Luku 8
Spitaalinen (8:1-4)
Selostettuaan pitkään Jeesuksen julistuksen ja opetuksen sisältöä ja tapaa, Matteus jatkaa esittämällä luvuissa 8 ja 9 yhtenäisen selonteon hänen toimintansa toisesta puolesta: hän paransi ihmisiä ja teki voimatekoja. Sekä julistus että teot kuuluivat Valtakunnan sanomaan. Ne puhuivat samasta asiasta. Aika oli täyttynyt. Jumala tarttui nyt ratkaisevalla tavalla historian kulkuun.
Matteus tiivistää esitystä tällä kohdalla. Hän kertoo lyhyemmin ja summittaisemmin kuin Markus ja Luukas. Hän on jättänyt pois monia yksityiskohtia, jotka muuten ilmeisesti kuuluivat näihin kertomuksiin, ja keskittynyt oleellisimpaan, siihen, mikä osoitti, kuka Jeesus oli ja mitä nyt oli tapahtumassa. Kun kolmea ensimmäistä evankeliumia verrataan keskenään, niin lähdetään tavallisesti siitä olettamuksesta, että Markuksen evankeliumi on vanhin ja että molemmat muut ovat tunteneet sen. Monet seikat puhuvat tämän olettamuksen puolesta. Mutta emme saa kuvitella, että Markus oli ainoa noiden kahden muun käytettävissä oleva lähde, kun he kirjoittivat hänen selostamistaan tapahtumista, ja että he tekivät hänen tekstiinsä tahallaan sellaisia muutoksia, joiden perusteella heidän “teologiastaan” sitten voidaan tehdä johtopäätöksiä. Hehän olivat päinvastoin olleet jo pitkään perehtyneitä näihin kertomuksiin. He olivat itse saanet oppia ne tullessaan kristityiksi. He olivat jatkuvasti kuulleet niitä seurakunnan opetuksessa ja jumalanpalveluksessa. He olivat luultavasti itse opettaneet tätä kaikkea muille. He olivat siis kukin omalta kohdaltaan välittämässä eteenpäin traditiota, joka tietenkin vaikutti heidän sananvalintoihinsa. Jos vertaamme kertomusta spitaalisesta sellaisena kuin se esiintyy Markuksella (luvussa 1) ja Luukkaalla (luvussa 5), niin huomaamme, että ratkaisevat sanat, spitaalisen rukous ja Jeesuksen vastaus, samoin kuin kielto kertoa asiasta muille ja kehotus näyttäytyä papille ja uhrata uhri todistukseksi, ovat sanatarkasti tai miltei sanatarkasti samanlaiset. Ne ovat olleet kertomuksen kiinteä ydin, sen oleellisin osa, se, mitä Jeesus oli sanonut ja minkä hän nyt sanoi seurakunnalle. Kehyksenä oleva tapahtuma taas kerrotaan vaihtelevammin, asiallisesti yhtäpitävästi, mutta eri sanoin.
Spitaalitauti oli tarttuva. Spitaalista pidettiin saastaisena ja hänet eristettiin ihmisyhteisön ulkopuolelle. Siksi tässä erityisesti korostetaan sitä, että Jeesus kosketti häntä. Jeesus ei vetäytynyt taaksepäin kohdatessaan syrjittyjä. Se, että parantuneen oli sitten määrä vaieta tapahtuneesta ja mennä heti Jerusalemiin, näyttäytyä temppelin papeille, saada näiltä lausunto puhdistumisestaan ja uhrata kiitosuhrinsa, johtui siitä, ettei Jeesus tahtonut esiintyä ihmeparantajana eikä myöskään sellaisena poliittisena Messiaana, jollaista ihmiset varsinkin Galileassa odottivat. Lähelle oli tullut toisenlainen Valtakunta. Se vaati kääntymistä ja uskoa. Siitä asiasta spitaalisen puhdistuminen oli todistuksena temppelin papeille.
Sadanpäämies ja hänen poikansa (8:5-13)
Kapernaumissa Jeesuksen luo tulee “sadanpäämies”. Hän oli siis upseeri, tai pikemminkin aliupseeri. Sadanpäämies, latinaksi centurio, komensi sadan miehen suuruista sotilasosastoa, jonka nimi oli centuria. Hän oli ylennyt asemaansa alimman asteen legioonalaisesta ja saavuttanut sotilasu ransa huipun. Korkeampaan asemaan ei tällä “pitkällä tiellä” voinut päästä. Luukas kertoo, että hän oli pakana, mutta “jumalaapelkääväinen”. Kuningas Herodes oli Rooman vallan alainen alueruhtinas, jolla oli oikeus värvätä oma armeija, jonka sotilaista useimmat tulivat naapurimaista. Ilmeisesti ainakin jokin centuria oli sijoitettu tänne järven rannalle.
Sadanpäämies esittää asiansa. Hän puhuu oikeastaan ”pojastaan” (pats). Hänen käyttämänsä sana voi tarkoittaa sekä omaa poikaa että palvelijaa (tai oikeastaan orjaa). Ehkä poika oli sekä oma että orja. Isännällä saattoi olla omia lapsia jonkun orjattaren kanssa, ja nämä kuuluivat silloin usein melko hyväosaisiin “kotiorjiin”.
Jeesus sanoo tulevansa parantamaan pojan. Sanat voidaan myös kääntää kysymykseksi: “Tulenko parantamaan hänet?” Olipa sitten kyseessä ehdotus tai kysymys, niin sadanpäämies vastaa, ettei hän ole käynnin arvoinen ja että yksi sana riittää. Hän tietää, että Jeesuksella on valta käskeä, aivan samoin kuin hänellä on käskyvalta omassa sotilasosastossaan. Jeesus hämmästyy kohdatessaan tällä pakanalla “näin suuren uskon”. Usko on siis suuri silloin, kun ihminen pitää itseään vähäarvoisena eikä katso olevansa oikeutettu saamaan Jumalalta mitään, mutta uskoo kuitenkin, että Kristuksella on valta auttaa, ja rohkenee vedota häneen. Se on samanlaista uskoa kuin ristin ryövärillä. Sitten seuraa muutamia sanoja, jotka saavat erityisen merkityksen, kun muistamme, että Matteus kirjoitti ensisijaisesti juutalaisille. Jeesuksen sanat tässä merkitsevät näet samaa kuin se, mitä Paavali sanoi monessa yhteydessä: Jumalan omaisuuskansan jäseneksi syntyminen ei auta mitään, ellei ihminen usko ja ota vastaan sitä, mitä Jumala tahtoo lahjoittaa kansalleen Kristuksen kautta. Sanat ovat sovellettavissa myös kansankirkkoon. Vaikka minut onkin kasteessa otettu Jumalan kansan jäseneksi, niin siitä ei ole mitään apua, ellen usko ja ota vastaan sitä, mitä Kristus tahtoo minulle lahjoittaa. Ilman uskoa joudun “ulos pimeyteen”.
Kapernaumin sairaat (8:14-17)
Sen, mitä nyt seuraa, Markus kertoo yksityiskohtaisemmin (1:29-34), ja meillä on tässä havainnollinen esimerkki Markuksen ja Matteuksen erilaisuudesta. Markus, joka yksimielisen varhaiskirkollisen perimätiedon mukaan oli toiminut Pietarin tulkkina, kertoo perusteellisemmin ja mainitsee paljon useampia yksityiskohtia, joiden taustalta on toistuvasti aavisteltavissa silminnäkijän kertomus. Matteus keskittyy muutamiin harvoihin seikkoihin, jotka ovat hänelle oleellisia. Kun Markus antaa meidän nähdä, kuinka opetuslapset vaivalloisesti oppivat tajuamaan, kuka Jeesus oli, Matteus esittää vain tosiasian: Jeesus oli Kristus, elävän Jumalan Poika. Hän jättää pois yksityiskohtia ja lisäyksiä, joilla ei tässä yhteydessä ole ratkaisevaa merkitystä. Näin hän menettelee tässäkin. Emme saa kuulla, kuinka Pietari ja muut paluumatkalla synagogasta kertovat Jeesukselle anopista, joka makaa kotona kuumeessa. Huomaamme myös, että tämän tapahtuman ja spitaalisen parantamisen keskinäinen järjestys on toinen. Matteus kertoo spitaalisesta ennen Kapernaumin tapahtumia, Markus niiden jälkeen. Vastaavia havaintoja voimme tehdä monissa evankeliumien kohdissa. Siinä ei ole mitään kummallista. Jo varhaisimmissa tiedoissa, mitä on säilynyt Markuksesta ja hänen työstään evankelistana (Papiaan kirjoituksissa noin vuodelta 130) sanotaan, ettei Markus kirjoittanut kertomuksia Jeesuksen elämästä tarkassa aikajärjestyksessä. Pietari oli nimittäin valinnut tekstinsä kuulijoiden tarpeitten mukaan piittaamatta tapahtumien keskinäisestä järjestyksestä.
Matteus esittää jälleen sitaatin Vanhasta testamentista. Se on Jesajan kirjasta (53:4) ja on käännetty suoraan hepreasta. (Se ei siis ole peräisin Vanhan testamentin kreikankielisestä käännöksestä, Septuagintasta.) Voimme olettaa, että Matteus on usein käyttänyt tätä sitaattia tämän tekstin yhteydessä, olipa hän sitten oppinut sen joltakulta muulta tai itse löytänyt kyseisen kohdan kirjoituksia tutkiessaan. Täysin selvää ei sitä vastoin ole, kuinka paljon hän on halunnut sanoa tuohon sanaan sisältyvän. Tarkoittiko hän, että Jeesus otti sairautemme kantaakseen meidän puolestamme? Jesajalla on kysymys sijaiskärsimyksestä. Mutta Matteuksen käyttämät sanat voivat myös merkitä sitä, että Jeesus otti sairaudet ja kantoi ne pois, ilman että hän välttämättä otti niitä omaksi kuormakseen. Todennäköisintä on kuitenkin, että Matteus on tässä nähnyt myös Jesajan tarkoittaman sijaiskärsimyksen toteutumisen ja tahtonut sanoa, että Jumalan Poika ihmiseksi tullessaan tuli mukaan meidän kärsimyksiimme ja otti niihin osaa – voidakseen ottaa ne pois. Ehkä hän juuri siksi ottaa seuraavaksi esiin Jeesuksen sanan, joka osoittaa, kuinka kovaa elämä oli Jeesukselle.
Mitä Jeesuksen seuraaminen maksaa (8:18-22)
Se, mitä Matteus kertoo tässä, on Luukkaalla toisessa yhteydessä (9:57). Samanlaisia tapahtumia on täytynyt sattua useissa eri tilanteissa, ja ihmiset ovat voineet saada samantapaisia vastauksia, jotka ovat sitten säilyneet eri muodoissa, emmekä me voi aina sanoa varmasti, pohjautuvatko ne samaan tapaukseen. Joka tapauksessa on selvää, mitä apostolit tahtovat sanoa toistaessaan Jeesuksen sanoja: Jeesuksen seuraaminen oli niin tärkeää, että kaiken muun täytyi väistyä sen tieltä. Sillä oli hintansa, ja se hinta oli pakko maksaa.
Matteus mainitsee kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen on laajempaan kuulijajoukkoon kuuluva mies, kirjanoppinut, jota Jeesuksen julistus on puhutellut siinä määrin, että hän tahtoo lähteä tätä seuraamaan, myös nyt matkan suuntautuessa toiselta rannalta alkaville autioille seuduille. Jeesuksen vastauksesta voi aavistaa, kuinka vääriä kaikki romanttiset ajatukset hänestä voivat olla. On olemassa monia epärealistisia kuvia kansanomaisesta profeetasta, joka vaeltelee kedon kukkien keskellä Galilean keväässä ympärillään onnelliset opetuslapset, jotka ovat vailla huolia kuin taivaan linnut. Unohdamme helposti, että hän oli kodittomampi kuin taivaan linnut ja kedon eläimet, että Galilean kesän kuumuus voi olla miltei sietämätön, että maa on kivistä ja kivilouhikot käärmeiden ja skorpionien tyyssijoja. Jeesus kehottaa siis kirjanoppinutta harkitsemaan. Tämä ei tule olemaan tavallisen rabbin opissa, suojatussa kouluympäristössä, kunnioittavien ihmisten vaikenemisen ympäröimänä.
Matteus mainitsee tässä ensimmäisen kerran, että Jeesus sanoi itseään “Ihmisen Pojaksi”. Sanalla on raamatullinen tausta. Oikeastaan se merkitsee vain “ihmistä”, ihmissukuun kuuluvaa. Mutta profeetta Danielin kirjassa (7:13) on kuvaus viimeisenä aikana ilmestyvästä Jumalan valitusta välikappaleesta, joka tulee taivaan pilvissä ja saa iankaikkisen vallan. Häntä sanotaan “Ihmisen Pojan kaltaiseksi”. Näin “Ihmisen Poika” käsitettiin Messiaan nimeksi – Messiaan tehtävähän oli maailman tuomitseminen ja uuden valtakunnan kuninkuus. Tämä ajatus on selvästi mukana, kun Jeesus sanoo itseään Ihmisen Pojaksi. Samalla nimitykseen kietoutuu mukaan toinen ajatus, jonka huomaa selvästi niistä sanoista jotka Matteus tässä toistaa, kuten monissa muissakin kohdissa: Ihmisen Poika on myös tosi ihminen, vähäpätöinen ja halveksittu ihminen, jonka tämän maailman mahtavat hylkäävät.
Toisessa esimerkissä on kyse opetuslapsesta, joka tahtoo keskeyttää vaelluksen osallistuakseen isänsä hautajaisiin. Tuskinpa voitaisiin ajatella kohtuullisempaa pyyntöä. Kuitenkin Jeesus torjuu sen. Se, mitä nyt tapahtuu, tapahtuu maailman historiassa vain tämän ainoan kerran. Se, joka on kutsuttu mukaan ja jolle on annettu osa tässä näytelmässä, saa viivata yli kaiken muun.
Myrsky järvellä (8:23-27)
Gennesaretin järvi on 200 metriä merenpinnan alapuolella. Sen rannalta voi nähdä pohjoisessa sijaitsevan Hermonin vuoren. Se on 2700 metrin korkuinen. Keskellä polttavan kuumaa kesää voi nähdä sen lumisen huipun. Niin valtavat lämpötilaerot niin pienellä alueella voivat aiheuttaa voimakkaita häiriöitä ilmakehässä, ja se, joka purjehtii Gennesaretin järvellä, saa varautua tuulen ja sään nopeisiin vaihteluihin. Tuona yönä puhkesi järvellä sellainen äkillinen pyörremyrsky. Aallot löivät veneeseen, joka oli uppoamaisillaan. Silloin opetuslapset herättivät Jeesuksen. Se, että hän on voinut nukkua tuollaisessa rajuilmassa, osoittaa omalla tavallaan, kuinka kovaa elämää hän eli ja kuinka hän oli tottunut nukkumaan mitä epämukavimmissa paikoissa. Hän herää, lausuu nuhtelevia sanoja tuulelle ja aalloille, ja tulee aivan tyyntä. Näin Matteus on lisännyt uuden piirteen Jeesuksen voimasta puhuvaan kuvaan. Ei vain spitaalitaudin, halvauksen, kuumeen ja pahojen henkien ole pakko totella häntä. Myös luonnonvoimat ovat hänen vallassaan. Ja ketä muuta ne tottelevat kuin Jumalaa?
Ilmeisesti Matteus tahtoo myös meidän huomaavan, kuinka Jeesus, joka on vastikään ylistänyt sadanpäämiehen suurta uskoa, sanoo nyt opetuslapsiaan vähäuskoisiksi. Silti he saavat yhä olla hänen opetuslapsiaan. Uskoa ei kukaan voi ottaa itselleen. Se syntyy sydämessä, kun ihminen seuraa Jeesusta ja oppii näkemään, kuka hän on.
Riivatut gadaralaisten maassa (8:28-34)
Sitten Jeesus tulee järven toiselle puolelle, gadaralaisten alueelle. Useimmat käsikirjoitukset puhuvat tässä “gergesalaisten” maasta (näin myös meidän vanha raamatunkäännöksemme). Antiikin aikana täällä oli jossakin lähellä rantaa paikkakunta – nykyään hävinnyt – jonka nimi oli Gergesa. Hiukan etelämpänä – kymmenisen kilometriä rannasta, mutta yhä nähtävissä Kapernaumista käsin – oli Gadaran kaupunki. Useita kymmeniä kilometrejä etelämpänä oli Gerasa. Nämä kaikki kuuluivat kreikkalaisten kaupunkien liittoon, jonka nimenä oli Dekapolis. Kaikilla niillä on voinut olla maa-alueita järven rannalla, ja seutua on voitu kutsua milloin yhdellä, milloin toisella nimellä. Vanhimpien käsikirjoitusten enemmistö puhuu kuitenkin tässä kohdassa gadaralaisista.
Joka tapauksessa on kysymys Galilean ulkopuolella sijaitsevasta pakanallisesta maasta. Siksi siellä on sikalauma laitumella. Juutalaisille sika on saastainen eläin, jota he eivät halunneet laidunmailleen.
Matteus kertoo hyvin suppeasti verrattuna Markukseen ja Luukkaaseen. Hänen pyrkimyksenään on laatia summittainen katsaus Jeesuksen voimallisiin tekoihin. Tässä on kysymys Jeesuksen vallasta pahoihin henkiin nähden. Ne tuntevat hänet heti. Ne tietävät päivänsä luetuiksi. Mutta ne olivat luullet, että tilinteon hetki oli vielä kaukana. “Tänne”, pakanalliselle maaperälle, niiden olisi pitänyt päästä rauhaan, kunnes suuri lopputuomio olisi käsillä. Nyt ne pyytävät, että pääsisivät edes sikoihin ja saisivat näin vähän lykkäystä. Ne saavat sen, mutta käyttävät sen heti väärin, koska niiden sisäinen halu tuhota ja vahingoittaa ajaa ne siihen. Ja paikkakunnan asukkaat, jotka ovat kiinnostuneita rahoistaan, sanovat Jeesukselle suunnilleen samaa kuin riivatutkin: Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä? Voimme aavistaa kertojan tarkoittavan, että on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat sikoja enemmän kuin Jeesusta.
