Lunastus – mitä se on?
On mielenkiintoista ja hämmentävääkin kysyä itseltään ja muilta, mitä muutamat aivan kaikkein tärkeimmät Raamatun sanat tarkoittavat. Yksi niistä on ”lunastus”. Mitä se tarkkaan ottaen merkitsee? On todella syytä viipyä hetki tärkeän asian äärellä. Ja kuten aina, asian ymmärtäminen alkaa avaamalla Vanha testamentti. Siellä käytetään kahta sanaa, jotka molemmat käännetään meillä sanalla ”lunastus”. Asiat ovat kuitenkin merkittävästi erilaisia ja ne molemmat antavat pohjan sille rikkaalle sisällölle, joka sanalla on Uudessa testamentissa.
1. Armoa lakituvasta
Ensimmäinen lunastamisesta käytetty sana (g’l) on selkeästi lakitermi ja liittyy alkuaan tyypillisesti israelilaiseen aatemaailman aiheuttamaan käytäntöön. 3. Moos. 25 kertoo, miten tietyt asiat piti aikanaan palauttaa alkuperäiseen tilaansa. Erityisesti tämä tapahtui riemuvuoden aikana. Köyhtynyt ihminen oli saattanut joutua myymään maatilkkunsa toiselle. Silloin astui esiin sukulunastaja, jonka tehtävä oli ostaa maa ja antaa se köyhtyneelle sukulaiselleen (3. Moos. 25:23-28). Juuri tällainen ”lunastaminen” on Ruutin kirjan juonen taustalla. Mutta lunastaminen ei rajoittunut ainoastaan maapalstoihin. Myös ihmisen tilanne saattoi mennä niin huonoksi, että hänen oli myytävä itsensä orjaksi. Siinä tapauksessa sukulunastajan tehtävänä oli lunastaa hänet vapaaksi, eli maksaa isännälle orjasta käypä hinta. Mikäli oli kyse israelilaisista, Mooseksen lain mukaan orjat vapautuivat ja myydyt maatilkut tulivat oikeille omistajilleen ilman muuta riemuvuotena: muussa tapauksessa ja muuna aikana vaadittiin kauppahintaa (3. Moos. 25:47-55). Lunastus-käsityksen taustalla on upea ajatus: Maa ei kuulu ihmisille, vaan Jumalalle, joka lainaa sitä ihmisille tarpeen mukaan. Viime kädessä se palautuu hänelle. Aivan samoin ihminen kuuluu alkuaan Jumalalle ja hänelle orjanomistajan tulee myös omaisuutensa palauttaa. Jokainen ihminen on Jumalan oma. Toistaiseksi on puhuttu vain ihmisiä koskevasta lakitekstistä, mutta sanan käyttö uskonnollisessa kielessä on runsasta. Ihminen saattoi juhlallisesti luvata jotakin Jumalalle, mutta saattoi myöhemmin lunastaa lupaamansa lahjan ja vaihtaa sen toiseen (3. Moos. 27:1-10). ”Lunastus” tässä merkityksessä on helppo ymmärtää.
Sanan taustalla oleva perusajatus on siis se, että asiat palautetaan alkutilaan ja kaikki osapuolet saavat sen mikä heillä oli alun alkaen, oli kyse sitten pellosta tai vapaudesta. Tämän kaiken perusteella on ymmärrettävää, että sanaa käytetään Vanhassa testamentissa usein Jumalan toiminnasta. Jumala ”lunastaa” yksittäisen ihmisen (sanaa käytetään esim. 1. Moos. 48:16 ja Val. 3:58): Hän siis auttaa toivottomassa tilanteessa olevaa ihmisparkaa pääsemään takaisin siihen tilaan, joka hänellä oli ennen vaaraan tai onnettomuuteen joutumistaan. Aivan samoin hän myös ”lunastaa” kansansa, kun se on toivottomassa tilanteessa (2. Moos. 6:6; 15:13; Ps. 72:14). Tähän ”lunastukseen” kohdistuu myös tulevaisuuden toivo: Jumala teki liiton Abrahamin kanssa eikä ole sitä purkanut. Siksi hän tulee vielä lunastamaan kansansa pakkosiirtolaisuudesta ja saattamaan sen asemaan, joka sillä aikanaan oli. Tähän liittyvät useat Jesajan kirjan loppulukujen kohdat (esim. Jes. 48:20).
2. Markkinatermi ja armollinen Jumala
Toinen sana, joka meidän Raamatuissamme käännetään usein ”lunastamiseksi” (pdh) on alkuaan ollut käytössä eri puolilla Lähi-itää, ja se liittyy selkeästi kaupankäyntiin. Sen perusmerkitys on yksinkertaisesti ”ostaa vapaaksi”, tai ”vapauttaa”. Hyvän lähtökohdan tarjoaa 2. Moos. 21:7-11. Tässä kohdassa orjatyttö voidaan tietyin edellytyksin ostaa vapaaksi. Vielä lähemmäs Uuden testamentin maailmaa tuo isännän kohtelu sen jälkeen, kun hänen vaaralliseksi todettu härkänsä on päässyt puskemaan ihmisen kuoliaaksi: Koska hän ei ollut vartioinut vaarallista eläintä, hänet tuomittiin kuolemaan. Hänellä oli kuitenkin mahdollisuus ”maksaa henkensä lunnaiksi hyvitysmaksu” (2. Moos. 21:30). Henkikullasta maksetuista lunnaista puhutaan myös psalmissa 49:9 (suom. ”elämän lunnaat”): Tässä yhteydessä ilmauksella tarkoitetaan sitä, että niin köyhä kuin rikaskin kuolevat eikä kukaan voi ostaa itseään vapaaksi kuolemasta. ”Lunastaminen” / ”ostaminen” liittyi myös Jumala-suhteeseen. Eläimen esikoinen kuului uhriksi Jumalalle. Aasi ei ollut uhrieläin ja siksi omistaja saattoi lunastaa sen itselleen. Ihmisen esikoinen oli Jumalan omaisuutta ja myös hänestä suoritettiin ”lunastus”, eli toimitettiin uhri (2. Moos. 34:19-20).
Alkuaan kauppakieleen kuulunut sana siirtyi kuitenkin uskonnolliseen kieleen myös muulla tavoin: Jumala ”lunastaa” luomansa, siis pelastaa hänet toivottomasta tilanteesta. Tässä merkityksessä sanaa käytetään sekä yksittäisestä ihmisestä että kansasta, eikä lunastushintaa mainita. Hyvä esimerkki yksittäiseen ihmiseen kohdistuvasta ”lunastuksesta” on Daavidin kiivastunut ja juhlallinen vala: ”Niin totta kuin Herra elää, Herra, joka on pelastanut (=lunastanut) minut kaikesta hädästä …” (2. Sam. 4:9). Daavid on siis ollut suuressa hädässä ja jo kuoleman oma: Siitä tilanteesta Jumala on ”lunastanut” eli pelastanut hänet. Vastaavasti sanaa käytetään Jobin kirjassa (”Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa”, Job 33:28). ”Lunastus” voi kohdistua myös Jumalan kansaan, joko menneisyydessä (kuten 5. Moos. 7:8: ”Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta”) tai tulevaisuudessa (kuten Jes. 35:10: ”Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas”). Mielenkiintoinen ja syvällinen kohta on psalmissa 130 (j. 8), jossa esiintyy ainoan kerran ajatus, että Jumala lunastaa ”synneistä”: ”Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä”
Molemmat Vanhan testamentin ”lunastuksesta” käyttämät termit olivat jo Vanhassa testamentissa tulleet laajaan uskonnolliseen käyttöön. Hyvin tunnettua taustaa käytettiin kuvaamaan sitä, miten Jumala auttaa ihmistä. Näitä kahta sanaa voitiin käyttää tässä vaiheessa jo rinnakkain, vaihdannaisina. Molempien sanojen alkuperäinen merkitys ja niihin liittyvä kuvakieli ovat tärkeitä tuntea. Ne auttavat ymmärtämään, mitä Uusi testamentti tarkoittaa asiasta puhuessaan.
3. ”… jotka odottivat Israelin lunastusta …”
Evankeliumin aamuhämäriin kuuluvat koskettavat Luukkaan evankeliumin alkulukujen kertomukset Sakariaasta, Elisabetista, Simeonista ja Hannasta. Juuri näissä kertomuksissa toistuu usein sana ”lunastus”, nyt nimenomaan liitettynä Israelin kansaan. Sakariaan kiitosvirsi alkaa näin: ”Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen” (Luuk. 1:68-69). Vastaavasti temppelissä Jumalan ikiaikojen lupauksissa kiinni riippuva Hanna kiitti Jumalaa: ”Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta” (Luuk. 2:38).
On mielenkiintoista pohtia, mitä sana ”lunastus” tarkoittaa näissä kohdissa (ks. myös Luuk. 24:21). Joka tapauksessa niissä riiputaan kiinni profeettojen lupauksissa. ”Israelin lunastus” tai ”Jerusalemin lunastus” saattavat tässä vielä tarkoittaa valtiollista itsenäisyyttä, jota ei pidä meidän tapaamme leikata erikseen uskosta: Nämä kaksi olivat tässä vaiheessa päällekkäin ja sisäkkäin. Jos Jumala ”lunasti” kansansa, hän auttoi sitä kaikella tavoin. ”Lunastaminen” tarkoittaa hädässä olevan ja avuttoman yllättävää pelastamista.
4. Kristuksen verellä vapaaksi ostettu
Meille kaikkein tärkeimmän merkityksensä sana ”lunastus” saa, kun se liitetään siihen, mitä tapahtui Kristuksen ristillä. Nyt Vanhan testamentin ajatusmaailma soi täyteläisesti ja ihanasti, lisäksi tavalla, jonka myös pakanat saattoivat hyvin ymmärtää. Olihan heilläkin orjia, jotka voitiin ostaa vapaiksi (myös ostamista tai vapaaksi ostamista tarkoittavaa sanaa käytetään ja se on vaihdannainen ”lunastusta” tarkoittavan sanan kanssa). ”Lunastamista” tarkoittavaa sanaa käytetään jo Mark. 10:45 (”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”). Meille ehkä tutuin on katekismuksen toisen uskonkohdan jäljittelemä 1. Piet. 1:18-19: ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.” Hyvin lähelle tätä kohtaa tulevat myös Paavalin kirjeiden sanat: ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” (Room. 3:23-24). ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (Ef. 1:7). ”Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.” (Tit. 2:14). ”Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika oli tullut.” (1. Tim. 2:6)
5. Siis …
Jälleen kerran osoittautuu todeksi, miten Vanha testamentti avaa Uuden testamentin uudesta ja tuoreesta näkökulmasta. Lunastuksen salaisuus – sellaisena kuin kohtaamme sen omassa katekismuksessamme – on valmisteltu Vanhassa testamentissa. Raamatun ydin on yksinkertainen armon sana Kristuksesta, syntisten lunastajasta. Joka sen osaa Raamatustaan löytää, on oppinut hyvin paljon.