvin asiayhteyteen. Se sanoo, miksi katastrofi on väistämätön. Kristus on pantu lankeemukseksi tai nousemukseksi. Hänen hylkäämisensä merkitsee hylätyksi tulemista.
