Luku 4
Jeesuksen kiusaukset (4:1-11)
Kasteen jälkeen Jeesus johdatettiin ”ylös erämaahan”. Tie kulkee todellakin ylöspäin. Erämaa on Juudean autiomaa, joka kohoaa kallioseinän tavoin Jordanin laakson länsipuolella. Hänet vei sinne Henki – toisin sanoen se oli Jumalan tahdon mukaista. Hänen tehtäväänsä kuului se, että hän joutui nyt kohtaamaan kiusaajan.
Miten on mahdollista tietää mitään siitä, mitä siellä yksinäisyydessä tapahtui? Luukaskin kertoo samoista kiusauksista. Markus mainitsee asian vain aivan lyhyesti. Kiusaukset ovat siis kuuluneet apostoliseen julistukseen Jeesuksesta ja luontevinta on olettaa, että Jeesus itse on kertonut apostoleilleen kiusauksistaan. Alkukirkon piirissä tiedettiin, että Jeesus oli todella ollut ”kaikessa kiusattu samalla lailla kuin me” (Hepr. 4:15). Ja ne kiusaukset, joista tässä on kysymys, ovat juuri sen laatuisia, että ne voivat tulla todellisiksi sellaiselle, joka on enemmän kuin tavallinen ihminen. Niistä kerrotaan tavalla, joka on sekä taiteellinen että realistinen. Koko ajan on puhe todellisista kiusauksista, jotka tulevat havainnollisella tavalla eläviksi, ja samalla jätetään avoimeksi kysymys, olivatko Jeesuksen kokemukset ulkonaista vai sisäistä laatua. Kiusauksen olemukseenhan kuuluu, että se voi käyttää meidän mielikuvitustamme näyttääkseen meille ulottuvillamme olevia todellisia mahdollisuuksia, joihin meidän on pakko ottaa kantaa.
Ensimmäinen kiusaus koskee sitä, voiko Jumalan Poika käyttää voimaansa hankkiakseen itselleen henkilökohtaisia etuja (joiden ei edes tarvinnut loukata kenenkään toisen oikeuksia). Jeesus oli paastonnut kauan ja oli nälissään. Mutta hän torjuu kiusaajan ehdotuksen Raamatun sanalla (5. Mooseksen kirjasta). Sen sanan mukaan elämän tärkein asia ei ole ruumiin ravinto, vaan Jumalan suunnitelma ja hänen tahtonsa, jonka hän on ilmaissut meille sanassaan. Ja ”Ihmisen Poika ei ole tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan” (20:28). Se voima, joka hänellä oli, oli tarkoitettu muiden hyväksi, ei hänen itsensä.
Seuraavaksi kiusaaja yrittää vedota Raamattuun. Hän vie Jeesuksen (ajatuksissa?) ”pyhäkön harjalle”, ehkäpä Kidronin laakson puoleiselle pyörryttävän korkealle muurille, josta katsoen ihmisvilinä temppelin luona muistuttaa muurahaispesää. Tällä kertaa on kysymys ”legitimaatioihmeestä”, jonka avulla Jeesus osoittaisi olevansa Messias. Sellaisiahan juutalaiset toistuvasti vaativat suostuakseen uskomaan. Sanottiinhan psalmissa 91 (joka voitiin käsittää Messiaasta puhuvaksi psalmiksi), että Jumalan enkelit kantavat häntä käsillään. Jeesus vastaa toisella Raamatun sanalla (jälleen 5. Mooseksen kirjasta). On Jumalan kiusaamista, jos vaaditaan häneltä suojelusta, mutta ei totella häntä. Ulkonainen vaikutuksen tekeminen ei voinut herättää oikeaa uskoa.
Sitten seuraa viimeinen kiusaus. Tapahtumapaikka on taas aidosti palestiinalainen: korkea näköalapaikka. Sieltä silmä näkee loputtoman kauas kuten Jordanin laakson viereisiltä vuorenhuipuilta tai ehkä Hermonin huipulta, josta käsin voi paljaalla silmällä nähdä suurin piirtein saman kokoisen alueen kuin meidän Raamatuissamme oleva Palestiinan kartta (vaikka sata kilometriä pohjoisempana). Ei tarvita paljon mielikuvitusta, jotta voi aavistaa, mitä horisontin takana on. Maailmassa, joka vielä hyvin muisti Aleksanteri Suuren ja joka oli nähnyt Rooman valtakunnan syntyvän ja kasvavan, ajatus maailman herruudesta oli elävä. Se, että Messias oli perustava jotakin sen kaltaista, oli monille juutalaisille keskeinen uskonkohta. Mutta Jeesus torjuu sen ajatuksen. Se on saatanallinen. Hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta.
Jeesus alkaa toimia Galileassa (4:12-17)
Sitten tapahtuu sellaista, mikä ratkaisevasti muuttaa tilannetta. Johannes vangitaan, koska hän on arvostellut hallitsijan elämäntapaa. Herätysliike menettää johtajansa. Sen epäillään olevan valtiolle vihamielinen. Jeesus palaa Galileaan, mutta ei asetu asumaan vuoristossa sijaitsevaan lapsuutensa kotikaupunkiin Nasaretiin, vaan järven rannalle Kapernaumiin (linnuntietä noin 30 km Nasaretista; korkeusero on lähes 700 metriä).
Vanhoina aikoina tämä oli ollut Sebulonin ja Naftalin sukukuntien asuma-aluetta. Heidät oli kauan sitten kuljetettu pois, ja he olivat hävinneet sulauduttuaan assyrialaisiin. Pakanat oli ottaneet maan haltuunsa. Sitten sinne oli muuttanut taas juutalaisia. Jerusalemissa suhtauduttiin hienoisella epäluulolla tuohon pohjoiseen sekaväestöön. Mutta juuri niistä seuduista oli Jesajan kirjassa profetia, johon Matteus nyt viittaa. Kuulemme sen profetian aina jouluaamun jumalanpalveluksessa. Se on ennustus Messiaasta. Matteus siis toteaa, että se on täyttynyt. Jumalan suunnitelmiin kuului, että Messias aloittaisi julkisen toimintansa Galileasta.
Jeesus alkaa siis saarnata. Hänen sanomansa liittyi suoraan siihen, mitä Johannes oli julistanut: Taivasten valtakunta oli lähellä. Nyt, juuri tänä aikana, oli tapahtuva ratkaisevaa. Jumala oli tarttuva asioiden kulkuun ja toteuttava sen, mitä Israel oli niin kauan odottanut. Siksi hänen kansansa piti nyt kääntyä Jumalansa puoleen.
Ensimmäiset opetuslapset (4:18-22)
Heti toimintansa alussa Jeesus kutsui opetuslapsia. Myös rabbit kokosivat ympärilleen opetuslapsia. He seurasivat mestariaan ja saivat tältä opetusta, niin että voivat toistaa, mitä opettaja oli sanonut, ja välittää sen eteenpäin. Jeesus tähtäsi siis alusta lähtien siihen, että hänen toiminnallaan olisi jatko.Tilannetta kuvataan havainnollisesti ja realistisesti. Simon ja Andreas kalastavat heittoverkoillaan. Ne ovat muodoltaan pyöreitä ja niiden reunoissa on painot, ja ne heitetään vedenpinnan yläpuolelle, niin että ne aukeavat kuin laskuvarjo. Jos heitto osuu oikeaan, niin verkko laskeutuu saaliin päälle, jonka kalastaja on havainnut matalassa vedessä. Jaakob ja Johannes taas istuvat veneessään kunnostamassa syvemmillä vesillä käytettäviä – vedettäviä tai laskettavia – verkkoja.
Kun Jeesus kutsuu, hänellä on vain yksi vaatimus: Opetuslapsen on seurattava häntä. On oltava valmis kuulemaan ja oppimaan. Ei tarvitse tietää tai uskoa enempää kuin mikä on tarpeen, että voi pitää Jeesusta kuuntelemisen arvoisena.
Mutta tässä tapauksessa kutsu koski muutakin kuin vain opetuslapseksi tulemista. Opetuslapsia Jeesuksella oli paljon. Mutta heistä hän oli myöhemmin valitseva kaksitoista erityiseen tehtävään. Se tehtävä oli elämänikäinen. Me sanomme sitä Kirkon viraksi. Jeesus viittaa siihen tässä sanomalla: ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Heidät lähetettiin vetämään taivasten valtakunnan nuottaa, joka laskettiin ihmismereen ja kokosi ”kaikkinaisia kaloja” (13:47).
Ensimmäinen aika (4:23-25)
Tämä pieni jakso on oikeastaan otsikko, johon sisältyy tiivistetty selonteko seuraavasta. Markus aloittaa kuvauksensa muutamilla tyypillisillä tapauksilla Jeesuksen ensimmäiseltä ajalta Kapernaumissa. Matteus on taas järjestänyt aineistonsa niin, että hän ensin kuvaa Jeesuksen julistusta (luvut 5-7) ja sitten hänen tekojaan (luvut 8-9). Ensiksi hän toteaa, että Jeesus vaelsi Galileassa. Hän julisti synagogissa ”valtakunnan evankeliumia”. Synagogajumalanpalvelus oli maallikoiden toimittama. (Papisto suoritti virkatehtäviään Jerusalemin temppelissä.) Opetuksesta ja kirjoitusten selittämisestä vastasivat kirjanoppineet. Koska Jeesus oli kirjoituksiin perehtynyt maallikko, hänellä oli oikeus puhua synagogassa.
Mutta sen lisäksi hän paransi sairaita. Kuten tulemme huomaamaan, se sisältyi ”valtakunnan evankeliumiin”. Vihollisten reaktio todistaa sen, että Jeesus todella teki hämmästyttäviä tekoja. (Myös juutalaiset lähteet todistavat tästä reaktiosta.) He eivät voineet kiistää tosiasioita. Heidän oli pakko keksiä muu selitys kuin että ”Jumala oli katsonut kansansa puoleen”. Siksi he syyttivät Jeesusta henkivaltojen kanssa liittoutumisesta ja mustasta magiasta. Sairaitten joukossa mainitaan myös ”kuunvaihetautiset”. Kreikankielinen sana merkitsee ”kuun vaikutuksesta sairastuvaa” ja viittaa sairauksiin, jotka hävisivät ja palasivat kausittain, mikä selitettiin kuunkierron eri vaiheisiin viitaten. (Sama vanha käsitys heijastuu englanninkielisessä mielenvikaista merkitsevässä sanassa ”lunatic”.)
Matteus kertoo, että valtavat väkijoukot olivat liikkeellä. Ihmisiä ei tullut vain Galileasta ja Juudeasta, vaan myös Jordanin toiselta puolelta ja Dekapoliista (Galileanmeren itä- ja kaakkoispuolella sijaitsevalta alueelta).