Luku 9
Paareilla kannettu halvattu (9:1-8)
Olemme jo todenneet, että Matteus kertoo tapahtumat eri järjestyksessä kuin Markus. Olemme saaneet tietää, miten Papias asian selittää: Markus tunsi hyvin Jeesuksen elämän yksittäiset tapahtumat, mutta koska hän oli kuullut ne erikseen eikä järjestyksessä, hän toisti ne välittämättä kovin paljoa aikajärjestyksestä. Samaa voidaan varmasti sanoa myös Matteuksesta ja Luukkaasta. He toistivat alkukirkon yhteistä tietoa Jeesuksesta, sitä, mitä opetettiin ja mikä toistui jatkuvasti jumalanpalveluksessa. Se oli kokoelma rakkaudella vaalittuja helmiä, mutta niitä ei ollut pujotettu helminauhaan.
Taaskin Matteus kertoo erittäin lyhyesti, niin lyhyesti, että havainnollisen kuvan tapahtumasta saa vain Markuksen avulla. Hän kertoo, että halvattua kantoi neljä miestä (paareilla tai vuodematolla), ja etteivät he päässeet tunkeutumaan kansanjoukon läpi, vaan kiipesivät katolle ja tekivät siihen aukon. Sanat siitä, että “Jeesus näki heidän uskonsa”, pohjautuvat tähän. Matteus tahtoo kiinnittää huomiota vain yhteen asiaan: että Jeesuksella oli valta parantaa halvattu. Kun kirjanoppineet pahastuvat siitä, että hän antaa anteeksi syntejä, hän näyttää, että hänellä todella on siihen valta, tekemällä heidän silmiensä edessä teon, jota he eivät olisi uskoneet hänen kykenevän tekemään. Hän käskee sairaan nousta ja mennä kotiin. Tämä noudattaa käskyä. Ihmiset valtaa kauhunsekainen hämmästys ja samalla ilo siitä, että Jumala antaa sellaista tapahtua heidän keskellään ja että hän on “antanut senkaltaisen vallan ihmisille”.
Publikaanista tulee opetuslapsi (9:9-13)
Matteuksen tekstissä seuraa nyt kaksi kertomusta, jotka esittävät meille Jeesuksen Jumalan Messiaana, joka kutsuu luokseen syntisiä ja täyttää heidän elämänsä uudella ilolla. Tämäkin kuuluu kuvaan hänestä, joka oli “voimallinen teossa”. Sillä tavoin se kuuluu Matteuksen asiayhteyteen.
Ensimmäinen kertomus osoittaa, kuinka Jeesus suhtautui kansansa “syntisiin”. Syntisiksi sanottiin niitä, jotka enemmän tai vähemmän avoimesti asettuivat lain monien käskyjen tai fariseusten niille antaman tulkinnan yläpuolelle. Köyhän pienviljelijän tai päivätyöläisen ei ollut helppoa varoa kaikkea saastaista tai noudattaa sapattia niin pikkutarkasti kuin fariseukset tahtoivat. Ja oli ryhmiä, jotka mielenosoituksellisesti näyttivät vähät välittävänsä siitä, mitä fariseukset sanoivat. Näihin kuuluivat publikaanit, veronkantajat. Julkisessa huutokaupassa he olivat huutaneet itselleen oikeuden kantaa tullia ja veroa tietyllä alueella. Nyt heidän piti ansaita oikeudestaan maksamansa hinta mahdollisimman hyvällä voitolla. He eivät tietenkään voineet sulkea tullinkantopaikkaansa sapattina eivätkä välttyä koskettamasta monia sellaisia esineitä, jotka saastuttivat juutalaisen. Sitä paitsi he olivat Herodeksen tai roomalaisten palveluksessa. He olivat kansansa pettureita, ja sen vuoksi useimmat inhosivat ja halveksivat heitä.
Sellaisen miehen Jeesus kutsuu nyt opetuslapsekseen. Markus ja Luukas nimittävät häntä Leeviksi, mutta tässä hänen nimekseen ilmoitetaan Matteus. Emme tiedä, mistä se johtuu. Tuon ajan juutalaisten keskuudessa ei kuitenkaan ollut harvinaista, että jollakulla oli kaksi nimeä, kuten esim. Saulus-Paavali ja Tuomas-Didymus.
Ilmeisesti on kysymys samasta Matteuksesta, joka sittemmin mainitaan apostolien joukossa ja joka on antanut nimensä tälle evankeliumille. Se, että hänen nimensä esiintyy tässä, viittaa siihen, että apostoli Matteuksella on alun alkaen ollut jotakin tekemistä tämän kirjoituksen kanssa, ehkä sillä tavoin kuin johdannossa on kuvattu. Emme tiedä mitään tarkempaa tästä Matteuksesta, paitsi että hän oli publikaani. Siinä ammatissa hänen on äidinkielensä, aramean, lisäksi täytynyt hallita kreikan kieli, ja hän on varmasti osannut kirjoittaa molemmilla kielillä.
Iloissaan Matteus kutsuu nyt uuden Mestarinsa luokseen ja järjestää juhla-aterian, jossa vieraina on joukko hänen kaltaisiaan. Aterioiminen tällä tavoin toisten kanssa yhdessä oli juutalaisille merkki yhteenkuuluvuudesta heidän kanssaan. Fariseukset järkyttyivät – ymmärrettävää kyllä. Nämä ihmiset olivat sabotoineet juuri sitä, mitä he olivat yrittäneet teroittaa kansalle. Ja Jeesuksen piti muka olla profeetta. Kuinka hän silloin voi saastuttaa itsensä tuollaisessa seurassa? Jeesus vastaa, ettei hän ajattele itseään, vaan muita. He ovat sairaita ja hän on lääkäri. Jumala kutsuu luokseen syntisiä. Hän tietää, mitä he tarvitsevat, ja vain hän voi auttaa heitä. Sillä, joka pitää itse itseään vanhurskaana ja tahtoo esiintyä sellaisena, ei ole mitään käyttöä evankeliumille. Se, mitä Jumala tahtoo ihmislapsissaan nähdä, on laupeus. Heidän uhrejaan hän ei tarvitse. Mutta he tarvitsevat toisiaan, ja Jumala tahtoo, että he osoittavat toisilleen laupeutta.
Ylkä ja uusi viini (9:14-17)
Tiettyinä päivinä paastoaminen oli luonnollinen asia niille, jotka tahtoivat osoittaa, kuinka vakavaa heidän hurskautensa oli. Mutta Jeesuksen opetuslapset eivät paastonneet. Jeesus selittää syyn. Nyt on juhla. Jumala on esittänyt hääkutsun, ja ylkä, sulhanen, on vieraitten joukossa. Eiväthän he voi silloin “surra”. Markus ja Luukas sanovat “paastota”, ja sillä tarkoitetaan samaa asiaa. Paasto oli katumusharjoitus, tapa osoittaa surua synnin tähden. Mutta nyt on ilon aika. Jeesus antaa ymmärtää, että voi tulla toisia aikoja, jolloin opetuslapsilla on synkkää, seulonnan ja vainon aikoja, ja silloin paasto voi olla paikallaan. Paastosta ei vain saa tehdä hurskasta tekoa, jolla pyritään ansaitsemaan Jumalan suosio. Lain vanha tie Jumalan luo kulkee suoritusten ja kieltäymysten kautta, jotka ihminen lukee ansioikseen. Kun uusi valtakunta murtautuu keskellemme, sitä ei voi käyttää vanhan lakihurskauden paikkaamiseen. Uutta viiniä ei voi kaataa vanhoihin nahkaleileihin. Se merkitsee, ettei Jumalan lapseksi voi päästä lisäämällä vanhoihin käskyihin uusia ja parantamalla hiukkasen moraaliaan. Tässä on kysymys aivan uudesta – siitä, mistä Jeesus puhui vuorisaarnassa.
Kuollut tyttö ja nainen väkijoukossa (9:18-26)
Matteus siirtyy nyt kertomaan synagogan esimiehen tyttärestä. Markuksella tämä kertomus seuraa välittömästi järven toiselta rannalta palaamista. Se, mitä Matteus on tässä kertonut paluun jälkeisistä tapahtumista, on Markuksella jo ennen siirtymistä toiselle rannalle. Jälleen saa vahvistuksen se, etteivät evankelistat väitä kertovansa kaikkea juuri oikeassa tapahtumajärjestyksessä. Se, mitä he tiesivät Jeesuksesta, on verrattavissa meidän päiviemme ahkeran kirkossakävijän raamatuntuntemukseen. Yksittäiset kertomukset voivat olla hyvin tuttuja, niin että hän voi toistaa ne enemmän tai vähemmän sanatarkasti, mutta hänellä ei ole koskaan ollut tarvetta laatia tapahtumille tiettyä aikataulua.
On myös ilmeistä, ettei Matteus ole kiinnittänyt kovin suurta huomiota siihen, mitä sanoja hän käyttää siirtyessään kertomuksesta toiseen. Hänen sananvalinnastaan saa vaikutelman, että kaikki, mitä hän kuvaa tässä luvussa, on tapahtunut yhtäjaksoisesti saman päivän kuluessa. Markuksen ja Luukkaan kertomuksista saa toisen käsityksen. Varhaisessa kristikunnassa näiden eroavuuksien annettiin rauhassa olla juuri niin kuin ne olivat. Tiedettiin, etteivät ne merkinneet mitään sen evankeliumin kannalta, joka ihmisille oli vietävä.
Olemme jo nähneet, että Matteus tahtoo esittää mahdollisimman lyhyen ja tiivistetyn yhteenvedon Jeesuksen teoista. Sekä Markus että Luukas kertovat paljon yksityiskohtaisemmin ja havainnollisemmin isäparasta, joka tuli pyytämään apua tyttärelleen, ja vaikeaa verenvuototautia sairastavasta naisesta, joka rohkeni tunkeutua väkijoukon läpi. Matteus on tiivistämishalussaan jättänyt pois miltei kaikki ne konkreettiset yksityiskohdat, jotka toiset ovat ottaneet mukaan: kujan tungoksen, naisen pitkän kärsimyshistorian, hänen säikähdyksensä ilmitulon jälkeen jne. Vain yhden sellaisen piirteen hän mainitsee, mikä toisilta puuttuu, nimittäin surutalon huilunsoittajat. Tämä tapa kuului juutalaiseen hautaukseen. Köyhimmälläkin piti viimeisellä matkalla olla mukana saattamassa mikäli mahdollista ainakin kaksi huilunsoittajaa ja yksi itkijänainen.
Matteus kertoo, että synagogan esimies tuli Jeesuksen luo, kun tyttö oli juuri kuollut. Toiset sanovat, että hän oli kuolemaisillaan ja kuoli vasta Jeesuksen ollessa matkalla hänen luokseen. On mahdollista, että Matteus on tahtonut lyhentää kertomusta jättämällä pois kohtauksen, jossa sanantuojat kohtaavat isän puolitiessä suruviesteineen. Mutta on myös mahdollista, että hän on tuntenut tämän kertomuksen toisintona, joka perustuu jonkun muun kuin Markuksen ja Luukkaan tunteman kertojan antamiin tietoihin. On luonnollista, että tällaiset yksityiskohdat on voitu käsittää tai välittää eteenpäin eri tavoin. Sen tietää jokainen, joka on kuunnellut todistajanlausuntoja. Tutkijat, jotka analysoivat ja kommentoivat evankeliumeja, olettavat usein evankelistojen työskennelleen nykyaikaiseen tapaan käyttäen pääasiassa kirjoitettuja lähteitä. Jos poikkeamia esiintyy, niin toisen on täytynyt tarkoituksella muuttaa toisen tekstiä tai sitten heillä on ollut eri lähteet. Mutta kuten jo on todettu, tämä on epärealistinen ajattelutapa. Evankelistat olivat Kirkon palvelijoita. Heidän saamansa opetus ja se jumalanpalveluselämä, johon he olivat osallistuneet, olivat perehdyttäneet heidät etukäteen suurimpaan osaan siitä aineistosta, jonka he tulivat kirjoittamaan muistiin. Jos Matteuksella on toisenlainen sanamuoto kuin esimerkiksi Markuksella, niin sen ei tarvitse johtua siitä, että hän olisi tietoisesti muuttanut jotakin tai jäljentänyt toista lähdekirjoitusta. Syynä voi yhtä hyvin olla se, että hän käyttää sellaista sanamuotoa, johon hän on vanhastaan tottunut.
Kahden sokean ja yhden kuuromykän parantaminen (9:27-34)
Viimeisinä esimerkkeinä Jeesuksen ihmeitä tekevästä voimasta Matteus on ottanut mukaan kaksi kertomusta, jotka puhuvat kahden sokean ja yhden kuuromykän parantamisesta. Kertomus sokeista muistuttaa tapausta, joka sattui matkalla Jerusalemiin (Matt. 20:29). On kysytty, olisiko kyseessä sama kertomus, jota Matteus olisi käyttänyt myös tässä saadakseen mukaan esimerkin siitä, kuinka Jeesus avasi sokeiden silmät. Mutta vastaavaa on ilmeisesti tapahtunut monta kertaa. Evankelistat kertovat meille tapahtumista, jotka ovat tyypillisiä esimerkkejä sellaisesta, mikä on tapahtunut niin usein, ettei kukaan jaksa muistaa kaikkia yksityiskohtia.
Matteus korostaa nytkin tyypillisiä piirteitä. Avunpyytäjät uskovat. He tunnustavat Jeesuksen herruuden sanomalla häntä “Daavidin pojaksi” eli Messiaaksi. Heille tapahtuu “heidän uskonsa mukaan”. Se, mitä he ovat odottaneet ja toivoneet, toteutuu. Heidän uskonsa ei siis ole ollut toiveajattelua. Jeesuksella oli todella valta tehdä tällaista. Ja kansa hämmästyy. “Tällaista ei ole Israelissa ikinä nähty.” Se, mitä nyt tapahtuu”, on vertaansa vailla.
Tyypillistä on myös, että Jeesus tahtoo välttää kohua ja kaikkia sellaisia huhuja, jotka voisivat ruokkia kansan poliittisia messiasodotuksia. Mutta ihmisten hyvää tarkoittavasta ymmärtämättömyydestä ja sensaationnälästä johtuen hänen tämänsuuntaiset yrityksensä epäonnistuivat.
Vastustajille tällaiset tapahtumat muodostuivat ongelmallisiksi. Hehän eivät voineet kiistää tosiseikkoja. Tapahtui sellaista, mitä ei muuten pidetty mahdollisena. Niinpä täytyi keksiä selitys. Sanottiin: hän on liittoutunut pahojen henkivaltojen kanssa. Juutalaiset lähteet vahvistavat tämän. Jeesusta sanottiin noidaksi, mustan magian harjoittajaksi, yliluonnollisten voimien kanssa liittoutuneeksi. Väite vahvistaa omalla tavallaan sen, niitä evankeliumit kertovat: Jeesus teki tekoja, jotka saivat ihmiset hämmästyneinä toteamaan, etteivät he olleet koskaan nähneet mitään sellaista. Myöhemmin (luvussa 12) Matteus kertoo, mitä Jeesus vastasi syytöksiin.
Yhteenveto (9:35-38)
Tämän kappaleen alku on miltei sanatarkka toisto siitä, mitä Matteus on aikaisemmin sanonut (4:23). Tällä tavoin Matteus ikään kuin kehystää huomattavan osan kertomuksestaan. Siinä osassa on yleiskatsaus siihen, mitä tapahtui Jeesuksen vaeltaessa Galileassa. Hän ”saarnasi valtakunnan evankeliumia”. Siitä Matteus antaa esimerkin vuorisaarnassa, luvuissa 5-7,. Edelleen hän “paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista sairautta”. Tätä hän on juuri kuvannut (luvuissa 8-9). Matteus on siis saattanut päätökseen selontekonsa ensimmäisen osan.
Nyt seuraa siirtyminen seuraavaan jaksoon, joka puhuu siitä, kuinka Jeesus organisoi toimintansa jatkon valitsemalla apostolit ja lähettämällä heidät työhön. Vaelluksillaan hän on nähnyt, kuinka huonosti ihmisten laita on. Sääli on vallannut hänet. He ovat “nääntyneet ja hyljätyt”. Kreikan sana, joka on Raamatussamme käännetty sanalla “nääntyneet”, tarkoittaa perusmerkityksessään “nyljettyä”. Se on kiusaamista, ahdistamista, vaivaamista ja väsyttämistä. Se, että kansanjoukot ovat ”hyljätyt”, ilmaistaan sanalla, joka merkitsee maassa makaamista, avuttomana ja voimattomana. Ja kuitenkin on elonkorjuun aika! Se merkitsee, että Jumalan valtakunta on lähellä. Elonkorjuun aika on tuomion, tilinteon ja pelastuksen aikaa. Nyt tarvitaan elonkorjuussa sellaisia työntekijöitä, jotka voivat auttaa ihmisiä näkemään, mitä on tapahtumassa. Sellaisia työntekijöitä pitää elon Herralta rukoilla. Ja näin Matteus voi siirtyä näyttämään, miten Jeesus itse lähettää työntekijät elopellolleen.
